Moderni ihminen

Nykyihmisen pitäisi kuluttaa mahdollisimman vähän, eikö totta? Tätä kirjoittaessani muistan taas sen vaikeimman haasteen mikä liittyy koko maailmanparannuksen haasteeseen, eli sen että kirjoitan niille jotka jo ovat samaa mieltä kanssani!? Lupaan yrittää miettiä tulevissa esseissäni sitä miten voisin kirjoittaa niille jotka esimerkiksi opiskelevat automekaanikoiksi ammattikouluissa ja syövät joka päivä brasiliassa kasvatettua antibiooteilla kyllästettyä (geenimuunneltua?) lihaa, mutta tällä kerralla ajattelen vielä muita juttuja, kuten esimerkiksi sitä että Suomeen tuotiin Ylen artikkelin mukaan vuonna 2017 noin 76 miljoonaa kiloa lihaa ulkomailta, kahdeksanneksi eniten Brasiliasta. *** Olen itse tarkkaillut jokapäiväistä kulutustani jo ainakin 15 vuoden ajan. Kasvissyöjäksi ryhdyin armeijasta päästyäni - tai pian sen jälkeen vuoden 1998 paikkeilla. Jos kaikki muutkin rikkaissa teknologisissa maissa olisivat - ilmastonmuutoksen vaikutukset olisivat jo puolittuneet. Toinen puoli hoituisi fossiilisista polttoaineista luopumalla!? Tässä oli kirjoitukseni ensimmäinen pointti. *** Toinen tulee ehkä tässä, jos osaan sen muotoilla... On täysin järjetöntä kierrättää, säästää kaikessa, sähköstä vaatteisiin - ja olla vegaani - yrittää pelastaa maailma ihmisille elinkelpoisena planeettana, varjella monimuotoisuutta, yrittää estää sukupuuttoja - joskus huomattavilla rahasummilla - mikäli kaikki, KAIKKI - eivät osallistu tähän työhön! On lähes hyödytöntä taistella eläinten oikeuksien puolesta tai kahlita itsensä vanhan metsän kolmesataavuotisiin puihin mikäli joukkotuhonta jossain muualla - sadan metrin päässä vaikka, jatkuu samanlaisena tai kiihtyy entisestään. Jokainen eläin ja jokainen vanha metsä on yksilö, toista vastaavaa täysin samanlaista ei ole missään. Näin sanotaan ihmisestä, katsokaa sormenjälkiämme? Olemme erityisiä kaikki, kalat, sienet, puut, ihmiset? Elämme mielenvikaisessa tai jakomielitautisessa todellisuudessa kun valaita suojellaan sekä pyydetään ruoaksi samanaikaisesti samoilla vesillä. Täysin mielisairaaksi tämä menee kun valaan suojelijaa pidetään vankilassa, vaan taloudellisesti valaan tappamisesta hyötyvä liikemies/henkilö saa jatkaa toimintaansa - hänet palkitaan rahallisesti menestyksellä yhteisössään. Ihmiskunta on pahasti sairas ja tuo sairaus johtaa vääjäämättömästi kuolemaan, ihmiskunnan kuolemaan. *** Pointti kolme. Nyky-yhteiskunnassa jotkut pyrkivät luomaan jatkuvasti sellaista harhaa että jokainen hyödyllinen ihminen on koko ajan jonkin todella tärkeän ja tuottavan asian äärellä - työssä. Muut kuin hyödylliset ovat vapaamatkustajia?! Aivan kuin meidän pitäisi toimia muurahaisten lailla - tai siis kuten näemme niiden toimivan silloin kun ne ovat aktiivisimmillaan. Illuusion luomiseksi ollaan valmiita uhraamaan kaikki, jopa mielenterveys. Simuloidaan jatkuvaa työntekoa jotta näytettäisiin tehokkailta? Kyseessä on kai kilpailemisen vimma ja voittamisen tarve? Kylmän sodan aikainen kilpavarustelu on tullut takaisin todellisuuteemme /arkeemme. Mantrana korvissamme kuuluu toimeliaisuuden ylistyspuhe. Lopulta taidamme toimeliaisuudellamme tuhota elinolosuhteet planeetalla, planeetalla joka toimi vallan mainiosti ennen kuin ihminen keksi valjastaa öljyn käyttöönsä. Ero muinaisiin yhteiskuntiin Egyptiin, Angkor Watiin tai Rooman valtakuntaan on vain se että toimintasäde ulottuu nyt koko pallolle. Uusliberalismi on nyt kaikkialla. Ihminen ulottaa syöpäänsä kylväviä raajojaan maailman ääriin ja niiden yli avaruuteen saakka. *** Neljäs pointti. Kansan keskuudessa pitäisi ilmetä merkittävää vastustusta sille että meidän yhteistä omaisuutta, ikimetsiä, makeaa vettä, luonnontilaista monimuotoisuutta tuhotaan, (myydään) jätetään kuin pommitusten jäljiltä samalla kun nämä isoja voittoja maksimoivat toimijat nauttivat merkittävistä yritystuista - liiikevoitoistaan? Vain suomalainen ei uskalla kadulle osoittamaan mieltään? Samalla kaikkein heikoimmassa osassa olevilta ja niiltä jotka tarkastelevat kriittisesti yhteiskuntaa - kuten taiteilijat, viedään viimeisetkin mahdollisuudet toimeentuloon. Tämä on tietenkin tarkoituksellista ja tahallista! *** Viides pointti. Jotta voi olla empaattinen ja solidaarinen täytyy omat asiat olla edes suunnilleen järjestyksessä. Tajusin tämän viime viikolla erittäin konkreettisesti kun minulta meinasi loppua ruoka ja rahat. En pystynyt auttamaan muusikko - tuttavaani joka ei puhu suomen kieltä ja jolla on vakava invaliditeetti. Pitää ensin pelastaa itsensä jotta voi pelastaa muita..? Tällaisten asioiden aiheuttamaa tuskaa ja hätää voi ymmärtää vasta kun on itse altistunut vastaaviin tilanteisiin. Siksi päättäjillä onkin erittäin vastuullinen, ehkä vastuullisin tehtävä yhteiskunnassa ja kaikki hommaan valitut eivät selvästikään ole tämän vastuun arvoisia - ja eivät tietysti voikaan olla, niin kuin kaikki eivät voi olla erittäin taitavia klassisen musiikin säveltäjiä, näyttelijöitä, rakennusmestareita, pianisteja, kirurgeja, elokuvaohjaajia, pikajuoksijoita, kuvataiteilijoita, kuvanveistäjiä, koomikkoja, oopperalaulajia... Jokainen näistä edellä mainituista kyvykkyyksistä tarvitsee toisinaan (varsinkin elämän tai uran alussa) yhteiskunnan tukea jotta voi tuottaa yhteiskunnalle lisä-arvoa toteuttamalla omaa kutsumustaan. Ihmisen elämässä ei todellakaan ole kyse mistään sosiaalidarwinistisesta kilpailusta tyyliin elä ja anna toisten kuolla - vaan siitä faktasta että ihmisrotu ei olisi ikinä selvinnyt näihin päiviin asti ilman vastavuoroisuutta, solidaarisuutta ja empatiaa - eikä se selviä nykyisistäkään haasteista ilman noita samoja taitoja ja kykyjä. *** Tällä hetkellä ja viimeiset 100 vuotta, länsimaista ihmistä on koulutettu koko elämänsä ajan toimimaan mahdollisimman hyvänä kuluttajana. Ansaitsemaan rahaa ja tuhlaamaan se kaikenlaiseen materiaan tai palveluihin, joita kuvittelemme tarvitsevamme. Ihmiselämä ei mielestäni siten kylläkään saavuta täyttymystä. Ihminen on tehty luovaksi, ottamaan selvää ja ratkaisemaan elämän arvoituksia. Mistä tässä kaikessa on kyse? Olen itse tehnyt sellaisen valinnan että luen, ajattelen ja teen taidetta aina kun mahdollista. Pyrin viettämään sellaista elämää jossa voin tehdä valintoja, lähteäkö marja ja sienimetsään, lukeako kirjaa vai mennäkö työhuoneelle. En pyri ansaitsemaan rahaa, arvostusta tai useita seksisuhteita (saamaan paljon jälkeläisiä) vaan pyrin olemaan vapaa tekemään sellaisia ratkaisuja jotka auttavat minua ymmärtämään mistä tässä kaikessa on kysymys ja miksi asiat ovat sellaisia ja siten, kuin ovat. Miten ihminen ja maailma, (elämä) toimii? Toimiiko ylipäätään? Miten kuluttaa jäljellä oleva aika? Eivätkö nuo ole kuitenkin ihan hyviä kysymyksiä? Uskallan väittää että maailman resurssit riittäisivät aivan mainiosti kaikille nyt olemassa oleville ihmisille jos kaikki toimisivat vastuullisesti, ajatellen planeetan kantokyvyn rajoja, sen sijaan että pyrkivät lennättämään itsensä esimerkiksi maan kiertoradalle. *** Ei ole mikään ihme että länsimaissa syntyvyys laskee kun ihmisiä patistetaan joka paikassa olemaan tehokkaampia sekä tuottavampia, työssä ja vapaallakin. Ei luonto(kaan) toimi niin? Luonnossa linnut lentelevät huvikseen lämpimissä nousevissa ilmavirroissa ja nisäkkäiden poikaset leikkivät leikkimästä päästyään. Mikäli ihmisillä ei ole vapaa -aikaa sekä stressitöntä elämää vailla tarvetta ponnistella jatkuvasti ollakseen parempi (muiden silmissä), ei (muulle) lajityypilliselle käyttäytymiselle löydy aikaa. Muutumme tehotuotantoeläimiksi? Konservatiivinen ja kapitalistinen yhteiskunta aikaansaa meissä tarpeen tulla hyväksytyiksi - muiden silmissä. Se on ihmisen eräs alkukantaisimmista tarpeista. Tätä rahan valta hyödyntää - voisiko sanoa jopa lähes nerokkaasti?! Meidän pitää kuluttaa - ja vielä oikein, oikealla tavalla tullaksemme 'samanvertaisiksi' yhteisömme muiden yksilöiden silmissä. Lajityypillistä käyttäytymistä sekin, vaan kuten moni meistä tietää tämä johtaa lopulta ihmiskunnan itsemurhaan. Post script. sain juuri vihdoin viimein luetuksi Ikipuut - romaanin, Richard Powersin Pulitzer -palkitun kirjan vuodelta 2019. Suosittelen sitä jokaiselle (jälki)teollistuneiden valtioiden kansalaiselle luettavaksi heti. *** Post post script. Suomen kaltaisessa maassa jossa työttömyys ei ole merkittävä ongelma on järjetöntä tehdä siitä kynnyskysymys.Työttömyysaste on 2024 7,8 % (15 - 74 vuotiaat). Tilanteessa jossa kaikkea kulutusta pitäisi vähentää on vain eduksi mikäli osa ihmisistä ansaitsee vähän, vain sen verran että pystyy asumaan, elämään ja harrastamaan niin että terveys säilyy hyvänä, esimerkiksi kansalaispalkan verran (n. 1300 euroa kk, voisiko se olla sopiva summa vuonna 2024?). Järjetön työttömien syyllistäminen on oikeiston tapa kääntää puhe ilmastonmuutoksesta - olkiukkoihin?! Todellinen ongelma on että matalimmalla tasolla palkat ovat surkeat, samalla kun ylemmällä ja keskitasollakin palkat nousevat jatkuvasti. Se ketkä luokitellaan työttömiksi on myös täysin järjetöntä esimerkiksi omalla kohdallani, kun teen joka päivä kuvataiteilijan töitä, saan sitten työstäni korvausta tai en. Jokainen kuvataiteilija joka jää ilman apurahaa (noin 90 % kaikista hakijoista) ei ole kuitenkaan välttämättä oikeasti työtön - hänelle ei vain makseta palkkaa työstään. Mielestäni jos ei voi tehdä planeetan kannalta järkeviä (kestäviä) tekoja rahaa ansaitakseen kannattaa mieluummin olla tekemättä mitään - tai mahdollisimman vähän (haitallisia asioita). Haitallisiksi asioiksi lukisin esim. lihan syönnin, matkustelun, muun kuin välttämättömän kulutuksen. Hyödyllisenä tekemisenä näen esimerkiksi kulttuurin harrastamisen tai tuottamisen. Voikaa hyvin, tehkää hyvin, olkaa hyvä!

Neil Young (tähän asti)

Neil Young *** Suoritin asepalvelusta vuonna 1996. Päädyin Utön saarelle muutaman kymmenen hengen varuskuntaan jossa Estonian haveri oli vielä tuoreessa muistissa. "Tuossa on vaja/aitta jossa ruumiita säilytettiin" - kertoivat minua ennen palveluksensa aloittaneet varusmiehet. Tuonma keväänä sain joltain alikersantilta (jonka nimeä en enää muista) lainaksi Neil Youngin ensimmäisen kokoelmalevyn Decade, kahden cd -levyn verran hittejä. Olin kyllä ostanut Freedom ja Mirrorball -levyt jo aiemmin, koska Nirvana, Grunge jne jne, mutta todellinen innostus 'Niilon' musiikkiin alkoi vasta tuolloin. Kopioin Decaden c -kasetille joka oli minulla käytössä vielä ainakin vuona 2009 työhuoneella. Kävi älytön tuuri että kerran kahdessa viikossa (vuoroviikoin) tapahtuva lomailuni Utön varuskunnasta mantereen puolelle osui Ruisrock - viikonlopulle. Melkoisessa humalassa, mutta kuitenkin muistan kiivenneeni puuhun kuuntelemaan kun Neil ja Horse esiintyivät kansanpuistossa. Olin lähempänäkin lavaa keikan alussa vaan kun en tuntenut kappaleita (vielä tuolloin) päädyin anniskelualueelle. Pari shottia nautittuani teltalla jossa niukasti pukeutuneet neidot myivät jonkinlaista, ehkä rommia ja kahvia sisältävää ihmenektaaria,keikan erityisyys ehkä vähän unohtui. Melkoisessa humalassa, mutta kuitenkin muistan kiivenneeni puuhun kuuntelemaan kun Neil ja Horse tuuttasivat menemään kansanpuistossa. Lavan eteen ei kai enää oikein päässyt tai se olisi vaatinut minulle vierasta käyttätymisen mallia, muiden tuuppimista ja sulloutumista eli ns. rynnimistä. *** Mahdollisesti vuonna 2002 olin Karjaan Etno -festareilla. Festareilla oli vähän tylsää, mutta vinyylilevyjä myyvän ukkelin valikoimassa olin nähnyt Harvest - levyn. Illalla sain päähäni kerätä tyhjät pullot autoon muovikasseihin. Ne taisivat haista auton sisällä melkoisesti - nukuin kuitenkin samassa tilassa? Aamulla vein ne kauppaan ja ostin vähän aamupalaa. Sitten lunastamaan palkinto. Kuin ihmeen kaupalla levy oli yhä siellä ja sain erään hienoimmista levyistä ikinä koko rock - historiassa!*** Vuonna 2008 ostin Neil Youngin Sugar Mountain Live at Cantenbury House 1968 -levyn ja aloin tehdä omia lauluja englannin kielellä. Tajusin tuolloin viittä vaille kuvataiteen maisterina että musiikin tekeminen oli minulle yhä liian tärkeää ja kivaa tekemistä, jotta sen olisi voinut hylätä kokonaan. Tästä olen kertonut enemmän jossain toisaalla? *** Vuonna 2014 olin juuri avoliitosta eronnut 3- vuotiaan lapsen hukassa oleva huoltaja, jonka molemmat vanhemmat olivat kuolleet, äiti jo 2006 ja isä kuluvan vuoden tammikuussa. Nyt luulin jo tietäväni Neil Youngista yhtä jos toista. Ragged Glory - levy oli kuitenkin jäänyt vähän taustalle kummittelemaan. Country Home oli jotensakin tuttu mutta Love and Only Love ei vielä niinkään. Jouduin taas kuuntelemaan keikkaa hieman hämmentyneenä. Missä Like a Hurricane tai Rockin' in the Free World. Ei tullut loppukliimaksia? Nämä olivat soineet näemmä 1996 Ruisrockissa vaan en kyllä voi käsi raamatulla sanoa muistavani tapahtuneesta kovinkaan paljoa. Kaisaniemen keikasta jäi "Fuckin' Up" vahvasti mieleen! 'Niilo' soitti myös Blowin' in the Windin. Olen todistanut tämän tapahtuneeksi, erinomaista! *** Hartwall Areenalla 2016 'Niilo' oli Willie Nelsonin poikien kanssa. Promise of the Real rokkasi erinomaisesti. Svengi iski niin että huomasin tanssivani (pomppivani) koko keikan läpi siitä hetkestä lähtien kun keikkasetissä akustisella kitaralla esitetyt laulut vaihtuivat sähköisiksi. Keikalla kuultiin myös Words ja Walk On! Vaan ei Hurricanea eikä Free Worldiä! Ukkelilla on varaa pihdata tykeimmät laulunsa koska tuotannon määrä ja laatu on käsittämätön. Vain Dylan voi toimia jonkinlaisena vertailukelpoisena vastikkeena sille miten merkittävästä lauluntekijästä on kyse. Miksi Neil Young ei ole käynyt Suomessa vuoden 2016 jälkeen? *** Mitä saadaan kun laitetaan vuodesta 1969 lähtien yhdessä soittanut rock - bändi studioon huipputuottajan kanssa vuonna 2022? Tätä on hyvin vaikea sanoiksi pukea/kuvailla. Vähän niinkuin on vaikeaa kertoa mikä on niin erityistä vaikka Mark Rothkon, Jackson Pollockin, Henry Matissen tai Sonia Delaunayn maalauksissa. Kirjallisuus on kirjallisuutta, on James Joyce ja Tove Jansson. Mikä heistä tekee niin erityisiä? Ehkä edelliset voi selittää sanoin? Väittäisin että ei, mutta voi lukea ja ymmärtää kuitenkin! Musiikin taikaa on se kun The Beatles soittaa Savile Row 3 katolla Don't Let Me Down tai kun Grateful Dead jammailee Bob Dylanin kanssa All Along The Watchtowerin. Kukaan ei voi tietää aivan varmasti onnistuuko Jerry Garcian soolo ennen kuin se on kuultu loppuun saakka? Tuleeko poliisi pysäyttämään keikan ennen kuin se on kunnolla päässyt alkamaankaan Apple Corpsin päämajan katolla? *** Neil Young ja Crazy Horse äänittivät World Record - nimisen levyn Malibussa Shangri -La (The Bandin 1970 -luvulla perustama) -studiossa toukokuussa 2022 Rick Rubinin 'johdolla'. 'Niilo' oli äänittänyt koiralenkeillä viheltelemiään melodioita tallentimeen (flip phone) ja kirjoittanut sanoituksia näihin (vihellyksiin) näiden (melodioiden) pohjalta kevään ajan. Sävellykset syntyivät nopeasti ja äänitykset tehtiin reilun viikon kuluessa. Monet kappaleet soitettiin ensimmäistä kertaa studiossa ja lopullinen materiaali kasattiin näistä otoista. Neil Young kertoo haastattelussa (Apple Tv) että he eivät koskaan voineet olla varmoja selviävätkö kappaleen loppuun ilman että joku mokaa. Laulut soitettiin ensimmästä kertaa ikinä. Myös 'Niilo' soitti ne ensimmäistä kertaa tuona hetkenä! Myöhemmin he totesivat Rick Rubinin kanssa että monet asiat jotka he luulivat haluavansa korjata otoista ensikuuntelun jälkeen -kuulostivat toisella kuuntelukerralla... ööö... virheettömiöltä - he eivät löytäneet niistä enää mitään korjattavaa! Äänittämisen taikaa - aivoissamme tapahtuu ihmeellisiä asioita, jokin väärältä kuulostava muuttuu oikealta kuulostavaksi yön aikana, totumme ehkä vieraalta tuntuneeseen, sopeudumme? Ihminen sopeutuu kaikenlaiseen ajan myötä, valitettavasti myös kaikkeen sellaiseen mihin ei pitäisi sopueutua - kuten sortoon, alistamiseen, hyväksikäyttöön ja ympäristömyrkkyihin, kun muutos on hidatsa, asteittaista.*** Neil Young on puhunut luonnonsuojelun puolesta koko uransa ajan. Hän on myös puhunut alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta 70 -luvulta lähtien, vai jo aiemmin? En keksi ketään koko maailmassa joka olisi enemmän hyvien puolella - Patti Smith saattaa pärjätä tässä kilpailussa myös kohtalaisesti? Noam Chomsky ja Greta Thunberg tulevat mieleen, mutta jos minun pitää valita musiikkimaailmasta (olen jo valinnut) yksi henkilö joka edustaa minulle elämän puolustamisen viimeisiä linnakkeita, hän se on. Täysin käsittämätön niin monessa mielessä. Selviytyjä. Esitaistelija. Oman tiensä kulkija, ehdottomalta vaikuttava mutta kantansa perusteellisesti kertova. loistava laulunkirjoittaja.*** Glyn Johns on puhunut myös yhdessä soittamisen erityisyydestä jossain videossa somen syövereissä. Musiikin lopputulema on väistämättä erilainen jos raitoja äänitetään yksi kerraallaan toistensa päälle studiossa johonkin pohjaraitaan tukeutuen (joka on usein klikki eli metronomin nakutus) tai jos sen sijaan muusikot reagoivat toistensa soittoon reaaliajassa samassa huoneessa toisiaan ja soittamistaan tulkiten ja seuraillen, koko ajan muuttaen painotuksia, volyymiä, rytmin kulkua eteen tai taakse, reagoiden laulajan tunneilmaisuun! Glyn Johns äänitti muun muassa Led Zeppeliniä, Rolling Stonesia, The Whota, The Clashiä, The Beatlesia ja itseasiassa näiden artistien parhaat levytykset, tai ainakin parhaat biisit - mielestäni. Itselleni eräs tärkein musiikin ominaisuus on tämä -kuuntelen levyn alusta loppuun ja kun levy on päättynyt haluan kuunnella sitä lisää, ainakin ensimmäiset kappaleet - kunnes huomaan olevani taas levyn päätösraidan äärellä. Itselleni kiehtovimpia ovat sellaiset taiteilijat jotka ovat kulkeneet umpihangessa tai raivanneet tiensä tuntemattomien taipaleiden läpi. Valmiiksi tallattujen reittien kulkeminen on ehkä miellyttävämpää kun ei tarvitse kärsiä epävarmuuden tunteista tai turvattomuudesta. Autenttisuuden käsite tässä kohtaa tarkoittaisi kai siten jotain sellaista että henkilö ei esitä muuta kuin itseään - sellaista joka on rehellisesti oma itsensä?! Mikä semmoinen sitten on - voiko sellainen olla? Sitä voi jokainen kysyä itseltään vaan uskoisin että ulkomaailma voi joskus tuntua asettavan tiettyjä edellytyksiä yksilöä kohtaan olla tietynlainen. Minusta tuntuu että Neil Young ei juurikaan näistä odotuksista piittaa ja siksi pidän hänen taiteellisuudestaan erityisen paljon. Kiitos. Lista kappaleista (versioista) jotka eivät ole kaikkein ilmeisimpiä artistin tuotannosta mutta mielestäni ehdottomasti kokemisen arvoisia. 1. Like a Hurricane (Unplugged) 2. Are You Passionate (Are You Passionate) 3. Lookin' for a Love (Zuma) 4. I'm Glad I Found You (Storytone) 5. Born to Run (Ragged Glory expanded) 6. Gateway of Love (Toast) 7. Crime in the City (Bluenote Cafe) 8. Out of My Mind (Sugarmountain Live at the Cantenbury House 1968) 9. Eldorado (Freedom) 10. Welcome Back (Barn) 11. If You Got Love (Before and After)

Grateful Dead, (tähän asti).

GRATEFUL DEAD Viimeisen vuoden aikana olen kuunnellut todella paljon Grateful Deadiä. En enää tarkalleen muista kuinka tämä sai alkunsa mutta Neil Youngin ja Crazy Horsen levy Psychedelic Pill on tähän osaltaan vaikuttanut. Twisted Road - nimisessä kappaleessa mainitaan Dead. Toki ihastuin johonkin heidän kappaleeseensa jo 90 - luvun lopulla yhden illanvieton aikana vaan minulla kesti kaksi vuosikymmentä ennen kuin ehdin asian äärelle uudelleen. Lainasin muutama viikko sitten Deadin boksin So Many Roads jossa on bändin keikoilta tallenteita vuosien 1965 - 1995 väliltä. Pidän Deadistä varsinkin Anthem of the Sun (1968) - levystä lähtien mutta itseäni kiehtoo kaikkein eniten vuosien 1986 - 1995 välinen Dead. Bändi soitti isoillla stadioneilla, Baseball - kentillä ja tapahtumat oli suunnattu koko perheelle. Picnic - vilttien äärellä parveili solmuvärjättyihin vaatteisiin pukeutuneita Deadheadejä taaperosta mummuun ja vauvasta vaariin. Deadin keikat olivat kuvauksista päätellen piknikin ja hääjuhlien (ehkä jopa jumalien palvontatilaisuuksien?) yhdistelmiä. Tanssijat muodostivat erityisen porukan jota on kuvattu muun muassa pyöriviksi dervisseiksi. Tämä kirkkaiden värien (solmu-värjättyjen vaatteiden), pitkien hiusten ja kiemurtelevien raajojen sekamelska on varmastikin ollut kokemisen arvoinen. *** So Many Roads - tekstiliite on huolella laadittu. Siitä luin muun muassa että turvallisen tilan periaatteet olivat käytössä Deadin keikoilla jo 80 - luvulla. Tekstiliiteessä kuvataan miten konsertin aikana muodostuneessa pitissä (montussa/ytimessä) makasi henkilö maahan käpertyneenä ja itkien. Kun häneltä kysyttiin onko kaikki okei - hän vastasi kyyneleet silmissä mutta kiitollisena hymyillen - KYLLÄ! Konsertit kehittyivät vuosien varrella imitoimaan jonkinlaista trippiä - henkistä matkaa jossa kultivoiva? retki voidaan suorittaa myös ilman päihteitä. Yhteisö pääsee retkelle jossa on kaikki vaiheet - alun johdatus,keskikohdan syväsukellus alitajuntaan - ja turvallinen johdatus takaisin kohti arki -tietoisuutta ja todellisuutta. Garateful Dead on onnistunut kuulostamaan erittäin laadukkaalta myös studiossa (esim From the Mars Hotel/American Beauty) vaan tähän mennessä vain pieni raapaisuni kaikista live - taltioinneista on osoittanut että live -biisi voi olla merkittävästi parempi kuin studiossa tallennettu versio. Esimerkiksi Shakedown Street kuulostaa Rocking the Gradle (Egypt 1978) - livellä aivan mahtavalta, groove ja 'fiilis' on tuossa versiossa täydellinen. *** Syy miksi pidän esimerkiksi Crazy Horsesta ja Deadistä niin paljon on juuri tämä. Nämä orkesterit voivat uudistaa tutut kappaleensa livenä ilta illan perään, välillä - eivät tietenkään aina, siinä onnistuen nerokkaasti. Satuin näkemään instagramissa kun Glyn Johns (tuottaja joka on äänittänyt muun muassa Led Zeppeliniä, The Beatlesia) puhui (hifimedia-) videossa musiikin äänittämisestä livenä. Hän sanoi tuossa videossa että nykymusiikista puuttuu tunteet (niiden kirjo?). Livenä soittava bändi reagoi jatkuvasti toisten soittajien tekemiseen eikä pelkää virheiden tekemistä? - koska tavoite on tuottaa jotain mistä ei vielä tiedä tai johon ei päädy millään muulla tavalla kuin hyppäämällä tuntemattomaan..? Kun yhtyeen jäsenet improvisoivat, kappale toimii astiana jonka sisässä voidaan tarjoilla hyvin monenlaisia ruokalajeja (sillisalaatti?) joka päivä vähän eri painotuksin. Grateful Deadin soitto kehittyi 30 vuoden aikana sellaiseksi että bändin jäsenet pystyivät keskustelemaan toistensa kanssa sujuvasti eri instrumentein - jatkamaan toisen 'lausetta' lennosta kuten Bluegrass -muusikot tekevät, tai kuten koomikko duot (Jerry Lewis ja Dean Martin) joiden yhteenhitsattu esitys lähtee lentoon ja päätyy aina eri lopputulokseen - ja pitää jännitteen yllä kuulijoiden, mutta myös soittajien kannalta. Bändin jäsenet rakensivat näin musiikillisen ystävyyden tilan, joka ilta sitä uudistaen. Bändi nappasi ideoita ilmasta, soittaen riittävän rennosti jotta musiikin sisällä saattoi tapahtua yllättäviä asioita. Muun muassa Lightnin' Hopkins, Scotty Stoneman ja John Coltrane toimivat tässä esikuvina. Vaatii valtavasti ennakkoluulottomuutta sekä rohkeutta soittaa tällä tavalla mutta siten musiikki ehkä pysyy tuoreena? Kun elin Grateful Dead -kuherruskuukauden alkua kevättalvella 2023 eteeni tuli Ready or Not -live (julkaistu 2019) jonka sain ostettua Alfa Antikvasta edullisesti (cd). Levyllä on kappaleet jotka olisivat mitä luultavimmin päätyneet Grateful Deadin 14. studiolevylle, joka ei Jerry Garcian kuoleman (9.elokuuta 1995) johdosta koskaan valmistunut. Biisimateriaali on mielestäni huikeaa. Epäilemättä studiolevystä olisi tullut Deadin siihenastisista paras. Liberty. Eternity. So many Roads. Days Between. Täydellinen tuo live - levy olisi mielestäni mikäli siihen olisi mahtunut vielä Drums & Space - osio samalta aikakaudelta. Onneksi on kuitenkin olemassa 'edes' tuo live - tallenne, sellaisena kuin se on. Dick's Picks Vol. 27 esimerkiksi on vuodelta 1992 ja siitä löytyy myös Drums ja Space. Voin suositella myös Truckin' Up to Buffalo - liveä vuodelta 1989 sen hirvittävästä kannesta huolimatta. Dave's Picks 40 ja 44 ovat myös 90-luvulta. *** No mitä yritän sanoa tällä kaikella? Elävän musiikin soittaminen on kivaa! Vapaalla temmolla - ilman klikkiä siis, soittaminen vaatii usein sitä että yhtye treenaa (soittaa keikkoja) herkeämättä (usein) ja osaa kuunnella toinen toistaan. Olen itse soittanut bändeissä 90 -luvun alusta lähtien ja silti juuri toisten muusikoiden kuunteleminen (basson kuuntelu - oikean svengin löytäminen) ei suju vieläkään itsestään. Tämän kirjoituksen avulla yritän pohdiskella siis sitä miksi nykyaikainen musiikki ei useinkaan kosketa minua - vaan kuuntelen lähinnä 1960 - 1990 - lukujen musaa. Ehkä siitä syystä että kaipaan musiikkiin ilmaa ja tilaa sekä svengiä joka syntyy edellä kuvatuillakin tavoilla. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei missään nimessä ole olla mikään Grateful Dead - syvä-analyysi vaan juuri uskoon tulleen fanin kirjoitus omista ajatuksistaan lähinnä tehtynä itselle jonkinlaiseksi muistioksi sekä muistutukseksi siitä mitä olen lukenut ja kokenut tutkimusmatkallani. Seuraavaksi alan kaiketi käydä läpi Dick's Picks sekä Dave's Picks -livetallenteita. Näitä koko konsertin käsittäviä Grateful Dead -julkaisuja on löydettävissä yli 70 kappaletta (koko keikka) joten tutkimista riittää jatkossakin. Hyvää matkaa, taivaan valoa - kuten Katri Helenalla on tapana toivottaa!

Egelitarismista, talouskurista ja konformismista

Miksi valtio haluaa että maahan syntyy lisää kansalaisia kun samalla saman valtion päättäjät osoittavat teoillaan että he eivät ole sitoutuneita pitämään huolta edes kaikista nykyisistä kansalaisistaan, joihin valtio on kuitenkin jo sijoittanut valtavat määrät erilaisia resursseja kuten koulutusta, ravintoa, infrastruktuuria jne? Jos valtio ei osaa arvostaa kansalaisiaan ja solidaarisesti osoittaa heille kaikille tyydyttäviä tapoja ja käytäntöjä toteuttaa elämäänsä hyödyllisesti ja tasa-arvoisesti, tämä ei kai ole yksittäisen kansalaisen epäonnistumista vaan valtion ja sen päättäjien epäonnistuminen? Emme kai voi kansakuntana ajatella että osa kansalaisista ikäänkuin luonnollisen poistuman kautta katoaa, lakkaa olemasta, häviää kun emme pidä heistä huolta - ja että uutta korvaavaa materiaa otetaan jostain mistä se edullisimmin ja helpoiten saadaan. Tästä korvaavasta materiasta, raaka- aineesta jalostetaan tottelevaista - ei lakkoilevaa käyttövoimaa valtaa pitäville /valtiolle. Raaka - aineille tehdäänkin usein näin, valitettavan eitoivottavin seurauksin toisinaan, kuten öljylle - mutta elolliselle elämällä tai ihmisille näin en toivoisi tehtävän. Silloin ihmisyys loppuu ja terrori on vallitsevana käyttövoimana. Luonnon monimuotoisuus on tässä mielenkiintoinen rinnastettava. Luonnossa harva asia mahtuu kaavoihin tai asteikoille, vaan kaikki sen sijaan tursuaa yli ja ohi. Rajat, seinät, muurit eivät pidä, tai vaihtavat alati paikkaansa. Lajit risteävät tai muuntautuvat eli adaptoituvat uuden ympäristönsä mukaan toisiksi /toisenlaisiksi. Egelitaarisuus kukoistaa kaikkialla, kasvaa läpi, irti, yli ja ohi - toisinsanoen kontrolli ei pidä. Autoritaristisissa valtioissa taas vallitsee tiukka kuri jota pitää yleensä yllä pieni eliittiryhmä tai yksinvaltias. Ilmastonmuutos voisi toimia jonkinlaisena allegoriana talouskurista tilanteessa jossa ennen metsistä ja niityistä koostuva biotoopiltaan hyvin rikas tai runsas maa-alue muuttuu aavikoksi eli köyhtyy. Tällöin kai usein myös kasvu pysähtyy ja monimuotoisuus vähenee merkittävästi? Asiasta nakkimakkaraan - lapseni on innostunut arkkitehtuurista! Se ehkä johtuu osaltaan Minecraft - pelistä, mutta en välitä siitä vaan iloitsen että hän katselee taloja ja miettii niiden suhdetta toisiin taloihin. Tämä uusi harrastus on avanut meidän välillemme jännittävän uudenlaisen keskusteluiden aihealueen sekä myös hyvän syyn käydä pitkähköillä kevelyretkillä kotikaupunkimme eri ympäristöissä. Lapseni pitää Jugend - arkkitehtuurista. Asiaa noin vuorokauden pohdiskeltuani päädyin ajatukseen siitä että nykykulttuurimme palvoo nuoruutta, nuorekkuutta. Asiassa ei olisi mitään ongelmaa mikäli se ei johtaisi ikä -syrjintään. Taas jonkin asian palvominen johtaa toisen alasajoon. Näin valitettavasti usein käy, eli monimuotoisuus kaventuu, erilaiset ajatukset ja intentiot jäävät kuulematta, taide, muoti, - koko kulttuurin kirjo ehkä eriarvoistuu näin? Päädyin siis ajattelemaan Hitlerjugend -liikettä ja yritin kuvata lapselleni seikkoja joiden tähden en ole jugend - arkkitehtuurin suuri ystävä. Se (jugend - tyylisuunta) on ihan okei, mutta on olemassa myös ehkä jotain parempaa! Antoni Gaudi esimerkiksi - joka ei ole aivan jugend, kataloniksi tuo on kääntynyt muotoon modernisma. Maailma on täynnä erilaisuutta mikäli vain jaksamme ottaa siitä selvää ja suojella, ylläpitää ja tarjota sille mahdollisuuden olla olemassa. Tällä hetkellä meillä on suomessa sellainen tilanne että poliitikko ei voi esimerkiksi ilmoittaa julkisesti olevansa NATO - jäsenyyttä vastaan ilman että tekee samalla poliittisen itsemurhan. Tällaista demokratia siis voi olla. Pystyykö joku kuvittelemaan että presidentinvaaleissa voisi millään lailla olettaa menestyvänsä mikäli edes kyseenalaistaisi NATO - jäsenyyttämme? Olen täysin vakuuttunut että noin 20:nen tai vasta 30:nen vuoden kuluttua muutamat nyt ehdolla olevat henkilöt kertovat miten oman todellisen kantansa asiassa ilmaiseminen olisi tietänyt itsensä nurkkaan maalaamista lopullisesti suomalaisessa politiikassa herran vuonna 2023. Ekäköön siis (sanan)vapaus ja tasa-arvo! Minulla on sellainen olo - ollut jo pitkään että me teemme kaiken ihan väärin (tällä hetkellä). Olemme tehneet jo pitkään. Me lisäämme kaikkea kun pitäisi vähentää. Valinnan vapaus esimerkiksi on joillekin hyvin aikaansaaville ja tehokkaille varmasti ihan hyvä asia mutta esimerkiksi minunlaisilleni jotka tyytyvät tekemään vähemmän ja nauttivat tietystä väjyydestä asioissa, tauottavat paljon - palastavat, kuten nykyään hienosti sanotaan, vähempikin riittäisi aivan hyvin. Kaikki ylimääräinen aiheuttaa vain turhaa stressiä, joten jätän sen tekemättä. Valinnan vapaus voi aiheuttaa hirvittävästi kuormitusta. Minulle on aivan okei että televisiosta tulee ohjelmaa kolmelta kanavalta tiettyyn aikaan ja jos en ole oikeaan aikaan töllöttimen äärellä, valinta on tehty puolestani - en näe (sitä) kaikkea, vain sen minkä ehdin katsoa. Asioita vain jää joskus kokematta tai näkemättä ja se on oikein hyvä. Supermarketissa voisi olla vähemmän erilaisia täysin samanlaisia tuotteita valittavana. Lomapäivät voisivat olla kaikille samat. Kaupat ja palvelut voisivat olla montapäivää peräkkäin kiinni. Oppisimmepahan varautumaan - tai sitten pyytämään apua kaverilta. Jos joudun erikseen anomaan töistä lomapäiviä jätän sen helposti tekemättä. Aika ja energiat sekä tarmokkuus ei riitä tuollaisiin asioihin (kuin tulevaisuuden suunnittelu) kun on maailma pelastettavana, taide tehtävänä, kirja käännettävänä, äänilevy sävellettävänä. Mikäli autoritäärinen valtio valjastaa koko yhteiskunnan tuottamaan vain talouskasvua, jota planeetta ei kestä!, taide jää tekemättä, kulttuuri kokematta, luonto suojelematta - ja se on autoritäärisen valtion tarkoituskin! Anni Kytömäki kertoi osuvasti hastattelussaan miten hänen mielestään pelottavinta maailmassa on ihminen joka käyttää jotain konetta, lehtipuhallinta, raivaussahaa, metsäkonetta, kaivinkonetta. Hän näkee vain resurssin ja työn = palkan. Tuota yhdistelmää ihminen ja kone ei kai pysäytä oikein mikään, paitsi ehkä itsensä puuhun tai metsäkoneeseen kahlehtinut tyhmä hippi (joka ei ymmäärrä maailmasta mitään), jos sekään. Konformismi Minua ottaa aivoon se että länsimaisia ihmisiä vakuutetaan jatkuvasti mediassa että kaikki on nyt paremmin kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa. Se tuntuu minusta täysin absurdilta väitteeltä. Minusta ei ole tuntunut missään vaiheessa paremmalta suunnilleen vuoden 2009 jälkeen. Kaikki on koko ajan vain huonontunut. Ensin aloin huomata että rahat eivät riitä oikein mihinkään enää. Sen jälkeen huomasin että ihminen on alkanut tuhota planeettaansa käyttökevottomaksi. Sitten aloin huomata että ihmiset eivät tunnu pääsevän sopuun enää edes yksinkertaisimmista asioista, kuten esim että kuka on ansainnut mitäkin elämässään työllään ja millä perusteella. Eräs asia on toki parantunut! Nykyään nainen on ainakin suomessa ihan yhtä pätevä toimija kuin mieskin. Hyvä me! Samalla kyllä on löydetty uusia alistettavia kasapäin! Aina pitää olla jokin ihmisryhmä jota potkia päähän, se on luonnon laki! Nyt se on ihminen joka vielä etsii paikaansa maailmassa, hän joka ei vielä saa kuukausipalkaa tai joutuu vaihtamaan työpaikkaa jatkuvasti koska siitä on hyötyä työnantajalle. On syntynyt uusi orjaluokkka, ja sitä halutaan vielä kasvattaa kun se tuottaa niin hyvin kansantaloutta. Ei kylläkään iloa tai onnellisuutta, mutta sillä ei ole niin väliä kunhan talousmittarit näyttävät ylöspäin. Näitä kavereita jotka eivät löydä puolisoa, työtä, paikaansa maailmassa voi myös helposti lähettää sotimaan turhia sotia (aivan kuin tarpeellisia olisi olemassa) ympäri maailman ja niitä meifän valtio nyt tarvitsee kasapäin - ja niitä se nyt on päättänyt myös ruveta tuottamaan leikkauspolitiikallaan! Onnea Suomi! Luontokato kiihtyy jatkuvasti. Wagner -joukot on valjastettu hävittämään Amazonin sademetsät. Ihminen on hävittänyt sukupuuttoon kaikista selkärankaisista olioista viimeisen 50 vuoden aikana yli 50%. Niillä joilla menee hyvin, menee edelleen hyvin mutta niillä jotka juuri ja juuri pärjäsivät aiemmin menee nyt yhä huonommin. Konformismiin onkin varaa varmasti heillä jotka ovat säilyttäneet työpaikkansa, eivät ole hankkineet lapsia, eivät aio hankkia lapsia , ja joiden palkka on riittänyt jo aiemmin ulkomaan matkoihin, teatteri ja konserttilippuihin ja siihen että vatsa kasvaa ja voi hyvin. Tuo mukavuus ei vain yletä enää niihin joilla on lapsia ja jotka joutuvat vaihtamaan yhä usein työpaikkaa ja työnantajaa eli niihin joiden työpaikka on mahdollisesti joka vuosi tai joka toinen vuosi liipasimella. Konformismi syntyy kaiketi sillä että kulutetaan tuotteita joista tulee hyvä olo? Meitähän kannustetaan ostamaan asioita joka suunnalta. Tutkitusti ihmiselle tulee hyväö olo kun hän voi osallistua yhteiskunnan toimeliaisuuteen ostamalla asioita joita muutkin ostavat? Tunnistan tämän voimakkaasti myös itsessäni. Silti mielestäni meidän pitäisi jatkuvasti pitää kirkkaan mielessämme ilmastonmuutos, tuotantoeläinten sietämättömät olot, lajikato, esimerkiksi Suomen lajien punainen kirja (2019), ja se että suomalaisia vanhoja metsiä on jäjellä alle 2% koko metsä-alasta ja yhä muun muassa Metsähallitus hakkaa toistuvasti vanhoja metsiä suomessa. Etelä -suomessa vanhoja metsiä on todella todella vähän. Yhtäkään ei saisi enää menettää missään (ei etelässä eikä muuallakaan) koska liian monta on jo menetetty, vielä viimeisen 30 vuoden aikana. Niitä kun ei saa mitenkään takaisin. Töyhtötiaiset ja hömötiaiset eivät viihdy puupelloissa. Wikipedia on osoittautunut hyödylliseksi työvälineeksi kun olen tutkinut erinäisiä ilmiöitä vuosien varrella. Taas tapahtui näin. Kirjoitin hakupalkkiin konformisuus jota kautta päädyin lukemaan artikkeleita myös aiheista Voittajan vankkurit (bandwagon), ryhmä ajattelu, (groupthink), yleinen mielipide (public opinion) ja konsensus - päätöksenteko. Mielestäni meillä ei kansakuntina ole varaa konformismiin. Samaa mieltä kanssani on varmasti Sir David Attenborough, Noam Chomsky ja myös Pasi Toiviainen. Historia tuntee lukuisia ihmisiä jotka ovat muuttaneet maailmaa paremmaksi ja joutunueet myöskin tekemään sen tähden uhrauksia. Heidän elämänsä ei ole ollut pelkästään mukavaa sivustaseuraamista, muiden työn tulosten hedelmistä nauttimista, hetkittäin tietysti on voinut olla sitäkin!? Orjuutta on monessa mielessä yhä kaikkialla maailmassa Wolt - kuskeista kahvin ja suklaan viljeliöihin sekä akkumineraalia kaivavista lapsista Kiinan uiguureihin. Arne Naess jätti taakseen filosofian professuurinsa Oslon yliopistossa 1970 koska koki luonnonsuojelun kutsumuksen. Vuonna 1973 hän julkaisi pääteoksensa Ekologia, yhteiskunta ja elämäntapa. Vuonna 1970 hän kahliutui yhdessä muiden protestoijien kanssa Mardalsfossenin vesiputouksen edustalla oleviin kiviin. Vaikka voimalaitos myöhemmin rakennettiin ( ja poliisi kantoi mielenosoittajat sekä Arnen, tuolloin 58 - vuotiaan pois) tämä tapahtumasarja oli alkusysäys Norjassa siitä asti aktiivisesti vaikuttaneelle luonnonsuojeluliikkeelle. Vuonna 1996 Arnelle myönnettiin Ruotsin Akatemian pohjoismainen palkinto eli niinkutsuttu pikku -Nobel. Naess kuoli vuonna 2009 96 -vuotiaana. Konformismissa ei ole mitään vikaan kun se perustuu solidaarisuuteen ja empatiaan, tietouteen siitä että kaikki ei ole valmista ja tasavertaisuuden taistelu on vielä kesken. Konformismia on helppo kannattaa oloissa jossa on tukiverkosto kunnossa, perhe lähellä ja nauttii terveydestä eli toisin sanoen kaikki on hyvin. Kaikilla ei kuitenkaan asiat ole niin ja usein on vielä paljon tehtävissä muiden auttamiseksi. Ei muiden vaikeuksista pidä koko ajan kipuilla ja tuskailla mutta mihinkään tyytyväisyyteen ei ole mielestäni varaa tässä maailmantilassa missä nyt olemme. Konformismin rinnalle vaadittaisiin siis mielestäni jatkuvaa ponnistelua kohti parempaa maailmaa. Ei sitä että siivotaan ikävät asiat maton alle. Jokainen muistaa kertomuksen suvun miehestä joka joka vuosi sammui pöydän alle joululounaalla mutta asiasta ei puhuttu, ei koskaan. Hans ja Ola Rosling tekevät tärkeää työtä mutta mielestäni myös saarnaavat itsestäänselvyyksiä. Totta kai sellaiset asiat joilla voi tehdä lisää rahaa etenevät. Lääke ja sotateollisuus ovat tästä hyviä esimerkkejä. Itse katselisin samalla kuitenkin Al Goren esittämiä käppyröitä esimerkiksi dokumentissa An Inconvenient Truth - epämiellyttävä totuus. Noam Chomskyllä on hyvät tiedot amerikkalaisista sotatarvikkeista suhteessa muiden maiden vastaaviin. Amerikkalaiset ovat käyttäneet viimeiset 30 - 50 vuotta varallisuuttaan kuusinkertaisen määrän sotavarusteluun kuin mitä koko muu maailma yhteenlaskettuna. Amerikka on tästä huolimatta tai juuri siksi myös yksi rasistisimmista valtiosta maailmassa ja asunnomuus on lisääntynyt taas maassa merkittävästi viime vuosien aikana. Käsittääkseni myös vankien ja vankiloiden määrä ja huumeongelmaisten myös. Amerkikka on tärkein NATO -kumppanimme. Ilman Amerikkaa NATO ei ole mikään vastus Venäjälle ja Kiinalle (+ Intialle). Minun on pitänyt pitkään jo hankkia itselleni luettavaksi Sami Pilströmin kirja Ota elämä vakavasti (Negatiivisen ajattelijan opas). Luulenpa että aion opiskella sitä seuraavaksi. Rinnalle meinaan kuitenkin ottaa yöpöydälle (kirkkoisä) Augustinuksen Uskon, toivon ja rakkauden. Lapsille ei missään nimessä pidä opettaa toivottomuutta, vaan mielestäni ei missään nimessä myöskään ongelmien sivuuttamista. Oppikaamme natseista, edes jotain. Roslingeja olisi helppo syyttää pään pensaaseen työntämisestä mutta sanon mieluummin niin että on mielestäni järkevää suhtautua kaikkeen kriittisesti, epäilevästi ja tutkia asioita analyyttisesti, ottaa itse selvää ja varmistaa tieto tutkimalla eri tahojen näkemyksiä. Minulle kilpailu itsensä voittamiseksi on ainoa mielekäs tapa kilpailla tosissaan. Leikkimielisesti voin kisailla ihmisten kansa asioista mutta sellaisen kilpailun lopputulosten ei tulisi koskaan tulla kuvitelluiksi miksikään joka määrittää ihmisten paremmuutta tai pystyvyyttä suhteessa toisiin. Kilpailuun vaikuttaa niin monet muuttujat että lopputulos harvoin heijastelee muuta kuin hyvää tuuria, dopingin määrää ja huiputuksen taidokkuutta sekä alkupääoman määrää. Kaikki on suhteellista ja kaikkia ei kiinnosta niikään toisten voittaminen kuin oman itsen henkisten taitojen kehittäminen. Hyvää uutta vuotta! Rauhaa päälle maan!

On lottovoitto syntyä Suomeen!

Kun heräsin ensimmäisenä mieleeni tuli tai siellä oli jo aamuyön tunteina ollut - Barack Obaman "You didn't build that" - puhe. Katsoin sen nyt uudelleen kun viime kerrasta on paljon aikaa. Ehkä Sipilän hallitus aikoinaan kumuloi niin että se tuli eteeni internetissä silloin kun suomea oltiin viimeksi myymässä halvalla. *** Nyt kun hallituksesta taas neuvotellaan ovat monen monituiset ajatukset kieppuneet päässäni. Vanhat kysymykset palaavat mieleen. Eräs parhaiten muistoihini jäänyt keskustelu jo edesmenneen isäni kanssa käytiin autossa (joskus 2000 -luvun alussa) kun olimme matkalla asiakaskäynnille. Isälläni oli kodinkoneiden huoltoliike 35 vuoden ajan ja minä olin pimeästi töissä siellä suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani silloin kun en ollut koulussa tai armeijassa. Puhuimme kaiketi yrittäjyydestä ja Kokoomuksesta. Isäni oli Kokoomus puolueen kannattaja. En muista kysyinkö tätä nyt mielessäni olevaa kysymystä häneltä, mutta ainakin se oli muotoutumassa mielessäni. Myöhemmin jossain keskustelussa ihan jonkun toisen kanssa tuli ilmi että Kokoomus järjestää aina parhaat bileet, vai oliko se nyt Kauppatieteiden opiskelijat? Yrittäjähenkiset ihmiset joka tapauksessa. Voiko tällaisen yleistyksen tehdä..? *** Kysyn siis minkä puolueen, ja myös minkä oletetun sukupuolen edustajat ovat pääsääntöisesti siivoamassa näiden juhlien jälkiä - kun juhlat on juhlittu? Ja ovatko juhlien järjestäjät - ja juhlakalut siellä heitä auttamassa? Ja mikä puolue ajaa voimakkaimmin palkkatasa -arvoa kaikille aloille? Kärjistän koska niin (tehdään yleistyksiä ja (ehkä myös) saadaan aikaan ajattelua ja keskustelua. Ymmärtääkseni niin demokratia toimii? Keskustellaan ja opitaan toisiltamme? Oikeiston (tai Orpon) suurin ongelma on että heidän pitäisi myöntää olevansa väärässä. Väärässä esimerkiksi siinä että päinvastoin kuin Orpo antaa ymmärtää, leikkaukset kohdistuvat aina ja pääsääntöisesti vain heihin jotka ovat kaikkein heikoimmassa osassa - kun oikeistohallitus leikkaa. *** Kun olin nuori hammaslääkäriin vielä kutsuttiin, vuositarkastuksiin, tai ainakin kerran kahdessa vuodessa. Yksityistämiskehitys ohjaa siihen että todella monilta eri toimialoilta siirrytään palvelusta itsepalveluun. Asiakas ja kansalainen tekee nykyään lähes kaiken minkä ennen hoiti järjestelmä, yhteiskunta, hyvinvointivaltio. Kutsun itse tätä niin sanottua kehitystä uusliberalistiseksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä että hyödyt ja voitot kasaantuvat yhä pienemmälle määrälle ihmisiä ja yhä kasvavampi joukko ihmiskunnasta ahertaa itsensä loppuun orjatyövoimana. Siksi äänestän aina vasemmistopuolueita. *** Yrittäjäksi en halua koska oma käsitykseni on että siten usein tähdätään asemaan jossa oma hyvinvointi raavitaan joidenkin muiden työpanoksesta, käytännössä näiden modernien orjien selkänahasta. Olen kuvataiteiljana kuulunut tähän orjien luokkaan siitä asti kun valmistuin ammattiini. Internet ja some, instagram ja facebook vain ajoivat projektin maaliin. Teen heille töitä nykyään 24/7 ilman että saan siitä palkaksi muuta kuin pääsyn internettiin ja someen, kuluttamaan muiden taiteilijoiden työtä, ilmaiseksi. *** Kun katselin ilmaiseksi piraattikanavalta The Beatlesin Get Back -dokumenttia, mieleeni tuli eräs oleellinen kysymys siitä miksi englantilainen kulttuuri oli niin kehittynyttä jo 1960 -luvun alussa? No koska kolonialismi. Nuo hienot instrumentit ja äänityslaitteet sekä kauniit tiilitalot ovat rakennetut (ja muurattu) orjien verellä. Näin joku opettaja minulle maalaili aikoinaan ainakin Liverpoolin kauniista punaisista tiilirakennuksista. Ehkä tärkein kysymys syntyi mielessäni tätä kirjoittaessa ja se oli unohtua kokonaan kiireeen tähden. Can we live together in peace despite our differences (in opinions)? Voimmeko elää yhdessä ja rauhassa siitä huolimatta että olemme asioista eri mieltä (ja eri asemissa) yhteiskunnassa? Ja voivatko kaikki esimerkiksi tulla toimeen omalla työllään ilman että täytyy uupua, palaa loppuun työssään?

Kilpailusta ja kilvoittelusta

Lapsena katselin usein Formula 1 -kilpa-ajoja. Muutaman vuoden jälkeen kehän kiertely alkoi kuitenkin kyllästyttää. Samat autot voitivat usein, ja samat kuskit. Kilpailun juoni alkoi näyttää ennalta sovitulta. Varakkaimmat tallit valitsivat parhaat kuskit itselleen ja kisa voitosta käytiin lähinnä näiden tallin kuljettajien välillä. Ehkä oli joku haastaja mutta kun kausi oli puolessa välissä oli tietty ylivoimainen kuljettaja ennakkosuosikki koko kauden voittajaksi. *** Sama kuvio toistuu myös Suomen mestaruus-liiga jääkiekossa, jota myös seurasin lapsena ahkerasti, istuin usein katsomossa niiden kausien aikana kun TPS voitti kolme mestaruutta peräkkäin. Nyt kun olen toiminut kuvataiteilijana yli kymmenen vuotta apuraha sekä gallerianäyttelyjen hakuprosesseissa tulee vastaan myös tutun oloinen kuvio. Samat nimet näkyvät myös näissä listauksissa usein. Resurssit kasaantuvat tietyille tekijöille ja se auttaa tietysti heitä pärjäämään kilpailussa myös jatkossa. Suhteet ja sukulaisuus sekä oletettu sukupuoli ja näin spekuloin myös seksuaalinen suuntautuneisuus ovat huomattava etu taidekentällä. *** Oma tekemiseni on aina perustunut kilvoiteluun itseni kanssa. Jonkinlaisia mittapuita sille mitä teen haen ennen kaikkea taidehistoriasta. Sama pätee myös siinä kun teen musiikkia. Kuuntelen paljon useammin vuosien 1970 - 1980 välillä kuin nykyaikana tehtyä musiikkia. Toki seuraan myös aikaani, mutta ne artistit joita seuraan, ammentavat myös menneisyydestä, se kuuluu hyvin heidän musiikissa. Toki on suuri joukko merkittäviä tekijöitä jotka pyrkivät pysymään kiinni ajassa ja hetkessä. He seuraavat muotia joka on hyvin oikukas seurattava. Olen äänestänyt vasemmistoliittoa vaaleissa nyt jo ainakin 15 vuoden ajan. Sitä ennen äänestin vihreitä. Ehkä he olivat silloin 2000-luvun alaussa vielä enemmän kallellaan vasemmalle kuin oikealle? ***Oikeistolaisessa politiisessa ajttelussa tuntuu olevan yhä vallalla jonkinlainen Darwinistinen ajattelumalli. Tämä kuvaa hyvin sen miten ummehtuneesta porukasta on kyse. Tällaisen ajattelumallin kulmakivenä on ajatus suorituskykyisistä yksilöistä jotka tuottavat eniten terveitä, kelpoisia jälkeläisiä sekä vähemmän tehokkaista yksilöstä, vasemmistolaisista?, jotka tuottavat vähemmän jälkeläisiä ja siten heidän ominaisuudet siirtyvät heikommin - joten luonnonvalinta toteuttaa kelpoisuutta, tehokkkuutta, elinvoimaa ja terveyttä, viisautta?! ***Näin omaisuudet kasaantuvat ja rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Perustuuko tämä kaikki kuitenkin lähinnä ihmisten välillä ja yhteiskunnissa sopimiselle, sopimuksille? ja vanhalle rahalle, sekä ummehtuneelle ajattelulle. Ovatko kaikki rikkaat viisaita, terveitä, promiskuiteettejä -ja heillä siten on paras ymmärrys siitä miten toimia eettisesti, moraalisesti oikein? ***Ihmiskunta on ajautunut suurimman haasteen eteen sitten Toban tulivuorenpurkauksen joka tapahtui 74 000 vuotta sitten ja jonka jäljiltä ihmisiä jäi henkiin vain muutamia tuhansia. Ilmastonmuutos ja äärimmäiset sääilmiöt voivat aiheuttaa hyvin mittavaa tuhoa koko ihmiskunnalle kuivuuden, makean veden puutteen, hirmumyrskyjen ja katovuosien johdosta. Parhaiten ihmiskuntaa on aina suojellut se että olemme olleet moninainen, moniarvoinen ja moniosaava ryhmä joka on toiminut yhteistyössä. Kaikkia on autettu, heikoimpia on hoivattu, tieto on siirtynyt sukupolvelta toiselle, vanhimpia on arvostettu yli kaiken ja kaikkia on kuunneltu, kaikkea on kokeiltu. On ollut pakko. Hiljainen tieto on on ollut tiedosta arvokkainta. ***Evoluutiossa Formula 1 ei toimi. Jos ihmiskunta haluaa selvitä seuraavat 500 vuotta FIFAn toimintamallit eivät auta meitä selättämään tulevia kriisejä. Jos aina kuunneltaisiin kaikessa vain Bernie Ecclestonea tai Gianni Infantinoa, maailma tai ainakin iso osa ihmisistä hukkuisi p4sk44n. Qatarin ihmisoikeusloukkaukset eivät toivottavasti ole vielä kaikilta unohtuneet? 6500 siirtolaistyöläistä Intiasta, Pakistanista, Nepalista, Bangladeshista ja Sri Lankasta kuoli niiden kymmenen vuoden aikana kun stadioneita rakennettiin kisapaikoille. 6500 ihmishenkeä. ***Petteri Orpon ideologiana on käsittääkseni juuri Darwinismi. Nopeat syövät hitaat? Oikeistolaisen ajattelun takana on ymmärtääkseni kilpailu? Muistan miten oma TPS - kannatamiseni loppui kun tajusin että Hannu Ansas, Turkulainen Kokoomuspoliitikko oli TPS jääkiekon hallituksen puheenjohtaja. Sen mitä olen ymmärtänyt jääkiekosta, formuloista, jopa jalkapallosta, yhä syvästi rakastamastani pelistä on että voitto on tärkeintä. Se miten voitto saavutetaan, siihen keinoja on monia. Mainostoimiston kanssa kannattaa ainakin tehdä saumatonta yhteistyötä! Siinä raha auttaa paljon! **Kun pääsin armeijasta jokin mystinen sattuma johdatti minut iltalukioon. Tapio Vikatmaan historian, filosofian ja elämänkatsomustiedon tunnit osoittivat minulle, silloin 19 -vuotiaalle että elämässä oli sittenkin jotain järkeä, älyä, ja ennen kaikkea viisautta. Armeiijassa olin joutunut kyseistämään monet kerrat kaiken älyllisen (viisaan) mahdottomana. Tapio Vikatmaa luennoi perusteellisesti moraaliopista, etiikasta. Noilla tunneilla kirjoitin kaiken minkä kykenin muistiinpanoihin ja olin varmasti joka tunnilla mukana. Vikatmaa oli tuolloin erittäin karsimaattinen hahmo, ehkä on vieläkin? Terveisiä! Erinomainen opettaja, jonka tietämys vaikutti loputtoman laajalta edellä mainittujen aihealueiden osalta. Aloin opiskella filosofiaa vapaa-ajallani noiden oppituntien johdosta. Sain myös ensimmäiset kymppini kokeista juuri Vikatmaalta. ***Välitunneilla Vikatmaa poltti pikkusikareita iltalukion sivuovella Eskelisen parkkihallia vastapäätä ja jutteli mestarienliigan otteluluiden käänteistä opiskelijoiden kanssa. Minäkin tupakoin jo tuolloin - olin opiskellut asiaa armeijassa ja varsinkin Utön ulkosaaristolinnakkeessa lähes koko varusmiespalveluni ajan. En itse seurannut valioliigajalkapalloa (miksi en, en tiedä?) mutta kuuntelin keskusteluja mielenkiinnolla. Itseäni on aina kiinnostanut jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Niiden (Meksiko 1986 näin Maradonan mustavalkomatkatelkkarista asuntovaunussa) innoittamana olen pelannut kolmen kauden ajan myös pubiliigassa. Keväällä 2011 pohjeluuni meni poikki kun minua taklattiin sääntöjen vastaisesti. Lopetin pelit pitkäksi aikaa tuosta syystä. Palasin kentille, höntsäilymielessä vuonna 2020 havaitakseni että vauhti oli kiihtynyt! Luulin pelaavani kuitenkin leppoisien tyyppien seurassa joten en osannut pelätä mitään agressiivista käyttäytymistä. Tuossa porukassa uskalsin tuoda myös poliittisia mielipiteitäni ilmi. Puhuin esimerkiksi siitä kovaan ääneen miksi minun on vaikea kannattaa TPS jalkapalloa. Kokoomus-kytkyjen vuoksi, tietysti. Muistaakseni seuraavassa pelissä tuli pallontavoittelutilanne jossa juoksin puolustajan ominaisuudessa maalia kohti rinta rinnan L:n kanssa pallon perässä, ja ehdin kuin ehdinkin tökätä palloa omasta näkökulmastani selville vesille kengänkärjelläni juuri ennen kuin L olisi päässyt yksin läpi tai saanut jalkansa vapaaksi tehdäkseen maalin. ***Sain tilanteessa aivotärähdyksen. Filmi meni poikki muutamaksi sekunniksi, jouduin istumaan pitkän tovin maalin takana. Keräilemään itseäni. Lapseni, silloin 9 - vuotias oli mukanani. Olimme juuri edellisellä viikolla muuttaneet kotipihamme toiselle puolelle. Kun nousin ylös ja kävelin lapsen luokse en muistanut missä asumme. Vasta kun pääsimme parin korttelin päähän kodista aloin hahmottaa tilannetta. Välillä kun suljin silmät tuntui että näkökentän edessä on valkoiset sälekaihtimet. Aivotärähdys oli melko kova, en muista että mitään vastaavaa olisi tapahtunut sitten lapsuuden kun löin takaraivoni asfalttiin rullalautaillessa, 90-luvun alussa. ***Monilla meillä on kova voittamisen tahto. Se voi ratkaista sen saatko ostettua itsellesi tai puolisollesi jotain kivaa, lomamatkan tai muuta sellaista. Se voi myös ratkaista saatko kavereita, oletko suosittu! Hyvä kasaantuu tietyille henkilöille. Puoliso valitaan usein myös näistä syistä. Pelaavatko kaikki reilusti? Onko sillä väliä? Mielestäni on. Itse kilvoittelen lähinnä itseni kanssa ja voin nukkua yöni rauhassa kun tiedän etten ole aiheuttanut kellekään tuskaa, murhetta, enkä ahdistusta. En kilpaile kenenkään kanssa resursseista vaan päin vastoin yritän kuluttaa resursseja mahdollisimman vähän jotta niitä riittäisi tasaisemmin kaikille. Homma ei vaan valitettavasti toimi näin vaan niillä joilla on varaa, resursseja kuluttaa, kuluttavat vain koko ajan enemmän. More is more, sanoi Yngwie Malmsteen. ***Uusliberalistinen tai Darwinistinen aate saa aikaan kilpailun jossa kaikki muut ovat vihollisia. Minulle kaikki, muille ei mitään - se julistaa! Tuollaisella arvomaailmalla ihmiskunta tuhoutuu ja jäljelle jää vain savuavia raunioita ja (poroksi?) poltettu maa. Peter Kropotkin kirjoitti kirjan Mutual aid: A Factor of Evolution vuonna 1902 joka vastaa Herbert Spencerin teoriaan Sosiaalidarwinismista. Olen katsellut Noam Chomskystä kertovaa dokumenttia Manufacturing consent viime kuukausien ajan ajan ihaillen, samalla tuskaillen. Chomskyn taito artikuloida asiansa on hämmästyttävää. Hän on aikakautemme merkittävin ajattelija?! Vaikka dokumentti kestää vain noin 2,5 tuntia minulta on mennyt urakkaan useampi viikko. Asetuksista saa englanninkieliset robotti -tekstit vaan materia on sen verran tuhtia että tuo täytyy sulatella pienissä pätkissä, sen verran tiivistä ja tiukkaa asia on. Raskasta myös. Vahva suositus siis! Elämä on juuri tuota. Kaikkea sitä mitä pelkäsitkin ja vielä paljon enemmän. ***Wkipedia: Jouko Jokisalon mukaan sisäpolitiikassa sosiaalidarvinismi merkitsee tasa-arvon hylkäämistä ja yhteiskunnan autoritaaristen, ei-demokraattisten, rakenteiden oikeuttamista ”luonnonlakina”. Sosiaalidarvinismi suhtautuu erityisen suvaitsemattomasti yhteiskunnan vähäosaisiin kuten köyhiin, sairaisiin, työttömiin, vammautuneisiin ja vähävaraisiin. Sosiaalidarvinistinen ajattelu valmisti tietä Adolf Hitlerin valtaannousulle. Se myös loi aatteelliset perustelut rotuhygieniapolitiikalle natsi-Saksassa, johon kuului elinkelvottomina pidettyjen yksilöiden ja roturyhmien tuhoaminen. Ruotsalainen tutkija Sven Lindqvist toteaa: ”Darwinin jälkeen oli muodikasta todeta kansanmurhien olevan tulosta luonnollisesta valinnasta ja evoluutiosta.” Anarkisti Pjotr Kropotkin toteaa, että eläinkunnassa tapahtuva molemminpuolinen yhteistyö luo paremmat edellytykset selviytymiselle kuin sosiaalidarwinismin kuvailema yksilöllinen kärsimys.

Esseitä (tai tekstinäytteitä, päiväkirjamerkintöjä ym.) 2017? -2022

Esseitä: En minä ole työtön, olen palkaton tai, rakastamiani osoitteita sekä ihmisiä tai, ilmastonmuutoksen vastainen taistelu! Toni Hautamäki Johdanto Kirjoitan lyhyen alustuksen Koneen säätiön ja SKR:n apurahahakemuksia silmällä pitäen. Olen kirjoittanut eräänlaista essee - kokoelmaa varten tekstejä kovalevylle ja päiväkirjoihini nyt ehkä jo viiden vuoden ajan. Kaikkia päiväkirjoihin kirjoittamaani en ehtinyt sisällyttää tähän, minulla on monia tekstejä vielä täysin koskematomina tallessa arkistoissa ainakin vuosilta 2009 - 2014. Suurin osa näistä teksteistä on luonnosmaisia - kertaalleen nopeasti muistiinpanoina ylös kirjattuja ajatelmia. Tässä koosteessa saattaa olla sama teksti kahteen otteeseen, en ehtinyt käydä tätä massaa huolellisesti läpi koska tietokoneeni meni rikki pari päivää ennen määräaikaa. Tämä projekti on alkanut ajatuksen tasolla jo 2009 paikkeilla. Kerroin silloin kollegalleni Eero Merimaalle Uusi Apteekki - ravintolassa vietetyn illan jälkimainingeissa että haluaisin kirjoitaa 'kirjan' tätä metodia käyttäen. Muistan kuulleeni silloin Märta Tikkasen haastattelun jossa hän kertoi puolisonsa Henrik Tikkasen kirjoista jotka oli nimetty kirjailijan kulloistenkin koti-osoitteiden mukaan. Jokaisen ihmisen elämässä on ylä ja alamäkiä. Kaikki tuo muuttuu vanhaksi tullessa selkeäksi kertomukseksi omassa mielessä. Haluan kirjoittaa tuota kertomusta jo nyt kun sitä koen koska uskon että tunteet ja kokemukset on hyvä tallentaa tuoreeltaan. Myöhemmin ne muuttuvat pehmeämmiksi ja unohdus ja aika silittää reunat, kulmat, rypyt, parantaa myös avohaavat - toivon! Essee - kokoelma on omistettu lapselleni joka on nyt 11 - vuotias. Kirjoitan tätä kuitenkin pää-asiassa itseäni varten. Ja jos joku joskus kiinnostuu siitä kuka minä olen - ja olin niin tämä kirjoituskokoelma saattaa auttaa ymmärtämään tuota kysymystä vähän. Ei paljoa, mutta vähän. Kirjoitukset ovat nyt sattumanvaraisessa järjestyksessä mutta tarkoitukseni on koota ne jollain lailla kronologiseen ta temaattiseen järjestykseen painettuun tuotteeseen. Liitän tähän myös äskettäin kirjoittamani kirjeen proferssori Noam Chomskylle. Pahoittelut, en ehtinyt suomentamaan sitä. Se ehkä kertoo sen mitä juuri nyt ajattelen, tai mitä olen ajatellut jo vuosia ilmastonmuutoksesta. To Chomsky Dear Professor Chomsky, How can we fight neoliberalism in Scandinavia and further on? I have watch the documentary Requim for The American Dream now maybe three or four times during the last 5 years. I'm translating Arne Naess's book Ecology, Community & Lifestyle from english to finnish language. I'm a visual artist and a musician, my son is 11 years old. I'm 45. I was participating a talk with You via Zoom yesterday in Turku Finland, in Kasvis keidas restaurant. I wanted to ask You could You still do another film - maybe a sequal to Requim for the American Dream? I didn't because I thought someone else has a better question. I was not brave enough! We are kind of lost now as a civilisation I guess. Younger people have to be encouraged! We need tools and tips for the future. Where could we start to fight neoliberalism? Can You or someone in the US? organize the wisest people on earth to make a movie about saving the planet and the people in in? Could that work? Can we make it a hit so that everyone want's to see it? Demontratios don't seem to work here in Finland or Scandinavia - not too many people show up. The left is getting weaker and weaker. Even the social democrats start to act like right wing nowadays... I know Naomi Klein said (in This Will Change Everything) that demonstrations are the only way to get the power back to the people but it seems that people are only interested about stuff that is trendy - now. And trends seem to last about two weeks or maybe for a month sometimes... but something else comes up sooner or later and to the next demonstration comes only 10% of the people compared to the earlier ones. Al Gore's first film made a difference. At least It changed my life. Pretty soon after seeing the Inconvenient Thruth I started reading and translating Arne Naess. Best wishes Toni Hautamäki Kerttulinkatu 4 Uusliberalismi on ihmiskunnan tuhoon johtava aatesuuntaus. Oikeistolaisuus, kapitalismi ja uusliberalismi on tieteellisesti ja varsinkin evoluutiobiologisesti tarkasteltuna järjetön aate. Mikäli luonnossa olisi toteutunut kapitalistinen malli monimuotoisuus olisi köyhtynyt ja luultavasti myös ihminen olisi tullut syödyksi jo ennen kuin aloimme rakentamaan pyramideja. Nyt se tapahtuu vain hitaammin, ahneen ihmisen toimesta. Ihminen loi uusliberalistisen aatteen eli ahneuden? Kultuurien kukoistukseen tarvitaan yhteistyötä, solidaarisuutta, yhteisöllisyyttä, sitä että autetaan heikoimpia ja tuetaan niitä joilla on huonommat lähtökohdat elämään. Kun elämä on kehittynyt maapallolla vesieläimistä - jotka lähinnä syövät toisiaan ja kilpailevat elintilasta - maalla eläviksi jo lopulta kahdella jalalla liikkuviksi yhteisöiksi joissa kielet ovat syntyneet, tämän on mahdollistanut monipuolinen ravinto, ilmeisesti lähinnä erilaiset kaloista ja kasveista saadut tärkeät öljyt, sekä toimiminen ryhminä yhteistyössä. Ainakin Risto Isomäki kyseenalaistaa lihansyönnin merkityksen aivojen kehittymisen evolutiossa. Ruuan hankkiminen, keräily ja metsästys ja myöhemmin viljely ja jalostaminen on vaatinut organisointia, johtamista sekä valtavasti yhteistyötä yhteisen hyvän saavuttamiseksi. On pitänyt huolehtia myös heistä jotka ovat heikompia. On pitänyt huolehtia kaikista jotka voivat joillain tavalla auttaa. Yksi on muistanut ja tuntenut tärkeitä työvaiheita tai syötävät kasvit, toinen on voinut tehdä ykstoikkoista suorittavaa työtä lähes väsymättömästi, joku taas on ollut niin voimakas että on voinut tehdä suoritteita joihin kukaan muu ei ole pystynyt. Joistain yksilöistä taas on syntymässä ne seuraavat yhteisölle elintärkeät tulevaisuuden tekijät. Grunge ja 90 - luvun alku Minulle tärkeimmät kasvun vuodet olivat 90 -luvun alku jolloin olin teini-ikäinen yläkoululainen rippikoulun käyvä - käynyt tytöistä kiinnnostunut kapinallinen. Kuuntelin musiikkia, aloin soittaa bändissä, kasvatin pitkän tukan kuten esikuvani, ensin Guns n Roses, sitten Metallica ja lopulta Nirvana jonka musiikkia edelleen kuuntelen koska se on parasta mitä ihmiskunta on tähän mennessä tuottanut Neil Youngin ja Crazy Horse - yhtyeen lisäksi! Nämä bändit auttoivat minua muokkaamaan itselleni identiteetin, - ainakin toisenlaisen kuin vanhempani olivat ja olisivat. Nuo tarjosivat mnulle vaihtoehtoja, erittäin tärkeitä sellaisia! Sonic Youth kuuluu tähän parhaiden joukkoon tietysti myös mutta se on visaisempi juttu josta ehkä myöhemmin. Thurston Mooreen on vaikea suhtautua positiivisesti... mutta Kim Gordon on minulle todella tärkeä artisti. Neil Young ja Crazy Horse on tiivistänyt itselleni tärkeät asiat yksiin kansiin muun muassa levyllään Ragged Glory (jonka nimi kuvastaa elämänkatsomustani) muodista, taiteesta ja filosofiasta. Grungen kummisetä Neil Young on tyyli - ikonini. Hän arvostaa kierrätettyä, entisöitua, vanhaa joka on tehty kunnolla suhteessa uuteen joka on tehty huonosti, nopeasti, pinnallisesti, vain voiton maksimointi mielessä eli epä - eettisesti ja ehkä jossain kaukana niin että saasteet jäävät köyhien murheeksi. Neil Young on selkeäsanaisesti ilmaissut taiteessaan kantansa ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun puolesta ja toimillaan näyttänyt esimerkkiä muille rakentamalla muun muassa sähköllä ja biopolttoaineilla kulkevan auton. Rakenteilla on myös ekologisella biopolttoaineella kulkeva keikkabussi! Grunge nosti tavallisuuden, ehkä jopa köyhyyden, nukkavierun...tai uuspunkin muoti-ilmiöksi. Se sopi hyvin 90 - luvun laman lapsille. Olen varma että vastaavankaltainen muoti-ilmiö toistaa itseään jossain vaiheessa, ehkä jo 2020 - luvulla. 1980 - luvun lopulla oli Michael Jackson ja Duran Duran, Eurytmics ja Erasure. Sitten tulivat Sub Pop - bändit eli Grunge. Trendit menevät näin - koska aikuisia pitää ärsyttää ja jossain vaiheessa siitä mikä oli ärsyttävää tulee normaalia. Madonna pelasi tätä peliä loistavasti vuosikymmenet. Ehkä hän osaa sen yhä? Kun ihmiset alkavat pukeutua niin kuin heidän ihailemansa artisti - artistin on äkkiä muutettava suuntaa - muututtava ja uudistuttava. Niin käy myös musiikille ja muodille. Kuvataiteellekin! Kaikki tämä alkaa olla kyllä jo aika pitkästyttävää tässä iässä. Ryhdyin kuvataiteilijaksi kun luulin että (korkea) taide on tällaisen hulluuden yläpuolella? Pyrin yhä tekemään jotain joka olisi itselleni aina merkityksellistä - ajasta riippumatta. Pelko Nyt lähes 11 vuoden jälkeen huomaan että voin myöntää itselleni pelänneeni. Monta kertaa olen miettinyt sanaa pelko. Mitä pelkään paitsi hylätyksi tulemista? En kai mitään. Kuolemaa en enää pelkää juurikaan, se tulee sitten kun sen aika on. Siihen asti yritän tehdä parhaani. Tajuan kuitenkin nyt sen että huonon itsetuntoni johdosta - jolla siis tarkoitan sellaista etten luota itseeni, siihen että osaan - olen tärkeä ja pystyvä - olen elänyt pelossa. Pelkään että lapseni hylkää minut. Etten ole riittävän kiva, hauska, yllättävä, viihdyttävä... mutta toki sisällä minussa on ollut koko ajan sellainen hiljainen tieto että kyllä minä olen tarpeeksi!Se vain aina välillä häipyy jonnekin! Ehkä pelko onkin muodostunut siitä että olen pelännyt ettei lapseni näe kuka olen, koska minulla ei ole tarpeeksi aikaa tai voimia näyttää sitä hänelle. Viimeisen viikon aikana olen taas onnistunut karistamaan tuosta tunteesta ison osan pois. Ihan vain tekemällä hänen kanssaan paljon mukavia asioita. Retkeilemällä, uimalla, saunomalla. Eikä siihen ole tarvittu kauheasti rahaa, vain Kelan myöntämät avustukset sekä toimeentulotuki. Siksi kannatan pohjoismaista hyvinvointimallia ja äänestän vasemmistoliittoa, koska tiedän että Li Andersson pitää myös minusta huolta?! Hän onkin ehkä ainoa joka pitää? Eräs asia joka on mietityttänyt minua pitkään ja ja joka liittyy kaikkeen tähän, itsetuntoasioihin, pelkoon, mielenterveyteen ja hyvinvointiin on seksuaaliterveys. Olen pohdiskellut miehille hyvin yleistä aihetta eli siemensyöksyä ja seksiaktin pituutta. Naisten kannaltahan penetraatio on vain pieni osa parittelua ja joidenkin mielestä ilmeisesti ei edes kovin tyydyttävä vaihe. Olen törmännyt monasti siihen että nainen ilmoittaa ettei voi saada orgasmia lainkaan, tai vain klitorista stimuloimalla - yleensä itsekseen tai jollain apuvälineellä auttavasti. Miehet ovat lähtökohtaisesti tehty levittämään siittiöitä mahdollisimman tehokkaasti. Se että siemensyöksy tulee nopeasti on luonnon monimuotoisuuden kannalta edullinen asia, oletan siten että tämä on hyvin yleinen 'ongelma' niiden miesten sekä naisten osalta jotka kokevat että seksi ja siihen mahdollisesti liittyvä penetraatio - tapahtuma on liian lyhytkestoinen. Oletan että tämä riippuu paljolti siitä pystyykö nainen saamaan orgasmeja ylipäätään seksissä, jossa on kaksi osapuolta - vain kaksi osapuolta... mies ja naisoletetut. Minulle ne naiset joiden kanssa olen seksiä harrastanut viimeisen 10 vuoden aikana ovat kaikki ilmoittaneet etteivät voi saada orgasmia kovin helposti tai lainkaan yhdynnässä. Olemme kuitenkin kovin yrittäneet jotain seksin kautta saavuttaa, nautintoa oletan? Tästähän sitten muodostuu ajan mittaan ongelma, kun molempia vaivaa syyllisyys, jostain? Miestä siitä ettei pysty aikaansaamaan nautintoa rakastamalleen naiselle siinä mitassa kuin olisi toive - että taivaan portit avautuisivat tai jotain sen kaltaista..!? Nainen taas saattaa syyllistyä vielä enemmän kokien että hänen fysiologiassaan on jotain perustavaa laatua ongelmaa kun orgasmi ei tule vaikka kaikki on ilmeisen hyvin - tai sitten ei ole. Puhumattomuus vaivaa usein myös näissä tilanteissa. Syntyy pelkoa siitä että nainen lähtee hakemaan orgasmia jostain muualta. Niin on ainakin itselleni käynyt. Suhde on päättynyt niin että asiasta ei olla pystytty keskustelemaan. Olenkin päätynyt miettimään että nainen tarvitsee taloudellista turvaa siihen että voi saada orgasmeja suhteessa? Tai sitten kun mies on taloudellisesti hyvin toimeen tuleva hänen itsetuntonsa on niin hyvä ettei hän epäile naisensa näyttelevän orgasmeja? Taloudellisesti toimeen tuleva mies saa seksiä aina tarvittaessa jostain - ainakin rahalla jos ei muuten. Toivon yhä itse löytäväni naisen joka saa orgasmeja oikeasti - ja haluaa saada niitä - ja vielä...vain minun kanssa - siitä huolimatta että olen välillä tai aina köyhä. Ehkä tavoittelen pilvilinnoja - ehkä tämä tapahtuu sitten kun lehmätkin lentävät? Se miten kukin kokee seksin nautinnollisena on kaiketi hyvin moninaista. Miten koskettaa toista niin kuin hän toivoisi tulla kosketuksi - siitä pitäisi jaksaa keskustella ja neuvotella koska kukaan tuskin tietää tarkalleen mitä toinen haluaa - tuurilla pääsee toki pitkälle mutta hyvä onni usein loppuu jossain kohtaa. Ihminen myös unohtaa hämmästyttävän nopeasti asioita - ei tahallaan vaan koska totumme ja turvaamme siihen että kun jokin on sujunut aiemmin - uskottelemme itsellemme saman toimivan yhä uudelleen, vaikka itse muutumme koko ajan ja mieltymyksemme vaihtuvat, eikä kaavoihin kuitenkaan tulisi kangistua. Suulla ja sormilla toisen tyydyttäminen on erittäin haastavaa ja arvailujen varassa suoritettavaa hapuilua lopulta, mikäli et satu tietämään mistä toinen pitää ihan tarkalleen, päivästä toiseen. Miehen ja naisen sukupuolielimet eroavat kuitenkin jonkin verran toisistaan - ja sitten on ne henkilökohtaiset toiveet ja kokemukset joita ei voi jakaa kuin suullisesti! Haluaisin itse tulla mahdollisimman taitavaksi siinä miten tyydyttää kumppani. Siihen tarvitsisin kaiketi hyvin kärsivällisen ja sitkeän kumppanin joka jaksaisi anayytisesti sekä kiihkottomasti? opastaa minut hänen toiveidensa mukaan kohti mahdollisimman suurta nautintoa, päivästä/viikosta/kuukaudesta toiseen. Mikäli mies saa usein palautetta siitä miten klitorista tulisi kumppanin mielestä stimuloida - mikä naista kiihottaa eniten vaginan koskettelussa - voisi kai ajatella että parisuhteeseen olennaisesti kuuluvaa riitelyä olisi ainakin tästä syystä vähemmän? Mikäli nainen tuntisi miehensä peniksen niin hyvin että osaisi sitä miehen toiveiden mukaan stimuloida se saattaisi olennaisesti poistaa sukupuolisuhteessa olevan pariskunnan jännitteitä - ainakin joitain jännitteitä?! Uskalletaanko näistä asioista vieläkään puhua riittävän avoimesti? Vaihdetaanko kumppania helposti vain siinä toiveessa että se seuraava kumppani osaa lukea ajatuksia - että hänellä on telepaattisia kykyjä ja hän on tyydyttämisen moniosaaja? Uskon että näissä seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa pätee vanha Nikke T:n tunnetuksi tekemä viisaus, "Jos haluu saada, on pakko antaa" eli kun pystyt tyydyttämään kumppanin mahdollisimman hyvin, saat myös itse vastapalkaksi hyvää tyydytystä. Tämä ei tietenkään ole itsestään toteutuva tapahtumaketju, vaan vaatii paljon 'työtä'! Toivossa on hyvä elää. Tämä kirjoitus käsitteli sukupuolielämää mutta monet kirjoituksessa esitetyt asiat voi ajatella liitettäväksi myös ihan tavalliseen kommunikointiin, läheisyyteen, keskusteluun ja läheisyyteen suhteissa. Kommunikoinnin puuttuminen on käsittääkseni paljon yleisempi syy sille että ihmiset ovat eripuraisia kuin se että pyritään kommunikoimaan mahdollisimman hyvin? Amerikkalainen kulttuuri Annamme amerikkalaisen kulttuurin nielaista meidät itseensä. Tämä käy kuin huomaamatta, kun ihmiset lakkaavat olemasta kiinnostuneita historiasta. Tämä on suurta tyhmyyttä, koska jokainen joka on käynyt amerikassa tai ottanut selvää asioista, ymmärtää että amerikkalainen kulttuuri on hyvin epätasa-arvoinen. Amerikkalainen kulttuuri on pinnaltaan ihana, mutta syvyydestä löytyy kaikki orjuuden, sorron, epäoikeudenmukaisuuden ja uusliberalismin kauheat piirteet. On selvää että mitä vähemmän yhteiskunta auttaa vähäosaisia, sitä nopeamin kasvavat rikollisuus ja sitä kautta yhteiskuntaan kohdistuvat kustannukset. Talvella 2016 olin Los Angelesissa. Moottoriteillä ajaessamme sillan alla näkyi aina ihmisiä joilla oli kylttejä joissa luki 'Anna ruokaa'. Amerikka on vapauden ja mahdollisuuksien maa yhä harvemmille. Pitääpä kaivella vähän tilastoja ja jatkaa tätä kirjoitusta esimerkiksi luettelemalla kuinka paljon Amerikkaan brutto muuttaa ihmisiä vuodessa ja kuinka monet asuvat ilman sosiaaliturvaa, sairauseläkettä, ovat työttömiä ja asunnottomia. Tarkkoja lukuja ei varmaankaan ole missään mutta suuntaa antavaa statistiikka on löydettävissä. Lisäksi opiaatti - kriisi on kai yhä käynnissä? Nato -kevät Viimeisen kahden viikon aikana on tullut pohdittua aika paljon vain yhtä asiaa. Nato on sotilasliitto. Sodassa ei ole voittajia - vain häviäjiä. Sodissa tapetaan veljiä ja siskoja, lapsia ja äitejä. Putin ei ole sama kuin Venäjä. Venäjä ei ole sama kuin Putin. Jos ja kun Nadezhda Tolokonnikovasta tulee seuraava Venäjän presidentti, irtautuuko Suomi sitten Natosta koska Natoon kuuluminen on silloin tarpetonta Putinin aiheuttaman uhan poistuessa? Voiko Natosta erota yhtä helposti kuin siihen voi liittyä? Ymmärtääkseni Mihail Gorbatšovin aikana suomessa ei oltu liittymässä Natoon. Jos (kun) Suomi liittyy (liittyi) Natoon, sotilasliiton raja kulkee meidän maamme itärajaa pitkin. En haluaisi asua maassa joka kuuluu sotilasliittoon. En haluaisi asua maassa joka käy sotia joiden tarkoitus on ryövätä resursseja niiltä, joilta resursseja voi ryövätä valehtelemalla omalle kansalle että olemme auttamassa, rauhaa turvaamassa. Afganistan toimikoon esimerkkinä tässä. Vaikka olen käynyt armeijan, se oli mielestäni typerintä mielivaltaa, jossa olen ollut mukana. Isäni sanoi minulle että jään perinnöttömäksi mikäli en mene armeijaan. Fiksua? Olen pasifisti. Lähden pois jos meinaa alkaa tappelu. Tappelussa ei ole voittajia, vain typeryksiä, tai niitä jotka eivät päässeet tai ymmärtäneet lähteä ajoissa. On aina järkevämpää jäädä henkiin, löytää keino lopulta voittaa väkivallattomasti ja palata kotiin kun sen aika on, ja/ tai löytää uusi koti. Lopulta kukaan muu ei halua sotaa kuin Putin, ehkä myös Biden ja Stoltenberg, mutta miksi he eivät ole rintamalla -etujoukoissa? Koska he haluavat tulla uudelleen valituiksi. John Lennon mokaili isosti, mutta hän uskalsi myös vastustaa massoja, olla eri mieltä. Se on rohkeutta. Tarvittaessa pitää turvautua kansalaistottelemattomuuteen, mikäli muut väkivallattomat keinot on jo käytetty. Ehkä Lennon ja The Beatles tosiaan olivat isompia kuin Jeesus? Ehkä Jeesus ja Lennon ovat yhdessä voimakkaampia kuin Putin ja Nato? 5. toukokuuta vuonna 2022, syntymäpäivänäni Kaksi korona-vuotta takana. Ne ovat olleet elämäni raskaimmat. Sydämeni on yhä säröillä vuoden 2019 tapahtumien jäljiltä, mutta tiedän myös siirtyneeni jo tuon tuskan yli ja ohi. Oloni on itseasissa aika hyvä kaikki huomioon ottaen. Vaikka muu elämä on ollut melko karua, lapsen kanssa olen viihtynyt erinomaisesti ja koen että hänen persoonallisuutensa ja kasvunsa kehittyminen on ollut erinomaista viime vuosien aikana, siitä huolimatta että koulusta annetaan täysin päinvastaista palautetta. Lapsi piirtää aivan käsittämättömän hyvin, olen hänestä jo sen tähden erittäin ylpeä. Hän on itsepäinen ihana itsensä, terävä, nokkela ja huumorintajuinen. Vaikka minulla on ollut seuraa hyvin vähän korona-aikana, silloin kun seuraa on ollut se on ollut parasta A-luokkaa! Viittaan edelliseen. Marvel - elokuvien katsominen yhdessä on lähentänyt meitä - melko irvokasta mutta totta! Teini-iässäni hankkimien sarjakuvien kysyntä on ollut hyvää - onneksi en ollut myynyt niitä pois! Olen siis tehnyt työtä, vähän lisää työtä ja sitten vielä ne työt joita en ole ehtinyt tehdä. Oikeastaan olen ollut 'töissä' aina kun en ole ollut lapsen kanssa. Ihan hullua, onneksi rakastan työtäni, koska saan tehdä mitä haluan. Silti kaipaan lomaa ja rakasta ihmistä vierelleni ehkä enemmän kuin koskaan. Koen että kuolema väijyy koko ajan kannoillani. Hassua että minuun on annettu kolme rokotetta joiden kaikkia vaikutuksia ei vielä tunneta. Olen usein aamuisin niin väsynyt että toivon kuolemaa. Jollen muistaisi kuinka ihanaa on koskettaa rakastamaansa ihmistä, olla rakastettu, rakastella, en jaksaisi eteenpäin. Lapsen takia jaksan tietysti myös. Sekä työn, mutta se ei ole niin tärkeää. Ei kai sitten muuta. Hyvää syntymäpäivää minä! Seksi ja Rakkaus! Olen lukenut uutisista tai muualta mediasta että yhdyntöjen määrä on vähentynyt viime vuosina tai vuosikymmeninä yleisesti suomessa ja länsimaissa. Oma kokemukseni on että seksin harjoittaminen on kivaa ja useimmat ihmiset nauttivat seksistä. Itse nautin siitä yhden ja saman kumppanin kanssa kaikkein eniten. Tosin masturboimisesta saatu nautinto on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi koska A olen kehittynyt siinä, B en enää muista millaista oli harrastaa seksiä kumppanin kanssa, C siinä voi olla juuri niin nopea tai hidas kuin haluaa ja sen voi tehdä juuri silloin kuin itselle sopii. Mielestäni luottamus toiseen ja tuttuus sekä toisen tunteminen, kommunikaatio ja läheisyys - siinä merkityksessä että meillä on tunteita, monenlaisia toisiamme kohtaan sekä historiaa ja ehkä yhteisiä tulevaisuuden toiveita, vahvistaa seksistä saatua nautintoa. Se on turvallista koska asiat ovat niin selviä kuin voivat olla, meille riittää toisemme, vaikka molemmissa on puutteet ja heikkoudet, vahvuuksia sekä kehittämisen kohtia. Muistaakseni olen seurustellut 7 naisen kanssa yli puoli vuotta. Sinä aikana seksiä on harjoitettu vähintään kerran, usein useamman kerran viikossa. Niinä aikoina kun en ole seurustellut, esimerkiksi viimeisen 10 vuoden aikana noin seitsämän vuoden ajalta on hyvin vähän ollut seksiä, koska en ole seurustellut oikeastaan kunnolla ja tosissaan kuin lapseni äidin kanssa. Yritän siis sanoa että seurustelusuhteessa mies saa seksiä säännöllisesti. Muuten ei. Tämä tosin ei koske kaikkia miehiä, on kai sellaisiakin jotka saavat seksiä paljon, usein ja eri henkilöiltä mutta minä en ole yksi heistä enkä haluakaan olla koska en nauttisis siitä, edellä mainitsemistani syistä. Pidän silti James Bond -elokuvista, mutta teen eron elokuvan ja okean eämän välillä ainakin toistaiseksi. Viime viikkoina olen tosin alkanut miettiä voisinko sittenkin kokea jotakin iloa niin sanotusta metsästämisestä, että yrittäisin iskeä naisia esimerkiksi ravintoloista? Silloin joutuisin kuitenkin valitsemaan usein sellaisia naisia jotka eivät oikeasti kiinnosta minua kuin vain pyrkimyksessäni päästä panemaan. Kun en enää käytä alkoholia tämä voisi olla erittäin epämukavaa tai jopa vastenmielistä tai mahdotonta!? Uskon että seksi voi olla tyydyttävää vain siinä mielessä että kumppani on sellainen yksilö jonka kanssa haluaisi saada jälkikasvua, lapsia aikaiseksi. Uskon - tai väitän, että primitiivinen evoluution kehityksen tulos eläin sisällämme nauttii seksistä oikeasti vain sellaisen henkilön kanssa, jonka fyysiset ja henkiset ominaisuudet kuten tuoksut, äly, puheääni, elekieli, kosketus ovat sellaiset että et voi pitää silmiäsi irti tästä yksilöstä - vetovoima on niin kova, uteliaisuus herää ja olet valmis uhraaman paljon päästäksesi lähemmäs. Mainokset ovat nykyään täynnä seksiä, varsinkin keväisin kun H&M mainostaa uimapukuja. Kuitenkin esim pankkien, ja jopa Kelan sekä Työttömyyskassan internetsivuilla kuvissa on aina kaunis nainen, usein vielä epäluonnollisessa asennossa. Haaraväleistä tiukat housut ovat kaikkialla ja naisten nivuset on helppo hahmottaa jopa Osuuspankin verkkopankin etusivuilta. Musiikki on pornoistut, ainakin sen perusteella mitä joudun näkemään ja kuulemaan Spotifyn mainoksista tai Euroviisuista, Uuden musiikin kilpailusta. En seuraa uutta musiikkia juuri tästä syystä. Tinderin suosion luulisi lisäävän yhdyntöjen määrää? Omalta kohdaltani voin kertoa että noin kolme vuotta sovellusta käyttäneenä koen että aika sovelluksen kimpussa äheltäen meni hukkaan. Jos olisin istunut baarissa alkoholiton juoma kourassa saman ajan en luultavasti olisi enää sinkku. Aloin käyttää Tinderiä muistaakseni vuonna 2015. Viimeisen kerran käytin sovellusta muistaakseni viime kesänä 2021. Viime kesänä en päässyt edes treffeille. Sitä aiemmin tapasin Tinderin kautta kahta naista, ainoita jotka vastasivat viesteihin. Toisen kanssa harrastin seksiä mutta hänen päihdeongelma ja halunsa saada pian lapsi johti suhteen loppumiseen. Tinderin kautta usein toisessa kaupungissa asuva nainen osoittaa kiinnostusta. Se ei ehkä ole kovin käytännöllistä. Se Tinderistä. Olen tuhlannut aikaani siihen jo riittämiin. En aio tuhlata enää. Osmo Kontula joka on tutkinut suomalastaista seksuaalisuutta kaiketi vähintään 40 vuoden ajan kertoi tästä yhdyntöjen määrän laskukäyrästä. Määrä ei korvaa laatua, mutta väitän että keskinkertainenkin seksi uskotun kumppanin kanssa on parempaa kuin ns. 'villi meno' yhden yön jutun kanssa, koska siitä puolet on teeskentelyä..?! Toinen puoli humalaa - tai muita päihteitä?! Itseäni siis askarruttaa tämä paradoksi ja ristiriita. Seksiä on kaikkialla mediassa. Oma insta-feedini on täynnä 'keloja' joissa piukasti ja niukasti pukeutuneet naiset urheilevat, pomppivat, jumppaavat ja tanssivat niin että kehon muodoista ei jää mitään arvailujen varaan. Mielestäni tuo materiaali on piilopornoa ja lisäksi kuvauksen kohteet ovat hyvin usein juuri 18 täyttäneitä tai sitä nuorempia! Kaksinaismoralismi on kaikkialla. Säälin poikia jotka ovat nyt teini-ikäisiä. Mikäli normaalia seksuaalisuutta kokeva nuori mies ei ole täysin tunnekylmä hänen päänsä täytyy olla melko sekaisin näistä ristiriitaisista viesteistä. Seksiä on joka paikassa, silmien edessä, tissejä, peppuja, pimppejä. Silti mihinkään ei saa koskea. Onnekkaita ovat ne pari ns. 'alfa-urosta' joita kaikki luokan tytöt tavoittelevat. Sitten on se 80% muita luokan poikia jotka jäävät ilman. Ehkä jos lähden sotimaan ja osoitan kelpoisuuteni jollain muulla tavalla - saan minäkin seksiä? Tai jos bodaan itseni muhkeaksi - tai taklaan ja tappelen itseni kuuluisaksi jääkiekkokaukalossa?! Ehkä sitten saan 'rakkautta'? Mielestäni maailma on jotenkin sekiaisin. Toinen vaihtehto - hyvin toden-näköinen sekin,on että minä olen sekaisin, myös vanha ja väsynyt. Tähän liittyy hauskasti myös toinen kreisi ilmiö. Muinoin 80 ja vielä 90 -luvullakin yleinen pilkkanimitys oli homo. Transut olivat jotain ihmiskunnan ympäristöjätteitä, heistä ei edes puhuttu kuin ehkä elokuvien yhteydessä, sivuhuomautuksena mahdollisesti. Nyt nämä samat henkilöt ovat jonkinlainen mittari monelle, menestyksen merkki. Boomerit taas ovat yleisen pilkan kohde. Aina pitää olla kohde jolle nauretaan. Miksi? Odotuksista, Helluntaina Minua on alkanut ahdistaa sellainen harhaluulo jota kannan mielessäni, että minun odotetaan tekevän tiettyjä asioita, lähinnä kuluttavan tiettyjä palveluita, kuuluakseni ihmiskuntaan, yhteisöön, sosiaalisten toimijoiden eliökuntaan. Kapitalistinen yhteiskunta joka on käsittääkseni viimeisen 10 vuoden aikana muuntautunut uusliberalistiseksi globaaliksi verkostoksi on pakottanut jokaisen potentiaalisen kuluttajan seitistöönsä, jossa sinua arvioidaan ja arvotetaan sen perusteella mitä - ja miten paljon kulutat. Tuskailen joka päivä sen kanssa ettei minulla ole puolisoa. Puoliso hankitaan nykyään Tinderistä. Tai jotkut hankkivat. Ne joilla on varaa otattaa hienot kuvat, ne joilla on varaa pukeutua ja juhlia, liikkua oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, maksaa sovellusten lisäominaisuuksista, he ilmeisesti 'hankkivat' puolisonsa Tinderistä ja vastaavista. Vastustan kaikkea tätä joten en mene Tinderiin. Tosiasiassa en hyödy Tinderistä mitenkään. Se ei kolmen vuoden aikana pystynyt auttamaan minua puolison löytämisessä joten tuskin mitään ihmeitä tapahtuu tulevaisuudessakaan. Tinder pystyy näyttämään minulle sen sijaan kaikkea sitä mistä jään elämässä paitsi. Kokisin tämän asian erittäin tuskalliseksi jos elämäni olisi jotenkin vaillinaista, puutteelista tai surkeaa. Saattaisin kokea suurta kateutta kaikkia niitä kohtaan jotka kimaltavat uima-altaiden äärellä tai ovat hyvin ruskettuneita ja trimmattuja palmujen katveissa, jos elämäni olisi jotenkin surkeaa. Ainoa asia josta koen jääväni paitsi on naiskauneus, ja sitä voi kuitenkin parhaiten nähdä kun kulkee ulkona kaduilla. Polkupyörällä liikkumalla voi nähdä helposti että kauneutta on vielä vaikka kuinka paljon joka paikassa. Osaan myös sulkea silmäni ja kuvitella. Olen jutellut joidenkin ihmisten kanssa masturboinnista ja todella useat sanovat että parasta seksiä saa yhä - nelikymppisenäkin vielä harjoittamalla itsetyydytystä. En siis jää paitsi seksistä. Paitsi jään lähinnä hyvistä keskusteluista sekä läheisyydestä, yhteenkuuluvuuden tunteesta, siitä että olen jonkun ihmisen kansss samassa joukkueessa. Soitan toki bändissä ja se riittää myös hyvin sellaiseen toisenlaiseen yhdessä tekemisen tarpeeseen, mutta jokaisella tulisi olla mielestäni kuitenkin sellainen elämänkumppani joka on tarvittaessa taistelupari ja tukipilari. Likakaivoksi en enää suostu ryhtymään kenellekkään. En koe jääväni paitsi mistään muusta kuin parisuhteesta. Nykyisessä tilanteessa jossa ilmastonmuutos on koko ihmiskuntaa uhkaava hätätila, tyydyn mieluusti vähään ja elän ja kulutan niukasti. Toki haluaisin mennä esimerkiksi kotikaupungissani järjestettäviin musiikkitapahtumiin kuten Kesärauha tai DBTL mutta se ettei minulla oikeasti ole varaa maksaa pääsylippuhintoja ei juurikaan sureta minua, koska nykyään festivaalien esiintyjät ovat vuodesta toiseen samat eivätkä ne kiinnosta minua useinkaan tarpeeksi että jaksaisin sitä kaikkea mitä festivaaleille meneminen vaatii, saati maksaa siitä vielä. Siellä pitää syödä ja juoda myös, sekä pysyä mieluusti kuivana ja hyväntuulisena. Alkoholi saattaa edesauttaa tätä kaikkea. En itse tykkää enää humalatilasta. Olen mieluummin selvin päin. Olisiko jollain vinkkiä miten voisin löytää puolison, parisuhteen? Olen monella lailla moniongelmainen mutta yhä kehityskelpoinen. 10 -vuotias lapsi on kehittänyt minua ihmisenä melkoisesti. Ennen olin äkkipikainen ja joskus agressiiviinenkin, mutta en missään nimessä paha tai väkivaltainen. Nykyään olen lähinnä pitkämielinen ja kärsivällinen, hidas ja laiskottelusta pitävä myös. Tykkään hyvästä ruoasta ja uimisesta sekä saunomisesta ja olen muutenkin aivan ihana, kaamea hölöttäjä toki myös. En pysty ymmärtämään missä minun armaani piilottelee. Vietin edelliset kaksi kesää yksin - ensimmäisen surullisena ja petettynä, toisen vuorotellen toiveikkaana ja masentuneena. Nyt olisi kiva päästä takaisin hyvän elämän makuun - mutta tällä kertaa ilman valheellisuutta. Totuudellisuutta ja rehellisyyttä kestän helposti. Mulkvisteja en enää lainkaan, ikinä! post script viimeistään siloin kun luin bell hooksin kirjat 'Rakkaus muuttaa kaiken' ja 'Mies tahtoo muuttua' ymmärsin että minun ei tarvitse juurikaan muuttua, olen vain ollut hyvin epäonninen sen suhteen keiden kanssa olen yrittänyt päätyä onnen auvoon parisuhteessa. Unet ja päihteet Olen nähnyt viimeisen viikon ajan todella hurjia unia. Esimerkiksi päädyin samaan sänkyyn erään ihastukseni sekä hänen puolisonsa kanssa. Lopulta tämä puoliso häipyi ja ihastus muistaakseni ainakin jutteli kanssani, ehkä otimme vähän myös kontaktia unessa mutta totta kai tämä uni päättyi juuri kun olin siinä onneni kukkuloilla. Jos joudun heräämään aikaisin se usein vaikuttaa niin että näen enemmän unia. Väittäisin myös että terveelliset elämäntavat joita olen nyt vaalinut viimeiset vuodet ovat vaikuttaneet positiivisesti unennäkökykyihini. Näen nykyään vielä huuruisempia ja kreisimpiä unia kuin joskus aikoinaan. Unissani on värit päällä ja ne ovat jotenkin elokuvallisempia. Niissä on myös esoteerisia tai huuruisia vivahteita. Viime yönä esimerkiksi olin jonkin oudon teatteriseurueen mukana valmistelemassa jotain esitystä jossa ehkä oleellisena osana oli eneagrammi jota valmisteltiin lakanakankaalle neuloen. Perusväittämäni on että mitä vähemmän päihteitä sitä sekavammat ts paremmat unet! Me too Rakastan seksiä ja naisia. Ehkä koska isäni rakasti myös? Olen aika tavallinen apina joka haluaa tyydyttää tarpeensa... Meillä katsottiin James Bond ja Uuno Turhapuro - elokuvat moneen kertaan lapsuuudessani, ne oli kopioitu laittomasti omille beta ja vhs - kaseteille. Minulla oli tuosta systä paljon kavereita - minua paljon vanhempia kavereita lapsuudessani. Meillä katseltiin videoita jopa kesähelteillä. Olen kehittänyt melko valikoivan maun 45 - vuotiaaksi tultuani. Jo 3 - kymppisenä tai aiemmin aloin katsella heitä jotka olivat ehkä omaa tasoani ylempänä - tai sitten tunne johtui erityisen huonosta itsetunnostani joka taas johtui ehkä adoptiosta sekä vanhempieni alkoholismista. Haaveilin ulkomuodollisesti pätevistä naisista koska jotenkin ajattelin että seksin ja nautinnon laatu määräytyy erityisesti siitä. Näin ei tietystikään ole mutta en ole päässyt tästä tavasta katsella naisoletettuja vieläkään. Minua kiihottaa edelleen enemmän naiset joiden oletan omaavan niin sanotusti hyvät geenit. Nykyään tosin osaan jo katsella myös niin sanotusti terveemmän näköisiä naisia sekä heitä jotka ovat mahdollisesti empaattisempia, huolehtivampia, vähemmän narsistisia jne jne. Olen torjunut useita naisia elämässäni. Heitäkin jotka ovat pintapuolisen tarkastelun perusteella seksikkäitä, seksistä nauttivia, ulkonäöstään huolehtivia, hyvin pukeutuvia, kova -äänisiä, menestyviä, aktiivisia, rohkeita. Usein olen tehnyt näin koska olen kokenut heidät liian päällekäyviksi, usein humalaisiksi, uhkarohkeiksi, adrenaliiini - narkkareiksi? tai muuten liian nopeiksi. Tällaisessa tilanteessa täytyy osata käyttäytyä hyvin hienovaraisesti. Täytyy osoittaa kunnioitusta, arvostusta, ymmärrystä. Täytyy osata kuunnella, katsoa silmiin juuri riittävästi, mutta ei liian usein tai paljon. Sellaisia henkilöitä jotka janoavat huomioiduksi tulemista eivätkä siedä sitä ettei heitä huomata on yllättävän paljon. Kuulun ehkä itse myös heihin!? Nuorempana en ymmärtänyt tällaista käyttäytymistä oikeastaan lainkaan. Olen luultavasti suututtanut tai saanut raivon partaalle sellaisia henkilöitä - usein naisoletettuja jotka ovat muodollisesti päteviä mutta jotka eivät ole muista syistä heilauttaneet viisareitani tai jokin pieni seikka on saanut aikaan sen etten ole kokenut tarvetta tutustua kyseisen henkilöön lähemmin. Nyt ymmärrän miten vihaiseksi olen saattanut tehdä jonkun henkilön, ehkä vain siksi että silmäni eivät ole eksyneet vilkaisemaan henkilön tissejä keskustelun aikana! Luunpa että yksi asia mitä narsistinen henkilö ei voi sietää on se että hänet ohitetaan tai sivuutetaan. Muistan kun eräs seksisuhteeni kertoi kerran että oikestaan hän tulee mustasukkaiseksi vain sillon jos näkee että joku hänen kiinnostuksensa kohde keskustelee jonkun toisen naisoletetun kanssa - eli kun syntyy kilpailutilanne. Tämä taitaa olla narsistiselle henkilölle se ärsyttävin tilanne, 'jokin' mikä kuuluu hänelle on vaarassa joutua toisen käsiin - saa huomiota joka kuuluisi vain hänelle?! En ehkä täysin ymmärtänyt vielä 30 - vuotiaana että tällaista on olemassa. Siksi minut heitettiinkin kerran Dynamosta niskaperseotteella ulos. Sen jälkeen kun on seurustellut tai ollut seksisuhteessa narsistisen henkilön kanssa, ja ehkä lukenut tämän jälkeen pari ilmiötä käsittelevää tietokirjaa - alkaa ymmärtämään jo vähän paremmin minkälaisia jännitteitä ihan tavallisessa arkielämässä voi olla. Vieläkään en ymmärrä ihmisistä mitään mutta kokemuksien kautta olen alkanut oppia välttämään tiettyjä tilanteita. Seksin saaminen ei useinkaan ole sen arvoista että päätyy omaa henkeään vaarantaviin tilanteisiin - tai asemaan sosiaalisissa kuviossa. Masturboiminen voi olla sangen tyydyttävää kun alkaa olla sinut itsensä ja maailman kanssa. Itsetuntemus on se osa-alue elämässä jota olen kehittänyt eniten ikävuosien 35 - 45 aikana ja nyt se alkaa kantaa hedelmää. minulla ei ole mitään tarvetta päätyä huonoon seuraan - kun voin olla omassa - ei niin loistavassa mutta kuitenkin ihan ok 'miellyttävässä' seurassani. Jumala Luen Katja Ketun kirjoittamaa Ismo Alanko - elämäkertaa. Ismo siinä ihmettelee miten nykyihminen yhä voi uskoa Jumalaan kun Jumala antaa niin paljon kaiken pahan ja sairaan tapahtua. Jumala/elämä/ maailma koettelee meitä sitä syystä että emme lopettaisi elämästä, kurkottamasta kohti valoa, hyvää. Esimerkiksi Ukrainan sodan kauhut eivät ole itselleni mitenkään selitettävissä sellaisina kun ne nyt tapahtuvat - sota on aina hirveää tuhlausta sekä mieletöntä kärsimystä minkä ajatteleminen aiheuttaa sanoinkuvaamatonta surua sekä ahdistusta, mutta koen että lopulta kaikessa on silti aina jokin järki. Hinta vain on aivan liian suuri tässä tapauksessa. Jollei tapahtuisi tietty määrä pahaa, emme kokisi hyvää enää hyvänä. Yin & Yang / Jin ja Jang. Elämä on hyvän ja pahan taistelua. Ei ole valoa ilman pimeyttä. Saatana on Jeesuksen ja Jumalan vastapooli. Itselleni kaikenlainen flirttailu saatanan kanssa näyttäytyy omituiselta. Samoin kuin Darth Vaderin fanittaminen. En ymmärrä miksi joku ajattelee edes leikillään olevansa pahojen puolella? Pahat raiskaavat, alistavat, orjuuttavat, tappavat surutta jne jne. Toki asiat eivät ole mustavalkoisia vaan kaikkea muuta. Maalasin aikoinaan kaksi teosta, mustan ja valkoisen, joissa molemmissa oli 12 ruutua, vähän eri valkoisen sävyisistä ja vähän eri mustan sävyisistä neliöistä koostuvia. Asiat eivät ole joko tai vaan sekä että. Kesärauha 2022/ DJ Shadow sunnuntai 12. kesäkuuta. Sain ilmaiseksi kolmen päivän rannekkeen festareille, koska naapurini vaimo oli sairastunut koronaan juuri ennen viikonloppua. Surullista, mutta minun kannaltani hieno juttu. Pääsin minilomalle! Olin onnistunut välttämään kaikki päihteet koko festarin ajan, joten mielestäni olin täysin tolkuissani, toki vähän jo väsynyt, monta bändiä ja ystävää kohdanneena ja siis koko viikonlopun lavojen väliä talsineena pikkaisen uupunut. Onneksi minulla oli vesipullo mukana takataskussa. Olin syönyt keskipäivällä lämpimän ruuan kotona, ja kotona odotti valmis ruoka myös festaripäivän pääteeksi, edellisinä päivinä homma oli onnistunut hyvin, ruokaa napaan klo 23 ja sitten tovin päästä unten maille. Rahaa säästyi merkittävästi ja silti olo oli hyvä. Tosin alkoholittomat juomat maksoivat festarialueella yhtä paljon kuin alkoholia sisältävät! Pääsin lähes lavan eteen. Ehkä saatoin mennä jonkun eteen mutta koska olen lyhyt en voi kenenkään näkymää kovin pahasti estää, etsin sopivan tyhjän alan jossa mahduin kivasti yksin pyörimään niin etten olisi kenenkään tiellä tai edessä. Muutaman biisin ajan keinuin musan mukana ja kuvasin pari pätkää puhelimelle. Sitten tunsin kun joku veti vesipulloa vähän takataskustani esille. Luonnollisesti käännyin ja katsoin ihmeissäni kahta naishenkilöä takanani. He katsoivat toisaalle mutta heidän ilmeistään oivalsin että he olivat ehkä huvittuneita, jostain syystä. Muistan kiinnittäneeni tähän pariin huomioni aiemmin pujotellesani paikalle. Hippejä tai hiphoppareita?, nuorehkoja naisoletettuja, tai sitten toinen oli toisen äiti - ei ehkä kuitenkaan? Vähän humalassa, tai ehkä vähän enemmänkin humalassa, myös höpöheinää nauttineina? Päätin sivuuttaa asian ja jatkaa keikan seuraamista. DJ Shadown Entroducing..... oli aikoinaan tosi päräyttävä kokemus kaltaiselleni rokkarille, trip - hoppia? joka kuulosti oikeasti hyvältä! Katselin keikkaa ja paikoitellen melkein upposin täysin taidokkaaseen skrätsäämiseen ym jne, kunnes tunsin taas vesipullon takataskussani liikkuvan - nopea käännös - sama kaksikko - toinen saattoi vilkaista minuun kysyvästi... Okei, tämä on nyt jotain pilailua, ajattelin. Vähän kyllä vitutti jo. Jos on jotain asiaa niin sitten pitää kertoa se asia, ajattelin. Päätin kuitenkin olla antamatta kiusaajille periksi ja jatkoin keikan seuraamista, tosin vähän harmistuneena. Pari biisiä eteenpäin - hienoja videoita jotka ovat täydessä synkassa musan kanssa, katsonko musavideota vai olenko keikalla, kysyn itseltäni, - ja taas, vesipullo takataskussani liikahtaa, käännyn - samat tyypit takanani, ehkä pidättelevät naurua, en muista, vituttaa... saan päähäni napata toisen repuista jotka ovat kaksikon edessä maassa, ja otan pari juoksuaskelta lavan reunaan päin, palaan saman tien takaisin, lasken repun siihen missä se oli aiemmin, vilkaisen tyyppejä merkitsevästi, ja jatkan keikan katselua. Seuraaan keikkaa samalla kun ajattelen että eiköhän tuo nyt jo riittänyt. Muistan kuulleeni selkäni takaa jonkun sanoneen "Aika hyvä tuo...plaaplaa jotain..." Keikka etenee kunnes tunnen taas että joku hipelöi vesipulloani. Käännyn, lasken sen maahan kaksikon eteen ja jatkan keikan katselua. Keikka sujuu loppuun kivasti ja normaalisti, unohdan nuo tyypit, tai sitten he ovat kadonneet jo - luonnollisesti hylkään vesipulloni koska en voi tietää mitä se sisältää koska en ole sitä vahtinut vaan katselin keikkaa. Kiusaamista on monenlaista. Ehkä tämä oli jotain soidinmenoja joita en ymmärtänyt mutta en noteeraa muutenkaan enää tuntematonta, selkeästi päihtynyttä henkilöä mahdollisena seksi tai seurustelukumppanina. Mulkkuja on kaikkialla, ikään, naamaan, sukupuoleen tai sosiaalisekonomiseen statukseen katsomatta. Lisäksi - ihmiset puhuvat tolkuttoman paljon ihan hevonpaskaa - bullshittiä - muista ihmisistä - joten jos sinulla on joku hankala kysymys - vaikka minulle, joka askarruttaa mieltäsi - kysy siitä, ehkä asia on moniulotteisempi, tai sitten vaan pelkkää paskapuhetta - tai perätömiä juoruja. Kaikki mitä kaduilla puhutaan ei ehkä ole totta - itsekin olen muodostanut käsitykseni jostain ihmisestä kuulopuheiden perusteella ja näin menettänyt mahdollisuuden tutustua johonkin mahtavaan tyyppiin - kuulopuheen, valheen takia? post script minäkin suhtaudun positiivisesti seksipositiivisuuteen! Prologi? Vortex - tytöt 1,2,3 & 4 (Set Them Free)... Olen ilmeisesti ihiminen joka elää näkemisestä? Olen - kuten monet meistä katsellut maailmaani uteliaana ihmetellen lapsesta asti. Teininä katseluni kohteeksi tulivat varhaiset kaapeli-televisio - ohjelmat musiikkivideoineen. Vähän myöhemmin löysin kasvatus -vanhempieni hyvin laajan porno-elokuvien kokoelman, josta olen kirjoittanut ehkä useasti, vaan koen että sen merkitys on niin korosteinen ihmiseksi kasvamisen prosessissani etten voi olla sitä tässä mainitsematta. Olen siis aina etsinyt kauneutta, luonnosta, meren ja järven rannoilta sekä kukkakedoilta. Tämä kuulosta kaiketi luonnolliselta. Minulle luonnolliselta kuulostaa myös se että kaupungissa, vailla kukkia ja muita luonnossa, maisemassa tai eläinmaailmassa kauneutta ilmentäviä asioita, ihminen, minä alkaa etsiä näille korviketta, silmän iloa. Olen ihastunut useita kertoja elämäni aikana 'kuvan kauniiseen' naiseen. Myöhemmin olen alkanut epäillä että kyseessä onkin jokin geeneihin liittyvä asia - myös. Eli solut minussa sanovat että tuon naisen kanssa olisi omien geenieni monistumisen kannalta edullista lisääntyä. Siten meidät on suunniteltu, se on evoluution tahto, luulen? Miten sitten sovitamme tuon lähes primitiivisen käyttäytymistavan nykymaailman lainalaisuuksiin sekä käyttäytymisnormistoon. Se onkin koko elämän kestoinen oppimiskokemus, jossa valitettavasti ei ole selkeitä sääntöjä tai helppoa tietä. Yksi on varmaa, mitä enemmän on häviäjiä, sitä paremmin kapitalismi, tai nykyään uusliberalismi voi! Kun ihastuu, kuvailen sitä nykyään, lähinnä itselleni, kokemukseksi joka on kuin vorteksi eli pyörre. Minulle itselleni tulee tästä usein myös mieleen Danten 'Jumalainen näytelmä' vaan sitä en ole ehtinyt lukea. (Aloitin katsomaan Abbas Kiarostamin 'Kirsikan maku', elokuvaa jonka olen vahingossa nähnyt televisiosta joskus kauan aikaa sitten mutta unohdin katsoa sen loppuun!) Rakkaus on sellainen pyörremyrsky jossa rakastunut lipuu koko ajan syvemmälle omissa kuvitelmissaan siihen kun jos yhteiselo toteutuisi. Nämä kuvitelmat voivat olla niin ihanan tuskaisia että nistä ei edes halua pois, koska muuten elämä muuttuu tyhjäksi. Se tuntuu olevan jonkinlainen vankila josta ei ole ulospääsyä, kuin hyppäämällä toisen vorteksin pauloihin? Tästä tunteesta kai myös Neil Young laulaa ehkä kauneimmassa kappaleessaaan Like a Hurricane? Sirkkalankatu / Paavolankatu Olen syntynyt Turun Heidekenillä vuonna 1977. Papereissa lukee että Klö Könkkö suoritti, sekä biologinen äitini Lea. Synnyin illalla yhdeksän aikaan. Vietin ensimmäiset 4kk jossain - sairaalassa tai muuten huostaan otettuna. Minut adoptoivat Hautamäet, luojan kiitos. Muuten tuskin olisin nyt tässä kertomassa kertomustani. He mahdollistivat sen että minusta tuli maisteri ja Isä. Siihen tarvittiin paljon rahaa, hyviä suhteita sekä myös todella paljon hyvää tuuria! Kirjan ensimmäinen luku? (tutki tämä – milloin kirjoitettu? 17.11.2018) Ihmisen heikkous on usein juuri se ominaisuus (asia), josta hän tyypillisesti kehuu itseään muille. Ajatus joka muodostui mieleeni aamuna jolloin ymmärsin olevani lähes valmis aloittamaan kirjoittamaan kirjaa, jota olin 'aloittanut' jo useita kertoja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kymmenen vuoden ajan olin joka aamu avannut radion ja elänyt sen kanssa. Nyt ymmärsin että siihen on tultava muutos. Muuten sen olisi jatkuttava. Ja se tarkoittaisi luultavasti yksinäisyyttä, ehkä lopullista. Ajattelin Durerin grafiikanteosta 'Melankolia', jota olen elänyt viimeiset vuodet, kun tiesin että tänään tapahtuu jotain, ja kävin ulostamassa. Aamukakka kertoo minkälainen päivä on tulossa? Tämä päivä on erilainen. Eilen katsoin yhden suosikki - elokuvistani. Kathryn Bigelown ohjaaman 'The Weight Of Water'. Siinä toistuu pariin otteeseen lause 'kun tietää että jotain tärkeää tapahtuu' - ja juuri sellainen olo minulla oli. Muistin yhtäkkiä siis aamulla, että olin yöllä herännyt, ja meinnanut kaivaa muistikirjan ylös jotta olisin voinut kirjoittaa sinne, miten aloitan tämän kirjan. Yöllä asiat saattavat yhtäkkiä tiivistyä, alitajunta muokkaa jonkin pitkään velloneen kokonaisuuden - timantiksi - jep, tyhmä ilmaus, vaan niin kirkkaana mielessäni loisti tuo ajatus yön pimeydessä. Tiesin että tästä se lähtee. Tiskatessa ja aamupalaa laittaessa, kuuntelin radiosta 'looseritarinoita' ja jaksoa joka käsitteli 'Kullervoa'. Kullervo on myös pyörinyt mielessäni jo useita vuosia, koska Tapio Laitinen käytti sitä laulujen sanoja kirjoittaessaan 'pseudonyyminään' ja koska en tunne Kalevalaa, vaan Kullervo on kaiketi se taiteilijan 'arkkityyppi' josta väkisinkin kuulee, jos on taiteilija, kuuntelee radiota, ja on kiinnostunut kulttuurista. Havahduin siis tiskatessani, että - minullahan oli idea - idea jota olin odotellut jo noin 5 vuoden ajan. En vain saanut sitä mitenkään mieleeni. Se oli jokin viisikirjaiminen sana, joka oli tekstattu 'Miami Vice' - tyyppisesti mustalle taustalle. Aivan selkeä, mutta poissa, koska aamun valo oli sen pyyhkinyt teille tietämättömilleen. Tästä mieleeni tulee sana tietoisuus - ja sen muoto tietoisuuteen. Olen nyt matkalla sinne. Pelasiko muuten Kimmo Timonen Phoenix Coyoteissa koskaan? Hänen pelipaitansa numero liittyy tähän kaikkeen jollain lailla, ja se että Phoenix tarkoitta kaiketi Feenix - lintua? Chicago Blackhawks liittyy myös tähän kaikkeen. Tajusin siis, tai en tajunnut, mutta kuitenkin muistin, että minulla oli ollut avain - unessa. Olen ollut lukossa monta vuotta. Olen usein ajatellut että olen 'bag of shit'. Minusta on tuntunut kuin minussa olisi paljon 'ylimääräistä' tavaraa. Siksi olen lenkkeillyt ja siirryin myös vegaaniseen ruokavalioon. Nature Boy eden ahbezista ja Kullervosta sitten myöhemmin. Tajuan olevani vasta alussa. Asiat ovat sikin sokin, nyt alkaa niiden järjesteleminen. 'Pick Up The Pieces' oli joku hyvä biisi. En muista kenen? Emmulou Harrisin levyn nimi? Pieces of Sky... Tajusin siis että minun on aletava kirjoittamaan sitä kirjaa juuri nyt. James Joycen Odysseus alkaa kaiketi sillä että päähenkilö käy paskalla? Minun täytyy lukea se 'uusi' suomennos. Viimeiset 10 vuotta ovat menneet niin nopeasti etten ole ehtinyt tehdä oikeastaan muuta kuin katsella hämmentyneenä ohi kiitäviä maisemia. Todellisuudessa, olen kyllä ollut pysähtyneenä jo jonkin aikaa, tai painoin jarrua muutama vuosi sitten. Vaan joskus jarrutusmatka on todella pitkä, ja tie liukas. En ole ihan varma törmäsinkö johonkin? Luultavasti. Kirjani alkaa siis Paavolankadulta, Turusta, Pernon tai Pansion tietäviltä. En ole varma, kun en ole käynyt siellä vuosiin? Nopeasti autolla ohi ajaen joskus - kymmenen vuotta sitten, kun tapasin lapseni Äidin ja hänen tyttärensä. Heistä ehkä myöhemmin. Kun olin 0,5 - 6 vuotias, asuimme siis Paavolankadulla, matalassa rivitalossa, jonka päädyssä oli sauna. Vanhempani adoptoivat minut, kun eivät voineet saada 'omaa lasta'. Muistikuvat lapsuudestani ovat hyvinkin pitkälti valokuvien varassa. Tai niin luulin, vaan ihmisen mieli on kyllä omituinen. Kun alkaa muistelemaan, muistoja alkaa nousta esiin - tietoisuuteen. Tie - toisuuteen. Muistan ensimmäiset siiderilasilliseni oikein hyvin. Minulla oli lämpimän keltainen froteepyyhe jossa oli Mikki Hiiren kuva. Jostain syystä halusin ajatella myöhemmin että Pluton kuva, vaan kyllä se oli Mikki Hiiri, koska minulla on tuo pyyhe yhä, käytössä toisinaan vielä. Muistan valokuvan jossa istun saunan jälkeen lapselle sopivan - lapsen kokoisen siiderilasin kanssa - pikarin oikeastaan. ja hymyilen kameralle, koska olenhan päässyt osalliseksi jostain sellaisesta mitä vanhempanikin tekevät. Heillä vain oli aika paljon isommat lasit, ja niissä omenaviiniä, sen aikaista 'trendi-juomaa' kaiketi. Lapsuuteni sujui aika pitkään hyvin Paavolankadulla ja Betaniankadulla, jossa vanhemmillani oli kodinkonehuolt(tam)o yritys. Leikin kodin 'takametsässä', talvet ovat jääneet sieltä paremmin mieleen, oli paljon lunta, luistelijoita sekä pulkalla laskua. Kerran sain tikit silmäkulmaan kun laskin hölmösti liukurilla. Vaan sekin meni ihan hyvin, vaikka yhä muistan oikein hyvin tilanteen kun naapurin setä kantoi minut kotiin otsa veressä, kun äitini kauhistui tilannetta ja kun lääkäri ompeli tikit silmäkulmaani sinisen paperilakanan alla kirkkaan lampun paisteessa. Kesällä paukuttelimme paukkupistoolin panoksia kivillä katukivetystä vasten. Se oli jännittävää. Muistan myös syöneeni Hubba Bubba -purukumia kilpaa jonkun kanssa. Siis niin että on kaikki 5 palaa samaan aikaan suussa, colan makuinen oli paras Hubba Bubba. Vai sittenkin se vaaleanpunainen original? Kyllä -Star Wars – elokuvat tulivat pian sen jälkeen tietoisuuteeni. Muistan myös sellaisen aamun kun lunta oli niin paljon etteivät autot päässeet eteenpäin lumessa, Paavolankadulta tuokin muistikuva. Vanhemmat ihmiset osaisivat heti kertoa vuosiluvun. Veikkaan talvea 1983 tai 4. Sain jo tuolloin viikkorahaa. Se kun pääsi ostamaan lauantai-iltana kioskista karkkia - yksi kerrallaan, oli sen ajan parhaita 'hetkiä'. Kävelin kioskille - ehkä 3 markkaa taskussani, ja sitten valitsin pussiin 10 ja 20 pennin karamellit yksitellen. Myöhemmin muistan miten ne valmiiksi tehdyt pussit alkoivat yleistyä kioskeissa, kun kioskin tädit kai väsyivät aika nopeasti tarkasti karkkinsa valitseviin kersoihin. Toisaalta, tämä antoi vanhemmille aikaa hoitaa suhdettaan kotona sillä välin. Hauskaa ajatella että sain jo 5 - vuotiaana kävellä karkkiostoksille puolen kilometrin päähän yksin. Taisikin mennä niin että markkoja sai ikävuoden mukaan. Ikäväksi Paavolankadun muiston tekee vain se kun sain yhdeltä naapurin pojalta 'pakastettua' suklaata. Hän kyllä kertoi että se on pakastettua, siinä oli sellaisia jänniä valkoisia rantuja. Muistan jo silloin ajatelleeni että pitääpä kokeilla itse joskus myöhemmin. Fazerin sinistä se kai oli, mutta pakastettua - tai jääkaapissa pitkään ollutta? Tämä sama poika kertoi minulle myös, lähimetsässä, tai jossain siinä kotiemme välissä olevassa pusikossa siitä kun 'minut tuotiin kotiin'. Hänen vanhempansa olivat ilmeisesti kertoneet tämän hänelle, koska olimme kuitenkin likimain saman ikäisiä. Tajusin siis jotenkin alkeellisesti silloin ensimmäisen kerran sen etten ollut 'tavallinen lapsi'. Minussa oli jotain poikkeavaa, olin tuolloin luultavasti kuuden markan karkkiostoksia tekevä ipana. Kesät me vietimme Valasrannalla, Yläneellä. Se oli aivan ihana paikka silloin 80 - luvun alussa. Isäni oli kavereidensa kanssa muuttanut - konvertoinut kokonaisen linja-auton asuttavaksi matkailubussiksi. Minulla oli siellä oma parvisänky ja auton taka-osassa oli sauna. Kuppi -istuimet oli sijoitettu matkustamon puolelle ja meillä oli siellä myös Beta - ja myöhemmin VHS -videot. Smurffeja tuli katsottua aika paljon tuolloin. Samasta televisiosta, joku viikonloppuaamu kaiketi, sain myös kuulla että Presidentti Kekkonen oli kuollut. Ruutu meni pimeäksi, ja siihen ilmestyi (muistaakseni) mustavalkoinen kuva ex valtionpäämiehestä. Signalistinkatu Muutimme Ruonsmäkeen kun olin 7 - vuotias. Tämä johtui kaiketi suurelta osin siitä että Karavaanari - elämässämme syntyneiden ystävyys - suhteiden johdosta siirryimme lähemmäs minun ja vanhempieni tovereita. Kokoomuslaisessa perheessämme ei toki käytetty toveri - sanaa kuin pilkallisesti. Äitini oli kasvanut Raunistulassa, hän oli punikin lapsi, vaan nyt siis jo kiltti kokoomulainen. Sylvi - mammastani voisin myös kertoa paljon. Hän asui Virusmäentie 54:ssa, aina - kuolemaansa asti. Sylvi - mamman luona mustalaiset kävivät pelaamassa korttia, ja hän teki nyrkin kokoisia lihapullia joista sipulin kynnet törröttivät ulos ja leivinpaperiin jäi valtavat rasvaiset renkaat pullien ympärille. Isäni rakasti niitä lihapullia. Mutta, teinivuosina - tai oikeastaan siitä kun olin 7 siihen asti kuin muutin pois kotoa vuonna 1997 Ursininkadulle keskustaan, asuimme siis Signalistinkadulla. Sig - yhtyeen 'Hyvää syntymäpäivää' ja 'Tiina menee naimisiin' soivat radiossa, kuin myös 'Lennä Yuri Gagarin' sekä 'Tyttö kampaa märkää tukkaa'. Muistan olleeni lapsena onnellinen, koska kuljimme aina omalla autolla ja radiosta tuli hyvää musiikkia. Sain kaiken mitä lapsi osasi haluta, vanhempieni firmalla meni hyvin. Meillä oli videot ja tietokone, myös videokamera ilmestyi pian perheeseen, ja akustisen kitarankin sain aika pian sitä pyydettyäni, noin 13 - vuotiaana. Kävin katsomassa Metallicaa Helsingin jäähallissa sekä Oulunkylän puistossa, vuosina 1990 kaiketi. isoin muistoni liittyy kuitenkin siihen kun näin MTV - musiikki - kanavalta 'Smells like Teen Spirit'- musiikkivideon. Se on yhä elämäni käänteentekevin hetki. Metallica unohtui, ja seuraavat 4 vuotta elin Nirvanassa. Muistan erittäin elävästi kun olin ystäväni Mikon rappukäytävässä joskus syksyllä tai talvella ja lauloimme vuotta vanhempien musiikkiluokalla opiskelevien tyttöjen kanssa kyseisen biisin väliosaa 'hello, hello, how low...'. Rappukäytävän kaiku oli ihana, tytöt olivat ihania, ja minä uskalsin laulaa heidän kanssaan, eikä ääneni kaiketi kuulostanutkaan ihan kamalalle. Musiikin tunneilla koettu trauma parani? Silloin vielä pakotettiin pianon viereen laulamaan kaikkein nähden ja kuullen. Jouduin aina laulamaan mielestäni typerää kappaletta. Martin ala- aste oli monessa mielessä hyvä koulu, vaan musiikin opettaja ei ehkä kaikkein pätevin. Lisäksi minua kiusattiin paljon noina 6:na vuotena. Siitä ehkä myöhemmin. Jotenkin, ehkä Samulin kautta tutustuin Piritaan, ensimmäiseen 'tyttöystävääni'. Tai oli minulla ollut yksi tyttö-ystävä viikon verran, Emmi - ennen Piritaa, mutta hänen kanssaan ei ehkä tehty 'mitään', kenties kerran pussattiin bussipysäkillä..? Hauskaa on se miten minulla on edelleen jokin hento yhteys näihin kaikkiin tarinassa esiintyviin henkilöihin! Pirita asui vanhempiensa luona Rykmentintiellä. Siellä menetin poikuuteni toisen kerran. Tällöin selvin päin. En muista tuostakaan kerrasta kuitenkaan juuri muuta kuin että se oli hirveän jännittää, jo siksikin että Piritan vanhemmat taisivat olla kotona ja me yläkerrassa hämärässä - ehkä kynttilä - valaistuksessa, Piritalla jotain paljastavaa päällään ja mahdollisesti myös parfyymiä. Seksihän oli tietysti tuolloin jotain hassua hapuilua. Jännää, en muista mitään kondomeista ym - vaan kaiketi niitä tytöillä oli tuolloin jemmassa, terveydenhoito oli jo edistynyt onneksi 90 - luvulla siihen, että voitiin puhua asioista - tosin minun vanhempani eivät puhuneet, vaan sillä lailla sitten edettiin kaiketi jonkin aikaa? melko hatarat muistikuvat on kyllä itselläni jo noista ajoista. Kuitenkin aika pitkään me olimme jonkinlainen pari. Vaikka en itse ollutkaan oikeasti rakastunut, vain utelias. Muistelen aina armeija - vuottani sellaisena että silloin oltiin vain koko ajan armeijassa, vaan tosiasiassa oltiin silloin myös lomilla. Olin ehtinyt jo ajaa ajokortin. Jotenkin olin törmännyt Hannaan. Hanna asui vanhempiensa luona Lausteella, tai Huhkolassa, Karhunkadulla. Sinne ajelin vanhempieni Volvolla, jossa oli 'iso kone'. Kerran talvella meinasi mennä Signalistinkadun pään mutka pikäksi. Meinasin törmätä pysäköityyn autoon autokatoksen alla. Sain auton pysähtymään senttien päähän. Hannan luona paneskeltiin jonkin verran, vaikka heidän vanhempansa olivat kotona alakerrassa, katsoivat televisiota ja kutoivat sukkia. Nykyään kun miettii asiaa niin onhan tuo melko koomista, teini - ikäiset kiimassaan ja vanhemmat arjessaan, molemmat tietoisia toistensa tekemisistä, vaan silti sovussa oltiin kuin ei oltaisikaan. Elämä oli niin yksinkertaista ja viatonta sekä harmitonta tuolloin. Jossain välissä styylasin myös henkilön Katri kanssa. Hän asui Pääskyvuorella ehkä Keltasirkunpolulla. Hänestä muistan vain että emme päässeet koskaan ns. kakkospesälle asti, koska kerran hänellä oli kuukautiset pahimmillaan juuri kun oltiin minun luona ja talo tyhjä, ja kerran minä en uskaltanut, kun oltiin hänen luona, ehkä koska hänen pikkusiskonsa oli viereisessä huoneessa leikkimässä. Vaan muistan että kesällä satoi kaatomalla ja me menimme vähissä vaatteissa ulos juoksemaan sateeseen ja se oli todella ihanaa, koska saatoin nähdä Katrin nännit märän t-paidan läpi. Katrilla oli kauniit kiharat hunajan väriset kutrit. Yhtäkkiä muistin, että jonkin aikaa seurustelin myös Elinan, eli Ellun kanssa, joka asui vanhempiensa luona Rätiälänkadulla. Hänen kanssaan paneskeltiin ainakin teltoissa, Ilosaarirokissa sekä Pyhäjärven rannalla Kalikan leirikeskuksessa myös mahdollisesti? Paneminen oli tuolloin vielä vaikeaa, kun sen aikana ei puhuttu että mistä toinen tykkää, joten koko homma pohjautui arvailuille sekä oletuksille. Yhdyntähän on 'suunniteltu' siten että sikiäisi paljon jälkeläisiä, ei siksi että nainen saisi orgasmin. Tämän asian ymmärtämiseen minulla on mennyt aika kauan - olenkohan vieläkään tätä oikein ymmärtänyt, vaan ilmeisesti monilla naisilla on ongelmia saada orgasmia - ja siihen on kaiketi yhä yhtä monia syitä kuin silloin 90 - luvulla, vaikka tiede onkin kehittynyt valtavasti tuona aikana! Nämä Ellun kanssa koetut taisivat tapahtua pian sen jälkeen kun olin eronut Piritasta, ennen kuin 'löysin' Hannan? On täysin käsittämätöntä että ihmis - aivoihin taltioituu näin hienoja asioita, ja suurin osa ikävistä muistoista pyyhkiytyy pois. Pystyykö muka jokin kone samaan yhtä hyvällä tarkkuudella sekä varmuudella? Voisin kirjoittaa lukemattomia muistoja hajuista ja väreistä sekä tuntemuksista liittyen kaikkeen edellä manitsemaani, vaan pakko kai minun on myös editoida vähän samalla kun kirjoitan. Kalikassa kävimme pariin otteeseen viettämässä juhannusta eri porukoilla vuosina 96 - 98, noin suunnilleen. Sinä kertana kun Saku Toivanen oli mukana, saimme saunomisen yhteydessä sellaisen älynväläyksen, että juoksemme alastomina muutaman auton yli - kattojen päältä siis. Mikäli en nyt liikaa väritä tarinaani tai muistele asioita joista puhuimme - vaan emme toteuttaneet, niin kaaduimme yhden teltan päälle, jossa pariskunta kaiketi yritti nauttia toisistaan yön jo ollessa pitkällä. Olen yhä - vielä kahdenkymmenen vuoden päästäkin pahoillani tästä ikävästä välikohtauksesta, ja pyydän vilpittömästi anteeksi sattumuksesta, koska olihan tuo nyt aivan julmetun typerä teko. Siinä nähtiin hyvin mitä kateus saa aikaan kiimaisissa miehen aluissa. Tuolloin muuten juotiin kiljua jota olimme valmistaneet jonkun omituisen käymisprosessin kautta mehukatti - mehusta. Utö Saavuimme Utön saarelle muuistaakseni joskus helmi- maaliskuun vaihteessa. Miinalaiva vei meidät saarelle, olikohan silloin vielä jäitä, ehkä? En muista ensimmäisistä päivistä Utön linnakkeessa oikein muuta kuin että sotilaskodissa oli hyviä munkkeja - tai jotain... Tarkimmin muistan sen miten meidän viestimiehinä piti valvoa öitä päivystäjän pöydällä, pääoven vieressä rynnökkökivääritelineen läheisyydessä joko vuoro klo 22- 02 tai 02-06, noin suunnilleen. Viikonloppuisin saatoimme hoitaa valvonnan toisen linnakkeella olevan viestimiehen kanssa kahdestaan, kun kaksi muuta olivat lomalla. Noina aikoina öisin mietin usein itsemurhan tekemistä kävelemällä mereen, olin todella väsynyt ja suhteeni Hannan kanssa oli enemmän kuin epävarmalla pohjalla, olimmehan minä 18 ja hän 17? Viereinen luoto Urmskär oli hauska paikka. Siellä oli vain muutama tykki ja asiaan kuuluvat käytäväverkostot ja muita armeijan tiloja, jotka oli louhittu kallioon. Kerran menimme saarelle kantamaan kranaatteja. Ne olivat melko painavia, ja voideltu hyvin vaseliinilla. Meitä peloteltiin, että jos kranaatti putoaa kärki edellä kivikkoon se räjähtää. Meidän piti kantaa kranaatit puulaatikosta tykille noin 100 metrin matka, epätasaisella kivimurskeella päällystettyä 'polkua' pitkin. Toinen hauska juttu oli kun kaivoimme Utön puolella 'ojaa' sellaiseen maastoon joka koostui pääasiassa helvetin isoista kiven lohkareista, joita me sitten neljästään yritimme käsipelillä siirtää. Esimiehemme Sund oli melko vittumainen äijä, se antoi meille paljon aika kusisia tehtäviä. Mutta kerran saimme hommaksi punamullata jonkun mökin. Tämä tapahtui kesällä jolloin otimme samalla aurinkoa, taisimme jopa riisua hetkeksi peltipaidat pois ja nauttia auringosta. Utö Handelista saimme jäätelöä se oli kyllä hieno asia. Kerran minut komennettiin saunaa lämmittämään. En vieläkään ymmärrä miksi - enkä toisaalta muista tai ymmärrä miten edes osasin tehdä moisen jutun kun en ollut sellaista muistaakseni koskaan ennen tehnyt, ehkä joku toinen ohjeisti minua asiassa..? Ylivoimaisesti paras tilanne oli kuitenkin sellainen jossa jostain syystä minun piti lähteä hyvin aikaisin aamulla kävelemään - ehkä merivalvontatornille. Reitti kulki upseerikerhon editse. Vastaan tuli upseeri nelinkontin nurmikolla edeten. Valitetavasti en muista enää hänen nimeä. Tervehdin häntä asiaan kuuluvin menoin. Muistaakseni hän ei tervehtinyt, vilkaisi vain ja jatkoi etenemistään. Joku alikersantti, mukava tyyppi lainasi minulle Neil Youngin Decade - tupla cd - levyä tuona aikana Utössä ollessani. Kopioin sen c - kasetille ja se on kai minulla vieläkin. Samana kesänä satuin pääsemään lomalle kun Ruisrock järjestettiin, ja näin silloin ensimmäisen kerran Neil Youngin ja Crazy Horsen. Toinen luku (Ursininkatu) Olen kärsinyt jonkinlaisesta masennuksesta, kutsukaamme sitä nyt sitten vaikka melankoliaksi, jo vuosikausia, Toisinaan se on toki hävinnyt lähes olemattomiiin, koska olen elänyt naisen tai perheen kanssa, ja siihen ei sitten ole oikein mahtunut aina melankoliaa. Kun muutin ensimmäisen kerran asumaan yksin, Turun Keskustaan, Ursininkadulle, Eskolan Parturi Kampaamon ja Pizza Napolin väliin - huomasin olevani itsetuhoinen. Tai oikeastaan ajattelin vain todella usein itsemurhaa, halusin kuolla. En kyllä yhtään tiennyt miksi. Ajattelin kai lähinnä että kun Kurt Cobainkin oli kuollut, niin miksi en minäkin voisi olla. Tai- itseasiassa, olin ajatellut kuolemaa jo vuotta aiemmin ollessani suorittamassa armeijaa Utön linnakkeessa. Jouduin tuolloin valvomaan useita öitä päivystäjän pöydän ääressä, samalla kun muun nukkuivat viereisiissä tuvissa. Muutamana yönä olisin voinut kävellä mereen mieluummin kuin yrittää pysyä hereillä. Hommaan liittyi aina aamuisin vielä kantahenkilökuntaan kuuluvan henkilön sängyn sijaaminen ennen kuin pääsi itse aamupalalle. Pienessä kopissa nukkuneen vanhan äijän sängyn petaaminen oli aika ikävä homma sen jälkeen kun oli valvonut puolet yöstä. Haju huoneessa oli nimittäin melko kokonaisvaltainen. Valvomisvuorot olivat kaiketi joko klo 22 - 02 tai 02 - 06. Niin tai näin, kun viikonloppuisin linnakkeella oli vain kaksi viestimiestä, jotka siis hoisivat päivystysvuoron (joka siis tapahtui öisin) se tarkoitti että kumpikaan ei saanut nukkua kuin puolet yöstä. Tuo oli minun silloiselle psyykeelleni liikaa. Muistaakseni oli joku viikko tai kaksi kun koko linnakkeella ei ollut kuin 10 miestä, jolloin hoidimme päivystystä kahdestaan. On minulle jäänyt myös yksi oikein hyvä muisto armeijasta ja Utön linnakkeesta. Yksi aiemmin saapuneista alikersanteista lainasi minulle Neil Youngin Decade – tuplaceedeen. Voi hyvä jumala sentään että rakastan yhä niitä lauluja. Kopioin sen lähes kokonaisuudessaan kasetille. Nyt muistin että vuonna 2009 kuuntelimme sitä työhuonekaverini Katrin kanssa Linnankiinteistöllä. Tuo musiikki kuulosti silloin ehkä vieläkin paremmalta, olin palavasti rakastunut silloin - (en Katriin vaan Veeraan), ja myös kypsempi ottamaan vastaan 'Niilon' asiat. Mutta se on on jo ihan eri tarina se. Ursininkadun aikoihin liittyy sellainen ihan outo juttu. En ymmärrä miten se lähti liikkeelle. Olin 'lopettelemassa' vanhaa parisuhdettani, joka oli rakoillut jo armeijan aikana. Muistan hyvin miten kävin 'loppuunpanemassa' suhdetta, joskus talvella 1998 mahdollisesti. Muistan sen hyvin siksi koska kävelin ehkä suurtorin kohdalta joen yli joka oli jäässä. Tiedostin humalasta huolimatta että teossa oli jokin symbolinen elementti. Muistan että yritin rakastella niin, että hän jäisi kaipaamaan minua loppu elämäkseen, koska olin vihainen, hän oli pettänyt minua, kaverieni kanssa. Olen aina ollut tosi herkkä. Loukkaannuin ja kai loukkaannun yhä aika helposti, varsinkin kaikesta ihan turhasta kuten tuollaisesta. En ymmärrä yhtään, miten tuon ex-tyttöystävän kaveri, jonka tiukkoja farkkuja sekä villapaitaa olin katsellut pitkään jo edellisenä keväänä tai syksynä, päätyi asuntooni Ursininkadulle. Olikohan kyseessä joku kiero juoni, jonka mukaan minä autollisena henkilönä lupauduin viemään tuon naisen alun lentokentälle, koska hän oli lähdössä Islantiin. Oli kyseessä ehkä uusi vuosi ja ehkä oltiin vähän juhlittu myös. Muistan että tuolloin olin naisen kanssa johon olin todella itse korviani myöten rakastunut, hullaantunut jopa. Hän oli täydellinen, silloin. Olimme kai humalassa. Pyörimme tuntikausia lattialla, kiehnaten ja suudellen. Minä kai mietin onko minulla kondomeja ja kuinka monta, tai sitä onko tämä maksu palvelusta? Kai me puhuimme myös seurustelusta – vaan takaraivossa oli myös koko ajan lähtö Islantiin. Jostain syystä minulle tulee tapahtumasta mieleen oikeastaan vain silloinen lista-renkutus, Eagle – Eye Cherryn 'Save Tonight'. Todella huvittavaa! Siinä on minun nimi!? Kuuntelin kappaleen ja oli todella vaikeaa olla alkamatta itkemään. En usko mitenkään että hän ja minä voisimme olla yhdessä, että olisimme voineet olla yhdessä kovinkaan montaa vuotta, että olisimme yhdessä yhä, mikäli asiat olisivat menneet toisin, vaan minua naurattaa ja itkettää aika paljon se että kaksi viikkoa sitten puhuin kyseisen henkilön kanssa asiasta – eli tarvittiin noin 20 vuotta jota pystyimme saamaan asialle päätöksen. Me suomalaiset olemme melkoisia jästipäitä monissa asioissa, ja ehkä olen itse tässä eniten syyllinen, vaan toisaalta, on mentävä eteenpäin, eikö totta – ja unohdettava menneet? Tästä teemasta kirjoitan toivottavasti lisää ja enemmän viimiesessä luvussa, kun kerron siitä keneen olen rakastunut nyt, vuonna 2018. Tuo tyttö tiukoissa farkuissa ja villapaidassa – farkut vaalen siniset, villapaita luonnon valkoinen – ajattelin silloin ja yhä että rakastuin häneen tulisesti koska hän mielestäni oli kuin nuori Nina Persson..?! Kirjoittelimme, ja puhuimme puhelimessa. Hän soitti minulle muutamia kertoja, muistaakseni, ja kerran jostain yökerhon vessasta, humalassa. Sain ihania piirroksia, yhdessä niistä oli piirretty tupakantumppeja tuhkakupissa. On vähän kummallista muistella tällaista, vanhaa juttua, vaan jossain kohtaa muistan kuulleeni pojasta, joka oli ehkä töissä lammastilalla?! No, se tarkoitti että minut unohdettiin aika nopeasti. Itse taisin masentua tapauksesta todella pitkäksi ajaksi. Tuohon aikaan olin myös opetellut polttamaan pilveä! Se ex-tyttöystävä oli tutustuttanut minut sellaisiin Kupittaankadulla, tätini Marittan parturikampaamon vieressä asuviin tyyppeihin, pariskuntaan jonka yläkerran makuuhuoneessa vietin useita iltoja vesipiippua imien. Silloin tutustuin myös orkesteriin nimeltä Tangerine Dream. Phaedra (tai Rubycon) kai oli levyn nimi, sen joka kolahti minuun täysillä. Tuolloin kuulin myös mahdollisesti ensimmäisiä kertoja ohjelmasta 'avaruusromua'. Tuo aika oli minulle erittäin tärkeää siinä mielessä, että sain aikaa ajatella, mitä elämältäni haluaisin. Olin isäni firmassa töissä, lähinnä autoin isäni veljeä, joka oli todella ymmärtäväinen ja mukava. Minulla oli oma asunto, varma työ sekä erittäin stimuloivaa seuraa. Poltin pilveä yhden kesän ja tutustuin kaikenlaiseen mielenkiintoiseen musiikkiin, Grateful Deadiin, Creamiin, Ashra Templeen, ym jne... Tuolloin ajauduin myös jotenkin omituisesti Kädenjälkikeskukseen. Ehkä Trend Breakers oli auttanut minua siinä, Kiskonen luultavasti lähinnä. Olin iltapäiväkerhon ohjaajana ensin, ja sitten pääsin Keramiikkakisällipajaan, vai toisin päin..? Tuolloin kuitenkin tutstuin 'seuraavaan' tyttöystävääni, tosin vasta Espanjassa paremmin, Zaragosassa. Siitä alkaa aika Yliopistonkadulla, Daily Newsin naapurissa, kissojen kanssa yhteiselo, ja lopulta muutto Puistokadulle jehovantodistajien yläkertaan. Välissä kävin kuitenkin Limingan Taidekoulussa. Se olikin melkoinen seikkailu. Ursininkatu (Napolin viereinen talo (Lempi - Joen talo) / Puistokatu 5? (Helluntaiseurakunta) Turussa järjestettiin puistokonsertteja yhdeksänkymmentäluvulla. Puolalanpuisto oli usein näyttämönä. Konsertit ajoittuivat usein koulujen loppuun keväälle sekä alkuun syksylle. paras konserttimuistoni on yhä Eppu Normaali Studio Etanan julkaisun jälkeen kesällä - joskus... sekä Absoluuttisen Nollapisteen keikka samassa paikassa - paljon myöhemmin. Tämä kertomuksen osa kuitenkin alkaa syksystä 1999 kun Tuomari Nurmio esiintyi syksyllä Puolalanpuistossa. Tuona iltana minun piti juuri ostetun rinkkani kanssa nousta Kemijärvelle kulkevaan junaan - tosin Tampereella vaihdettiin muistaakseni junaa..? Matka sujui mukavasti ravintolavaunussa, tuolloin sai myös polttaa 'joka paikassa'. Aamulla taisin olla aika sekaisin Oulun asemalla. Kävin ainakin ostamassa hienon nepali-pipon paikallisesta Seppälästä. Silloin tapasin myös ensimmäistä kertaa Villen ja Millan. Vuosi Limingassa oli aika vaikea, seurustelin - tai ainakin yritin seurustella Turussa olevan tyttöystäväni kanssa, se ei vain ollut kauhean helppoa, kun Taidekoulussa 'pörräsi' aika monta kivan oloista nuorta naista, ja juhlia oli usein. Opiskelu Taidekoulussa oli tosi mukavaa lähes koko ajan. Grafiikasta en tosin välittänyt juurikaan. Värioppi oli ihanaa. Myös lentopallon pelaaminen iltaisin hauskaa. Syksyllä oli ehkä Halloween - bileet? Silloin tapasin jonkun 'paikallisen' nuoren tytön. Hän tuli kerran käymään mun kimppakämpässäni, ja muistan yrittäneeni koskettaa hänen tuheroa, vaan ehkä tuo intiimi hetki loppui siihen että emme kumpikaan uskaltaneet tehdä sen enempää, kun emme tienneet koska kimppakämppä-kaverini ilmestyisi paikalle. Harmi sinänsä, vaan tyttö taisi ola aika nuori tuolloin, ehkä jopa ala-ikäinen? Omaksi puolustuksekseni voin sanoa, että hän oli minua pidempi ja hyvin kehittynyt, ehkä tajusin vasta siinä viime hetkellä hänen ikänsä. 'Mitään' ei siis tapahtunut. Saattelin tytön matkoihinsa, eikä häntä näkynyt sen koommin. Limingassa muistan käyneeni ensimmäisiä kertoja yksin pitkillä kävelyillä 'luonnossa'. En tiedä oliko se Millan ja Villen kannustuksen ansioita, vaiko seuraus siitä että olin lukenut Nietchzen 'Ecce Homo'a, vaan joka tapauksessa, samoilin lähimaastoa ja otin valokuvia Lomo-kamerallani paljon tuon vuoden aikana. Rakastuin tuon vuoden aikana myös yhteen Oululaiseen tyttöön, jolla oli lapsi, ja joka ilmeisesti tanssi jossain 'Show - time' - tyyppisessä paikassa. Taisin vain jutella hänen kanssaan tuolloin paljon. Antti pääsi aika paljon pidemmälle hänen kanssaan, ilmeisesti. Taisin olla tuostakin vähän rikki silloin. Tosin, Saara, Anne ja Maria pitivät huolen siitä että minulla oli muuta ajateltavaa. Taisi olla Marian idea, että aloimme lukea ääneen kirjaa, Steinbeckin 'Torstai on toivoa täynnä' ja minä olin jo valmiiksi aika kiinnostunut Mariasta. Ääneen lukeminen sopi minulle oikein hyvin, sainhan kuunnella siten Marian ääntä ihan rauhassa. Tilanne oli vain sillä lailla vähän pulmallinen että Anne taisi olla minusta kiinnostunut. No, sain asian hoidettua, joten kuten. Tosin kirjeitä tuli vielä siinäkin vaiheessa kun asuin jo S:n kanssa Turussa Puistokadulla, siinä Seurakuntasalin yläpuolella. Limingan vuosi päättyi, kun vanhempani tulivat hakemaan minut kotiin pakettiautollaan. Taisin saada ajaa lyhyen matkan kotiin päin, niin että isäni ja äitini olivat kyydissä. Voinko muistaa väärin? mikäli sain, tämän on täytynyt tuntua minusta erityisen hyvältä? Miten ja miksi muutimme S:n kanssa asumaan yhteen aika pian Limingasta palaamiseni jälkeen? Minulla ei ehkä ollut muutakaan paikkaa minne palata? Ursininkadun asunto oli kai annettu pois? Muistan että asuin siellä kuitenkin useita vuosia, 97 - 99? Ilmeisesti vuodet 2001 - 2003 kuluivat sitten Puistokadulla? Ehkä en kerro sen enempää siitä ajasta kuin että mielestäni harrastimme tuolloin usein sukupuoliyhdyntää ja juopottelimme sekä reissasimme paljon. Tiedostin jollain tasolla olevani kiinnostunut samalla myös muista naisista, ja siksi myös suhteemme loppui. Molemmilla osapuolilla on tuosta ajasta varmasti selkeät muistikuvat. Arvostan toista osapuolta niin paljon, etten lähde tässä kertomaan omista muistikuvistani sen enempää kuin että mielestäni suhteen loppumisessa molemmat olivat yhtä syyllisiä omalla tavallaan, vaan minä olin se joka ei uskaltanut rakastaa, joka katseli muita vaihtoehtoja aktiivisemmin koko suhteen ajan. Lopulta kuitenkin tilanne oli selvä molemmille ja muutin asumaan muualle, Nummeen, Löyttykivenkadulle. Missä asui muuten samassa pihapiirissä sen pilvi-pariskunnan toisen osapuoli, nyt uuden miehen Samin kanssa. Käsittämätön yhteensattuma? En muista käyneeni kovinkaan monessa paikassa etsimässä asuntoa - ehkä yhdessä paikassa ennen tuota - jonne sitten muutin kahdeksi vuodeksi, 2003 - 2004. Löyttykivenkatu, Fregattikatu, Viherniemenkatu Asuin kaiketi puoli vuotta tai pidempään Nummessa, ennen kuin lähdin kuukaudeksi Senegaliin Dakariin, San Thaban lähiöön taiteilijan assistentiksi Turun Piirustuskoulun värväämänä. Tuo reissu on varmasti kiinnostava ja kertomisen arvoinen, vaan tärkeitä asioita alkoi tapahtua kun palasin reissulta. Olin nimittäin päättänyttuona aikana mielessäni että en enää etsi seuraa, vaan olen vain iloinen siitä että olen päässyt elossa takaisin suomeen ja kotiin ja että nautin ja juhlin rauhassa siitä. Tuona iltana paneskelimme ensimmäistä kertaa T:n kanssa. En pysty kirjoittamaan mitään henilökohtaista myöskään ajastani T:n kanssa. Vuodet 2005 - 2009 menivät, näin jälkeenpäin ajateltuna yhdessä hujauksessa. Valmistuin Kuvataiteilijaksi 2005. Äitini kuoli 2006. Muutin Helsinkiin, opiskelimme, T myös - yliopistossa, ja minä Kuvataideakatemiassa. Elämä oli täyttä. Seksielämämme tosin ei ollut. Muistan vain että olisin koko ajan jotenkin halunnut osoittaa hänelle, että voisin antaa - kaikkeni - enemmän, lisää - pidempään... riittävästi, tarpeeksi. Olin kuitenkin vain se pieni poika jolla oli huono itsetunto. Mielestäni myös hänellä oli itsetunto - ongelmia, vaan hän peitti sen niin sanotulla itsevarmuudellaan sekä alkoholilla, ja minä tyhmä uskoin. Viherniemenkatu 2006 – 2009 Helsingissä asuessani ymmärsin jossain vaiheessa, ehkä vuonna 2007 hakeutua ensin papin ja sitten psykologin puheille, kun opiskelijoilla onneksi on tällainen asia kuin opiskelijaterveydenhuolto käytettävissään opiskeluaikana. Parin kuukauden Psykologikäyntien jälkeen psykologini vaihtui, ja minusta tuntuu että otin joitain askelia eteenpäin elämässäni tuona aikana. Lopetin tupakanpolton joksikin aikaa, ja ajattelin myös paljon miltä tuntuisi erota silloisesta parisuhteestani T:n kanssa ja muuttaa takaisin Turkuun. Kaikki tuo tuntui silloin oikein hyvältä ajatukselta. Myös ajatus siitä että eläisin jossain 'oikeassa' parisuhteessa mukavan ihmisen kanssa oli virkistävää, ja olin tavannutkin yhden sellaisen henkilön (V) johon ajatukseni alkoivat enenevässä määrin kohdistua. Ensin minun tulisi kuitenkin saada opinnot valmiiksi Kuvataideakatemiassa. Se onneksi onnistui aika helposti. Keväällä 2008 näin myöskin ehkä Kasarmikadun hissin vieressä ilmoituksen Mäntyharjun residenssistä, jonne hain – se oli vain sellainen hätäinen ajatus, että miksikäs ei..? Mäntyharju, kevät 2009 Opin aika nopeasti omatoimiseksi Mäntyharjulla. Olin myynyt muutamia teoksia näyttelystäni joten minulla oli vähän rahaa, ja Antero kaiketi myös avusti minua tosi paljon. Minulla oli auto käytössä (pikku-Panda) ja olin 'lähes' omavarainen. Minulla oli siis nyt 5 kk aikaa keskittyä maalaamiseen. Harmikseni olin kuitenkin Kuvataideakatemiassa tavannut P. K. Keräsen ja Asko Keräsen, ja musiikki'kärpänen' oli purrut minua pahemman kerran. En voinut muuta kuin kirjoittaa lauluja, ja pian ymmärsin myös että syy siihen oli kastanjan ruskeahiuksisessa naisessa jonka olin tavannut pari kertaa Turussa ja Helsingissä viimeisen vuoden aikana. Parin talvikuukauden aikana ymmärsin mikä minua veti Turkuun, sen lisäksi että siellä oli 'pändikaverit' sekä Isäni joka tarjosi/tarvitsi firmaansa luotettavan ja halvan apumiehen. Tuolloin treenikämppämme sijaitsi Linnankiinteistössä satamassa. Minulla oli myös työhuone siellä – ollut koko sen ajan kun asuin Helsingissä. En kuitenkaan ehtinyt viettää siellä paluuni jälkeen kuin noin reilut puoli vuotta, kun kävi ilmi että paikka myydään ja taiteilijat heitetään pihalle. Kasarminkatu, Turku Olin siis muuttanut Turkuun yksiöön jonka sain suhdeteitse - Juha Wellingin avulla. Heikki Korhonen , asunnon omistaja oli myös Uuden Tuulen piirissä tuttu henkilö. Aloin hengata Aurinkotehtaalla, koska olin tutustunut Hugon jalkapallojoukkueen kautta Jyri Jaakkolaan. Menin mukaan hallitukseen ja tutustuin Inkaan. Asiat etenivät nopeasti ja pian pieni perhe asui Heikkilänkadulla, ja odotettiin Pookin syntymää. Siinä välissä valmistuin ympäristöhoitajaksi Paraisilta ja hetken ehdimme myös asua s/v Estellessä, kun Kasarminkadulla tapahtui naapurissa vesivahinko. Olin siis luopunut haaveestani valloittaa se kastanja-hiuksinen nainen V, liian hyvä minulle, totesin. Minulla oli kuitenkin koko ajan sellainen olo että olin tullut Turkuun jostain muusta syystä, jotain muuta tarkoitusta varten. En muista missä vaiheessa, mutta jonain sellaisena kertana kun olin Inkan pyynnöstä dyykkaamassa Itäharjun Prismalla, näin naisen (F) joka pysäytti järkeni pitkäksi aikaa. Olin vain kuullut puhuttavan 'heistä' aiemmin vaan en ollut oikein ajatellut asiaa enempää koska minähän seurustelin nyt Inkan kanssa ja asuimme yhdessä. Inka kyllä puhui tytöistä jotka olivat laittaneet koko Turun poikien päät pyörälle. En vain ollut nähnyt heitä aiemmin, ja se toinen – joka pysäytti järkeni, ei kai ollut osunut minun kohdalle aiemmin, vaan nyt osui, pahasti. Muistan kun olin soittamassa patologian laitoksella (TVO) Estellen tai Uuden Tuulen järjestämässä iltamassa ja näin ohimennen F -kakkosta, joka ei herättänyt minussa mitään sen kummempia tuntemuksia. Ehkä se johtui siitä, että koin että hän yrittää peitellä epävarmuuttaan olemalla kova. F ykkönen taas vaikutti heti siltä kuin olisin tavannut ihmisen jonka olen tuntenut aina. Tiedän, kuulostaa banaalilta, vaan joskus kai voi niinkin käydä? Eräs kantava ajatus näiden sivujen kirjoittamisessa minulla on ollut että vietit tai kiima, rakkaus, mikä lie lemmen etsintä ja lisääntyminen on ohjannut minua enemmän kuin mikään muu kaikessa tekemisessäni. Jo Limingan taidekoulussa parasta oli kun sai maalata tai piirtää alastonmallia, ja nimenomaan naista, 'kaunista' naista.Ehkä vanhempieni pornoelokuvien katselulla oli tadella kauaskantoiset vaikutukset minuun, ja alan vasta nyt todella ymmärtää noiden tapahtumien seuraamuksia..? Heikkilänkatu Olimme alkaneet seurustella uudenvuoden aattona 2010. Yövyimme Pukkipalon metsässä laavussa 14 asteen pakkasessa. Tulevan lapseni äiti oli halunnut metsään ja minä autoa hallinnoivana lupauduin viemään. Olin liittynyt Uuden Tuulen hallitukseen syyskokouksessa ja siitä lähtien tämä nainen oli silloin tällöin soitellut minulle 'niissä' - ja auto -asioissa. Asuimme kolme- henkisenä perheenä hetken aikaa Kasarmikadulla, vaan sitten naapurin tiskikoneen vedet tulivat seinän ja katon läpi meille. Muutimme kuukaudeksi s/v Estelleen. Sitten Heikkilänkadulle syksyllä 2010. Heinäkuussa 2011 meille syntyi poikalapsi. Minulla oli ensimmäisen kerran oma perhe! Kuusivuotias tytärpuoli, vastasyntynyt poikavauva sekä puoliso, jonka kanssa olimme jo pari kertaa riidelleet, ja jolle olin kertonut että olin mielenvikaisesti ihastunut hänenkin tuntemaan yhteiseen 'ystäväämme'. Olin kuitenkin täysin tyytyväinen senhetkiseen tilanteeseen. Asuimme ihanassa asunnossa keskellä Turkua, Isäni oli onnellinen 'pappa' ja meistä tehtiin jopa pieni 'juttu' Turun Sanomiin. Sitten Jyri Jaakkola kuoli Meksikossa. Muistelisin että jotenkin siitä eteenpäin asiat olivat menossa huonompaan suuntaan. Tai ehkä kaikki olikin koko ajan ollut muuta kuin miltä näytti. Korkeavuorenkatu /Toivaisten rantatie Muistaakseni kesäkuussa 2013 muutin asumaan Korkeavuorenkadulle. Kysyin lapseni äidiltä, onko minun nyt muutettava. Hän sanoi kyllä. Seuraavat kaksi tai kolme vuotta elämässäni elin pääosin usvassa. Tiesin että nyt mennään pitkään tunnelissa, vaan en olisi voinut millään uskoa miten pitkä tunneli se olikaan. Voi olla että olen oikeastaan vasta nyt sen suuaukolla, tai ehkä vasta näen sen valon heikosti jostain tunnelin sisästä vaimeana vinkkinä siitä että jokin voisi olla vihdoinkin muuttumassa. Eron aikoihin olin saanut päähäni että minun tulee selvittää itselleni mistä Livonsaaren yhteisökylässä on kyse. Erosimme lapseni äidin kanssa ennen juhannusta, joten lähdin juhannukseksi Livonsaareen. En tuntenut sieltä ketään enkä tiennyt minne mennä, mutta pidin lintutorneista joten menin sinne. Kävi ilmi että Livonsaaren väki kokoontuu kerran kesässä - perinteisesti Lintutornilla syömään ja juomaan yhdessä. Satuin siis paikalle juuri parahiksi. En oikein muista mitä sen jälkeen tapahtui, kai perus - juttuja. Kävin töissä isäni firmassa Betaniankadulla, käynnistelin uutta bändiä - Ydinrauhaa hitaanlaisesti. Sitten kävi niin että jouduin soittamaan ambulanssin Isälleni Runosmäkeen joskus loka/marraskuussa 2013. Tammikuun 9. päivänä meillä oli ensimmäinen keikka Ydinrauha - orkesterin kanssa Portti - ravintolassa. Samaisena päivänä, noin klo 16 aikaan kännykkäni soi taskussani. Olin juuri ostanut nuottitelineen jonka kanssa olin matkalla kotiin tai treenikämpille Betaniankadulle. Lääkäri puhelimessa ilmoitti että isäni oli kuollut. Piti käydä toteamassa ja sen teinkin sitten saman tien. Soitimme keikan Portissa, ja se meni hyvin. Keikan jälkeen kerroin kundeille mitä oli tapahtunut. Kävimme juomassa Bristolissa Jack Danielsit. Kun ihminen saa vähän rahaa, hän alkaa kuumeisesti miettimään, miten sen voisi säilöä niin että se olisi järkevää pitkässä juoksussa, että sen arvo pysyisi ja siitä olisi iloa mahdollisimman kauan, ainkin minä aloin pohtia tällaisia silloin. Perin paljon omituista roinaa, koska isäni piti materiaalista. Asuntovaunun kuskasin pääsiäisenä 2014 Livonsaarelle. Vietin siellä kesän ja syksyäkin. Lapsi viihtyi hyvin pellon laidalla ja niin minäkin. MInulla oli tuolloin aika paljon ajateltavaa. Kävin ainakin Somerolla, Perniössä, Aurassa, Loimaalla ja parissa muussakin paikassa tekemässä tarjouksia hirsirunkoisista omakotitaloista hehtaarin tontilla. Se Perniön paikka harmittaa minua yhä vieläkin tänä päivänä. Latokartanonkosken yläjuoksulla sijaitseva, korkealla mäen päällä oleva keltainen talo oli täydellinen. Toisaalta - minulta puuttui nainen sekä lainaan oikeuttava vakituinen työsuhde, eli se siitä. Keväällä 2015, kun sain ilmoituksen lapseni isosiskon isän kuolemasta, olin juuri saapunut Tukholmasta vuoden 1966 Gretsch Chet Atkins Tennessean kitara mukanani, olin vaihtanut asuntovaunun kitaraan ja olin hyvin onnellinen hetken verran, kunnes tuo puhelu tavoitti minut - ehkä jopa samana aamuna? kun olin kävellyt laivalta kitara kädessäni kotiin. Silloin minulla oli vielä n. 40 000 euroa rahaa tilillä. Tosin minulla oli myös Ford Transit pakettiauto vuosimallia 2002 omistuksessani johon upposi noin 3 000 euroa vuodessa. En ollut hakenut asumistukea. En kehdannut. Enkä kai olisi saanutkaan? Olin kesän 2015 töissä kahvilassa Tammenterhon opastuskeskuksessa Ruissalossa. Se oli ihan kiva kesä. Aloin käyttää Tinderiä - kuvittelin että tästä alkaa uusi elämä. Vuonna 2016 olin muuttanut Korkeavuorenkadulta hometta pakoon Martinkadulle. Se vuosi meni nopeasti, kävin Los Angelesissakin! Martinkadulla asuin keskikerroksessa. Yläkerrassa asui työtön vartija - mies. Kyllästyin hänen läsnäoloonsa. Muutin vuoden asumisen jälkeen tammikuussa 2017 Kerttulinkadulle. Täytin 40 - vuotta. pidin syntymäpäiväjuhlat kotona. kutsuin juhliin ystäviä ja Tinder - treffiystävän. Kesä meni nopeasti, kävin Guns N' Roses - keikalla Hämeenlinnassa, sekä Flow - festivaaleilla katsomassa Ryan Adamsin keikan. Lopetin Tinder - suhteen. Se oli vain seksiä. Tiesin että rahat loppuvat pian. Tilillä oli ehkä enää 10 000. Auto piti myydä. Jotain oli jätettävä lapselle. Kaikki ylimääräiset menot piti saada lopetetuksi, Uudet silmälasit oli pakko hankkia, sekä vaatteita ja polttopuita. Piti opetella hakemaan tukia Kelasta. Piti opetella elämään ilman isän perintörahoja. Haaveet kaatuivat, vaan saavutin jonkinlaisen itsenäisyyden. Opiskelin avoimessa yliopistossa, ja myöhemmin Hämeen ammattikorkeakoulussa. Sain nipin napin pääni pinnan yläpuolelle. Kerttulinkatu 2017-2019 Olin päättänyt jäädä henkiin. Tämä päätös syntyi samalla kun luovuin hitaasti isäni perinnöstä - muun muassa osakkeista ja autosta ja siirryin Kelan asiakkaaksi. Olin kasvamassa kohti aikuisuutta, vihdoin, kun täytin 40 vuotta. Kukaan ei enää pitänyt minusta huolta, paitsi minä itse. Ja Kela. Mutta annan Kelalle anteeksi, eihän se voinut tietää mitä oli synnyttämässä kun minut sai, tai kun minä jouduin aloittaman taipaleeni Heidekenin synnytys-sairaalassa vuonna 1977, viikon jälkeenhän minut jo huostaanotettiin, siitä lähtien olin jo yhteiskunnan elätti ja loinen. Sitten tulivat Hautamäet ja omall a työllään elättivät minua, siis siihen asti että täytin 40. Todellisuudessa yhteiskunta on koko ajan pitänyt meistä kaikista huolta, minun vanhemmistani, minun opettajistani ja kavereitteni vanhemmista, ilman yhteistyötä ja yhteiskuntaa, hyvin voivaa sellaista -meistä moni olisi jäänyt syntymättä, vielä useampi olisi upotettu suohon tai hukutettu mereen. Planeetan kantokyky on ollut aina rajallinen, nyt me vain olemme itse venyttäneet sen keksinnöillämme äärirajoille. Onnistuin säilymään hengissä kuin ihmeen kaupalla. Aloin saada perustoimeentuloa asumistuen ja työttömyyskorvauksen lisäksi. Tein koko ajan töitä, muusikon, kuvataiteilijan, opiskelijan - valmistun näinä päivinä ammatilliseksi opettajaksi, sekä kirjoitan vielä jatkuvasti jotain mielestäni merkityksellistä, artikkeleja - esseitä, tätä kirjaa sekä taidetekstejä - päiväkirjaa sekä laulujeni sanoituksia. Olen lenkkeillyt noin 2 kertaa viikossa viimeiset 10 vuotta. Se jos jokin on auttanut minua pysymään hengissä, nyt teen vielä selkä ja vatsalihasliikkeitä sekä punnerruksia. Joogaan itsenäisesti ja meditoin 15-20 min pari kertaa viikossa siis, venyttelen ja vedän leukoja, nyt menee jo 6 kpl yhteen syssyyn, alussa sain vain 2 menemään vaivoin. Syksyllä 2022 leukoja kevyesti 15 tai enemmän. Olin löytänyt onnen ja tasapainon lapsen vanhempana sekä taiteilijana, masturboinkin jo niin taitavasti ja tyydyttävästi etten kaivannut edes siihen (seksiin) enää ketään. Kummallista miten elämä voi tuntua niin ehyeltä ja selkeältä sekä tasapainoiselta ettei siihen tarvitse ketään eikä mitään muuta kuin tavallisen arjen ja kivat harrastukset sekä työn. Olin luopunut pitkä-aikaisen ihastukseni (F ykkönen) tapaamisesta joulun ja uudenvuoden aikana. Saattaa olla että näin hänet joulurauhanjulistuksessa vanhalla surtorilla, mutta yhtä hyvin voi olla etten nähnytkään, koska en uskaltanut jäädä tuijottamaan, yllätyin niin paljon että jäädyin ja kävelin vain äkkiä ohi taakseni vilkaisematta. Elämä on totta. Kaikki ei ole kirjoitettu käsikirjoitukseen, joskus pitää itse ottaa ohjat käsiin ja tehdä puuttuva siirto, se jäi minulta nyt ehkä tekemättä - koska siihen on (oli) hyvä syy. Uutena vuotena lähdin juhliin ystäväni luokse. Koin sellaista vapauttavaa oloa siitä että kukaan ei tarvitse minua nyt, ja minä en ole mitään vailla, koska se tilaisuus mikä minulla ehkä olisi ollut jonkun kanssa on nyt poissa, minun pitää taas kerran perääntyä asiantilojen pakottamana. Joku minulle tuntematon oli kuollut enkä halunnut häiritä siinä surussa ketään. Ehkä kohtaloa on sittenkin, tulkitsenko sitä oikein on sitten taas jo toinen asia. Olen jo oppinut tunnistamaan sen kun jokin iso asia on lähellä, kun altistun sen vaikutuspiiriin. Muistan hyvin kun nautin vain seurasta, ystävien puheista ja kun sain tulla kuulluksi, siellä juhlissa, olin täysin keskittynyt itseeni ja siihen että minulla on hauskaa, että minun iltani sujuisi hyvin, ei kenenkään kustannuksella, muttei myöskään niin ettenkö saisi tästä jotain, kunnes minulle osoitettiin jotain joka oli selkäni takana. Nopea vilkaisu ja ymmärsin heti että jotain poikkeuksellista ilmestyi näkökenttääni. Täysin poikkeuksellinen nainen. Voi ei. Tiedän heikkouteni. Olin siis luopunut kaikesta toivosta sen suhteen että elämääni voisi astua joku rakkaus. Edellisen kesän Tinder-suhde oli kaikessa seksin-täytteisyydessään jotenkin hyvin epätyydyttävä, henkisesti se kaiketi oli aika tyhjä tai mitäänsanomaton kokemus. Nyt (2019) kun katson rakastani silmiin, koen uskomattoman tunteen, aivan kuin näin olisi pitänyt olla aina, aivan kuin näin olisi odottanut tapahtuvan koko tähänastisen vaellukseni ajan. Hänen silmänsä hymyilevät niin että selkärankani läpi kulkee salamanisku. Hänen vartalonsa muodot noudattavat jokaista toivettani, itsellenikin tähän asti salaisena ollutta. On tyhmää sanoa ettei koskaan saa menetää toivoa, ettei koskaan saa luovuttaa ja antaa periksi. Itse olen luopunut toivosta monta kertaa. Olen menannut riistää itseltäni hengen koska olen kokenut itseni täysin mahdottomaksi kohteeksi kenenkään koskaan rakastaa, luultavasti jokaisen päättyneen ihmis-suhteen - 5 kpl, jälkeen. Mutta, aina voi aloittaa alusta, ja yrittää korjata itsessään jokin puute, valuvika - uuden yrityksen aikana. Nyt koetan olla takertumatta, sekä oppia luottamaan. Matka on alkanut, nyt koetellaan josko kasetti kestäisi, onko psyyke tarpeeksi ehyt, pystynkö hillitsemään vainoharhani? Minulla ei ole vaihtoehtoja - hän on kaikkea sitä mitä olen aina halunnut, nyt on vain kestettävä ja otettava se mitä annetaan avosylin vastaan. Hyvää matkaa - taivaan valoa, sanoi Katri Helena. Makaan sängyllä alasti erittäin nautinnollisen yhdynnän jälkeen. Vieressäni makaa hikinen käsittämättömän kaunis nainen. Olen rakastunut häneen. Kuten on aika tyypillistä, minusta tuntuu kuin olisin odottanut juuri häntä saapuvaksi - viimeiset 10 tai 15 vuotta. Kerron hänelle tunteistani. Ajattelen ääneen sitä miten ahdistunut ja masentunut olin hyvin pitkään. Mietin ääneen sitä miten pitäisi pystyä olemaan onnellinen niiden puolesta jotka ovat löytäneet onnen, siitäkin huolimatta että itsellä onnea elämässä ei juuri sillä hetkellä olisi. Se on liki mahdotonta. Samalla kun mietin että olen juuri harrastanut seksiä, rakastellut mielestäni täydellisen naisen kanssa, joka sopii minulle kuin hän olisi suunniteltu minun vartaloani silmällä pitäen - tai toisinpäin... mietin sitä kun olin hyvin yksinäinen todella pitkään ja kaipasin joka ilta kosketusta niin että minun oli masturboitava jotta sain nukahdettua. Elämä on - totta. Se voi olla monta vuotta vain taistelua, selviytymistä, seuraavaan aamuun tai iltaan, että pääsisi nukkumaan ilman että jotain sen pahempaa ei sattuisi. Rakkaudet loppuvat alituisesti. Itse koen valtava syyllisyyttä juuri nytkin siitä etä minulla on hetken onni omani. Samalla olen hyvin tietoinen siitä että oma onneni on toiselta pois. Se kalvaa sydäntäni ja silti olen tavattoman onnellinen. Ihminen on sadistinen kone, ja toisaalta kykenevä tuottamaan toiselle suurenmoista rakastetuksi tulemisen riemua. Miksi kaikki eivät voisi olla onnellisia, tuhoutuisiko maailmankauikkeus siihen, särkyisikö tasapaino? Tarkoittaako se että olen nyt ollut liki 2 kuukautta todella onnellinen että minun pitää sitten taas kärsiä ihan pian ainakin 5 vuotta, yksinäisyyttä, syrjäytymistä, osallisuuden puutetta, ei kuulluksi tulemista, kaikkea sitä mikä tarkoittaa toisin sanoen ihmiselle, oliolle kuolemaa? Kirja – projekti (2.2.2019) Kerttulinkatu Epilogi II Olen asunut kaksi vuotta melko onnellisesti Kerttulinkadulla. Vanha umpi - piha, jossa on vielä hiekkatiet, ei asfalttia. Pihalla kasvaa kulttuurikasveja, se ei ole siisti - vaan luonnollinen. Kirkon kellojen lyönnit kuuluvat läpi vuoden sisälle. Olen löytänyt rauhan. Rauhan pää-ainekset ovat taloudellinen itsenäisyys, elän Kelan tuilla, mutta ne riittävät juuri ja juuri. Lapseni käy ensimmäistä luokkaa. Hän tekee minut joka päivä yhä onnellismmaksi siitä että minä olen yhä - ja hän on, elämäni valo. Pienessä ihmisessä voi nähdä koko tulevaisuuden. Tunnnen sen hänen hymyissään ja raivon purkauksissaan. Minun työni on oikeastaan jo tehty. Tiedän että hän pärjää jo. Se rakkaus jonka olen häneen istuttanut on jo idulla, nyt voin vain jäädä seuraamaan kasvua. Elämässäni onkin nyt vaikeita kysymyksiä. Olen elänyt niin pitkään ja nauttinut taiteellisesta vapaudestani, etten pysty näkemään sivuille, tai kuolleisiin kulmiin. Onko siellä jotain - olisiko jotain vielä tuloillaan? Uutena vuotena 2019 olin ystäväni ja hänen uuden naisystävänsä kotona jonne oli kutsuttu paljon ihmisiä, osa heistä oli minulle vieraita, muutamat uusia - jotkut jo vuosia sitten tutuiksi tulleita. Näen nykyään hyvin harvoin ihmisiä, ja vielä harvemmin koen ettävoin puhua täysin vapautuneesti omista mielipiteistäni ja toteuttaa vapaata ajatuksen juoksua keskustelun edetessä. Onneksi näin yhä tapahtuu, kerran vuodessa, uuden vuoden juhlissa, jonne minutkin oli kutsuttu ja josta olen äärimmäisen kiitollinen! Kun sellainen nainen ilmestyy elinpiiriini joka saa viisarini värähtämään, koen asian tai tunteen jo oikeastaan ennen kuin olen edes nähnyt henkilöä. Joku sanoi minulle jotain hänen paidastaan, etteä siinä oli jokin kuosi tai merkki... en todellakaan pysty muistamaan mistä oli kyse - vaan kun satuin vilkaisemaan olkani yli hänen suuntaansa, ymmärsin heti hänen profiilistaan, kehon asennostaan ja rakenteestaan, että tuossa naisessa on jotain minkä johdosta joko hälyytyskelloni alkavat soida, tai uinuva liskomies minussa herää. Kuinka paljon tähän vaikutti nauttimani kaksi olutta, hän saapui viimeisten 'vieraiden joukossa', en osaa arvioida, vaan jos olisin ollut 10 vuotta nuorempi, olisin vältellyt häntä koko illan enkä olisi missään nimessä päätynyt keskustelemaan hänen kanssaan, koska olisin pelännyt, paljastuvani, tai muuten vain itsetuntoni ei olisi millään riittänyt. Vanhenemisessa on hyvätkin puolensa, tunteet alkavat tasoittua, ja omia haluja ja viettejä oppii jossain määrin säätelemään, tosin omalta kohdaltani voin sanoa että se ei ole helppoa vieläkään. Ehkä maailma vain on muuttunut suvaitsevammaksi. Kaikissa tilanteissa ei myöskään tarvitse enää pelätä että naisen miesystävä tulee välittömästi lyömään turpaan, näin oli vielä 15 vuotta sitten, vaan myös se miten on oppinut itse aistimaan kunkin tilanteen erilaiset psykologiset viritykset on auttanut siinä ettei enää päädy aivan niin helposti vaikeisiin tilanteisiin, kohtaamisiin joista jää ikäviä muistoja. Saattaa olla että fiksu kirjailija lopettaisi kertomuksensa tähän, tai jopa ehkä vielä vähän aiemmin. Haluan kuitenkin kertoa lukijalle vielä siitä miten uskomattoman mukavalta tuntuu kohdata ihminen joka on kanssasi suunnilleen samassa maailmankaikkeudessa. Kun joku ihminen on sinusta kiinnostunut, syitä ei kai pitäisi arvella, mutta ehkä koska olen kuvataiteilija - jotkut ihmiset kiinnostuvat minusta vain siksi - se joka tapauksessa tuntuu jo aika hyvältä. Kun sitten tuo ihminen osoittautuu muutenkin miellyttäväksi, älykkääksi ja jos hänellä vielä on kauniit silmät ja hymy, kaunis ääni sekä hän vielä viestii vartalon asennoillaan sekä liikkeillään olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa, on vaikeaa olla innostumatta tämän henkilön kohtaamisesta. En tähän päivään mennessä ole oppinut katsomaan löytyykö jonkun - henkilön / naisen sormista sormus - ja missä sormessa se on - ja mitä se milloinkin tarkoittaa... Olen päätynyt usein puhumaan eri tilanteissa, rokki - keikoilla, tai taidenäyttelyiden avajaisissa, muissakin kulttuuririennoissa ihmisten kanssa politiikasta sekä ilmastonmuutoksesta ja muista päivän polttavista kipeistä aiheista, uusliberalismistakin. Yleensä nämä keskustelut eivät oikeastaan johda mihinkään, tuntuu kuin ihmiset eivät joko tietäisi aiheista mitään tai heitä ei kiinnosta aiheet, tai he ovat vain oravanpyörä - elämänsä uuvuttamia ja haluavat vain nauttia vapaa - ajasta ilman ahdistavien aiheiden käsittelemistä. Mieluummin puhutaan jalkapallosta sekä erikois - oluista. Tämän uuden vuoden - naisen kanssa puhuimme ehkä kolme tuntia juuri politiikasta, ilamstonmuutoksesta sekä uusliberalismista, ja mikä parasta, kuvataiteista sekä kirjallisuudesta, eikä mistä tahansa kuvataiteista ja kirjallisuudesta, vaan parhaista mahdollisista. Paul Kleestä. Cezannesta jaMatissesta, Malevitsistä, Kunderasta ja Calvinosta, Thomas Mannista. Tiedän etten olisi saanut - mutta ihastuin silti. Josain vaiheessa sitten, aivan oikein, naisen miesystävä tulikeskeyttämään jutustelumme. Kun illan isäntä ja emäntä saivat vihdoin kaikki häädetyksi ulos, kävelimme jonkin matkaa viishenkisenä seurueena Martin sillalle josta jatkoin yksin kotiini. Kerroin heille vielä 'kuuluisan' hattuni tarinan. Tämä tarina sijoittuu aikaani Korkeavuorenkadulla. ostin pipon Aurinkotehtaan kirpputorilta. Tavallaan olen ehkä liian rakastunut siihen kertomukseen miehestä joka jää yksin, etten osaa toimia kertomusta vastaan. Minun on kai kirjoitettava ensin tämä kirja. Vasta sen jälkeen voin alkaa elämään uutta. Kerttulinkatu 4 Olin asunut samassa paikassa pitkästä aikaa jo yli kahden vuoden ajan. Syytä muuttamiseen ei ollut ilmenyt. Elämä hymyili. Minulla oli kaksi bändiä. Tein uusia lauluja koko ajan ja tunsin jopa että olen kehittynyt siinä. Lisäksi maalaaminen tuntui hyvältä. Olin saanut mielessäni käsiteltyä edellisen kesän lyhyen suhteen aiheuttaman syyllisyyden tunteen, varsinkin kun huomasin että nainen oli löytänt uuden miehen ja myöhemmin ilmeisesti sanut lapsen hänen kanssaan. Alkukeväällä toiseen bändiini vielä liittyi ehkä koko suomen kovin kitaristi, vanha ystäväni, joka on jo vuosien ajan sivistänyt minua laajasti eri musiikkityylien saralla. Opinnot ammatillliseksi opettajaksi olivat hyvällä mallilla. Työharjoittelu Taideakatemiassa meni hyvin. Tapasin naisen joka miellytti silmääni ja hän ilmeisesti piti myös minusta melkoisesti. Harrastimme seksiä usein. Olin hetkellisesti aika onnellinen. Tosin sellainen mieto epäilys oli kuitenkin läsnä koko ajan. Miksi kymmenen vuotta nuorempi nainen joka voisi saada kenet hyvänsä, haluaa viettää yönsä minun kanssani? No, aika pian kävi ilmi että hän vietti öitään myös muualla, minähän vietin yöni osittain lapseni unta vahtien. Rauhankatu 17 B En asu täällä. Käyn vain nukkumassa öitä, syömässä myöhäisiä lounaita, aamuisin tiskaan sinä aikana kun hän on suihkussa - ja kahvi tippuu. Kahvi on erittäin vahvaa, ei sokeria. Näen kirkon tormin ikkunasta. Puisto on kaunis. Liikenteen ääni kuuluu selkeästi sisälle avoimesta ikkunasta. On kevät. On kesä. On syksy. Puoli vuotta huhtikusta syyskuuhun meni npeasti. Se on hänen 'vika'. Ikkunalaudalla on suitsuketeline ja suitsukkeesta peräisin olevaa tomua. Ikkunalaudalla on myös eri maista tuotuja 'matkamuistoja' - kaikenlaista esineistöä jota kutsuisin hippien krääsäksi jollen varoisi yhä hänen seurassaan olevani liina suorasanainen, vaikka olenkin sitä ihan turhaan, hän arvostaa suoraa puhetta, vaikka se olisikin arvottavaa. On parempi olla rehellinen. Patjat lattialla ovat vaihtuneet futoniin. Internet toimii - on vaihtunut 5G - verkkooon, joka toki on kulkenut aivojemme läpi jo pitkän aikaa, vaan nyt se myös nopeuttaa tietoliikennettä älylaitteissamme. Eilen kuuntelimme uutta musiikkia Neil Young and Crazy Horse - yhtyeeltä jonka nokkamies on 73 vuoden ikäinen. Maailma on mylerrystilassa - yhä. Mikään ei ole muuttunut paremmaksi vaikka niin on luvattu jo vuosikymmenien ajan. Oma elämäni on kuitenkin parempaa taas hetken ilmeisesti. Minua kosketetaan ja saan halata häntä. Toisinaan harrastamme seksiä. Hän kertoo sen tyydyttävän häntä - itse tyydytyn myös paremmin kuin koskaan ennen. Olen päässyt joistain estoistani. Olen hetkellisesti todella onnellinen. Syksy tuoksuu hyvin kun kuljemme hänen kanssaan läpi kaupungin jokivartta pitkin. Asun Kerttulinkadulla, hänen tömatkansa varrella. Minulla ei ole nyt mitään kerrottavaa kodistani. Se on vain paikka joka on olemassa koska lapseni tarvitsee kodin jossa hänen isänsä asuu. Toki silloin kun lapseni on kanssani kotonani, koti on monia tärkeitä asioita. Mutta nyt ajattelen sitä asuntoa josta lähdin aamulla. Kotia jossa asuu ihminen jonka kanssa harrastan intiimejä asioita ja keskustelen kirjallisuudesta, musiikista, luonnonsuojelusta, runoudesta, filosofiasta. Hän on se ihminen jonka toivoisin olevan paikalla kun olen huipulla, tai pohjalla. Hän ei voi auttaa minua, mutta, hän kuuntelee. Hän ei välttämäättä ymmärrä, mutta hän vastaa katseeseen ja hymyilee - tai näyttää vihansa. Se riittää aivan hyvin. Rauhankatu 17b Vietin useita öitä toukokuusta syyskuuhun tässä osoitteessa. Suitsukkeen tuoksussa, ensin patjoilla latialla, myöhemmin futonilla. Joka kerta kun saavuin tuon naisen luo, ajattelin että tämä voi olla viimeinen kerta. Hän halusi roikottaa minua jojossa. Kaikille normaali ei tuo tyydytystä. Teimme tuon naisen kanssa kaikkea mistä olin unelmoinut. Vein hänet paikkoihin joissa olin käynyt 10 vuoden ajan, haaveillen siitä että olisi rakastettu jonka kanssa käydä paikoissa. Luulen että teimme myös sängyssä suunnilleen kaikkea sellaista mikä on sujuvasti mahdollista kahden ihmisen välillä, tässä tapauksessa miehen ja naisen. Seksileluja ei tarvittu - oletan, eikä anaaliseksi kiinnostanut erityisesti meitä kumpaakaan. Usein keskustelimme siitä että osapuolina voisi olla pelkästään kaksi naista, tai useampia ihmisiä... itse en nähnyt tälle tarvetta mutta nainen oli näistä vaihtoehdoista kiinnostunut - tai sitten hän vain halusi osoittaa olevansa kyllästynyt minuuun. Toki kaksi tai useampi nainen kerrallaan kiinnosti minua ja kiinnostaa yhä, mutta ehkä enemmän uuden kokemuksen kannalta kuin asian tilanan joka pitäisi saavuttaa arkipäiväiseksi. Minun sydämeen mahtuu vain yksi ämmä kerrallaan. Kävimme myös eräällä laavulla juhannuksena. Naista puri käärme. Aiinakin hän väitti niin. Ensiapu ei kommentoinut asiaa, hoisi vain potilaan niinkuin piti. Tuona yönä riitelimme seksistä ja stoi kaatamalla. Laavulle tuli kaksi miestä sateen suojaan. Minä yritin nukkua teltassa, nainen autossa. Seuraavana päivänä sovimme. Kesälomareissu tehtiin biokaasuautolla Vesantoon, pohjois- Savoon. Se olikin yksi kauneimmista viikoista elämässäni. Ei muita ihmisiä, saunomista, vihtomista, kitaran soittoa, paljon kahvia ja ruonoutta, kirjoja, järvellä soutamista. Käytimme myös viikatteita ja minä yritin suojata vanhaa päärakennusta puiden juurilta kaatamalla muutamia nuoria kuusia sekä muuta seinän vierellä kasvavaa. Tuo viikko tulee jäämään mieleeni yhtenä elämäni hienoimmista. Ympäristö oli upea. Nainen nukkui yönsä hyvin vierelläni. Minä valvoin usein. Jokin oli kuitenkin hassusti. Suhteemme ei ollut tasapainossa. Olin vanhempi, en tarvinnut mitään muuta kuin mitä minulla jo oli. Loppukesästä seksi loppui. Hänellä oli tuppitulehdus. Myöhemmin masennus. ahdistuneisuutta, mielenterveysongelmia. Halusin kuitenkin viettää hänen kanssaan aikaa ja se sopi naiselle. Välillä puhuimme asiasta paljon. Hän ei halunnut elää kanssani, mutei halunnut myöskään elää ilman minua. Nukuimme yhä sylikkäin öisin. Toisinaan hän saattoi halaa minua hyvinin tiukasti unissaan - vai oliko hän kuitenkin valveilla. Minulla oli usein erektio - hänen lantionsa oli erittäin hyvin muodostunut ja muutenkin hän miellytti silmää, korvaa, tuntoaistia. Ainoastaan järki sanoi lähde pois. Mutta entä jos hätäilen ja minun tulisi kuunnella sydäntä? Tulehdus oli jo parantunut. Riitelimme, sovimme, onnoimme toisillemme suuseksiä - en pysty muistamaan olimmeko yhdynnässä enää elokuussa, ehkä kerran tai kaksi. Syyskuussa emme varmuudella enään olleet. Minusta tuntui että hän kykeni seksiin vain alkoholin vaikutuksen alaisena tai krapulassa. Itse en suostunut tähän vaan halusin seksiä selvin päin. Kerran jonain aamuna kun yritin suudella häntä kaulalle, hän nousi äkisti ylös ja löi päänsä lamppuun. Tuolloin jostain syystä aavistin että hän on harrastanut seksiä jonkun toisen kanssa. Ehkä näin oli tapahtunut jo lukuisia kertoja, mutta tuolloin se kävi ilmeiseksi. Olisin hyväksynyt asian luultavasti helposti, mutta se etä hän painotti etä olemme ystäviä, mutta hän ei kertonut seikkailuistaan minulle, tuntuu oudolta. Sivuutin kuitenkin asian. Olimme olleet avosuhteessa. Nyt hän halusi olla vain ystävä. Silti nukuin öitä hänen vierellään, usein olimme sylikkäin koko yön - ja hän tarrautui minuun lujasti. Kun kerroin tästä, hän väitti ettei tiedä mitä tekee unissaan. Tuolloin minun olisi pitänyt lopettaa hänen sanoihinsa luottaminen kokonaan. Nainen lähti Intiaan lokakuussa. Yritin kysyä muutamaan otteeseen ennen lähtöä haluaisiko hän kertoa mikä meidän tilanteemme on? Jos hän olisi kertonut seksistä toisen kanssa, olisin suhtautunut asioihin eri tavalla. Keskittynyt omaan elämääni, unohtanut hänet. Hän sanoi että puhutaan siten kun hän tulee takaisin. Viettittelimme lähes päivittäin hänen matkansa aikana, missä ikinä hän sitten kulkikaan. Ehkä lähetteli kuvia Intiasta edelliseltä matkaltaan? Hänen huoneesta minulle on jäänyt mieleen matkamuistoista koostuva sisustus. Ehkä orientalismi on taas muodissa? Vaikka naisen kirjahyllystä löytyi paljon filosofiaa, runoutta sekä hyvää tietokirjallisuutta, hän ilmoitti itse olevansa melko pinnallinen. Tämä kävi ilmi esim siinä että pukeuduin hänen mielestään huonosti ja hiukseni olivat liian pitkät, tai lyhyet. Eron hetkellä hän ilmoitti myös olevansa kevytkenkäinen, halutessaan. Tämän aavistin kyllä jo kun olimme alkaneet seurustella. Suhteessa ollessaan hän ilmoitti olevansa monogaminen, suhteessa ollessaan. Aina en ihan tiennyt missä suhteessa milloinkin olimme - vai olimmeko lainkaan. Hän myös sanoi että siksi meidän pitää olla avosuhteessa kun minä olen mustasukkainen. Tämä tarkottaisi siis kaiketi sitä etä kun on lupa harrastaa seksiä muiden kanssa ei tarvitse olla mustasukkaisuutta? Mutta jos hän kertoo oevansa suhteessa monogaminen - ja minä en ole kiinnostunut muista, ketä varten - mistä syystä olemme avosuhteessa? Tätä kysymystä en ymmärtänyt kysyä tuolloin. Minua oli harhautettu jo niin monen asian suhteen tuossa avosuhteessa etten kyennyt enää pysymään millään kärryillä. Se oli kai tarkoituskin. Epilogi / Kerttulinkatu Kaunein rakkaus on kuitenkin se joka jäi toteutumatta, aina. Siitä asti kuin muutin takaisin Turkuun vuonna 2009, haaveilin yhdstä naisesta jota en vieläkään saa mielestäni. Hän 'kuljetaa minua', koska on saavuttamaton. Joskus kai tällaiset henkilöt voivat olla todella tärkeitä sille että jaksaa ponnistella ja olla luova, jotta jaksaa ryhtyä ja jotta elämässä liekki jaksaa lepattaa jopa pahimpina päivinä. Toisen tällaisen naisen tapasin pian sen jälkeen kun olin jo asettunut Turkuun ja alkanut seurustella lapseni Äidin kanssa. Silloin jos milloinkaan minun olisi pitänyt yrittää - jättää kaikki muu ja toteuttaa todellista haluani - silläkin uhalla että kaikki olisi romahtanut niskaani. Tällaisia äkkirakastumisia kai tapahtuu monta kertaa elämässä, vaan tuolloin tunsin että seisoin auringon vieressä ja minun olisi vain pitänyt vähän kurkottaa ja se aurinko olisi suudellut minua. Tuskinpa näin, vaan on kai ihan positiivista pitää yllä unelmia sekä utopioita, muutenhan elämä olisi pelkkää arkea jossa raadantaa seuraava seuraava piste on vielä kovempi raadannan piste!? Kiitos näiden ihanien naisten olen pysynyt työkykyisenä ja kirjottanut lauluja sekä maalannut tauluja. Kaunein rakkaus on se joka jää toteutumatta. Kirjan Viimeinen luku Tämä kirja kertoo näennäisesti osoitteista joissa olen asunut. Piilotellummin tämä kirja kertoo naisista joiden kanssa olen jakanut asunnon ja elämän. 25 vuotiaasta 35 vuotiaaksi asuin jonkun naisen kanssa yhdessä jotta pystyimme säilyttämään elämänlaatumme, toisin sanoen nauttimaan hyvinvointivaltion luomista eduista sekä turvasta, opintotukineen ja asumislisineen. Lisäksi minulla oli aina turvanani vanhempieni firma ja sieltä saamani 'pimeänä' maksetut työkorvaukset. Ehkä suurin syy itselleni kirjoittaa kirja on tallentaa aikakautta jota olen elänyt. Koen että tuosta ajasta on jäänyt jäljelle nykyaikaan poikkeuksellisen vähän. Ehkä siihen on syynä se että minusta tuli lapsen huoltaja sekä yli 40 - vuotias, sekä sinkku ja 'työtön'. En ole enää varsinaisesti 'opiskelija', tai en ainakaan elä enää opiskelijaelämää. Aika kuluu nopeasti - vuodet vierivät, lapsi rytmittää elämää ja se vilisee ohi kiihtyvää tahtia! Omassa elämässäni suurin muutos käsittää sitä elinpiiriä tai kuplaa, ihmisjoukkoa jossa elän ja vaikutan. He joiden kanssa vietin aikaani 15 vuotta sitten, ennen vuotta 2006 ovat siirtyneet syrjään. He ilmeisesti katselevat teeveestä - tai mistä lie - jalkapalloa ja HBO - sarjoja. Ovat myös vanhempia sekä käyvät töissä, eli eivät jaksa tehdä mitään muuta. Tai jos jaksavat, soittelevat bändeissä, joissa en itse ole mukana. Yritin parin vuoden ajan internet - deittailla, vaan en ole kokenut itseäni turhemmaksi yksilöksi ehkä koskaan missään muussa 'yhteisössä' kuin Tinderissä ja Okcupidissa. Täysin vieraiden henkilöiden kanssa bondailemisen yritykset tuntuivat aivan järjettömiltä, epätoivoisilta pyrkimyksiltä löytää haluamaansa seuraa. Onneksi löysin musiikkiharrastusteni sekä yhteyksieni kautta uusia ihmisiä elämääni. Minulla on miespuolisia ystäviä, luojan kiitos, siksi koska soitan kitaraa ja teen lauluja. Muuten olisin kaiketi jäänyt täysin yksin. Jalkapalloa en uskalla enää pelata vieraiden ihmisten kanssa. Koen että olen siinä liian hyvä, ja siksi tahallisten luokkaamisyritysten kohde. Omakehu haisee, vaan antaa haista! Vittu! Olen elänyt 5 vuotta sinkkuna. Yksi pieni yritys oli paneskella henkilön kanssa ilman sitooumuksia, vaan en osannut sellaista joten jätin leikin kesken. Sellainen ei ole minua varten. tarvitsen toverin, elämänkumppanin. On ollut lähes riemastuttavan tragikoomista miten olen luopunut viimeisen vuoden aikana tupakasta ja maitotuoteista, alkanut liikkua ja treenata vielä enemmän kuin aikaisemmin, sekä käynyt ulkona ja juhlissa sekä nauttinut sosiaalisuudesta, eli tehnyt kaiken paremmin, ollut terveempi ja elänyt terveellisemmin kuin ikinä, sekä hoitanut kaikki työ ja lapsenhoitovelvollisuudetkin lähes moitteitta ja silti en ole kohdannut ketään potentiaalista seurustelukumppaniksi mahdollista koko tuona aikana, en viimeisen 2 vuoden, saati 5 vuoden aikana. Kaikki kiinnostavat naiset ovat varattuja. Lisäksi koen, että minun on lähes mahdotonta pyrkiä löytämään seuraa internetin avulla. Uskon vain fyysiseen kohtaamiseen keinona löytää merkityksellistä seuraa. Haluan siis tässä 'teoksessa' tarkastella sitä muutosta joka on tapahtunut nuorten ihmisten - varsinkin oman - elämäni aikana - lähinnä vuosina 1991 (Nirvana) - 2019. Tuo on siis 28 vuoden ajanjakso. Käsittämätöntä. Kurt Cobain oli 24 vuotias kun Smells like Teen Spiritistä tuli järjetön hittikappale! Kurt kuoli vuonna 1994, 27 - vuotiaana. Jos lisää vuoteen 1991 27 vuotta, päädytään vuosilukuun 2018. 27 + 27 = 54. Kurt Cobain olisi nyt, vuonna 2019, 55 - vuotias. Vertailun vuoksi, Neil Young oli 55 - vuotias vuonna 2000! Hän julkaisu tuona vuonna levyn Silver & Gold. Young on siis toiminut levyttävänä artistina vielä 19 vuotta sen jälkeen ja tehnyt uutta musiikkia noin 10 albumin verran. Olisikohan Kurt pystynyt samaan, jos olisi 'jäänyt' henkiin? Jostain syystä itseäni kiehtoo ajatella tuota 'asiaa', vaikka se ei mihinkään johdakaan. Kerttulinkatu 4 Vuosi 2020. En ole ehkä koskaan ollut näin syvissä vesissä rakkauselämän takia. Olin kuvitellut että lapseni ädin jälkeen erottua ei parisuhteessa eläminen voisi enää koskaan olla niin vaikeaa kuin mitä se oli hänen kanssaan. Raskauden jälkeinen masennus oli paha, ehkä meille molemmille - mutta siinä suhteessa tuntui kuitenkin olevan... tai ei, ei siinäkään ollut empatiaa. Olihan isäni juuri kuollut, ja silti nainen ei tuntunut osoittavan minkäänlaista myötäelämisen kykyä minua kohtaan kun eroprosessi oli käynnissä - tai kun vielä sovimme erillä asumiseen liittyvistä yksityiskohdista. Tämä viimeisin suhteeni loppui yhtä nopeasti kun se alkoikin. Nyt vain en ymmärtänyt sen loppumista, en ymmärtänyt että minulle kerrottiin sen loppuneen, koska asia ilmaistiin minulle teoilla, vähäeleisinä vihjeinä. Minulle palautettiin rukkaset jotka olin lainannut hänelle. Kaiken yhdessä koetun, tehdyn, jaetun, puhutun jälkeen yksi ele oli riittävä osoitus häneltä minulle siitä että nyt suhde on loppunut. Tämä tapahtui muutama päivä ennen kuin hän harrasti seksiä jonkun 'random' tyypin kanssa 'jatkoilla'. Jonkun kanssa jonka kanssa oli ennenkin nussinut. Hän kertoi nämä asiat miulle myöhemmin kylmästi, tunteitta, ilmoitusasioina - ehkä pyrkimyksenä satuttaa minua. On liki huvittavaa muistella mihin kaikkeen taivuin hänen kanssaan. Yritin olla tukena ja kuunnella , myötäelää masennusta sekä ahdistusta. Koetin kestää sen että hän tarvitsi paljon omaa tilaa sekä vapauden tehdä ja olla missä vain ilman että minulle tarvitsi kertoa mitään yksityiskohdista. Olen mustasukkaista tyyppiä, mutta hänen kanssaan päätin yrittää olla mahdollisimman vähän ms. Sanoin vain että toivottavasti kerrot heti jos sinulla on jotain muita juttuja, alkamassa, kiinnostusta muita kohtaan, niin voidaan puhua ja sopia asiat selviksi. Hän kertoi kyllä miten seksi naisen kanssa, tai jonkun parin kanssa kiinnostaisi. Samalla hän kyllä kertoi painajais-unista joiden jälkeen seksihalut vähenivät. Tuolloin oli myös 'tuppitulehdus' jonka takia emme harrastaneet seksiä. Nainen ei sanallakaan ilmaissut että seksuaalisten halujen väheneminen koski vain minua. Hän puhui vain siitä että ei tee mieli seksiä - ylipäätään. Ei tee mieli masturboida, edes. Syyksi hän ilmoitti masennuksen sekä ahdistuksen ja uupumisen, stressin ym jne. Meidän seksissä ei ollut vikaa? Uskoin koska halusin uskoa. Toinen pandemia -talvi (Kerttulinkatu 4) Olen joutunut pohdiskelemaan edellistä suhdetta koko vuoden. Herään edelleen välillä – onneksi enää noin kerran viikossa siihen että olen nähnyt unta jossa tuo käsittämätön ihminen tekee jotain. Kun tulee kohdanneeksi persoonan josta ei ymmärrä mitään tuo elämänvaihe saattaa värittää kaikkea suhdetoimintaa pitkään. Elämässäni oli viimeisen vuoden ajan tärkeimpinä kaksi henkilöä jotka molemmat tuntuvat käyttävän ihmisiä vain niin pitkään kuin se on heille pelkästään helppoa – mutkatonta ja hyödyllistä. Vain niin pitkään kuin he kokevat että jäävät voiton puolelle. Tämä on toki luonnollistakin, vaan jos kaikki ihmis-suhteet toimisivat näin, olisi kai rauhaisa ihmiselo likipitäen mahdotonta? Olen alkanyt miettiä onko sittenkin vika minussa – eli olenko tyhmyyttäni sietänyt elämässäni sellaisia ihmisiä joista minun olisi pitänyt pyrkiä eroon heti ensimmäisen ongelman ilmetessä? Olenko kasvatukseni johdosta oppinut sietämään aivan liian pitkällisesti mulkkuja – kusipäitä, ihmisiä jotka eivät osaa kohdella toisia ihmisiä heidän arvonsa edellyttämällä tavalla? Jokainen ihminenhän on samanarvoinen. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Ihminen josta 'laulan' ensin on ehkä psykopaatti, tai narsisti, sataprosenttisella varmuudella ainakin kusipää mulkvisti ja valehtelija. Valehteleeko hän koska on tyhmä, ymmärtämätön tai vain välinpitämätön – en tiedä. Kohteleeko hän ihmisiä vain välinearvo mielessään koska on kylmä hyödyntavoittelija, vai koska käyttäytymistapa on hänessä patologista sekä -että kasvatuksen aikaansaamaa – en tiedä. Varmaan on se että kukaan muu ei ole kohdellut minua yhtä huonosti ihmis-suhteessa. Ihminen josta laulan toisen laulun – tämä laulu on lyhyt, koska siihen on sävellettynä vasta intro, kuvaa ihmistä josta näen vain pinnan. Tämä pätee toki myös aikaisempaan lauluun... Olen pyöritellyt mielessäni paljon säettä “aika näyttää...” koska niin se on. Ehkä olen saavuttanut nyt vasta, 43 vuoden ikäisenä sellaisen kypsyyden että ymmärrän miten monimutkaisia ihmis-suhteet ovat ja miten vähän tiedämme toisista ihmisistä? Me ihmiset pyrimme antamaan toisille itsestämme kaiketi lähes poikkeuksetta mahdollisimman hyvän kuvan? Itsestäni en osaa sanoa – tapanani on töksäytellä sillä hetkellä mielessäni olevia asioita ilmoille koska vihaan jossain mielessä tabuja – lähinnä koska olen alkoholisti-perheessä traumatisoitunut. En pidä salaisuuksista – koska niillä peitellään - usein esimerkiksi addiktioita. Miksi addiktiot pitää peittää – eikö olisi helpompaa kaikkien kannalta jos niistä puhuttaisiin avoimesti, siten voisimme saavuttaa merkittävää hyvinvointia yhteiskunnissamme! Nytkin kun vastaamon psykoterapia- tietovuoto tuli esiin – tavallaan koen sen myös hyvänä asiana. Tällaista on elämä. Elämä on monenlaista. Ei helppoa, ei kevyttä, ei vaivatonta, vaan jatkuvaa ponnistelua sekä selviytymistä. Siksi onkin vaikea käsittää miksi jotkut ihmiset haluavat aiheuttaa lisää murhetta toisten ihmisten elämälle. Tässä mieleeni tulee esim nyt saamani aivotärähdys jalkapallopelissä. Tai ihmis-suhteissa tapahtuva valehtelu sekä harhaanjohtaminen. Kesä 2019 muistoja Voikohan sellaista kumppania löytää itselleen koskaan joka olisi niin kaunis ettei voisi kuvitella parempaa saavansa? Voiko sellaisen saada joka olisi niin viisas että hänen kanssaan vosi keskustella loputtomiin. Voiko sellaisenkin saada jonka kanssa halut kohtaisivat lähes aina. Kesällä 2019 minä harastin seksiä aika monessa paikassa. Kuhankuonolla, jossain mäntykankaalla. Omassa kodissani, ja hänen. Monet kerrat minulta oli loppua happi kun työskentelin suullani hänen kostean vaginansa kanssa samalla kun hän taidokkaasti otti lopulta koko lastin suuhunsa. Muistan kertoneeni hänelle että talletan nämä kuvat mieleeni kun panin häntä takaapäin joku kesäinen päivä hänen kotinsa lattialla patjojen päällä. Futon tuli myöhemmin. Sillä emme enää nussineen koska hän oli jo siirtynyt silloin seuraavaan. Minulle hän kertoi mielenterveysongelmista, mahdollisesta herpeksestä – jonka oli saanut minulta? Ja muista ongelmista – ahdistuksesta ym. Tosiasiassa hän oli vaihtanut parittelukumppania. Tätä kesti pari kuukautta ennen kuin aloin ymmärtää että minua johdetiin harhaan. Uskon silti että voin löytää sellaisen ihmisen jota haluan kuollakseni, joka haluaa minua – ja vain minua ja joka on maailman parasta seuraa ja kokee minut samoin. Uskon että hän voi myös saada kanssani orgasmeja. Uskon että paras kokemani seksi on vasta edessäpäin. Jollen uskoisi näin, olisi kai turha jatkaa elämää. Toki kaikkein tärkein syy on lapsi. Minun tulee vain selvittää pian onko hän myös biologisesti minun. Se tuleekin olemaan yksi elämäni raskaimmista kokemuksista. Aivan kuin niitä raskaita kokemuksia ei olisi jo ollut ihan riittämiin. Isyyden selvittäminen ei olutkaan ihan yksinkertainen juttu. Maksoikin melkoisesti mutta kannatti, nyt ei tarvitse miettiä ainakaan sitä enää. Köyhä lauluja (Hery Theel) Olen törmännyt tähän asiaan jo monasti Turussa asuessani. Se ei lakkaa hämmästyttämästä itseäni. Alkoholin kulutuksen kritisoiminen on tabu aika monissa piireissä. Kuvataiteilijoiden keskuudessa se on sallivampaa vaan muusikko-piireissä totaalinen hylky ilmeisesti tulee heti jos arvostelee esimerkiksi sellaista käytäntöä että keikkapalkat maksetaan yhä saman illan aikana ravitsemusliikkeen hanan kautta. Olen päätynyt monesta systä yksinäisyyteen Turussa vaan tämä on eräs isoimpia syitä. Muusikkoporukoissa alkoholin asema on yhä täysin kiistämätön ja jonkinlaista takakireyttä tai kitkaa aiheuttaa alkoholista kieltäytyminen vaikka puheen tasolla asia olisikin hyväksytty. Alkoholiongelma voi olla esimerkiksi sellainenkin että kun kieltäytyy alkoholista ja yrittää puhua sen vaaroista tulee luoduksi vaikutelman että itsellä olisi joku ongelma alkoholin kanssa. Vaikka näin ei olisikaan voi olla todella vaikeaa kumota jo luotuja mielikuvia ihmisestä jolla on alkoholiongelma. Todellinen ongelma voi kuitenkin olla tuo kyvyttömyys puhua asioista neutraalisti. Oman taustani vuoksi, jossa alkoholilla oli virtahevon osa kasvattiperheessäni, ja työholismilla kirahvin osa, jäljiltä ei ole voinut välttyä. Siksi oma suhteeni alkoholiin on kunnioittava, koska en halua tuntea 'häntä' liian läheisesti – mutta minäkin tarvitsen 'hänen' palveluksiaan joskus harvoin – toisinaan , mutta kuitenkin. Samanlainen suhde minulla taitaa olla myös jumalaan. Kun kaiki muu kaatuu ympäriltä – jumala on parempi, luotettavampi kaveri siinä tilassa kuin alkoholi. Anteeksi antamisen vaikeudesta (AA -vaikeus) Liityin noin kuukausi sitten Pandemia-ajan sinkut – facebook – sivustoon. Siellä tuli vastaan sellainen keskusteluketju jossa käytiin lyhykäisyydessään mutta oikeastaan kokonaisuudessaan ne ajatukset joita olen käynyt läpi lintu-tyttö-suhteen loppumisen jälkeen siitä miten vaikeaa on antaa anteeksi ihmiselle joka ei ehkä itse tiedä mitä hän on tehnyt väärin – tai jos henkilö ei koe tehneensä mitään väärin. Minulle tuli aika hyvä olo tuon ketjun lukemisen jälkeen ja kommentoin siihen itsekin että paras lääke tuskaan ja vihaan oli musiikki. Neil Youngin ja Crazy Horse – yhtyeen levyltä Ragged Glory löytyvä kappale “Love And Only Love” auttoi minut yli pahimman kraaterin, pois hurrikaanin silmästä – vai juuri sinne ytimeen mistä kirjoitan nyt sinulle arvoisa lukija! Niin tai näin voin antaa anteeksi nyt kun tuo ihminen ei enää merkitse minulle mitään. Siinä vaiheessa kun olin vielä rakastunut ja oikeasti kuvittelin että hän paranee ja me voimme jatkaa yhdessä oli melko mahdotonta antaa anteeksi valehtelu, vaan nyt kun olen käynyt noin 300 kertaa asian läpi jokaisella mahdollisella tavalla, eli mitkä kaikki asiat sotivat meidän yhteistä eloa vastaan, voin todeta että tuon ihmisen kanssa yhteiselo olisi ollut minulle mahdotonta joten kaikki meni niin kuin pitikin. Saatan yhä muistella joitain asioita lämmöllä, seksiä, yhteistä kiinnostusta kirjoihin, sitä kun maalasin häntä ja sen jälkeen nussimme peilin edessä... vaan kun ymmärrän että hänelle se oli vain joku leikki – vitsi ja peli, ei ole syytä kaivata mitään siitä suhteesta. Olen onnekas kun olen yhä elossa ja yhtä kokemusta rikkaampi. Hän ei merkitse minulle enää mitään muuta kuin vuosi sitten tapahtuneita asioita joihin ei voi eikä ole syytä palata enää koskaan – ainakaan hänen kanssaan. Kerttulinkatu 4 Olen asunut nyt muutaman kuukauden uudessa asunnossa – samassa pihassa, mutta Antin vanhassa kämpässä toisessa kerroksessa. Pandemia on vaikuttanut kaikkeen tänä vuonna. Tupaantuliaisissa oli lapsen ja lapsen äidin lisäksi kaksi ihmistä. Eilen kirjauduin Tinderiin. Ei se kovin hyvältä näytä – yhtään tuttua henkilöä ei harmikseni – ja onnekseni tullut vastaan – ainakaan vielä. Raha sielläkin puhuu. Aina kun jotenkin lähestyn nykyaikaista deitti-kulttuuria alan nähdä suutelevia pariskuntia siellä ja täällä. He ovat aina nuoria ja kauniita. Uusliberalismi toimii niin että mikäli vastustat sitä se kertoo omin sisäisin mekanismein että sinun tulisi kuulua heihin, ei vastustaa heitä. Siksi se onkin niin saatanallinen systeemi. Se mitä itse ymmärrän identititeettipolitiikasta on että mikäli et kuulu johonkin joukkoon, olet heitä vastaan... väärin! Asiat eivät ole mitenkään yksinkertaisia vaan kaikki on yhtä väriliukua sateenkaaren sävyissä. Jokainen on yksilö. Jokainen on saman arvoinen. Jokainen on erilainen. Yksisarvisten jahtaaminen on naurettavaa. Jos kehitys olisi oikeaa kehitystä, ihmiset eivät olisi loppuun palamisen rajalla, yksinäisiä ja masentuneita, ahdistuneita univaikeuksista kärsiviä. Valtio olisi jo kehittänyt koneen joka tarjoaisi kaikille halukkaille parin jonka kanssa lisääntyä - tai ei lisääntyä ja elää elämä onnellisen optimaalisesti. Nyt kun kaikki on paremmin, yli puolet ihmisistä asuvat yksin yksiöissä. Uusliberalimin suunnitelmaan kuuluu kaikki tämä, koska se lisää kulutusta sekä bruttokansantuotteen kasvua. Vitut väliä hyvinvoinnilla kunhan paalua tulee sisään ovista ja ikkunoista, harvoille ja valituille. Loputtomat mahdollisuudet valita aina vähän parempi johtaa siihen että ahdistus kaataa lopulta sitkeimmänkin yrittäjän. Yritin selittää tänään yhdelle kollegalle miten minulle riittää ihan hyvin vieläkin ne yhdeksänkymmentäluvulla ostetut Iron Maiden cd-ep:t. Niissä on kaikki se mitä tarvitsen tuon genren musiikista. Toki voin kurkata Spotifystä jonkun Voivodin lp:n vaan ei se enää kiinnity kovalevylleni koska en ole siinä iässä kun musiikkimaku vakiintuu. Nyt kuuntelen mieluummin jotain klassista radiosta koska se ei ärsytä eikä vituta, toisin sanoen häiritse maailmanjärjestystäni. Ihmisellä pitää kuitenkin olla mahdollisuus välillä olla myös turvassa ja rauhassa kotona niine vaikuttimineen joissa hän voi ladata itseään – rauhoitua, palautua stressistä. Voida hyvin hyvinvointivaltiossa. Kuuntelen uutta musiikkia niin kauan että alan pitää siitä jolloin se muuttuu tutun turvalliseksi - vanhaksi musiikiksi..? Tinder, toinen kausi. Elän talvea 2021 joka edeltää talvea 2020, Joulu käynnissä, uusivuosi edessä. Olen kolmatta vuotta ilman nikotiiniä. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Toki tänä vuonna olen lihonnut kesästä 2019 ehkä jopa 5 kg. Silloin olin laiha kaikesta nussimisesta, murehtimisesta sekä valvotuista öistä johtuen, stressin aihettamana. Seksipartnerini jopa vannoi rehellisyyttään laskeskeli hevonpaskaa suustaan joka toisella lauseella, akateemisesti muotoiltuina lauseina jotka olivat poliitikkomaisen taitavasti formuloitu niin etteivät ne koskaan luvanneet mitään, mutta herättivät toiveen onnesta tai paremmista ajoista. Opin ettei pidä elää suhteessa jossa toinen puhuu paskaa, eli en oppinut mitään? Suhteen päätteeksi seksikumppanini ehdotti että tekisimme minulle tinder-profiilin. Ajatus kuulosti minusta röyhkeältä vittuilulta sekä loukkaukselta. Hän esitti kenties jalon tarjouksen. Ihan sama. Aion tästä edes keskittyä vain ihmisiin jotka arvostavat minua. Tein tinder-profiilin. En ole juurikaan päässyt nauttimaan tänä vuonna 2020 seurasta. Alkoholiakin olen juonut hälyyttävän vähän. Veikkaisin että alle 50 annosta koko vuoden aikana. Suurimpina kerta-anosmäärinä n. 6 tai 7 annosta. Seksinhaku -sovelluksen ansaintalogiikka alkoi taas palautua mieleeni kun olin sitä – nyt pöytäkoneen kautta selaillut parin päivän ajan. Balladi kaiken turhuudesta alkoi soida yhtäkkiä päässäni. Alan miettiä miten minua turhauttaa kondomin käytäminen. Se jotenkin pilaa seksin harjoittamisen esteettisen kokemisen. Lisäksi veikkaan ja muistelen että se aiheuttaa iholle ennemmin tai myöhemmin jonkinlaisia reaktioita – enemmän kuin 'puhdas' iho tai lima-kalvo -kontakti. Vaikka vakaasti päätin että nyt pysyn lujana enkä alistu tyrkky-profiileille, pitkä sooloseksikausi ja yhä tyrkympien profiilien katselu aiheuttaa moraalin laskemista jopa minunkin kaltaisessa moralistissa. Alan jo taas haaveilla helposta, kevyestä, 'vapaan suhteen' seksistä – paremman puutteessa. Alan muistella niitä naimishetkiä luonnon helmassa jotka koin kesällä 2017 ja 2019. Mietin nykyaikaista naista. Yleistän. Kaunis, korkeasti koulutettu nuori nainen nauttii seksistä, mieluusti useiden eri miesten tai no – ihmisten kera. Ehkäisyvälineitä on käytettävä. Sitoumuksia vältetään. Huomisesta on turha murehtia – sille ei kannata ladata mitään odotuksia. Helppoa ja mukavaa. Tunteita ei laiteta peliin koska silloin voisi satuttaa itseään. Tässä kohtaa huomaan etten kykene moiseen. Minua sattuu aina, jos en ole rakastunut tai jos huomaan olevani yhdentekevä kulutushyödyke. Pohdin siis onko täysin utopistista kuvitella että vakiintuneen seksikumppanin kanssa voisi kehittyä suhde jossa asiat kehittyisivät jatkuvasti kohti suurempaa merkityksellisyyttä. Kiintymyssuhdetta? Olen aina kuvitellut että minun ja minua ehdoitta rakastavan naisen välille kehittyisi tällainen luottamukseen ja kaiken kattavaan yhteisymmärrykseen – rakkauteen pohjaava suhde jossa pyrkisimme tyydyttämään toista ja itseä niin kuin vain parhaiten pystyisimme, keinoja kaihtamatta, kaikkea kokeillen? Nyt näyttää siltä että minun on tyydyttävä vaihtuviin seikkailuihin joissa olen lähinnä kummajainen, taiteilija tai muusikko joka kiehtoo ihmistä koska elää täysin erilaista elämää kuin suhteen toinen osapuoli, eli toimin jonkinlaisena luonnonoikkuna, tutkimuskohteena, friikkinä – eläintarhan asukkina, kunnes lakkaan kiinnostamasta. Minua voidaan käyttää hyödyksi koska tarjoan taiteellista näkemystä asioihin, tuon syvällisyyttä arjen kovuuteen – kunnes rahan ja pinnallisuuden maailma kutsuu ja käyn arvottomaksi. Meitä on niin paljon että kiinnostavampaa on vaihtaa uuteen väliajoin. Olen kuin halpamuoti joka kuluu nopeasti tiedostavan ja nopealiikkeisen nykyihmisen päällä ja kaapeissakin. Kaverille kiertoon kun alkaa haukotuttaa. Olin lukevinani Kari Hotakaisen kirjasta kauniin kuvauksen siitä miten ihminen tarvitsee maksalaatikkoa ja seksiä ihan yhtä paljon ollakseen hyvä ihminen. Nyt en vain löydä sitä kohtaa kirjasta. Totta se kuitenkin on. Mietin vain että usein menee vuosia siihen että löytää juuri sen sopivan aina hyvältä – lähes samalta maistuvan maksalaatikon – jossa ei ole liikaa rusinoita ja joka on sopivan hintainen. On vähemmän työlästä tarttua tuttuun kuin etsiä jatkuvasti jotakin uutta. Uusi saattaa juosta sinua pakoon – ja jokaisen uuden kohdalla pitää kehittää itselle sopiva uusi tapa suhtautua uuteen. Se kuulostaa omalla kohdallani aivan liian työläältä. Mielestäni rakastuminen on valtavan kuluttavaa. Siksi en jaksaisi tehdä sitä jatkuvasti uudestaan, kohdistaa rakkauttani aina uudestaan uuteen kohteeseen. Organisaatio-uudistuksia tehdään koska uusliberalismi ohjaa sellaiseen toimintaan. Uusliberalismin ja bruttokansantuotteen kannalta on parempi jos ihmiset ovat sinkkuja sekä elävät avoimissa suhteissa koska he silloin kuluttavat enemmän rahaa – palveluita – muun muassa toistensa kosiskeluun – sekä jatkuvasti sirpaleina olevan psyykkeensä hoitamiseen. Sinkkutaloudet ovat tuottavampia! Maksalaatikoista vielä. Mielestäni olisi omituista alkaa kiinnostua Lidlin tai S-ryhmän maksalaatikoista, jos olisin jo mieltynyt siihen K-ketjun Pirkka-tuotemerkin alla olevaan laatuun. Mikä ihmisessä saa hänet ajattelemaan että jossain toisaalla on aina parempaa tarjolla? Ehkä oma historiani ja kasvatukseni on valmistanut minut tähän. Lapsena sain kaiken – kaikki oli aina parasta A-luokkaa. Nykyään elintasoni on niin alhainen että voin valita vain kaikkein huokeimman ja helpoimman. Ilokseni olen saanut huomata että kun elämästäni ovat poistuneet alkoholismi, työnarkomaanius, jokaviikkoinen erolla uhominen ja riitely, kokoomuslainen idiotismi ja pakkotyö, juhlapyhien rituaalit ja tavat sekä monenlainen muu turha kulissi sekä pelleily ja pönötys, olen onnellinen jos kaupasta löytyy lanttu-ja porkkanalaatikkoa puoleen hintaan. Perunatkin ovat todella edullisia, niiden lajike on 'Melody'. Mitä sitä vielä voisi toivoa. Internet tarjoaa kaiken mahdollisen musiikin maailmasta. Kirjastosta saa kirjoja lainaksi. No, tiedätte kyllä. Vedän 10 vuotta sitten osatmani juoksuasun päälle ja lähden tutulle reitilleni joka tarjoaa lohdutustaan tutusti ja turvallisesti – luotettavasti. Ahneus on ihmisen perisynti, kaiken pahan alku ja juuri, ilmastonmuutoksen liikkelle paneva voima. Kun ihmisen pitää saada valita tuhannesta sen sijaan että valitsisi viidestä tai vaikka jopa kymmenestä. Kaikki pitää kokea. Kateus – se on se te toinen. Miehet tuhoavat planettaa koska pitää jotenkin kiinnittää huomio vastakkaiseen sukupuoleen – päästä lisääntymään. Nainen taas turhamaisuuttaan haluaa samat kokemukset kuin toinenkin nainen. Kateus. Elämässä ihminen ei tarvitse kuin rakkautta. Rakkautta ja perheen. Kaikki muu on tois-sijaista. Siksi onkin turha tuhlata elämänsä orjatyössä orjapalkalla. Hukata parhaat vuotensa oravanpyörässä. Olla jonkun ymmärtämättömän apinan käskyläisenä, Itse opin tämän jo lapsena kun olin isäni firmassa kesätöissä. Ihmisen on tarkoitus toteuttaa omia unelmiaan. Ei toisten unelmia. Siksi meillä on niin paljon pahoinvointia. Oma ratkaisuni on elää yhteiskunnan töillä ja tehdä työtä joka tyydyttää itseäni. Teen töitä lähes joka päivä. Siihen kellonaikaan kun se minulle sopii. En vietä lomia. Tänään on tapaninpäivä. Aika on tärkein resurssi nykymaailmassa. Jos haluaa tehdä hyvää taidetta – aikaa täytyy olla ylen määrin. Yle onkin hyvä nimi kulttuurimme tukipilarille. Kun pysyy juuri ja juuri elossa, ei aikaa kulu turhaan nautiskeluun. Sitä paitsi parhaat nautinnot takaa kiintymys ja lapset. Minun kohdallani lapsi, joka on nykyään paras ystäväni, sen lisäksi että minä olen hänelle turvallinen aikuinen joka osoittaa rajat. Mikäli minulla olisi toimiva ihmissuhde viisaan naisen kanssa minulla olisi kaikki tarvittava. Rahaa tähän kuluisi noin 1200 euroa kuukaudessa. Universaali perustulo UBI. Se ratkaisisi suurin piirtein kaikki maailman ongelmat. Oletan että poliitikot yhdessä ymmärtävät ja toimeenpanevat tämän noin sadan vuoden päästä(kin). Onkin hieman huvittavaa että suomessa kaikkein köyhimpiä ihmisiä varten on olemassa instansseja ja tuhansia työntekijöitä jotka varmistavat ettei kukaan köyhä vain saa kymmentä euroa ylimääräistä kuukauden aikana, samalla kun suuryritykset ja suur-rikkaat kiertävät veroja kaikin mahdollisin tavoin kerryttääkseen omaisuuttaan ja näitä veijareita ei valvo kuin muutama kymmenen henkeä ilmeisesti ja heidän määräänsä luultavasti supistetaan vuosi vuodelta niiden poliitikkojen toimesta joilla on parhaat suhteet näihin miljardööreihin ja heidän lobbaajiinsa. Tätä muuten kutsutaan yleisesti tietääkseni uusliberalismiksi, toisin sanoen varkaudeksi, petkutukseksi, huijaukseksi, ja hyväksikäytöksi. Hyvin käytetty. Näin viime yönä todella vaikuttavan unen – tai unia. Siinä oivalsin peliteollisuuden sudenkuopan. Uni alkoi jotenkin sillä lailla että olin taidegalleriassa. Minun teoksia ripustettiin seinälle minulle ennestään tuntemattomien tekijöiden teosten viereen. Tutustuinkin näin uuteen taiteilijaan, mieheen jonka teoksissa oli keltaista ja violettia – samoin minun teoksissa – ne siis sopivat yhteen – ja totesimme asian innostuneina sekä mielissämme uudedsta tuttavuudesta. Mies ojensi minulle käyntikorttinsa. Minulla oli kaiketi joku heila mukana – muistan että tunnelma oli virittynyt. Tai sitten tämä naispuolinen henkilö vain toimi atraktina juonessa. Uni muuttui jonkinlaisen näin jälkikäteen ajateltuna taidemessujen lavasteiksi – Venetsian Biennaalessa on ehkä tuollaista. Kävelin kuin elokuvassa tai jättimäisessä installaatiossa. Lattialla mönki jonkinlainen karvainen jättimäinen puutarhaletkun kokoinen heisimato – seurueemme ohitse – onneksemme. Savua, höyryä, magentranväristä valoa. Blade Runner-tyyppiset olosuhteet, tai Alien – maiset. Sitten muistan myös kohtauksen jossa sekoittui jättiläisrauskujen tapainen massamuutto – balettimainen tanssikohtaus, kuitenkin niin että alastomat ihmiset yhtyvät toisiinsa paritanssinomaisesti niin että uroksen erektio on valtava bumerangi – ja sitten pari lähestyy toisiaan joogamaosessa risti-istunnassa – parittelu tapahtuu nopeasti toisiaan lähestyen, mekaanisesti ja toisteisesti – ilman intohimoa. Unessa tapahtui myös muita asioita joita minun on vaikea palauttaa mieleen mutta ne olivat pääosin Anselm Kieferin maalauksia muistuttavia visuaalisia ja esteettisiä – vähemmän kiinnostavia pieniä nyansseja ja koristeita. Unet ovat ihmiselon hienoimpia tapahtumia rakastumisen ja lisääntymisen jälkeen. Niissä voi parhaimmillaan nähdä aivan ihastuttavan ihania asioita, käsittämättömiä sekä psykedeelisiä. Mieleeni tulee nyt Leena Kronin teos Tainaron, josta ymmärsin kylläkin ilmeisesti aika vähän sitä toisillemme ääneen lueskellessamme erään seksisuhteen aikaan. Ymmärsin että olin yhdistänyt unessani asioita joita olin nähnyt Avarassa Luonnossa, lukemiani juttuja Kari Hotakaisen kirjasta, ehkä jotain myös Hayao Miyazakin elokuvasta Ponyo – ja kokemistani muista asioista – liitettynä pelkoihinini sekä epäilyksiini siitä minkälaisia asioita niin sanottu taidemaailma kohdalleni tuo. Nainen joka minua johdatteli unen alussa ei muistaakseni enää palannut uneen, mutta minun on myönnettävä ikäväkseni että jonkinlaista mustasukkaisuutta tai kateutta kuitenkin koin unessa myös vaikka se oli lähinnä innostava ja miellyttävä. Tämä kateus ei mielestäni kuitenkaan liity tuohon tanssikohtaukseen – koska se ei ollut kovinkaan kiihottava, vain kaunis – mutta mekaaninen näytelmä. Siitä huolimatta että olen joutunut elämään vuoden 2020 ilman naisen läheisyyttä, hellyyttä sekä tarjoamia nautintoja, huomaan eläväni juuri nyt elämäni parhainta aikaa, jossa luen Kari Hotakaista ja kuuntelen The Empty Foxhole-levyä. Nauran usein kovaan ääneen yksin oivalluksilleni. Huomaan olevani erityisen tyytyväinen ettei minun tarvitse huomioida ketään muuta vaan voin käyttää aikni ja ajatteluni juuri sellaisiin asioihin joihin koen senhetkistä tarvetta sekä mielenkiintoa. Seksin harjoittaminen on totta tosiaan usein miellyttävämpää yksin kuin partnerin kanssa – koska partnerin kanssa hyuomi kiinnitty usein liiaksi toisen nautintoon – ja miehenä usein siihen tuleeko lasti liian aikaisin ulos – saako nainen tyydytystä – jopa orgasmin. Sehän on naisen huolehtoimisen aihe – ei minun. Tai ainakin oletan että minua ohjastetaan tässä mikäli homma ei ala sujua haluamallaan tavalla. Muu olisi tyhmyyttä. Sitä toki on – omasta takaakin – vaan huonoa seksiä en harrasta pitkään kenenkään paitsi itseni kanssa. Veikkaan että hyvän seksin harrastamiseen tarvitaan pysyvää keskustelevaa yhdessä opiskelevaa suhdetta joka pysyy ylä ja -alamäissä eikä kärsi epäilyistä tai mustasukkaisuudesta. Luulisi sellaisenkin löytyvän – joka tyydyttäisi molempien mieltymyksiä – sekä esteettisiä että henkisiä. Tähän ajattelin lakkaamatta pyrkiä tästä eteenkin päin. Mielestäni vieraissa käymiseen tulee pyytää lupa – silloin suhteessa voi säilyä tasapaino ja kunnioitus toista kohtaan. Hotakaisen kirjasta Kari esittelee asiat päiväkirjamaisessa osiossaan totena. En enää usko siihen mitä hän kertoo. Samoin kävi kun luin Jari Tervon kirjoittamaa Loiri – elämäkertaa. Toisaalta, jos kaikki kerrottu on totta, syntyy mielikuva jossa merkittävää taidetta voi tehdä vain henkilö joka panee kaikkea mikä liikkuu, sekä nauttii kaikkia saatavilla olevia päihteitä aina kuin se vain suinkin on mahdollista. Mielestäni tässä haisee nyt paskapuhe. Luen eteenpäin jotta minulle selviää josko Karin elämässä tapahtuisi jonkinlainen muutos – Valamossa kenties? Mietin myös sitä että kun tällä hetkellä ja usein muutenkin on vahva tarve taiteilijoilla kohauttaa – niin voiko käydä niin että kohahduttamisen tarve alkaa tuottaa paskaa taidetta. Hotakaisen kirjan luettuani mielessäni hautonut ajatus vain voimistuu. Alan todella kyseenalaistaa voiko hyväksi taiteilijaksi lainkaan tullakaan mikäli kieltäytyy päihteiden käytöstä ja koettaa elää terveellisesti. Motiivini pysyä selvin päin tähän asti on ollut lähinnä se että haluaisin säilyttää mielenterveyteni, lisäksi haluaisin olla hyvä esimerkki, ensiksikin lapselleni, mutta myös mahdollisille taiteeni ymmärtäjille. Pyrin todistamaan että hyvää taidetta voi synnyttää myös täysin selvin päin. Päätin lainata vastapainoksi kirjastosta Juha Hurmeen kirjan 'Niemi'. Olen lukenut Hurmeelta 'Nyljetyt ajatukset' joka oli aivan riemastuttava – sekä 'Hullu'n joka sekin oli tietysti omalla tavalla riemastuttava – lähinnä koska Hurmeelle kävi hyvin – ja osittain siitä syystä minäkin olen vielä olemassa (kun minullekin kävi tavallaan hyvin..?) ja kirjoitan nyt tässä. Hurme edustaa minulle maailmassani jotakin kunnollista. Yritän asettaa nämä kaverit jotenkin vastapareikseen mielessäni – mutta totean sen nopeasti turhaksi. Kai molemmat lopulta ovat hyvän puolella, vaikka Hotakaisesta minun on vaikeampi olla 100% varma. Se johtuu ilmeisesti hänen pohjois-Savolaisuudestaan. Huomaan nykyään usein miettiväni sitä miten erilaisia ihmiset ovat. Yksi arvostaa älykkyyttä, joku pysyvyyttä. Huomaan usein miettiväni mikä on lopulta viisasta. Monen mielestä kannataisi ilmeisesti ottaa ilo irti nyt ja vetää rotkosta alas hymy korvissa koska niin lopulta kuitenkin käy. Itse olen sitä koulukuntaa joka istuttaisi mieluusti omenapuun tai kaksi. Toivottavasti emme ala asiasta kuitenkaan asein riitelemään. Se tästä vielä puuttuisi. Olen viime päivinä miettinyt paljon juuri tätä että kuka on viisas – älykäs ja kuka taasen täysin tyhmä. Asia ei jätä minua rauhaan. Päätän silti jättää asian sikseen – koska se ei valmistu. Varminta kai olisi sanoa että teki niin tai näin niin 'vaimo' lähtee kuitenkin – tai ajaa minut kadulle. Lohduttavaa oli kuitenkin lukea Roman Schatzin haastattelua – päädyin tavaamaan sitä aivan vahingossa kun yritin etsiä Schatzin ohjelmaa jossa Hotakainen – mutta... Roman ilmoitti otsikossa että jos ei saa seksiä naiselta, nainen ei kiinnosta. Pitäisi ilmeisesti itsekin noudattaa tällaista ohjeistusta – että en jää vonkaamaan vaan hakeudun parempaan seuraan. Näin olenkin toiminut sitten aina lopulta – ilmeisesti sen jälkeen kun minua on jo jonkin aikaa petetty kiinnostavamman seksipartnerin kanssa.... Harmikseni vain joudun aina nuolemaan ensin haavojani vuoden päivät ja sitten etsimään naista parin kolmen vuoden ajan. Nyt on menossa kuudes paussi sekä etsintävaihe toisella vuosituhannella. Hätäännyin, olen ollut vain viiden naisen kanssa sillä lailla tämän vuosikymmenen aikana. Vuosikymmen on mennyt siis lähinnä runkatessa. Vain viitenä kesänä olen saanut suht säännöllisesti seksiä. Ihan hyvää seksiä mielestäni. Se on tietysti paljon näin lyhyeltä ja rumalta mieheltä, mutta veikkaan että minua paljon epämiellyttävämmät sekä rumemmat ja tyhmemmät ovat nussineet paljon enemmän. Alan jo kyseenalaistaa teoriaani siitä että minä rakastelen naisten kanssa ja useat 'vain' nussivat. Nyt alkaisi käymään jo taas se ihan tavallinen nussiminenkin oikein mainiosti. Minä taidan olla tyhmä kun en saa useammin seksiä? Toisaalta, monasti olen todennut että seksi yksin - niinn sanottu soolo - seksi, on sillä lailla kovin nautinnollista että siitä puuttuu suorituspaineet täysin. Voi tulla ihan juuri niin nopeasti kuin itselle sopii ja tyydytys on aina lähes täydellinen. Partnerin voi kuvitella joka kerta uudestaan mieleisekseen – en ole vieläkään kyllästynyt. Mietin vielä että kulttuurin alalla – ja suomessa, pitää kehittää jonkinlainen katu-uskottavuus jotta voi menestyä. Hotakaisen kirja 'Klassikko' tavallaan kertoo juuri siitä pyrkimyksestä – miten saavuttaa mainetta – kunniaa – kuolemattomuus. Ehkä kuolemattomuus saavutetaan niin että joku toinen kuolee? Tai sitten kuolee pyrkyri tavoitellessaan kuuluisuutta, kun se ilmeisesti vaatii hirvittävän määrän ryyppäämistä ja muita päihteitä – ja vielä juuri oikeassa seurassa. Vain siten voi todistaa olevansa hyvä jätkä – tai friidu. Huoh. Tänä (luojan) vuonna 2020 olen saanut sen mitä olen kovasti halannut. Kun katson ikkunasta ulos siellä näkyy vain yksittäisiä kulkijoita. Autotkin tuntuvat liikkuvan levollisemmin – välillä. Äsken kun tuijotin viimeistä palavaa klapia kakluunissa mietin miten paljon se näytti jättimäiseltä katepillarillalta, perhosen toukalta. Kuuntelen 'Trout Mask Replica'a mikä saattaa tietysti vaikuttaa osaltaan olotilaani, mutta luulen että on parempi etten laajenna tajuntaani tästä enempää. Kamomilla – yrttijuoma riittää minulle ihan hyvin inkiväärin ja hunajan kera. On ihanaa 'syvä'kuunnella musiikkia kotona huopaan kääriytyneenä ja tuijotaa seiniä. Ei siihen oikeasti mitään huumeita tarvita että luovuus alkaa kukkia. Siihen tarvitaan vain aikaa – ja kykyä tylsistyä. Minulla on nyt vähän virikkeitä käytössä ja siksi voisin kirjoittaa ajatuksistani loputtomasti, vaan tämän päivän osalta taitaa kuitenkin olla homma pulkassa ehkä sitten kuitenkin. Kauniita unia. Tinder Muistaakseni vuonna 2015 (Korkeavuorenkatu) hankin älypuhelimen jotta pääsisin Tinderiin. Tuolloin minulla oli parempi taloudellinen tilanne joten sille ei ollut estettä. Erosta oli kulunut 2 vuotta joten oli aika tehdä jotain. Toivoin löytäväni Tinderistä jonkun tutun naisen josta olen kiinnostunut ja joka etsii myös seuraa. Olen aina tainnut olla liian hyvän-näköisistä kiinnostunut, he ovat jo varattuja tai eivät ole minusta lainkaan kiinnostuneita. Muistakseni ensimmäinen Tinder-yritys ei johtanut mihinkään. En tavannut ketään sen kahden vuoden yrityksen aikana. Ok Cubidissa olin myös, sen kautta tapasin yhden naisen mutta 'mitään ei tapahtunut'. Sitten muutin Kerttulinkadulle vuonna 2017. Tinderin kautta tapasin tumman Erinin näköisen naisen. Hän oli ihan kiva, seksiäkin oli. Hänen äitinsä 'on' alkoholisti ja hän itsekin juo mielellään. Hän halusi myös lapsen. Saikin – näin olen ymmärtänyt, jonkun mahdollisesti Turkista kokotoisin olevan kanssa vuoden päästä siitä kun kerroin etten voi alkaa seurustella hänen kanssaan. Tapasin myös yhtä toista naista mutta en syttynyt tuosta tapaamisesta. Sitten kului vähän aikaa ja tapasin 'Famme Fatale' – naisen. Siitä sitten erikseen raportti myöhemmin. Nyt vuonna 2020 joulun jälkeen ja yhä 2021 tammikuussa olen käynyt läpi satoja profiileja Tinderissä. On tullut yksi match henkilön kanssa joka asuu jossain 190 km päässä. Hänelle lähetin muutaman viestin, yhteen hän vastasi. Jatkoin kirjoittamista. Hän ei vastannut. Korona-ajan sinkut-ryhmässä olen ollut ehkä syyskuusta asti. Sieltä ei ole löytynyt vielä yhtään mielenkintoista hahmoa Turun seudulta. Se yksi josta vähän kiinnostuin taitaa olla Reiskan sukulainen ja on ollut Kristerin kanssa tekemisissä joten en uskaltanut kirjoittaa hänelle. Hän myös ilmaisi ryhmässä olevansa edelleen varuillaan – koska edellinen suhde oli valheellinen? Väkivallasta Jouduin rehtorin ja pelottavan liikunnanopettajan (Timo Jalo) puhutteluun ensimmäisellä luokalla Martin koulussa. Luokkatoverini Atte Markulan nenä 'aukesi' jonkun oppitunnin alussa. Nokkapokka. Nahistelimme jostain ja päätteeksi Atten nenästä alkoi tulla verta. Olin jo tuolloin oppinut nauramaan Terence Hill ja Bud Spencer –elokuville. Aleksi Naaranoja mukiloi minua koko ala-asteen ajan, kunnes Ilari Pasila tuli luokkaan – hän harrasti judoa – ja käytti Aleksia harjoittelukumppanina, joten minä sain levähdysaikaa mukiloinnista. Selvisin ylä-asteen jotenkuten läpi kun pärjäsin kohtuullisesti jalkapallossa. Mitenköhän paljon paremmin olisin siinä pärjännyt jos olisin käyttänyt silmälaseja pelatessani?! Pitkän matkan juoksussa pärjäsi ilman lasejakin! Pääsin maastojuoksujoukkueeseen ja pärjäsimme kohtuullisesti. Sain jonkinlaista arvostusta sitä kautta. Lisäksi Tommi Rantanen auttoi minua usein eri asioissa koska piirsin hyvin – sitä kautta sain myös jonkinlaista arvostusta. Ylä-asteella vedimme toisiamme turpaan Samuli Karalan kanssa. Saku Toivasen kanssa tappelin vain kerran, näytösluonteisesti, ensimmäisenä koulupäivänäni Museomäen ylä-asteella. Silmälaseja piti käydä korjaamassa usein torin laidassa Instrumentariumin myymälässä. Tädit tekivät sen ilmaiseksi! 90-luku ja hyvinvointivaltio! Kohtasin oikeaa todellista julmaa ja kovaa väkivaltaa oikeastaan vasta ammattikoulu-aikanani. Opiskelin vuoden sähkötekniikkaa Juhannuskukkulan koulussa. Tuona aikana tutustuin Ville Saloseen. Liikuimme kaupungilla sekoilemassa, poltettiin tupakkaa ja juotiin kakkoskaljaa. Punkkarit (Ville) ja hiphopparit Mikko ja Makke Laaksonen olivat yhtä jengiä ja skinit oma porukkansa. Ville sai maihinnousukengästä takaraivoon ja löi päänsä katukiveen Forum-korttelin sissänkäynnin edessä Aurakadulla Kop-kolmiota vastapäätä. Ambulanssi. Viikko sairaalassa. Tikkejä päähän. Aivotärähdys? Ville selvisi kolauksesta – alkoi soittaa 'Kuuden viljan muroissa' – Ville Mättön ja Samuli Karalan kanssa. Myöhemmin tuosta touhusta sukeutui 'Kupittaa' – orkesteri. Minulla oli muutamia tyttö-ystäviä tuolloin. Esin Pirita joka asui Rykmentintiellä. Sitten Elina Rätiälänkadulta. Katri Pääskyvuoresta. Sitten pidempi suhde Hannan kanssa (Karhukadulta/Lauste). Hannan kanssa oli ihan hauskaakin. Paneskeltiin Hannan kotona vaikka vanhemmat olivat ala-kerrassa. Minulla oli auto, menin armeijaan. Armeijassa ei ollut väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa – psyykkistä sitäkin enemmän. Sain tutustua Utö – saareen 150 (?) päivän ajan. Hannan jälkeen aloin seurustella Jalasjärveläisen tytön kanssa. Olimme Espanjassa – Zaragosassa matkalla. Tuuli Tuomi otti meidät mukaan tulevien EU – nuorten tapaamiseen. Hauska reissu. Mukana oli ainakin Virolaisia, Skotlantilaisia ja Italialaisia nuoria. Viinaa juotiin tietty paljon, punaviiniä lähinnä. Sanna otti minua kädestä jossain yökerhossa pilkun jälkeen. Sitten kun olimme tulleet Turkuun aloimme seurustella, treffit oli Daily Newsissä. Tämä suhde alkoi pitkälti siitä että aikaisempi suhteeni oli päättynyt ja en ollut löytänyt ketään muuta. Tuolloin en tietenkään ymmärtänyt toimivani väärin. En vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään kun asuimme jo saman katon alla. Suhde jatkui jotenkin sopuisasti siihen asti kun Jalasjärven tytöllä todettiin jonkinlainen syöpä olkavarressa. Luu hapertui lähes olematomiin aivan itsestään. Yritin olla tukena ja hoitaa sekä hoivata. Lopulta luu korvatiin jollain jalan luulla joka toimi varaosana – tyttö parani, pääsi samaan kouluun kuin minä, vuosiluokkaa nuoremmalle kurssille, ystävystyi, alkoi käydä baarissa, minä ihastuin hänen luokkatoveriinsa, suutelimme jatkoilla, nousi kohu, erosimme. Olin ollut koko suhteen ajan tietoinen siitä että minua kiinnosti muut naiset samalla kun tyydytin tarpeitani tytön kanssa. Tämä oli toki moukkamaista käytöstä vaan en kai oikein itsekään ymmärtänyt mitä olin tekemässä. Tästä syystä tappelimme toisinaan – läimimme toisiamme – molemmat yhtä paljon. Kumpi aloitti – en tiedä. En kuitenkaan koe että olisin ollut suhteen aikana väkivaltainen. Toki runsas alkoholinkäyttö saattoi aiheuttaa välillemme konflikteja joissa oli huonoja viboja vaan enemmän taisi vaikuttaa kuitenkin se että molempien perheissä oli alkoholisti eli kasvuympäristömme oli vaikuttanut tunnemaailmamme kehitykseen lapsesta asti. Sitten tapahtui kaikenlaista, kävimme Senegalissa Dakarissa Minna - Maija Lappalaisen johdolla ja ties mitä muuta. Kun palasin Afrikasata ajattelin että nyt olen tyytyväinen sinkku koska kaikki on hyvin! Samana päivänä kun palasin Senegalista löysin Tanjan TVOlta, Sasu Mykkäsen ja jonkun toisen syntymäpäivä-riennoista. Tanjan kanssa oli ihan kivaa alussa. Paneskeltiinkin jonkin verran. Kerran lähdimme autolla Lieksaan, Patvinsuon kansallispuistoon vaeltamaan. Ajoimme sinne yhtä soittoa. Ehkä nautimme vain tupakkaa ja kahvia koko matkan aikana. Kun pääsimme perille ja saimme teltan pystyyn sekä jotain syödäksemme, menimme teltaan tappelemaan. En muista miten kaikki tapahtui, mutta jouduin selättämään Tanjan – josta hän suutui käsittämättömän paljon, taisi yrittää jopa purra. Veikkaan että joku riippuvuuden laji näyttäytyi siinä. Laskut? Viinahulluus? Mene ja tiedä. Selvisimme vaelluksesta kuitenkin ehjin nahoin. Piti vain ensin selvittää että olemme tasa-arvoisia. Siihen asti olin kai ollut vain orja tai käyttöesine. Istuttuani naisen päällä tovin hän kai ymmärsi ettei ylitseni kävellä loputtomiin? Tanjan kanssa ehdittiin asua Pikisaaressa Fregattikadulla ja Hakaniemessä Viherniemenkadulla. Lopulta ymmärsin lähteä pakoon Mäntyharjulle Salmelan residenssiin. Hiihdin, kävin avannossa, aloin tehdä englanninkielisiä lauluja, kuuntelin Joni Mitchelliä ja Emmylou Harrista. Nukuin neljä yötä Repoveden kansallispuistossa, Olhavan kalliolta näin teltan ovesta kun laulujoutsenet ilmoittivat kevään tulleen sumuisena aamuna. Toukokuun alku oli kaunis, syntymäpäiväni taisi olla tuolloin. Törmäsin johonkin tuttuun silloin siellä – mutten muista kehen?! Se oli täysin absurdi kohtaaminen! Kuka helvetti se olikaan!? Kenties se jamppa joka oli armeijassa kanssani, joka möi minulle Nirvanan Ruisrock-keikan – käsivaralla kuvatun VHS – kasetin josta maksoin varmaan jonkun ihan naurettavan summan tyyliin 100 markkaa. Sama mies myi ehkä kameroita Rajala-kamerassa Kalle Ahdin kanssa? Tanjan kanssa siis selvittiin pienellä telttapainilla. Krohnin suvun tytön kanssa emme käyneet toisiimme lainkaan käsiksi, väkivaltaa harjoitettiin psyykkisesti, lähinnä hänen toimesta. Älykkäät naiset ovat ah niin seksikkäitä vaan saattavat olla myös hyvin vaarallisia. Tämä kävi ilmi Uittamon tytön kanssa mitä karmaisevammalla tavalla. Pelkäsin ensimmäistä kertaa oman henkeni puolesta hänen seurassaan. On kiehtova muistella sitä miten on nukkunut jonkun ihmisen vieressä yönsä. Uittamon tytön kanssa nukuin lähes aina huonosti. Hän taas vaikutti nukkuvan erittäin hyvin. On kiehtovaa miten toiset nukahtavat aikaisin illalla ja heräävät aikaisin aamulla. Minä taas usein luen myöhään ja nukun pitkään. Siiten joidenkin ihmisten seurassa ei vain tunnu turvalliselta. Yritän muistella minkälaista Uittamon tytön kanssa oli loppuaikoina kun riitelimme. Väkivallan uhka leijui huoneessa. Viha paloi silmissä. Viha taisi johtua siitä kun en ollut tajunnut lähteä – kun en ollut tajunnut lopettaa rakastamasta, tai ihailemasta, tai sitten siitä kun en toiminut kuten hän oli toivonut. Minun olisi pitänyt käydä hänen kimppuunsa, minun olisi pitänyt yrittää ottaa hänet väkisin, ilmeisesti. On hyvin vaikeaa lähteä pois kun vielä on vähän rakkautta jäljellä. Ihmismieli on kai rakennettu niin että se tarrautuu oljenkorsiin. Mitä jos vielä – ehkä hän vielä ymmärtää... tai muuttuu, parantaa tapansa! Hah! Toisaalta, minun jos jonkun pitäisi tietää että päihteet ja valheellisuus ovat voittamattomia – niille häviä aina. Psyykkinen väkivalta – vallan käyttö on myös voima jolle ei voi mitään. Paitsi että voi kävellä pois. Jos pystyy, osaa , ymmärtää, uskaltaa. Uittamon tyttö tarjosi minulle Intialaisen aterian palattuaan reissulta. Lähdin hänen luokseen optimistisena. Ehkä saisimme sovittua asiat. Ehkä hän pyytäisi anteeksi huonoa käytöstään – sitä että oli kohdellut minua esineenä – tunteettomasti? Söimme jotain vihreää – myös pakasteherneitä... sahramilla (väärennettyä) maustettuja? Myös jotain snäkkiä – varpusen paskalta näyttäviä hyvin pieniä mustia koukeroita, sekä kukista uutettua viinaa – joka maistui lasinpesunesteeltä. En tiedä selvisinkö illasta vain siksi elossa että uusi tuttavuuteni Harri Kemppainen soitti minulle juuri tuolloin. Kerroin hänelle missä olin ja mitä tein – kenen kanssa. Sen jälkeen tunnelma Uittamon tytön kotkan pesässä muuttui täysin. Hän kertoi miten oli nussinut jonkun jo aiemmin nussitun kanssa heti sen jälkeen kun oli antanut minulle 'rukkaset'. Lisäksi oli kaikenlaista muutakin säätöä – minä kiinnostin vain jutustelukaverina. Persettä oli kuulemma jaettu – hän ilmoitti olevansa kevytkenkäinen – jos siltä tuntui. No nämä asiat oli nyt hyvä vihdoin kuulla ääneenkin kun tavallaan tämä kaikki oli jo itselleni selvää ja olin jopa yrittänyt keskustella asioista aiemmin rakentavassa hengessä. Nyt asia tuli vihdoin selvitettyä. Kun olin kysynyt onko hänellä muita – hän vastasi aiemmin ei. Nyt kyllä. Olisin voinut kysyä miksi valehtelit aiemmin vaan tunnekuohussa en tätä osannut tehdä. Olin yhä sitä mieltä että nainen on ihan hyvän näköinen – olen optimisti – vähän hullu ja tyhmä kai myöskin. Se että ymmärtää että jokin ihmis-suhde ei voi tarjota itselle mitään – voi viedä aikaa, mikäli on alun perin ollut rakastunut. Minulla tämä prosessi otti yli puoli vuotta. Nyt en haluaisi edes hengittää samaa ilmaa tuon naisen kanssa, vaan kesään 2020 saakka tuo nainen ui uniini yhä, koska seksi hänen kanssaan oli kuitenkin aina melko nautinnollista – vai oliko sittenkään... se että seksiä on ei välttämättä tarkoita että tilanne olisi parempi kuin jos seksiä ei ole lainkaan. Tämä ero hämärtyy usein jos seksuaalisuudessa tapahtuu hidas muutos jossa toinen osapuoli vaikuttaa kerta kerran jälkeen tunteiden tasolla yhä kylmemmältä – haluttomammalta, tai välinpitämättömältä. Homma muuttuu pakolliseksi suoritukseksi tai krapulaa miedontavaksi tapahtumien sarjaksi. Se että se ei ilmeisesti tuottanut hänelle juuri mitään iloa olisi pitänyt saada minussa aikaan nopeampaa reagointia – vaan ei... opppia ikä kaikki! Lapsi Lapsi nukkuu. Hiljainen ja rauhallinen tuhina kuuluu pimeästä olohuoneestamme jossa nukumme molemmat – poika toisella puolella ja minä toisella puolella huonetta. Kakluuni lämmittää. Helmikuun sade ropisee ikkunaan. Joka kerta, noin 11 yönä kuukaudessa hän nukkuu minun luona. Olen maailman onnellisin ihminen näinä iltoina ja öinä. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin nähdä oma lapsi nukkumassa tyytyväisenä ja levollisena omassa sängyssään kun tietää että hänellä on kaikki hyvin. Seksuaalisuus – naisen mysteeri Olen elänyt avoliitossa kolmen naisen kanssa, kolme vuotta per ihmisolento. En tiedä onko heistä kukaan saanut orgasmia kanssani. Toki muistan että kovaa ääntä heistä piti jokainen jossain vaiheessa – useinkin – rakastellessamme. Viimeiset kaksi ihmistä (ei pitkiä suhteita - alle puoli vuotta kestäneitä) joiden kanssa olen ollut intiimissä yhteydessä kertoivat etteivät he voi saada orgasmia kuin aivan poikkeustilanteessa – mitä ikinä tämä sitten tarkoittaakaan? Seksistä kanssani he kuitenkin vannoivat nauttivansa kovasti tästä huolimatta. Minä ainakin nautin. Olen monasti todennut suhteen ollessa lopuillaan että seksin takia voi kestää aika huonoakin kohtelua. Olen miettinyt paljon sitä olenko oikeastaan ollut kaikissa suhteissa pää-asiassa seksin takia. Toki esim viimeisin suhteeni tarjosi myös esteettisesti hyvät puitteet. Valitettavasti vain luonne voi pilata esteettiset ja seksuaaliset ilot. Päihdeongelma myös. Parinvalinnasta Kymmenen vuoden ajan olen asunut Turussa. Olen yrittänyt pitää silmäni auki ja välillä hakeuduin jopa paikkoihin missä naisia on ollut runsaasti. Varattuja en ole koskaan halunnut häiritä. Tosin on aika vaikeaa tietää kuka on varattu – kuka kiinostunut ylipäätään vapaista miehistä – minusta, saati parisuhteesta. Minulle on tullut isona yllätyksenä miten monet tyytyvät yhden illan juttuihin tai panosuhteisiin. Koen että sellaisessa on liikaa vaivaa. Haluaisin varmistua seksin saannista pitkässä juoksussa. Jos pitää kilpailla tai pyrkiä jonkun naisen suosioon, toivoisin ettei se jäisi kertalaukaukseksi vaan vaivan-näköni palkittaisiin pysyvällä kiintymyksellä. Mikäli seksikumppani harrastaa seksiä myös jonkun toisen kuin minun kanssa – tai usean muun, tuskin hänen libidonsa jaksaa ruokkia myös minun nälkääni. Korona ja ihmiskunnan tyhmyys Ihminen on paljon tyhmempi kuin olen tähän asti osannut pelätä. Oma tyhmyyteni on lukijalle tullut selväksi jo varmasti kauan aikaa sitten. Ehkä jos minulla on mahdollisuus lukea kirjoittamani joskus teoksen ilmestymisen jälkeen – vaikka kahden vuoden (kymmenen vuoden - siinä ajassa on jo unohtanut kaiken kirjoittamastaan!) päästä siitä, ymmärrän itsekin vähän omaa tyhmyyttäni. Ihminen hakee eskapismia, Pakoa todellisuudesta, kaikin keinoin. Katsoin eilen elokuvan Swingers – Pamela Tolan ohjaama, pohjautuu johonkin jonkun jossain aiemmin tekemään elokuvaan ja käsikirjoitukseen. Takaisin asiaan. Jos tuo elokuva olisi taustoitetu toisin, vaikka siten että mitä ihminen on valmis tekemään jotta hän pääsee eroon ilmastoahdistuksestaan, oltaisiin mielestäni jo jossain – lähellä taidetta. Nyt esimerkiksi koko elokuvan tärkein kohtaus jäi hämäräksi. Miksi pääosan esittäjä Aku Hirviniemi toimi niin kuin toimi – elikö hän harhojen vallassa vai pyysikö Willamon esittämä hahmo todella häntä pelastamaan itsensä. Asiaa ei selitetty – tyypillistä. Rakkaus on typerää ja naiivia – saattaa elokuvan katsoja todeta ja poistua elokuvista jatkamaan elämäänsä niin kuin ennenkin. Silloin elokuva ei ole taidetta. Vaan jos katsoja kokee muuttuneensa elokuvan ansiosta – taide on saattanut tapahtua. Jos ihminen saa aina vain vahvistusta oman egonsa pönkittämiseksi kulttuurin tuotteista hänestä kehittyy egoistinen kusipää – tämä on oma teoriani. Korona on altistanut meidän massa – testiin. Mitä tapahtuisi jos joutuisimme todella tekemään jotain todellista – muuttamaan omaa elämäämme – luopumaan eskapismista ja muusta todellisuuden paosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi – miltä elämä tuntuisi? No tältä – korona on luonut tahtomatamme meille simulaation ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehtävistä (pakollisista - välttämättömistä) muutoksistamme elämään. Olemme sopeutuneet. Nyt vain pitäisi jatkaa näin. Rajoitteita alettaisiin purkaa vasta kun luonto alkaisi elpyä, ilmakehä puhdistua. Korona teki meille palveluksen jota emme olisi ikinä itse pystyneet aloittamaan – emme olisi edes osanneet ryhtyä. Saimme luonto-äidiltä lahjan. Luonto näytti meille suunnan – tien. Tao. Paluumuuttajana Turussa Minulla on ollut siitä asti kun muutin Helsingistä kolmen vuoden opiskeluajan jälkeen takaisin Turkuun sellainen olo että monen mielestä minun ei olisi kannattanut tulla takaisin. Minua ei olla kaivattu. Minuun on suhtauduttu epäluuloisesti. Monella kai on sellainen käsitys että kun Helsinkiin mennään – sieltä tullaan jotenkin parempana takaisin. Ei, sieltä saa ehkä jonkin koulutuksen mutta paska pysyy paskana. Ne jotka sinne jäävät – varmasti uskovat olevansa parempia. He jotka tajuavat palata sinne missä on hyvä olla – ovat ehkä oppineet elämästä jotain oleellista. Helsingissä on ihan kiva käydä vaan pelkästään kun katselen kuvia pilvenpiirtäjistä jotka nyt kohoavat Helsingkiläiseen horisonttiin, tiedän tehneeni oikean päätöksen. Tiesin tehneeni oikean päätöksen kun ensimmäistä kertaa rullasin polkupyörällä Auran rantaa pitkin kesällä vuonna 2009. Pilvenpiirtäjät ovat yksi konkreettinen esimerkki siitä mikä monessa paikassa on pielessä. Toki nyt pian astuva muutos polkupyöräilemiseen Auran varrella on samaa paskaa – muuotosta huonompaan – vaan sille edes minä en voi mitään. Ihminen on tyhmä. Kuningas Alkoholista Alkoholilla heikennät omaa suorituskykyäsi. Miksi antaisit tasotusta muille – vaikka kilpailisitkin vain itseäsi etkä muita vastaan? Esiintyvänä muusikkona tajusin tämän joskus vuosien 2004 – 2010 aikana. Ajattelin että en enää koskaan halua alistua ajatukselle että ehkä keikka meni huonosti koska join yhden tai kaksi olutta ennen esiintymistä. Keikan jälkeen voi siten juoda niin paljon kuin haluaa eikä se vaikuta enää sen iltaiseen keikkaa - huomiseen toki. Usein itselleni käy kuitenkin niin ettei tee mieli juoda myöskään keikan jälkeen - vaan haluaa mennä nukkumaan! Pilvestä Minulla on vain harvoja kokemuksia pilven polttamisesta viimeisen 20 vuoden ajalta. Sitä ennen vähän enemmän, ehkä olen kertonut niistä jo – mutta iloinen kohtaaminen ystäväni Tero – Petrin kanssa valaisi asiaa kohdallani tyydyttävästi. Hän sosiaalityöntekijän hahmossa kertoili minulle jotain siitä miten on itse huomannut pilvenpolttajia kohdatessaan että heihin in vaikea muodostaa suhdetta koska heidän ympärillään tuntuu olevan jonkinlainen kalvo, kerros joka estää kohtaamisen, tutustumisen, tunteet. Mene ja tiedä – ehkä näin. Tinderistä Olen käynyt kuluneen viimeisen kolmen kuukauden aikana Tinderissä läpi luultavasti ainakin tuhat – ehkä kaksituhatta profiiliä. Ihmistä. Ensimmäinen yhteensopiva löytyi tammikuussa. Yritin viestiä hänen kanssaan vaan hän lakkasi vastaamasta kahden viestin jälkeen – kun kysyin käytkö joskus Turussa. Toinen yhteensopiva (tulitikku) olikin itselleni ennestään tuttu nukketeatteri-ammatilainen. Olen yrittänyt kirjoitella hänen kanssaan nyt pari päivää. Epäilen että hänkin on jo täysin kyllästynyt minuun. Minuun on herännyt epäilys että maailma on muuttunut pinnalliseksi. Heh! Onko minulla täysin harhainen käsitys elämästä, kun kuvittelen että elämässä voisi olla tasapainoinen ihmis-suhde naisoletetun kanssa. Nais-oletetun joka herättää minussa päivästä toiseen seksuaalista halua. Ja minä hänessä. Voisimme elää vaikka erämaassa, vuorten kätköissä, emme tarvitsisi muita. Omat lapset riittäisivät. Emme näkisi muita koska rakastaisimme toisiamme. Silloin on aivan yhdentekevää missä asuu, New Yorkissa keskuspuiston vieressä, tai Kuubassa hiekkarannan naapurissa - kunhan ei olisi sotaa eikä nälänhätä, tai ilmastonmuutoksen aiheuttamaa uhkaa ja epävarmuutta. Kulkutauti? Nyt ovat nämä kaikki. Elämme hyvinvointivaltiossa jossa ihmiset purjehtivat kesäisin muskeliveneiden seassa ja juovat kuohuviinejä, syövät katkarapuja, ja mielialalääkkeitä, sekä pelkäävät että puoliso nussii muiden kanssa. Ja nussiikin. Minä ainakin peläisin, pelkäsin. Uusliberalismin polttoaine Ihmiselle joka on onneton, tytymätön ja jonkin tarpeessa, kokee kaipuuta, on helppoa myydä jotain – tarjota korviketta. Sanoa että joo on tosi surullista ettet voi saada sitä mitä haluat mutta tässä on jotain lähes yhtä hyvää – tämä tekee sinut onnelliseksi. Tarjoamme vielä parit ilmaiset juomat päälle niin jaksat taas oravanpyörää! En tiedä mitä muut ihmiset haluavat mutta itse olisin halunnut perheen. Vaimon joka on taisteluparini muuta maailmaa vastaan – jos niin tarvitaan ja joka ymmärtää että kaikki mikä on uhkaksi perheemme yhtenäisyydelle on sitä jostain syystä – yleensä kateudesta, tai vain ollakseen mulkeroita. Ihminen tarvitsee oman heimon, itse olisin halunnut perheen – en esimerkiksi TPS:n kausikorttia tai melontaporukkaa. Monien ryhmien pää-asiallinen tarkoitus on ansaita rahaa ja todistaa että minulla menee paremmin kuin heillä – siksi ihmiset eivät enää puhu toisilleen asioistaan (eivätkä ansioistaan - ansiotuloistaan) – ja siksi myös tarvitaan ihan helvetisti lisää terapeutteja. Tästä syystä tarvitaan myös avoimia suhteita, seksileluja, koiranpentuja ja citymaastureita. Ulkomaanlomia ja kokaiinia myös – oletan, ei vaan tiedän. Silmiimme tulvii loputtomasti kuvia sitä miten joku tekee jossain jotain mitä itse haluaisimme tehdä. Uuliberalismi – tai kansantajuisemmin kapitalismi ja markkinatalous – kasinotalous käyttää tätä kateuteen perustavaa loputonta haluamme parempaa kohtaan armotta hyväkseen. Katsoin eilen 'Being John Malkovich' – elokuvan joka muistutti minua siitä miten haluaisimme olla joku muu, ja miten halukkaita olemme maksamaan siitä! Tyhmyydestä Jokin on saanut minut uskomaan viime aikoina sellaiseen että muut ihmiset ovat pääosin tyhmiä. Suurin osa kaikista aikuisista ovat mielestäni vähän vajakkeja, eivät ajattele ja ovat aika pihalla kaikesta. Miten tähän on tultu? Olen vakaasti sitä mieltä että ne ihmiset jotka kannattavat perus-suomalaista puoluetta eivät tiedä maailmasta mitään – tai heillä on hyvin olemattomat tiedot siitä miten ihmiskunta voi tällä hetkellä ja miten asiat ovat maailmassa taloudellisesti sekä poliittisesti tai ilmastonmuutoksen kannalta. He ovat sivistymättömiä – mikä ei aina tarkoita sitä että on tyhmä – vaan tässä tapauksessa tuntuu olevan niin että on poikkeuksellisen paljon ihmisiä jotka äänestäessä käyttäytyvät samoin – ja he ovat sekä sivistymättömiä, että tyhmiä. Toki Kokoomuksen, Keskustan ja osittain myös Vihreiden joukoista löytyy sivistymättömiä sekä tyhmiä – ja paljon löytyykin. Miten olemme voineet päätyä tilanteeseen jossa resursseja, tietoa koulutusta ja hyvinvointia on koko ajan enemmän mutta tietämättömyys, tyhmyys sekä sivistymättömyys vain lisääntyvät. Johtuuko tämä jo luokkakokojen kasvusta!? Kamalaa, kamalaa!!! Kateudesta Kaikki maailmassa menee pieleen siksi kun olemme kateellisia toisillemme. Kateus vie kalatkin kattilasta. Haluamme sen mitä emme voi saada ja olemme helvetin tytymättömiä omaan tilanteeseemme, vaikka elämme sellaista yltäkyllyyttä jota edes Ranskan Aurinkokuningas ei voinut saavuttaa. Tämän yltäkyllyden meille tarjoaa maailman parhaiten toteutunut kommunismin muoto, pohjoismainen hyvinvointivaltio, ruotsalainen sosiaalidemokratia sekä kansaneläkelaitos. Jos osaisimme tyytyä siihen mitä jo on – tai oli 80-luvulla, ihmiskunnalla ei olisi suurta hätää. Nauttisimme kerran pari kuukaudessa tanssilavamusiikista, pullosta koskenkorvaa – tai muutaman pilsnerin, kävisimme kotimatkalla nakkikioskilla ja menisimme kiltisti töihin tehtaalle maanantaina klo 10 – koska jotain olisimme myös oppineet, esim sen että on turha herätä säkkipimeään talvella. Neljän päivän työviikko ja 6 tunnin työpäivät ovat täysin mahdolliset toteuttaa jos niin halutaan. Lapsista Olen todella vanhanaikainen. Ajattelen että jos jonkun ihmisen kanssa muutetaan yhteen, saati saadaan lapsi, tämän kanssa ollaan yhdessä kunnes kuolema erottaa. Näin minulle opetettiin kotona, suvussa, koulussa, kulttuurissa. Kaikki ymmärsivät ettei James Bondeja tai Indiana Joneseja ollut oikeasti olemassa. Pulmuset vaikutti ihan hyvältä – ja The Simpsons tai Archie Bunker..? Olen ajatellut jo noin 10 vuoden ajan etten halua olla eläkkeellä yksin, etsiä yhä irtoseksiä, jännitystä – vaikka olisin täysin terve ja kyvykäs 'nauttimaan elämästä' – koska itse nautin elämästä silloin kun asiat pysyvät. Ystävät, perhe, koti, kotikaupunki, virkistysmetsät, uimarannat. Se joka keksi muutosjohtamisen ja organisaatiouudistukset halusi tehdä rahaa. Se joka keksi nettideittisovellukset, seksilelut ja airbnb:n. Hän halusi rahaa. Sillä saadulla rahalla rakennetaan sitten huvila Hawai-ille ja ostetaan muskelivene, tai jahti. Sillä ei pelasteta ilmastoa tai köyhiä nälkää näkeviä lapsia. Sillä rahalla ostetaan turvallisuutta, aseita, henkivartioita, valtaa, ja sitten ehkä lopuilla kolikoilla sekalaisesti maailmanparannusta. Mikäli luulet että miljonäärit pelastavat ihmiskunnan sorrolta, orjuudelta sekä luonnon tuhoilta, viljelysmaiden pilaantumiselta, olet kuin emu joka on kaivanut päänsä kuoppaan. Vain solidaarisuus, kansalaispalkka, 80-luvun ruotsalainen sosiaalidemokratia – kommunismi siis – voi pelastaa maapallon, ihmiskunnan, planeetta maan. Uusliberalismi, kasinotalous, superkapitalismi, tuhoavat sekä perheet, luottamuksen, ihmis-suhteet sekä maapallon herkän ilmaston. Miksi emme koe rakkautta, läheisyyttä, varmuutta elämän jatkumisesta tarpeelliseksi elämässämme. Koska siten ei ansaita rahaa, sellainen ihminen joka on tyytyväinen, ei kuluta. Siksi meidät yritetään saada haluamaan koko ajan jotain ja siihen internet on loistava väline. Kateus vie kalatkin kattilasta. Kun jonkun muun elämä näyttää koko ajan paremmalta kuin omani, en osaa olla tyytyväinen, nykyiseen kumppaniin, siihen miltä näytän, ja niin edelleen. Uuliberalismi on luonut Hennes & Mauritzin, nyky-ihmisen eli homo consumerablen. Hyvästi maa – Tellus. Äti ja Isä Äitini oli erittäin ahkera ja taitaja nainen. Hän oli tunteikas - vähän huonolla itsetunnolla varustettu - isänsä sodassa menettänyt köyhän yksinhuoltajan kasvattama. Hän oli kuitenkin lämmin ja oikeudenmukaisuutta peräänkuulutava ihminen. Molempia vanhempiani ikävöin yhä usein. He olivat omalla tavallaan viisaita ja välittäviä. Kunnollisia ahkeria tapauskovaisia Kokoomusta äänestäviä pienyrittäjiä - toisin sanottuna poliitikkojen toimesta kusetettuja hyväuskoisia hölmöjä? He kuuluivat kosteaan suureen sukupolveen. Sodan jälkeen syntyneisiin. Alkoholia kului viikonloppuisin runsaasti. Kuvista ennen syntymääni on jo nähtävissä että alkoholi ja juhliminen kuuluivat vapaa-aikaan saumattomasti. Alkoholi on erottamaton osa juhlimista, näin me Suomessa koetaan yhä. Hermomyrkkynä se vaikuttaa hitaasti vuosien kuliuessa. Harmiton ilon pito muuttui äitini kohdalla kuitenkin sairaudeksi. Lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksia tunnettiin aiemmin huonosti(?) tai niistä koituvia haittoja ei ehkä otettu vakavasti(?) - edes reseptejä määräävien työterveyslääkärien toimesta(?!). Alkoholismi ja työnarkomania ovat sillä lailla 'hauska' pari että ne toimivat yhdessä - tiettyyn pisteeseen asti - aika hyvin! Jotkut uskovat että kaiken voi korjata rahalla. Itse en kuitenkaan tähän enää 44 - vuotiaana usko. Väitän jopa tietäväni että näin ei ole. Hauskaa on pidetty monet kerrat - saatan myöhemmiin kerätä sellaisen kuvasarjan jossa alkoholi on mukana kuvioissa ehkä jopa terveellä tavalla - tiedä häntä!? Ikimuistoisia otoksia on vuosien varrelta - hassuttelua ja ilakointia. Hyviä aikoja sekä muistoja! Ikävää on että näiden muistojen yllä lepää varjo. Äitini yritti itsemurhaa ainakin kahdesti. Toinen yritys ei jäänyt yritykseksi. Hän paleltui kuoliaaksi vuonna 2006 Signalistinkadun päässä olevaan metsikköön 30 asteen pakkasessa tammikuussa 59 - vuotiaana. Isäni kuolintodistuksessa vuodelta 2014 lukee peruskuoleman syynä: Todennäköisesti alkoholin aiheuttama maksakirroosi. Tammikuun 9 päivänä kävin toteamassa hänet kuolleeksi TYKSissä. Vielä edellisenä päivänä ja kuukauden päivät sitä ennen olin lähes joka päivä käynyt katsomassa hitasti riutuvaa isääni sairaalassa. Kuolintodistuksessa lukee myös sellaisia termejä kuin sydämen hiippaläpän vuoto ja sydämen vajaatoiminta. Pitkäaikainen haiman tulehdus. Askitesnestettä. Isäni kuvasi paljon. Nämä kuvat ovat suurelta osin hänen ottamia, tai ainakin mahdollistamia. Miksi hän teki niin? Hänessä oli toki narsistisia piirteitä, tämän olen oppinut lukiessani Helinä Häkkänen -Nyholmin kirjaa '100 kysymystä narsismista'. Tällaiset asiat ovat yhä kulttuurissamme tabuja. Taiteilijana ja alkoholistin ja työnarkomaanin lapsena koen kuitenkin tarvetta aiheen käsittelemiseksi. Moni yhä uskoo että kun tekee työnsä kunnolla se riittää. Muuten voi olla kuin 'Ellun kanat'? Jos kaikki 'näyttää' hyvältä niin se riittää? Ei riitä. Nämä kuvat ovat kuitenkin myös esteettisisesti taidokkaita. Oman taustani tähden koen että voin käyttää niitä. Ne ovat lopulta todellinen perintöni. Ei tippa vaan tapa. Kerttulinkatu 4 kaksi vuotta sitten jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni päättämään ystävyys - ja/tai seksisuhteen kuin seinään. Pelkäsin oman terveyteni puolesta. Todellisuudentajuni alkoi kadota. En tiennyt enää mikä on totta, mikä mahdollista. Luulen että tämä johtui toisen henkilön mieleneterveyden ongelmista, jotka johtuivat ilmeisesti hänen päihdeongelmastaan sekä kolmenkympin kriisistään. Kun altistuin hänen jatkuvalle puheelle huumeista ja osittain poikkeuksellisista seksuaalisista mielenkiinnon kohteista, aloin kokea olevani jotenkin erikoinen tai poikkeava kun en itse ollut kiinnostunut esimerkiksi psykedeeleistä tai ryhmäseksistä. Tällaisessa seurassa alkaa tuntea itsensä tylsäksi pelkuriksi joka jää paitsi jostain ihmeellisestä ja hienosta. Minulla kesti vuoden tai puolitoista ymmärtää se että tuo elämä ei ole oikeasti minua varten eikä minua kiinnosta se vaikka en silloin pääsisikään kauniiden ja älykkäiden ihmisten seuraan, ja jäisin siis silloin jostain paitsi. Tosiasiassa uskon ja toivon että suuri osa terveistä ja hyvinvoivista ihmisistä ei tarvitse mitään päihteitä, ainakaan laittomia kokeakseen hyvää elämää. En usko että moninaiset seksisuhteet ja vilkas promiskuiteetti olisi jokin tie autuuteen ja onneen. Uskon sen sijaan että tuollainen elämä on sotkuista ja sekavaa. Itse tavoittelen sen sijaan selkeyttä, rehellisyyttä, sekä totuudellisuutta. Koska olemme eläneet pandemiaa yhtä pitkään, kaksi vuotta, kuin mitä olen joutunut selvittämään päätäni tästä epäterveen suhteen päätymisestä, olen joutunut olemaan hyvin paljon yksin. Kaipaan kosketusta, rakkautta, seuraa, mahdollisuutta puhua tunteista, mistä tahansa, edelleen yhtä paljon tai jopa enemmän kuin esimerkiksi 25 vuoden iässä. En ole kokemut mitään seksuaalisen halun määrän vähenemistä noista ajoista, ehkä jopa päin vastoin, koska tunnen itseni nyt paremmin ja olen itsevarmempi sekä tietoisempi tarpeistani ja mieltymyksistäni. Samaan aikaan yhtyeemme Ydinrauhan toiminta päättyi erilaisten väärinkäsitysten ja mielipide- erojen tähden, oletan? En ole nähnyt kovinkaan paljon vanhoja ystäviäni. Topiaksen, Markon ja Mikon kanssa olen ollut tosi vähän yhteydessä. Jurin tuparit ja kirjamessubileet pelastivat paljon, sekä Räjäyttäjien keikka Utopiassa. Myös Pasin ja Villen näkeminen on helpottanut oloani. Silti kaipaan aikuista seuraa kipeästi. Olen kaivannut jo kahden vuoden ajan. Tinder ei auttanut tilanteessa ollenkaan, päin vastoin, koin alemmuutta, turhautumista, epäuskoa. Itsetuntoni mureni päivä päivältä kun tajusin etten tule löytämään ketään noiden internetin deitti-sovellusten kautta. Äidistäni Marja - Tertusta eli Tellusta Ymmärsin ehkä joskus 90-luvun lopulla kun olin 20 -vuotias että äitini käytti toistuvasti liikaa alkoholia. Kun oivalsin tämän myöhemmin vaikuttaneen merkittävästi lapsuuteeni, palasivat myös muistot , esimerkiksi kerta kun etsimme samanikäisen kaverini (Lasse Aravan poika?) äitini korvakoruja lumesta Sierra – Vuorella. Äitini yritti itsemurhaa Lemmillä joskus vuoden 2004 paikkeilla. Nyt kun katson kuvaa jossa hän on sinisen huovan kanssa järven rannalla, hän vaikuttaa siltä kun nauttisi huomiosta? Isäni kuitenkin väitti että hän yritti tuolloin hukuttautua? Tähän väliin on todettava että on todella ärsyttävää kun on juuri päässyt kirjoittamisessa vauhtiin ja tulee kakkahätä ja kahvi loppuu kupista, muistojen bulevardi päättyy ja radiosta alkaa kuulua ei toivottua puhetta jne... hyvä draivi keskeytyy todellisuuden törmätessä vasten naamaa. Kun nyt katson tuota valokuvaa huomaan että minulla on se viltti tallessa ja käytössä, sohvani selkänojalla roikkumassa, joka on äitini harteilla kuvassa joka on otettu isäni puheiden mukaan tuon itsemurhayrityksen jälkeen. Nyt kun katson kuvaa huomaan että järvi takana on aika ison näköinen. Alan epäillä voiko noin iso järvi olla jossain lähellä Mynämäen Lemmiä, kun en ole sitä itse nähnyt. Miksi isäni olisi kertonut minulle muuta kuin totta, muunneltua totuutta? Vanhana Kokoomuslaisena hän toki hallitsee tuonkin tyylilajin! Olen aiemminkin miettinyt tätä, vaan ehkä voin tässä nyt uudestaan todeta että olen aika monet vuodet luottanut sokeasti siihen että isäni on puhunut aina totta kaikessa mikä koskee sitä aikaa kun äitini yritti itsemurhaa ja kun hän sitten kuoli vuotta myöhemmin 2006 Runosmäen Nunnavuoren pururadan tai lenkki ja hiihtoreitin läheiseen metsään tammikuisena yönä tai aamuna. Isä kertoi hänen lähteneen hakemaan jotain kellarista, kirjaa tai muuta sellaista. Takaisin hän ei palanut. Isä soitti minulle joskus puolen yön jälkeen, asuin tuolloin Tanjan kanssa Pikisaaressa, Fregattipolulla. En lähtenyt yöllä ajamaan Runosmäkeen. Tuolloin oli ehkä 20 astetta tai enemmän pakkasta, lunta polviin saakka. Koiran ulkoiluttaja löysi äitini aamulla kuolleena, housut kintuissa lumihangesta. Näin Isäni kertoi. Hän kertoi myös että oli etsinyt äitiä ulkona. Poliisit olivat myös hakeneet häntä yöllä, esim Runostuopista, jossa äitini ei ollut ehkä koskaan käynyt, paitsi isäni kanssa joskus tuopilla tai kahdella - uteliaisuuttaan. Vanhempani eivät alentuneet moiseen paikkaan kuin ehkä tarkistamaan oman arvonsa, Kokoomuslaisia pienyrittäjiä kun olivat. Äitini oli herkkä ja tunnollinen. Hänellä oli tapana muistuttaa minua esimerkiksi sellaisista asioista kuin että raha ei kasva puissa tai tai kysyä minulta että jos kaveri hyppää kaivoon niin hyppäätkö sinä perässä? Äitini vaikutti usein vähän yksinkertaiselta tai jopa hölmöltäkin. En tiedä kuinka paljon se johtui unilääkeiden ja alkoholin väärinkäytöstä joka jatkui kaiketi 20 vuoden ajan. Muistan että äitini hankkiutui humalaan usein jo kun oli lapsi mutta unilääkkeet tai muut lääkeaineet tulivat kuvaan uskoakseni vasta kun olin nuori aikuinen eli 90 – luvun lopulla. Äitini oli hyväntahtoinen Raunistulan kasvatti. Hän oli elänyt aineellisesti hyvin köyhän lapsuuden neljän lapsen yksinhuoltajakodissa jossa mammani Sylvi joka toimi kaiketi lähinnä siivoojana tai luistelukopin lämmittäjänä, puistotätinä, asui yksiössä Virusmäentiellä numerossa 54. Nyt sataa muuten lunta. Äitini vaikutti aina kiltiltä. Hän alistui asemaansa ja tunsi huonommuutta koska oli kaiketi lapsesta asti ymmärtänyt asemansa yhteiskunnassa, pahnan pohjimmaisena. Yksinäisyydestä On melko tuskallista nähdä kauniiden naisten kuvia. En tiedä enää miten naista lähestytään. Miehiä on helppo lähestyä. He tietävät etten katso heitä koskaan 'sillä tavalla'. Rakastan ihmisiä. Erityisesti rakastan kauniita naisia. Rakastan ystävällisiä, viisaita, kilttejä, totuudellisia, rehellisiä, kilttejä reiluja mukavia pehmeitä sivistyneitä empaattisia luonnonläheisiä kouluttautuneita elämänkokemusta omaavia naisia erityisesti. En haluaisi nukkua yhtäkään yötä ilman että voin halata, haistaa, koskettaa rakastamaan naista. Minulle on aina riittänyt yksi nainen. Toisinaan olen elänyt vielä toisen kanssa kun olen ihastunut jo toiseen, se on kai luonnollista kun ihminen itse muuttuu varsinkin nuorena ja tulee tietoisemmaksi itsestään ja siitä mitä haluaa ja mitä ei halua. Seksi on minulle hyvin tärkeä asia. Uskon että se on noin 50 % kaikista ihmisistä tärkeää. Miehet kaiketi haluavat seksiä ja naiset suostuvat siihen toisinaan. Olen viime aikoina alkanut epäillä että naiset suostuvat siihen koska tuntevat siten itsensä halutuiksi, mikä on tietysti hyvin tärkeää kaikille ihmisille. Naiset kai suostuvat seksiin myös silloin kun siitä voi hyötyä jotenkin. Naiset ehkä suostuvat seksiin myös jotta voivat kertoa toisille naisille siitä millaista seksi sen ja sen kanssa oli. Naiset ehkä suostuvat seksiin myös sen takia että siihen on sosiaalinen paine. Sitten on tietysti paljon naisia jotka eivät tee niin kuin äsken kuvailin. On myös naisia jotka suostuvat seksiin hyvin monien kanssa jopa samaan aikaan muutaman kanssa - tai elävät polyamoriassa. Minä en suostu seksiin kuin ihmisen kanssa jota rakastan. Jossain tilanteessa kai voisin suostua myös seksiin ihmisen kanssa joko on hyvin viehättävä jolloin kokisin että nyt minun kannattaa käyttää tämä tilaisuus hyväkseni vaikka se olisikin vain kertaluontoinen tilaisuus. Sellaisia tilaisuuksia minulle ei ole kylläkään siunaantunut vielä yhtään 45 vuoden aikana. Myöskään sellaista ei ole vielä tapahtunut että kaksi tai useampi hyvin viehättävä nainen olisi halunnut seksiä kanssani samanaikaisesti. Olen lukenut että todella moni on nykyään yksinäinen ja kärsii yksinäisyydestä. Olen itse mielelläni välillä yksin enkä koe silti olevani yksinäinen. Toisinaan, varsinkin jos olen nauttinut alkoholia, seksiä tekee mieli kyllä yhä valtavasti. Kutsun sitä eläimelliseksi puolekseni. Alkoholi toimii hyvin siinä jos pitää tuottaa lisää jälkeläisiä koska silloin rima laskee puoli metriä alemmas. Krapulassa tunnetusti useita meitä panettaa enemmän kuin normaalisti. Normaalisti olen hyvin valikoiva enkä jaksa flirttailla ellen ole kiinnostunut naisesta suvunjatkamismielessä. Erotan rakkauden ja ihastumisen näin. Ihastuminen kertoo siitä että voisin suostua yhden illan juttuun varauksetta. Rakastuminen tarkoittaa sitä että tunnen henkilöä jo sen verran että haluan selvittää loputkin. En taida olla kovinkaan hyvän näköinen. Minua naiset eivät lähesty sillä tavalla. Joskus joku mielestäni ei niin viehättävän näköinen voi jäädä tuijottamaan baarissa mutta sekin on äärimmäisen harvinaista. Jos näen kauniin naisen ja hän vastaa katseeseeni, edes sen sekunnin ajaksi – tai kahden, vaikea sanoa tarkkaan koska koen tällaisen tilanteen hyvin voimakkaana, maailmani tavallaan pysähtyy kun koen tulleeni huomioiduksi, kirjaan suunnilleen asian ylös päiväkirjaani koska se on niin harvinaista! Tällaisia merkintöjä voisin tehdä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa yhden. En jaksa enää pansotaa pukeutumiseen tai hiuksiin yhtään. En halua vierelleni pinnallista naista vaan oikean ihmisen joka haisee, päästää ääniä, elää ja vaikuttaa niin että tuntu. Kävin vuoden aikana, (2021) noin 5000 naisen Tinder – profiilit ja tapasin yhden naisen, Mari, olimme treffeillä. Hän on kaikin puolin tosi ihanan oloinen nainen. Vain aavistuksen liian isokokoinen minulle ja asuu eri kaupungissa. Aika hyvin, 5000 naista – ja yhdet treffit. En oikein tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin. Edellispäivänä kävin Dynamossa. En nähnyt siellä kuin yhden kiinnostavan naisen. Hän oli varattu. Kun olin Tinderissä, kuvasin puhelimeen aina tietokonesovelluksen avulla ruudulta ne naiset joista kiinnostuin eniten. Tänään katselin kuvat läpi. Olin lähettänyt ne sähköpostiini ja nyt latasin ne koneelle. Tarkoituksenani on koostaa niistä photoshopilla montaasi. Muutamassa kuvassa on sama henkilö mutta on mielenkiintoista huomaavatko mahdolliset muut katsojat tätä seikkaa, kun itselläni ainakin on joidenkin tapausten kohdalla vaikea havaita tätä, koska henkilö saattaa näyttää tosi eriltä 'toisessa' kuvassa. Nyt aloin miettimään pitäisikö minun kuitenkin vielä palata Tinderiin -jotta saisin lisää kuvia?! Minusta tuntuu kuin tuo sovellus raastaisi sieluani. Se tekee sitä varsinkin alitajunnassani ja öisin. Jos saatana on olemassa – hän asuu Tinder – sovelluksen syövereissä. Kuvia henkilöistä kertyi noin 112 kpl. Onnellisuudesta Kun olen saanut kaksi vuotta märehtiä edellisen ihmis-suhteen päättymistä – joka oli hirvein tähän astisista – olen taas onnellinen! Teen mitä haluan, sain julkisesta teoksesta rahaa – minun ei tarvitse olla kauhean huolissani tulevan kuukauden vuokrista ym – ja lapsellakin tuntuu menevän koulussa jo taas paremmin, olen tyytyväinen elämääni. Luultavasti tämä johtuu siitä kun elämässäni ei ole naista jota rakastan! Olen siis valmis jo taas tulevaan tragediaan! Työ Vuonna 2021 olen osallistunut useaan taidenäyttelyyn, tehnyt paljon musiikkia, äänittänyt ja säveltänyt, tehnyt töitä enemmän kuin ehkä minään vuonna aiemmin, vaikka olen työskennellyt aikaisempinakin vuosina ahkerasti. Tänä vuonna toteutin Jani Rättyän kanssa yhdessä julkisen teoksen rakenteilla olevaan Kaarinan liikuntahalliin. Silti koko ajan on sellainen olo että työskennellä vielä ankarammin, kovemmin, uutterammin. Sävelsin tänään yhden kesken jääneen laulun – kun minulla oli aikaa mietiskellä ja ajelehtia. Tänään minulla oli aikaa etsiä kohta johon olen jäänyt käännöstyössäni Arne Naessin kanssa. Luin tänään kirjaa 'Me' joka jäi minulta kesken yli puoli vuotta sitten.Tänään on joulupäivä, ehdin vihdoin keskittyä niihin hommiin jotka ovat jääneet roikkumaan joskus viime kesän alussa, kun sain sen julkisen teoksen työkseni. Naiset voivat estää tai ainakin merkittävästi lieventää ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Katson ikkunasta näkyvää valkoista urheiluautoa. Se viestii nopeudesta ja rahasta. Tällaisia laitteita kutsutaan miesten keskuudessa pillumagneeteiksi. Ne viestivät hyvinvoinnista, varakkuudesta, pystyvyydestä. Tällaisen omistajalla on resursseja tuhlattavaksi saakka. Evoluutiobiologisesta katsantokannasta tarkasteltuna voisi kuitenkin esittää sellaisen vastaväitteen että jokainen siittiöitä tuottava mies on yhtä pystyvä. Koiras kehittää noin 100 miljoonaa siittiötä jokaista siemensyöksyä kohden, kertoo 'Rakkauden evoluutio' – teos, Osmo Tammisalon vuonna 2005 julkaistu. Jos kaikki maailman naiset, tai edes 75% päättäisivät ottaa kumppanikseen mukavimman, luotettavimman, kilteimmän ja rehellisen kumppanin sen sijaan että haluavat symmetrisimmät piirteet omaavan röyhkeimmän ja pyrkirimäisimmän, ilmastonmuutos voitaisiin estää. Pussy makes the world (business) go round. Miksi mies haluaa rikastua? Jotta hän voisi ostaa vielä isomman lelun kuin kilpailijalla on – ja että hän voisi monistaa geenejään enemmän kuin kilpailija..?! Haluaisin haastatella maailman rikkaimpia naisia ja selvittää heidän psyykettään tieteellisesti. Johtuuko omaisuuden kokoamisen tarve omien geenien monistamisen pyrkimyksistä vai narsistisista piirteistä, ehkä sekä että. Olen myös lukenut monista lähteistä, lähteiden nimiä en pysty luettelemaan - että psykopatiaa ja sosiopatiaa esiintyy johtavissa asemissa olevissa henkilöissä paljon. Jo usean vuoden ajan olen ihmetellyt kahden ristiriitaisen puheen olemassaoloa – liki päällekkäin – sosiaalisessa mediassa ja viestimissä. Yhtäältä hyvin usein saa lukea siitä miten miehen katse on jotain toksista ja kamalaa nykymaailmassa. Toisaalta kaikki kuvasto jota seuraan eri viestimissä on täynnä puolialastomia erilaisissa eriskummallisissa kiertyneissä tai kulmikkaissa asennoissa olevia nuoria naisia, jotka usein jumppaavat, tanssivat tai soittavat jotain. Heillä on on erittäin usein hyvin paljastavia vaatteita päällään. Kun tarkastelee ihmistä oliona ja eläimenä muiden joukossa niin elämälle on vain yksi lopullinen tarkoitus – tai kaksi, lisääntyä ja kuolla. Tätä biologiaa ei meistä saa pois vaikka miten hioisi erilaiset intersektionaaliset feministiset teoriat johonkin multihuipentumaansa asti ja yli. Jokaisen olion sisällä tikittää lisääntymisen tarve, tai sitten sen voi tietoisesti ja sosiaalisen paineen avulla tai painostamana itsestään tukahduttaa. Vähemmistöön jää jokatapauksessa he jotka eivät harrasta seksiä siitä syystä että siten pystyy ilmaisemaan niin sanottua rakkauttaan toista kohtaan (rakkaus ymmärretään kai yhtä monin tavoin kuin on ihmisiä?), erityisesti sellaista kohtaan jonka kanssa voisi lisääntyä, tuottaa jälkeläisiä. Uskon että parittelu tuntuu juuri siksi niin ihanalta koska parittelee kumppanin kanssa jonka kanssa voisi ajatella saavansa yhteisiä lapsia, rakkaus on jaettua ja yhdessä koettua ja sillä on tulevaisuuteen sijoittuva suunnitelma sekä johdonmukaisuutta, lupaus ja toivo siitä että se – rakkaus jatkuu – ja siihen ei tarvita muita, siihen ei tule muita väliin – vaikka siis lopulta tulisikin, mutta sokea usko ja luottamus – voi säilyä useita vuosia, vuosikymmeniä, ja se saa ihmiset rakastamaan toisiaan ja luottamaan elämään, olemaan toiveikkaita, - koska minä riitän... - vai olenko ymmärtänyt kaiken väärin. Näin polyamoria – teoria yrittää minulle kertoa. Väitän että polyamoria on muoti - ilmiö, se sopii varmasti monille, mutta yli 50 % ihmisistä toivoisi voivansa olla parittelukumppanilleen se yksi ja ainoa. Miehissä tämä prosenttimäärä on luultavasti suurempi.