Taistelusta paikasta auringossa...
Keskustelin eilen ravintolassa arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun totalitarismista parin vanhemman kollegan kanssa. Emme käsitelleet aihetta kovinkaan pitkään, mutta jonkinlaiseksi loppukaneetiksi muodostui kuitenkin toteamus, että ne joilla on ollut valta ja rahaa ovat aina myös näyttäneet sen muille. Turun Pääkirjasto on minulle monella tapaa ristiriitainen paikka. Sen ympäristö on pitkään ollut melko miellyttävästi rempallaan, vaan nyt se on siistitty näyttely(kulttuuripääkaupunki)kuntoon. Juuri tuo iänikuinen puunaaminen, jota kaikkialla toteutetaan, kuitenkin häiritsee minua, koska se luo harhan siitä, että kaikki valtakunnassa on hyvin, tai että ainakin joillain ihmisillä - kaikki on hyvin.
***
Tämän hetken suurimpiin kysymyksiin pääni sisällä lukeutuu, onko luonnon valinta (Darwin?) oikeassa, ja kuka on oikeassa siinä, miten luonnon valinnan tulisi toimia? Onko luonto aina oikeassa? Haluaako luonto – tai Jumala(t)?, että vain terveet ja vahvat selviytyvät, vai onko vähemmän vahvoilla ja terveille myös osansa ekosysteemeissä ja biodiversiteetissä? Jos vain kiiltävällä Alfa Romeolla ajavan on ”tarkoitettu” lisääntyä ja kukoistaa, täyttää maa, mikä on minun tarkoitukseni, olla "tervettä" kilpailua aikaansaava tekijä? Toisaalta, minäkin olen jo voittanut sen yhden uintikilpailun miljoonien siittiöiden välillä... Missä vaiheessa ihmisen on todettava että tämä askelma on riittävän ylhäällä, jään tälle istumaan ja annan muiden kivuta rauhassa korkeammalle?
***
Se miten rakennuskantaa restauroidaan ja se saadaan kestämään paremmin ajan armotonta hammasta, on positiivista toimintaan, kestävää kehitystä. Ne ihmiset, jotka kokevat kuuluvansa restauroinnin aikaansaajiin, saavat siitä myös omalle itsetunnolleen nostetta. Tilapäisesti omanarvon tunne kasvaa, kun tuntee liittyvänsä kehityksen voittokulkuun. Tämä on kuitenkin onneksi tilapäistä, ja hitaasti rakennukset alkavat rapistua, seiniin ilmestyy graffiteja ja nokea, loisto katoaa – ja rakennuskanta palautuu kaikkien omaksi (omaisuudeksi), kaupunkilaisten yhteiseksi kulissiksi.
***
Satuin radiosta (Yle 1, Horisontti) kuulemaan Australiassa syntyneen ekologian ja uskonnon yhteyttä etsivän ortodoksi-papin haastattelun, jossa hän puhui kestävästä kehityksestä, ja varsinkin sen mahdottomuudesta tai ristiriitaisuudesta. Nimeä en saanut ylös kirjattua, vaan eiköhän sekin selviä aikanaan..? (John Chrysakis?) Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että meidän pitäisi sanoa itsellemme – kiitos, tämä riittää. Mikäli tyytyisimme kaikki, ja tässä tarkoitan (me tarkoitamme) ihan jokaista ihmistä maan päällä, siihen mitä meillä jo on, ja mieluummin vielä vähän vähempään, ilmastokysymykset voisivat alkaa ratkeamaan. Olen melko varma että esimerkiksi kaikki viihde-elektroniikka mitä maailma nyt kantaa päällään riittäisi jo sellaisenaan meille, vaan yritysten pitää tehdä voittoa ja myydä lisää tuotteita. Samoin esimerkiksi kaikki maailmaan jo julkaistu dekkari-kirjallisuus (tai sanotaan nyt vaikka että ylipäätään kaikki kirjallisuus) on mielestäni riittävää. En ole kirjallisuus-alan asiantuntija, vaan silti uskallan tässä väittää niin – voi olla että olen väärässä...? Voitaisiin lukea ensin ne vanhat ennen kuin vaaditaan julkaistavaksi uutta!
Toni Hautamäki
18.10.2009, Turku
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Vielä vapaa – ajasta
Vielä vapaa – ajasta
Viime aikoina on ollut paljon puhetta uskonnoista ja eri kulttuurien erilaisuudesta, sekä luonnonvarojen rajallisuudesta ja ylikansoittumisesta. On keskusteltu kestävästä ja ihan vain tavallisesta kehityksestä ja sen puutteesta, ihmisoikeuksista sekä työssä jaksamisesta. Tuntuu siltä kuin maailmamme olisi niin täynnä ratkaisemattomia ongelmia, että todellisia mahdollisuuksia rauhanomaisen elämän jatkumiselle ei oikeastaan enää ole. Johan Lahdenperän kirjan Maailman juoni, joka käsittelee kaikkia näitä ongelmia, lukeminen ei ainakaan tyynnyttänyt mielessäni kytevää myrskyä. Esim. kakluunissa polttamani puut muodostavat ”hiukkaspilven” joka laskeutuu ehkä Siperian ikiroudan lumipeitteelle, joka taas aikaansaa sen, että auringon säteet sulattavan lumen ja metaaniklatraatit purkautuvat yläilmakehään muodostaen kasvihuonekaasuja. Hyvän omantunnon aikaansaamiseksi tulisi olla jokin utooppinen olio joka ei kuluta, ulosta, eikä lisäänny. Elä tässä sitten ja nauti vapaa-ajasta, lukien esimerkiksi Risto Isomäen kirjaa 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen...
***
Omat ajatukseni ”pysähtyvät” usein pohtimaan eskapismin käsitettä tai olemusta. Haaveilen jatkuvasti jostain paremmasta, kuten luultavasti suurin osa meistä haaveilee, helpommasta elämästä. Faustinen hahmo ajattelee, että onni sijaitsee siellä, missä ei itse ole. Tänään sijoitin itseni hetkeksi trooppiselle ”lähes” autiolle saarelle keräämään simpukankuoria. Jatkoin unelmointiani ajatuksella kalastamisesta, maahan pudonneiden hedelmien poimimisesta, rannalle ajelehtineen ajopuun keräilystä, nuotion sytyttämisestä, perheen kutsumisesta koolle nauttimaan yhteistä ateriaa.... Saarellani olisi tietysti myös WLAN- verkko ja kauppa-laiva toimittaisi minulle viikoittain soija-"jogurttia" ja luomu-mysliä - ja kirjasto-laivakin piipahtaisi paikalle joka kolmas viikko...
***
Elämä ei kai koskaan ole ollut helppoa, ongelmatonta missään, aina on ollut uhkia? Naapurisaaren kannibaalit häiritsivät Sinisen laguuninkin asukkaita. Se on muuten edelleen eräs lempi – elokuvistani. Sellaisesta lemmestä kai moni edelleen haaveilee, vaikka trendivaateketjut yrittävätkin epätoivoisesti saada rättinsä näyttämään seksikkäämmiltä kuin jos mainoksissa esiintyvät kauniit ja vapaat kulkisivat pelkissä simpukankuoriasuissa... Voiko elämä olla hyvää jos koko ajan pitää paeta todellisuutta? Onko pakenemiseen käytettyjen keinojen välillä todellisia rationaalisesti perusteltavissa olevia eettistä tarkastelua kestäviä eroja?
***
Kirjoittaminen ja lukeminen ovat melko syväekologista toimintaa. Samoin musiikin tuottaminen soittimella on mielestäni kestävään kehitykseen rinnastettavissa olevaa toimintaa. Simpukoiden ja muun rantaan ajautuneen aineksen keräily ”voisi” myös olla ekologista. Itse tein sitä viime marraskuussa Utön saarella ja koin sen erittäin terapeuttiseksi ja hyödylliseksi. Paljon PVC -muovia tuli korjattua talteen. Asiasta kukkaruukkuun. Huomasin olevani esimerkki. Ohi pyöräilevä nuori poika näki minut tupakoimassa kadun kulmassa. Haluanko olla sellainen kuin olen, esikuvana nuorelle - tupakka suussa? Ehkä kaikki sellainen toiminta, jonka koemme syntiseksi, pitäisi tosiaan sulkea katseilta piiloon. Esimerkkinä toimikoot tässä nyt pääministerimme Vanhanen, joka ei ole enää pätevä edustamaan nykyihmistä. Hänet pitäisi siis kätkeä piiloon... Puutarhakaupunki-visio on totaalisen järjetön idea. Kaupunki on tarkoitettu ihmisille jotka haluavat asua kaupungissa. Huippu(Öky)risteilijät ovat hyvä esimerkki siitä, miten rahaa löytyy eskapismiin vaan ei ilmastotalkoisiin. Miksi ihmisen pitäisi voida harrastaa seinäkiipeilyä ja surffausta risteilyn aikana, tai asua sekä kaupungissa että luonnon helmassa samanaikaisesti? Kyseessä on kaiketi pyrkimys vahvistaa eliitti-yhteiskuntaa, jossa hain harvat ja valitut voivat toteuttaa elämäänsä kohtaamatta elämään kiinteästi liittyviä epäkohtia, kuten vähäosaisia.Pois silmistä, pois mielestä? On tietysti mahdottomuus, että kaikki olisivat samanarvoisia, tasa-arvoisia, vaan ei se kuitenkaan mielestäni ole huono tavoite. Nyt olemme ihmiskuntana valitettavasti menossa päinvastaiseen suuntaan...

keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Vapaa -ajasta
Vapaa-ajasta
Onko kellään enää vapaa-aikaa? Työtönkin simuloi työttömyydellään työttömyyttään. Miten vapaa - aika tulisi käyttää, jotta töihin tai opiskeluun palatessa olisi levännyt olo? Olen saanut eri lähteistä, ystäviä kuunneltuani sellaisen käsityksen, että monellakaan ei enää ole vapaa-aikaa. Erinäiset markkinatalouden mekanismit vievät aikaamme lähes huomaamatta. Harva tyytyy tuijottelemaan ulos ikkunasta tammen lehtien putoilua tai tiaisten hyörinää. Televisio ja internet vievät aikamme, ellei tilanne sitten ole niin paha, että työ, harrastus ja perhe-elämän vaatimukset eivät tarjoa lainkaan hengähdystaukoja. Osaa ihmiskunnasta tuntuu vaivaavan myös niin suuri huoli omasta ulkonäöstään, että ”harrastaminen” on jo sairastamisen kaltaista pakonomaista terveelliseksi miellettyjen asioiden toistoa. Liikunta muuttuu työn kaltaiseksi, ja pahimmillaan rutiininomaisiksi suorituksiksi peilisaleissa.
***
Itse taistelen tupakointia vastaan. En kuitenkaan kovin menestyksekkäästi. Tiedän aiheuttavani itselleni pahaa oloa tupakoimalla. Lisäksi tiedän mitä myrkkyjä tupakka sisältää. Tiedän myös, että sademetsiä kaadetaan tupakkaviljelmien tieltä. Tiedän myös sen, että se vapauden tunne joka on yhdistyneenä tupakan polttamiseen, on täysin valheellinen kuva, visio eli harhanäky. Silti yhä sinnikkäästi tupakoin. Ostan lisäaineetonta tupakkaa, joka on maultaan aivan yhtä pahaa kuin tavallinenkin Yritän epätoivoisesti olla eettisempi. Joko ostan tätä keinotekoisesti parempaa - tai nikotiinipurukumia, joka tapauksessa olen markkinatalouden armoilla. Moni tupakoinnin lopettanut sanoo rahan menevän tupakan sijaan makeisiin tai jonnekin muualle - paikkaan X, eli säästöjä ei synny. Miten siis toimia, jos ei halua tukea omasta mielestään epäeettisiä yrityksiä, mutta haluaa silti tuntea olevansa vapaa vapaa-ajallaan? Missä vapaus piilee?
***
Viihteen tarkoitus on saada ajatukset pois ikävistä, masentavista asioista. Mieleeni tulee MTV 3 aamuohjelmien ja uutisten jälkeen tulevat kevennykset, joilla on tarkoitus pyyhkiä pois mielestä kuvat verilammikoissa makaavien lapsien ruumiista. On jokseenkin banaalia että väkivallan jälkeen valmistetaan sorbettia tai muuta painkilleriä -joka saa hyvälle mielelle. Tässä yleensä vedotaan siihen, että jo Roomassa oli leijonia ja orjia, sekä gladiaattoreita. Roomassa oli myös cloaca maxima... On tietysti vaikeaa samastua uhrin asemaan, koska kukaan ei halua kokea kärsimystä omalla kohdallaan. On kuitenkin varmaa, että niin kauan kun hyväksymme esimerkiksi Kiinan toimet Tiibetiä kohtaan, hyväksymme samalla loputtoman sorron ja väkivaltaisen alistamisen. Suomen valtio hyväksyy sen, että Kiina rakentaa patojaan kontrolloidakseen naapurimaidensa, sekä myös omien kansalaistensa mahdollisuuksia saada puhdasta – makeaa vettä. Miksi - miksi minun tulisi hyväksyä se? Viihteen tarkoitus on saada meidät unohtamaan ne asiat jotka viihdeteollisuus ja poliittinen johto haluaa saada meidät unohtamaan. Talous ajaa etiikan ohi. Sivistysvaltion määritelmä on kuitenkin edelleen se sama vanha. Sivistysvaltioksi voidaan kutsua vain sellaista valtiota joka huolehtii erinomaisesti ja ensisijaisesti vanhuksistaan ja lapsistaan, sairaistaan, eli heikompiosaisistaan.
***
Kävin jo vakiintuneen tapani mukaan polttamassa lisäaineettoman tupakan sekä juomassa espressokeittimellä keitetyn luomukahvini kotikatuni edustalla. Jo kirkkaasti punertavan vaahteran oksilla huusi kaksi sinitiaista, hätäänsä kaiketi, kun on talvi tulossa. Saakohan lähikaupasta jo talipalloja? Voinko kiinnittää kaupungin puistossa olevaan puuhun linnunruokaa? Koen vastuukseni selvittää asian ja jopa rikkoa lakia koska haluan edesauttaa elämän kukoistamista. Olen nimittäin aika varma, että myös punarinta ja pari muuta, mustarastaskin saa siitä osansa. Maailma ei muutu paremmaksi ennen kuin me tavalliset ihmiset alamme taas muistelemaan oikeuksiamme. Kansalaistottelemattomuus on kaiketi nyky-yhteiskunnassa ihmisarvoisen ja oikeudenmukaisen elämän välttämättömyys.
You never turned around to see the frowns on the jugglers and the clowns
When they all come down and did tricks for you
You never understood that it ain't no good
You shouldn't let other people get your kicks for you
You used to ride on the chrome horse with your diplomat
Who carried on his shoulder a Siamese cat
Ain't it hard when you discover that
He really wasn't where it's at
After he took from you everything he could steal.
How does it feel
How does it feel
To be on your own
Bob Dylan
Toni Hautamäki, Turussa 14.10.2009

torstai 17. syyskuuta 2009
Henkisestä laiskuudesta...
Henkisestä laiskuudesta...
...sekä henkisestä köyhyydestä, kaikesta sellaisesta löysyydestä, joka estää ihmisen henkisen kehittymisen, on minun tarkoitus kirjoittaa tässä esseessä. Toisaalta, voisin vedota henkisen ilmapiirin velttouteen, ja jättää kirjoittamatta, koska elän ja vaikutan Suomessa -ja maapallolla..? Arne Naess, Norjalainen vuorikiipeilijä, filosofi ja syväekologisen liikkeen perustaja, on ollut tutkimuksieni kohteena viime kuukausina. Olen pyrkinyt ymmärtämään hänen ekologisen ajattelunsa pääkohtia ja toteuttaa hänen ohjeitaan käytännön elämässä sekä sosiaalisissa tilanteissa - ottaen osaa keskusteluihin syväekologista argumentaatiota käyttäen, raivostuttaen ystäväpiiriäni. Naessia lukiessa olen tullut johtopäätökseen, että suurin osa ihmiskunnan ongelmista johtuu juuri henkisestä velttoudesta, ajattelemattomuudesta – ja itsekkyydestä. Ongelmamme johtuvat myös pinnallisuuteen taipuvaisesta ajattelutavasta, jonka johdosta emme ota muita olioita huomioon toteuttaessamme omia päämääriämme. Naess puhuu kirjassaan Ecology, Community & Lifestyle paljon samastumisesta ja sen puutteesta nykymaailmassa.
***
Uskon ja toivon että 12. päivä tammikuuta 96 vuotiaana kuolleen Arne Naessin mailleen meno saa aikaan laajempaa kiinnostusta hänen elämäntyötään kohtaan myös meillä Suomessa, ja osaltani pyrin itse juuri siihen tässä kirjoituksessa. Olen vaikuttunut siitä asenteesta mikä tuntuu olevan ylipäätään koko ympäristöliikkeelle tunnusomaista, eli valmiiden ajatusmallien kritisoiminen ja uusien asenteiden sekä ideoiden etsiminen ja osoittaminen. Edward Abbeyn kirja Kesä autiomaassa puhuu myös omien aivojen käyttämisen puolesta. Suosittelen myös hänen tekstien lukemista. Suomalainen koululaitos taas tuntuu olevan pullollaan ihmisiä jotka eivät kykene kritisoimaan omaa toimintaympäristöään saati omaa toimintaansa. Tämä johtaa lukkiutuneeseen ilmapiiriin, jossa taloudelliset arvot ajavat henkisen kasvun yli. On ymmärrettävää että poliittiset voimat pyrkivät juuri tällaisen tilanteen ylläpitämiseen. Raha sekä valta (esiintyvät ”luonnossa” symbioosissa) ja niiden haaliminen kaikin mahdollisin keinoin on määräävä piirre kaikessa taloudellisesti edistyksellisessä toiminnassa. Yliopistolaki on kai eräs konkreettisimmista esimerkeistä tällaisista pyrkimyksistä..? Erinäiset voimala- sekä patohankkeet kertovat myös tästä. Asekauppa ja puuteollisuus osoittavat myös valitettavasti miten suomalaista työtä ravitaan epärehellisin keinoin. Nimb -ilmiö (not in My Backyard) pätee oikeistopolitiikan sekä Suomen hallituksen toimintatapojen kuvaamiseen oivallisesti...
***
Syväekologinen asenne (Ekosofia T), se jolla Arne Naess minun käsittääkseni on perustellut omaa maailman pelastamiseen tähtäävää toimintaansa, taas tarjoaa aivan toisenlaisen vision uudesta ”paremmasta” maailmasta. Naessia lukiessa syntyy kuva maailmasta jossa ahneus yhdistyy typeryyteen, täyteen ymmärtämättömyyteen omasta itsestä sekä ympäröivästä elinpiiristä. Hyvä lähtökohta on hänen ohjenuoransa ”Älä puutu luonnon mekanismeihin, jollet tiedä miten puuttumisesi vaikuttaa luonnon mekanismeihin”. Yksinkertainen ohje, jota kuitenkaan vain harva ihminen pystyy noudattamaan. Luonto, maapallo, elonkehä on valmis systeemi, jossa kaikki elämälle tarvittava on valmiina. Ihmisen ei tarvitse huolehtia kuin omista jokapäiväisistä - välttämättömistä tarpeistaan. Tiedän itse, kun olen pyrkinyt näin elämään, että se on haastavaa, tai jopa mahdotonta. Juuri pyrkimys tehdä asioita koko ajan paremmin, nykyään siis energiatehokkaammin sekä ekologisemmin, sekä toivottavasti myös ekosofisemmin, on mielekäs tapa elää ja olla yli kansoittuvan planeettamme asukas, sillä jokapäiväisen toiminnan perustelu päivän jokaisena hetkenä on henkisesti rikastuttavaa. Uutta tietoisuutta omasta itsestä sekä muista muodostuu ja samastumista tapahtuu sekä syntyy. Ymmärrän olevani yhtä kaiken ympärillä olevan kanssa kun poimin puolukoita...ja hämähäkkejä. Samalla kun se ahdistaa, se myös auttaa minua tuntemaan iloa siitä kun joku muu tuntee iloa -aidon pidäkkeettömän, ei-vahingonilosta, vaan terveestä riemusta kumpuavan naurun kuuleminen ilahduttaa myös kuulijaa, vaikka kuulija ei olisikaan tietoinen naurun syystä... Tämä kuulostaa naivilta ajattelulta, vaan käytännössä edellä osoitetulla asenteella on uskoakseni elämää rikastuttava vaikutus. Jos tapan hirvikärpäsen joka ryömii parrassani, teen sen tiedostaen samalla, että oma elämäni ei ole sen arvokkaampi kuin tappamani hirvikärpäsen.
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
Luonto –ja Ympäristöalan opiskelija
17.9.2009 Parainen

torstai 6. elokuuta 2009
Asioiden pelastamisesta...
Asioiden pelastamisesta...
Olen viime päivinä ajatellut eri ihmisten ominaisuuksia ja tapoja. On kaiketi pääasiassa kahdenlaisia ihmisiä. Heitä, jotka ajattelevat itsen ja itselleen tärkeiden asioiden pelastamisen ja suojelun olevan kaikkein arvokkainta. Heidän suojelunsa piirissä on asioita, jotka he koulutuksensa ja elämänkokemuksensa, sekä moraalinsa perusteella kokevat säilyttämisen arvoisiksi. Pääjako eri ihmisryhmien välillä kai on, että joidenkin olentojen perspektiivi ylettyy oman navan ja tämän hetken tuolle puolen, kun taas toiset jopa pyrkivät tuhoamaan asioita, jotka kokevat uhkaaviksi suhteessa omaan kukoistukseensa nyt. Tämän ajatusketjun ohessa olen usein huomannut mieleeni pulpahtavan erilaisia paikan nimiä, maantieteellisiä ja henkisiä ympäristöjä.
***
Olen maistellut mielessäni eri paikkojen nimiä, ja yrittänyt luoda mielessäni mielikuvia samaisesta ympäristöstä. Ruotsinpyhtää... Puumala... Kristiinankaupunki...Nuorgam...?
Katsoin Yö vai päivä-nimistä Risto Jarvan elokuvaa vuodelta 1962 ja hämmästelin, miten hienosti lyhyin leikkauksin ohjaaja oli ikuistanut Suomalaista maisemaa eri puolilta isänmaatamme. Samalla jouduin kuitenkin toteamaan, että vastaavan toteuttaminen olisi huomattavasti vaikeampaa nykyajassa. S ja K-marketit ja ABC-huoltamot sekä erinäiset mainokset toistuisivat samanlaisina paikasta riippumatta. E-tieverkoston muotokieli on myös yhdenmukainen, tasapäistävä. Jopa metsät ja pellot, tiet ja talot olisivat, tai ainakin ilmeisesti tulevat tulevaisuudessa olemaan enemmän tai vähemmän saman -näköisiä kaikkialla. Standardit hallitsevat Eurooppalaista kotiamme yhä yhdenmukaistavammin.
***
Olen koko kesän ajan pyöräillyt Turun Ruissalon pyöräteitä ihastellen Kasvitieteellisen puutarhan ympäristöä, suojeltuja rantoja, vanhoja tammia, sekä ruispeltoa joka keinuu rauhoittavan meditatiivisesti kesätuulessa. Ruissalo on tarjonnut minulle lintujen ääniä, meren vilvoittavan syleilyn sekä paahtavaa aurinkoa, mustikoista puhumattakaan. Löysin myös vadelmia, metsämansikoita ja orakkaita, sekä keltavahveroita -kantarelleja ... Moni asia saa olla Ruissalossa rauhassa, vaikka yksityisautoilu, erinäiset kaupalliset interventiot ja muu urheiluksikin nimitetty toiminta osittain rikkoo luonnonrauhan. Moni asia on Ruissalossa hyvin, vaan voisi olla vielä paremminkin. Yksityisautoilua tulisi rajoittaa, kuten Ruisrockin aikaan, niin että saarelle ei autolla pääse, jos siihen ei ole pakottavaa tarvetta. Julkista liikenne kehittämällä ja pyöräilyyn kannustamalla saari pysyisi jatkossakin koko luonnon lajikirjon, ei yksin ihmisen hallinnassa. On mahtavaa, että joitain alueita on saatu alueella erityis-suojelun piiriin, vaan toisaalta minua usein mietityttää, riittääkö se että yksin rajatulla alueella luonto saa toteuttaa ihmisen puuttumatta monimuotoisuuttaan? Juuri siksi me ihmiset menemme luontoon, kun haluamme pois kaupungista, joten ehdotan pidettävän kaupungin ja luonnon erillään. Luonto ei ole vain luonnonvaroja. Ihmiskehoakaan ei kai tulisi ajatella varaosina niihin liittyvine hintoineen? Valitettavasti oikeistovaltainen politikointi laskee jo nyt kuinka paljon syntyvä lapsi tulee tuottamaan elinikänsä aikana... Jos tämän vauvan uloste, eli tuotto, pissa ja kakka purkitettaisiin eri astioihin (jo tuotantovaiheessa) koko elämän ajalta, näistä ”kemikaaleista” saataisiin talteen valtava määrä ”energiapolttoainetta”. Varmasti ympäristöystävällisempää kuin nyt puuhattavat Vuotoksen allas-hanke ja neljäs ydinvoimala...
Olenko itse valmis käymään ulkohuusissa kahdenkymmenen asteen pakkasessa? Jaksanko kantaa vedet kaivosta läpi vuoden? Asun itse Turun keskustassa, ja minulla on siihen syyni. En luultavasti jaksaisi elää metsän keskellä, luonnonmukaisesti, ympäristöystävällisesti. Minulla ei ole siihen myöskään varaa. Asun siis kaupungissa, ja arvostan sen suomaa elämän helppoutta ja mukavuutta. Ruokaa saa ilmaiseksi roskalaatikoista. Syksyllä pääsen polkupyörällä metsiin keräämään luonnon satoa talteen...
***
Palaan mietteissäni takaisin Ruissaloon ja Kuuvaan, lempipaikkaani saarella. Harmittelin jossain vaiheessa kovasti sitä, kun Kuuvaan johtavan tien alussa ollut kauppa lopetti toimintansa. Se oli aivan erityinen kauppa, vanha perinteinen kyläkauppa, joka tosin toimitti itselleni lähinnä jäätelökioskin virkaa. Siksi se kai on nyt poissa, kun myyntiartikkelit olivat edellä mainitun lisäksi kaiketi keskikalja ja siideri? Kauhulla mietin, josko tilalle tulisi ABC-asema. Saattaa olla etten haluaisi käydä enää Kuuvassa, kun golf-kentissä on jo riittävästi kestämistä, sekä kylpylän asiakkaissa. Isojen rahtilaivojen aiheuttamat aallot on myös eräs mieltäni askarruttava asiantila...
***
Eräänä sunnuntaina Kuuvan tiellä minua vastaan tuli Kala-auto. Auto joka toimittaa kotiin kalaa ja äyriäisiä? Sunnuntaina, saaressa, joku ”tilaa” itselleen autolla kalaa, tai äyriäisiä!? Hurraa kehitys, ajattelin! Olisin halunnut pelastaa nuoren miehen auton ratista, vaan en siihen pystynyt. No, sama kala-auto tulikin sitten myöhemmin minua vastaan Kuuvuoressa, Turussa myös. Kävi ilmi, että tämä auto summa mutikassa ajelee ympäri ämpäri ja myy kalaa haluaville. Ehkäpä idea onkin nerokas? Miksi se myy vain kalaa, ajattelin heti..? Ekologista olisi myydä kaikkea mahdollista...vessapaperia, Lotto-kuponkeja, kuten ennen vanhaan myymäläautot tekivät...
Toni Hautamäki
Turku 3.8.2009
Kuvataiteen maisteri
Marjanpoimija

torstai 23. heinäkuuta 2009
Mitä olio todella tarvitsee?
Mitä olio todella tarvitsee?
Maaseutu uudistuu ( kehittyy). Kanat saavat entisten häkkiensä tilalle virikehäkin 2013 mennessä. Sellaisessa häkissä on orsi, pehkuja ja paikka munimista varten. Ihminen tarvitsee myös häkin, asunnoksikin niitä kutsutaan. Televisio (jalkapallo ja porno) -olut sekä sokeri toimivat "virikkeinä". Silloin tällöin tällaiseen asumiskoneeseen ”tuodaan” vastakkaista sukupuolta edustava yksilö, jonka kanssa siemennetään. Munia ei kuitenkaan aina tule. Itämaiset ja eteläiset lajikkeet munivat jo niin paljon, ettei kaikkien olioiden anneta (tai ne itse eivät halua) munia. Yhteisöllisyyttä pidetään yllä shoppaamalla sunnuntaisin ja raatamalla ”tehtaassa” arkena aamusta yöhön. Hurraa oliot! What a wonderful world...
***
Olen viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt ymmärtää syväekologista filosofista ”koulukuntaa” lukemalla Pentti Linkolan sekä Arne Naessin (1912-2009 R.I.P) tekstejä, sekä tietysti Elonkehä-lehteä, joka on uuden päätoimittajansa ansiosta oivallinen lukukokemus aina ilmestyessään. Näiden edellä mainitun kahden luontoa syvästi kunnioittavan, ymmärtävän ja arvostavan herran mielipiteet eroavat yksinkertaistetusti yhdessä asiassa. Naess puhuu kaikkien olioiden tasa-arvoisuuteen ja sitä kautta kaikkien tasavertaisen hyvinvoinnin ja mahdollisuuksien toteuttamisen huolehtimisen puolesta, madot mukaan lukien. Linkola kai taas luottaa siihen, että nyky-yhteiskunta tuhoutuu väistämättä, jolloin on aivan sama selviävätkö siitä hengissä ylhäisö, alhaiso, vai rotat. Onko näkemyksissä ristiriitaa jää lukijan pohdittavaksi...
Yhdessä asiassa minun on helppo olla yhtä mieltä molempien herrojen kanssa. Nykyinen luonnosta erkaantunut elämäntapa, häkkikanalamainen ihmiselo, joka on katkaissut ymmärryksen luonnon merkityksestä ihmis-ja/sekä että olio-elonkehään, aiheuttaa väistämättä ihmisen asenteiden muuttumisen itsekeskeisiksi, ihmislähtöisiksi, joka taas johtaa idiotismiin, älyttömyyteen, järjettömään käytökseen sekä toimintaan.
***
Viime aikoina on ollut jonkin verran puhetta omituisista ampiaiskuolemista. On huhuttu, että ihmislaji kuolee jos ampiaiset kuolevat koska silloin pölytystä ei tapahdu, eikä vilja kasva, ruoka toisin sanoen loppuu. Nibiru –planeettakin (Planeetta –X) on tekemässä meistä selvää. Jokainen sukupolvi kuulemma jossakin vaiheessa sekoaa maailmanloppuunsa... CCD – tapaukset (Colony collapse disorder =yhdyskuntaluhistumis-sairaus), eli hunaja-ampiaisten joukkokuolemat ovat aiheuttaneet hämminkiä ympäri maailman. Ampiaiset huolehtivat ihmisten viljelemien kasvien pölytyksestä, joten asia huolestuttaa syystäkin ainakin heitä, joilla on valta ja rahaa pyörittää globaalia elintarviketuotantoa. Kuolemille on löydetty useita syitä, sähkömagneettisesta säteilystä eri punkkeihin ja näiden yhteisvaikutuksesta johtuviin nälkäkuolemiin on myös jo joitakin ratkaisumalleja, esimerkiksi Venäläinen ampiaslajike, joka omaa vasta-aineet punkeille. Jos ampiaiset, jotka ovat ymmärtääkseni vanha ja hyvin sopeutunut laji on näin suurissa ongelmissa modernin maailman puristuksissa (GMO), miten mahtaa käydä niiden ihmisten, jotka eivät jo kiidä luotijunissa ja hallitse kolmea avataria second lifessä, tai toimi johtoportaissa..? Kannattaakohan virikehäkkeihin satsata, kun Nibiru pyyhkäisee kanalat galaksin toiselle laidalle..? Ehkä Linkolan ylhäisökäsitys ei ole ajanmukainen. Onko Nokian pääjohtaja esikuvana kannattavampi kuin Norjalainen vuorikiipeilijä-filosofi? Kumpi selviää varmemmin mega -tsunamista? Ahneelle väitetään olevan tiedossa paskainen loppu... Itse olen ajatellut alkaa vuorikiipeilyharrastuksen...
Toni Hautamäki
Vapaaherra
23.7.2009 Turku, Åbo
Finland, Suomi
ps. Kiitos Wikipedia

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Kasimir Malevits: Luonnossa on...
Luonnossa on...
Luonnossa vaikuttavat määrä/voimakkuus, väri,
sekä ääni, joka nousee/muodostuu edellisten kontaktista/ yhteisvaikutuksesta.
Muotoilevassa/ plastisessa luovassa taiteessa, monet luovat määrän tai värin keinoin,
jotkut taasen äänen avulla. (Jos mikään luonnossa ei väreilisi, mikään yksikkö/elementti ei koskaan ylittäisi rajojaan, jolloin ääni ei esiintyisi luonnossa).
Tähän asti muotoilevassa/plastisessa taiteessa kaikki ovat rakentaneet teoksensa kolmen perustan varaan: Määrän, värin, sekä äänen;
Maalari, tulkitessaan/renderoidessaan värin kankaalle, ei oleta tuovansa kolmea eri elementtiä sille.
Kuvaa, maalausta ei tulisi tarkastella vain väristä itsestään lähtöisin, se pitää tulla nähdyksi ja kuulluksi, koska me luomme äänen, värin ja määrän/voimakkuuden
objektien rakenteisiin, sekä luontoon.
Sellainen kuva on luontoa kuvaavan maalarin kuva. Maalarin, joka kuvaa luontoa ja objekteja.
Sama pätee veistotaiteeseen, josta väri on kastroitu/steriloitu
( vaikka veistotaiteen onkin oltava värillistä, koska luonnossa määrä/volyymi on juuri väriä ).
Objektin/esineen, sen yhtenäisyyden/kokonaisuuden tähden me rakennamme kokonaisuuden värissä/värillä, volyymillä, ja äänellä/ssä ).
***
Kubistisen kuvan rakennetta ei saavuteta pelkästään värin ja volyymin avulla, vaan myös rytmi - sekä äänirakenteiden keinoin.
Kubismi on saavuttanut enemmän kuin mikään muu koskaan aiemmin;
Hienoin, ideaalisesti perusteellisin kontakti kahden muodon välillä: struktuurin, äänen sekä rytmin osalta, - tämä on loistava saavutus, osoitus ihmisyyteen kuuluvasta taidokkuudesta sekä täydellistymisestä. Kubismi on perustanut Uuden Maailman järjestyksen, tai oikeastaan se on luonut rytmin, volyymin, värin ja äänen kaaoksen maailmasta ja yhtenäistänyt sen.
***
Jos tarkastelee tarkoin kubistista struktuuria, päätelmät ovat lumoavia/hypnotisoivia: volyymi, reliefimäisyys, väri, kaikki nämä sensaatiot tuotuna yhteen saavat meissä aikaan vaikutuksen mukavuudesta tai vastenmielisyydestä/ ärsyttävyydestä.
Viimeisin saavutus on ääni, vaikka emme kykenekään sitä kuulemaan, se on siellä siitäkin huolimatta, ja vain sisäinen korva voi kuulla sen kauniin ja herkän oskillatorisen/värähtelevän ääniaallon.
Kuitenkin, tämä tulee jäämään viimeistellyksi vasta tulevaisuudessa, ja juuri siitä syystä, tämä voi olla ensimmäinen viittaus ääneen kuvissa.
***
Vaikuttaisi siltä, että kubismissa individuaalisuus/yksilöllisyys on saavuttanut kolmikasvoisen aspektin/ominaisuuden, se vaikuttaa täydellistymiseltä.
Vaikka kompuroimme väistämättömän edessä, kolmikasvoinen identiteettimme hajoaa erilliseen perfektionismin /virheettömyyden tavoitteluun, jossa kaiken perustana on pyrkimys saavuttaa absoluuttinen vapaus ja itsemääräämisoikeus.
***
Kun tarkastelemme volyymiä, väriä sekä ääntä, ne ovat vain välineitä/menetelmiä, siksi ne eivät koskaan voi olla (täysin) vapaita, koska ovat riippuvaisia tahdostani, ne löytyvät itsensä luovien käsien särkymättömyydestä/tuhoutumattomuudesta.
***
Monumentti syntyy, kun kolmeksi jakautuneet kasvot pakenevat pohjattomaan kuiluun/hornaan, jossa jokainen näistä kasvoista tarttuu omimpaansa - ja luo niistä merkkejä, jotka ovat syntyneet sen syvyyksissä.
Kun ”Suprematismissa” käytämme väriä dominoidaksemme/hallitaksemme kaksiulotteista tilaa, me eväämme sen määrältä ja ääneltä koska yksikkö tulee täten erotetuksi ajasta. Kun yksikkö on löydetty aikaan sidottuna, se muodostaa dualistisen/kaksiosaisen suhteen äänen kanssa/ääneen.
***
Maailman kasvot olivat hajallaan siitä lähtien/koska sen partikkelit/hiukkaset elivät erillään/individuaalisesti.
He löysivät tiensä aikaan, koskettivat toistensa vartaloita, loivat kuvan
ja sen liikkeen aikaansaamana kaikki alkoi pyöriä, täydellistäen kuvaa kokonaiseksi liikkeeksi/ajatus-suunnaksi. ( Pirstaleina olevan maailman täydellistyminen ).
***
Kubismia ei voida ajatella puhtaasti plastisten muotojen taiteeksi.
Yleisesti puhuen, maalaus ei ole sitä mitä siitä on tähän asti ajateltu. Maalaus on enemmän kuin yksinkertainen ilmaus luonnosta tai abstraktien muotojen sommitelma – värien sekä ornamenttien yhdistelmä.
***
Väri on muotojen luomisen väline, ei vain struktuuri tai rakenne, sommitelma sommitelman tähden ( sommitelman oma itsetarkoitus ), vaan jotakin muuta/erilaista - kieli joka on muodostettu erityisillä sanoilla.
Se on jotakin minkä avulla voimme puhua universumista, se on meidän sisäisen innostuksemme tila ( elotus/animaatio ), jotakin mitä emme voi ilomaista sanojen
( tai äänen ) avulla.
***
Kubismi on osoittanut meille selkeästi maailmantilan, esineet/objektit, se on osoittanut meille, että maailman kasvot, pitkän muotoutumisen vaiheen jälkeen, ovat nyt hajoamassa.
Hajoamisessa piilee sen integraali/keskeinen/yhtenäinen olemus: objektit, jotka on luotu mielikuvituksemme avulla, eivät enää ole, vaan jos me edelleen näemme ne, johtuu se siitä, että niistä langenneiden heijastusten säteet eivät ole vielä kadonneet omasta ajastaan, irti/ulos kehästään.
Värillä, maalauksellisuudella tai muotojen sommitelmilla ei ole osaa tässä, ne ovat ekspressiolle/ ilmaisulle alisteisia.
Monet kirjailijat, tiedemiehet sekä filosofit etsivät reittiä tai jälkiä, jotka johtaisivat uuteen ihmisyyteen/inhimillisyyteen = uuteen ihmiseen.
( Sellaista polkua ei löydy, kuva on meidän rotaation keskipisteessä, se täytyy vain hyväksyä).
He odottavat ja yrittävät arvailla missä asussa tämän uuden ihmisen tulisi ilmaantua.
Juutalaiset luonnostelivat itselleen kuvan Messiaasta, ja tässä tarkoituksessa he edelleen odottavat häntä saapuvaksi.
Kristus on ollut heidän keskuudessaan, ei ollut ketään suurempaa kuin Hän tuona aikana, ja Hänen jälkeensä vuosisadat ovat kuluneet; vaan Hän ei näyttänyt luonnoksissa esitetyltä, joten hänet ristiinnaulittiin.
Sukupolvet ovat vaihtuneet. Jokainen samankaltainen mies on tuonut uutta voimaa ihmisyyteen, jauhaen hienoksi/hävittäen sen.
Nerous on voima, joka hajottaa massat, uusien ideoiden voiman, instrumentin kaltaisena se hienontaa massan.
Kristuksesta tuli suuri Hänen kuolemansa jälkeen, ja jokaisen sukupolven jälkeen hänen persoonallisuutensa on voimistunut.
Tämä kasvu on tapahtunut vain kansan yhdessä osassa. Uusi kuva Hänessä ilmestyi vain yhdelle osalle väestöä.
***
Nykyhetkessä ihmiset etsivät kuvaa, joka voitaisiin paljastaa Maailmalle. Vaan missä ovat ne puolet/ominaisuudet, missä ovat ne muodot, joista voimme havaita yhdenmukaisuuden, milloin se tulee?
On tärkeää tietää, koska se on Maailman ideaali.
***
Päivä toisensa jälkeen muinainen/ammoinen ihminen meni ( kulki ) kohti pirstoutumistaan, ja meidän 1900-luku on yksi niistä menneiden aikojen suurenmoisista vuosisadoista: se muodostaa sulun, josta ihminen ei pääse läpi kuin pirstoutumalla.
Se on jo tapahtunut, ja nähdäkseen uuden kuvan, ihmisen tulee nähdä kaikki se, mikä luotiin hänen viimeisen päivänsä aikana.
Silmämme on arvoton, jos näkökykymme perustaa kaiken tuolle väittämälle ja hyväksyy näkemänsä tosiasiana – se olisi vale.
Vain kehittämällä ymmärrystämme/tietoisuuttamme voimme nähdä ihmisyyden itsessämme, vain silloin voivat hänen kasvonsa heijastua luonnossa/luontoon.
***
Jos me taiteessa otimme haltuumme/omistimme ihmisen muotokuvan, hänet kasvoineen, nenineen, suineen ja jalkoineen, Faaraon ajoista Renessanssin epookkeihin,
silloin meillä tulisi olla myös hänen mielikuvituksensa sellaisenaan, perustuen siihen, mitä hän on silmillään nähnyt.
( Piirrettäessä valokuvamainen muotokuva, on se sama kuin piirtäisin parin kalosseja tai hatun; se kertoisi saman kuin muotokuvakin ).
***
Tällä hetkellä sellaisia kasvoja ei ole, sillä ihminen on hajotettu, kykenemätön näkemään hänen kasvonsa. Näemme hänen kasvonsa vain moninaisten muotojen läpi, limittyneenä yhteen - keskittymään.
Voidaan jopa väittää, että Kubistinen taide antaa uuden muotokuvan, vaan voimakkain/kirkkain/eloisin/mielikuvituksellisin kuva on vain futurismissa, ja vain ajassa, koska meidän vuosisatamme on valtava kivenjärkäle joka on suunnattu kaikella voimallaan kohti avaruutta.
***
Tästä seuraa taiteen kaikkien perustusten romahtaminen, kun tietoisuutemme on siirretty täysin toisenlaiseen maastoon/kenttään/aukioon.
Värin tutkimuskenttä/alue täytyy tuhota.
( Joka tarkoittaa ) sen täytyy muuntaa itsensä valkoiseksi.
***
Mutta valkoinenkin säilyy valkoisena, ja voidakseen esittää muotoja itsessään, se pitää luoda niin, että muoto on legitiimi ( helposti luettava ), siitä saa selvää, merkki voidaan havaita itse itsessään.
Valkoisten ero tulee säilyä/pysyä, mutta täysin puhtaan valkoisessa skaalassa/mittakaava/asteikossa.
Valkoisen kehitys ei ole rajoitettu värin perustaan/perusolemukseen tai oskillaation tuloksiin värissä; se on jonkin paljon perustavamman/syvällisemmän asian ilmaisua, se ilmaisee/osoittaa minun muutos/muunnos-pyrkimykseni ajassa.
Minun mielikuvitukseni väristä lakkaa olemasta värillistä, se sulautuu/liittyy yhteen väriin
– valkoiseen.
***
Monille väri on edelleen menneen maailman asioita. He ovat rajoittuneita ihmisiä. Sama pätee heihin, jotka kiistelevät esineistä/objekteista.
Meidän tulee poiketa puhtaiden maailman lakien perustasta ja pyrkiä rakentamaan niistä muoto. Tässä hetkessä, mielestäni väri on astunut uuden tietoisuuden vaikutuspiiriin, näin on käynyt myös määrälle
( volyymille ) sekä äänelle.
***
Nyt olen tekemisissä puhtaimman tuotteen kanssa. Vääristymiä, konsepteja tai assosiaatioita, niitä ei ole. Väri on väri, ääni on ääni, määrä on määrä.
Vain silloin, kun olen saanut nämä asiat haltuuni, kykenen ilmaisemaan oman maailmani, ja siinä nousivat muut/toiset ihmiset ylösnousemukseen/pelastukseen.
( Minä tulen näyttämään uuden rakenteen, joka tulee sisältämään määrän, sellaisenaan, värin ja äänen niiden itsellisten luonteenomaisten aspektiensa/näkökulmiensa/kantojensa ominaisuuksissa ).
***
Minulla on käytössäni edellä mainittujen keinojen lisäksi perusta ja paikka jolle rakentaa: lepo/rauha ja aika; jos rakennan rauhassa/levossa, miljoonat värit ilmestyvät/tulevat esiin; jos rakennan ajassa, vain yksi ilmaantuu.
Ajassa, väri yhdistyy äänen kanssa, ja jos on mahdollista voimistaa ääniaaltoja esitetyssä niin kuin luonnossa, kuulisimme mitä ideaalisimman rakenteen, koska jokainen muoto itsessään on erilainen, ja löytää itsensä erilaisena, ja sen seurauksena muodostaa yhteyden ajan kanssa uudella tavalla, muodostaen ääniaallon; Suprematistisessa muodon konstruktiossa/rakenteessa, ajassa saavutetaan merkittävä jännite ääniaaltojen välille.
***
Konstruktio itsessään on äärettömän kompleksinen, sitä ei ole rakennettu vain sen ylöspäin kohoavan muodon tähden, vaan välittämään kaavio/diagrammi/käyrä joka on piirretty minun sisäisten oskillaatioiden muutosten pohjalta;
ja vaikka se kuuluukin minulle ja heille, jotka ovat kaltaisiani, = he voivat sanoa niin.
Jokainen sellainen rakenne osoittaa hetkeen mielikuvituksessani/kuvittelukyvyssäni, jossa se löytää itsensä.
Suomentajan huomautuksia:
Käänsin edelliseen Kuvas-lehteen ( 2008 ) Malevitsin manifestin vuodelta 1916. Se oli ensimmäinen yritykseni kääntää pitkä ( abstraktia ) taidetta käsittelevä essee englannin kielestä suomen kieleen. Ryhdyin työhön, koska olin silloin tehnyt huomion taidepuheen merkittävästä tasottomuudesta kouluyhteisössämme. Osaltaan tason heikkous johtui siitä, että yritimme käydä keskusteluja englannin kielellä ryhmässä, jossa vain n. 20 prosenttia kokoonpanosta pystyi edes välttävästi ilmaisemaan itseään englanniksi, tai oli halukas ottamaan osaa keskusteluun. Samalla minusta tuntui myös suomeksi käydyissä keskusteluissa usein siltä, että puhe vilisi muualta/muilta sämplättyjä kliseitä, sekä epämääräistä hölynpölyä, lainattuja muka-viisauksia. Tämä on toki sallittua, koska onhan taide taidetta, ja taidepuhe taidepuhetta.
Käännös-tehtäväni auttoi minua itseäni palauttamaan uskoni siihen, että ensinnäkin on olemassa tekstejä, joissa taiteesta puhutaan mielestäni kiinnostavasti, ja toiseksi, että englannin kielessä on tarvitsemiani sanoja. Minä en vain tuntenut niitä ennalta. Vaikka mielestäni englannin kielen taitoni ovat jopa tyydyttävät, erityisalan kielen hallinta on hyvin haastavaa, vaan toisaalta edellytys kehittävään oppimisympäristöön. Suomentaminen on erittäin hyödyllistä ja yleis-sivistävää puuhaa. Olen jopa saanut palautetta aiemmasta suomennos-tekstistä ja uskon, että työ kannatti ja muutama ihminen on jopa ajatuksella vaivautunut lukemaan ”käännökseni”. Vielä, jos joku on sitä mieltä, että vain se mikä on sanottu viimeisen viiden minuutin aikana, että vain juuri uunista ulos tullut voi kertoa evidentisti ajastamme ja taiteestamme – eikö olisi jo aika myöntää tosiasiat. Taide syntyy taiteesta – taidepuhe taidepuheesta, uudesta tai vanhasta. Seuraavaksi kaiketi minun on pakko tarttua mystisyyteen tehokeinona, eli tarkasteltava hyvin kriittisesti mystisen taidepuheen eri ominaisuuksia sekä vaikutuksia. Nyt keskityn nauttimaan sen aiheuttamasta hämmennyksestä. Lukuiloa toivoo Toni Hautamäki, Turussa 31.5.2009
Tämä teksti (suomennos esseestä: In Nature there Exists...) perustuu Xenia Hoffmannin venäjän kielestä englannin kieleen kääntämään ja Troels Anderssonin Borgens Forlag – kustantajalle vuonna 1978 toimittamaan essee-kokoelmaan The Artist, Infinity, Suprematism, unpublished writings 1913-33, Vol IV, jonka esseiden ajatukset on synnyttänyt K. S. Malevich, / Kasimir Malevits ( 1878-1935 ).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)