sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Kilpailusta ja kilvoittelusta

Lapsena katselin usein Formula 1 -kilpa-ajoja. Muutaman vuoden jälkeen kehän kiertely alkoi kuitenkin kyllästyttää. Samat autot voitivat usein, ja samat kuskit. Kilpailun juoni alkoi näyttää ennalta sovitulta. Varakkaimmat tallit valitsivat parhaat kuskit itselleen ja kisa voitosta käytiin lähinnä näiden tallin kuljettajien välillä. Ehkä oli joku haastaja mutta kun kausi oli puolessa välissä oli tietty ylivoimainen kuljettaja ennakkosuosikki koko kauden voittajaksi. *** Sama kuvio toistuu myös Suomen mestaruus-liiga jääkiekossa, jota myös seurasin lapsena ahkerasti, istuin usein katsomossa niiden kausien aikana kun TPS voitti kolme mestaruutta peräkkäin. Nyt kun olen toiminut kuvataiteilijana yli kymmenen vuotta apuraha sekä gallerianäyttelyjen hakuprosesseissa tulee vastaan myös tutun oloinen kuvio. Samat nimet näkyvät myös näissä listauksissa usein. Resurssit kasaantuvat tietyille tekijöille ja se auttaa tietysti heitä pärjäämään kilpailussa myös jatkossa. Suhteet ja sukulaisuus sekä oletettu sukupuoli ja näin spekuloin myös seksuaalinen suuntautuneisuus ovat huomattava etu taidekentällä. *** Oma tekemiseni on aina perustunut kilvoiteluun itseni kanssa. Jonkinlaisia mittapuita sille mitä teen haen ennen kaikkea taidehistoriasta. Sama pätee myös siinä kun teen musiikkia. Kuuntelen paljon useammin vuosien 1970 - 1980 välillä kuin nykyaikana tehtyä musiikkia. Toki seuraan myös aikaani, mutta ne artistit joita seuraan, ammentavat myös menneisyydestä, se kuuluu hyvin heidän musiikissa. Toki on suuri joukko merkittäviä tekijöitä jotka pyrkivät pysymään kiinni ajassa ja hetkessä. He seuraavat muotia joka on hyvin oikukas seurattava. Olen äänestänyt vasemmistoliittoa vaaleissa nyt jo ainakin 15 vuoden ajan. Sitä ennen äänestin vihreitä. Ehkä he olivat silloin 2000-luvun alaussa vielä enemmän kallellaan vasemmalle kuin oikealle? ***Oikeistolaisessa politiisessa ajttelussa tuntuu olevan yhä vallalla jonkinlainen Darwinistinen ajattelumalli. Tämä kuvaa hyvin sen miten ummehtuneesta porukasta on kyse. Tällaisen ajattelumallin kulmakivenä on ajatus suorituskykyisistä yksilöistä jotka tuottavat eniten terveitä, kelpoisia jälkeläisiä sekä vähemmän tehokkaista yksilöstä, vasemmistolaisista?, jotka tuottavat vähemmän jälkeläisiä ja siten heidän ominaisuudet siirtyvät heikommin - joten luonnonvalinta toteuttaa kelpoisuutta, tehokkkuutta, elinvoimaa ja terveyttä, viisautta?! ***Näin omaisuudet kasaantuvat ja rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Perustuuko tämä kaikki kuitenkin lähinnä ihmisten välillä ja yhteiskunnissa sopimiselle, sopimuksille? ja vanhalle rahalle, sekä ummehtuneelle ajattelulle. Ovatko kaikki rikkaat viisaita, terveitä, promiskuiteettejä -ja heillä siten on paras ymmärrys siitä miten toimia eettisesti, moraalisesti oikein? ***Ihmiskunta on ajautunut suurimman haasteen eteen sitten Toban tulivuorenpurkauksen joka tapahtui 74 000 vuotta sitten ja jonka jäljiltä ihmisiä jäi henkiin vain muutamia tuhansia. Ilmastonmuutos ja äärimmäiset sääilmiöt voivat aiheuttaa hyvin mittavaa tuhoa koko ihmiskunnalle kuivuuden, makean veden puutteen, hirmumyrskyjen ja katovuosien johdosta. Parhaiten ihmiskuntaa on aina suojellut se että olemme olleet moninainen, moniarvoinen ja moniosaava ryhmä joka on toiminut yhteistyössä. Kaikkia on autettu, heikoimpia on hoivattu, tieto on siirtynyt sukupolvelta toiselle, vanhimpia on arvostettu yli kaiken ja kaikkia on kuunneltu, kaikkea on kokeiltu. On ollut pakko. Hiljainen tieto on on ollut tiedosta arvokkainta. ***Evoluutiossa Formula 1 ei toimi. Jos ihmiskunta haluaa selvitä seuraavat 500 vuotta FIFAn toimintamallit eivät auta meitä selättämään tulevia kriisejä. Jos aina kuunneltaisiin kaikessa vain Bernie Ecclestonea tai Gianni Infantinoa, maailma tai ainakin iso osa ihmisistä hukkuisi p4sk44n. Qatarin ihmisoikeusloukkaukset eivät toivottavasti ole vielä kaikilta unohtuneet? 6500 siirtolaistyöläistä Intiasta, Pakistanista, Nepalista, Bangladeshista ja Sri Lankasta kuoli niiden kymmenen vuoden aikana kun stadioneita rakennettiin kisapaikoille. 6500 ihmishenkeä. ***Petteri Orpon ideologiana on käsittääkseni juuri Darwinismi. Nopeat syövät hitaat? Oikeistolaisen ajattelun takana on ymmärtääkseni kilpailu? Muistan miten oma TPS - kannatamiseni loppui kun tajusin että Hannu Ansas, Turkulainen Kokoomuspoliitikko oli TPS jääkiekon hallituksen puheenjohtaja. Sen mitä olen ymmärtänyt jääkiekosta, formuloista, jopa jalkapallosta, yhä syvästi rakastamastani pelistä on että voitto on tärkeintä. Se miten voitto saavutetaan, siihen keinoja on monia. Mainostoimiston kanssa kannattaa ainakin tehdä saumatonta yhteistyötä! Siinä raha auttaa paljon! **Kun pääsin armeijasta jokin mystinen sattuma johdatti minut iltalukioon. Tapio Vikatmaan historian, filosofian ja elämänkatsomustiedon tunnit osoittivat minulle, silloin 19 -vuotiaalle että elämässä oli sittenkin jotain järkeä, älyä, ja ennen kaikkea viisautta. Armeiijassa olin joutunut kyseistämään monet kerrat kaiken älyllisen (viisaan) mahdottomana. Tapio Vikatmaa luennoi perusteellisesti moraaliopista, etiikasta. Noilla tunneilla kirjoitin kaiken minkä kykenin muistiinpanoihin ja olin varmasti joka tunnilla mukana. Vikatmaa oli tuolloin erittäin karsimaattinen hahmo, ehkä on vieläkin? Terveisiä! Erinomainen opettaja, jonka tietämys vaikutti loputtoman laajalta edellä mainittujen aihealueiden osalta. Aloin opiskella filosofiaa vapaa-ajallani noiden oppituntien johdosta. Sain myös ensimmäiset kymppini kokeista juuri Vikatmaalta. ***Välitunneilla Vikatmaa poltti pikkusikareita iltalukion sivuovella Eskelisen parkkihallia vastapäätä ja jutteli mestarienliigan otteluluiden käänteistä opiskelijoiden kanssa. Minäkin tupakoin jo tuolloin - olin opiskellut asiaa armeijassa ja varsinkin Utön ulkosaaristolinnakkeessa lähes koko varusmiespalveluni ajan. En itse seurannut valioliigajalkapalloa (miksi en, en tiedä?) mutta kuuntelin keskusteluja mielenkiinnolla. Itseäni on aina kiinnostanut jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Niiden (Meksiko 1986 näin Maradonan mustavalkomatkatelkkarista asuntovaunussa) innoittamana olen pelannut kolmen kauden ajan myös pubiliigassa. Keväällä 2011 pohjeluuni meni poikki kun minua taklattiin sääntöjen vastaisesti. Lopetin pelit pitkäksi aikaa tuosta syystä. Palasin kentille, höntsäilymielessä vuonna 2020 havaitakseni että vauhti oli kiihtynyt! Luulin pelaavani kuitenkin leppoisien tyyppien seurassa joten en osannut pelätä mitään agressiivista käyttäytymistä. Tuossa porukassa uskalsin tuoda myös poliittisia mielipiteitäni ilmi. Puhuin esimerkiksi siitä kovaan ääneen miksi minun on vaikea kannattaa TPS jalkapalloa. Kokoomus-kytkyjen vuoksi, tietysti. Muistaakseni seuraavassa pelissä tuli pallontavoittelutilanne jossa juoksin puolustajan ominaisuudessa maalia kohti rinta rinnan L:n kanssa pallon perässä, ja ehdin kuin ehdinkin tökätä palloa omasta näkökulmastani selville vesille kengänkärjelläni juuri ennen kuin L olisi päässyt yksin läpi tai saanut jalkansa vapaaksi tehdäkseen maalin. ***Sain tilanteessa aivotärähdyksen. Filmi meni poikki muutamaksi sekunniksi, jouduin istumaan pitkän tovin maalin takana. Keräilemään itseäni. Lapseni, silloin 9 - vuotias oli mukanani. Olimme juuri edellisellä viikolla muuttaneet kotipihamme toiselle puolelle. Kun nousin ylös ja kävelin lapsen luokse en muistanut missä asumme. Vasta kun pääsimme parin korttelin päähän kodista aloin hahmottaa tilannetta. Välillä kun suljin silmät tuntui että näkökentän edessä on valkoiset sälekaihtimet. Aivotärähdys oli melko kova, en muista että mitään vastaavaa olisi tapahtunut sitten lapsuuden kun löin takaraivoni asfalttiin rullalautaillessa, 90-luvun alussa. ***Monilla meillä on kova voittamisen tahto. Se voi ratkaista sen saatko ostettua itsellesi tai puolisollesi jotain kivaa, lomamatkan tai muuta sellaista. Se voi myös ratkaista saatko kavereita, oletko suosittu! Hyvä kasaantuu tietyille henkilöille. Puoliso valitaan usein myös näistä syistä. Pelaavatko kaikki reilusti? Onko sillä väliä? Mielestäni on. Itse kilvoittelen lähinnä itseni kanssa ja voin nukkua yöni rauhassa kun tiedän etten ole aiheuttanut kellekään tuskaa, murhetta, enkä ahdistusta. En kilpaile kenenkään kanssa resursseista vaan päin vastoin yritän kuluttaa resursseja mahdollisimman vähän jotta niitä riittäisi tasaisemmin kaikille. Homma ei vaan valitettavasti toimi näin vaan niillä joilla on varaa, resursseja kuluttaa, kuluttavat vain koko ajan enemmän. More is more, sanoi Yngwie Malmsteen. ***Uusliberalistinen tai Darwinistinen aate saa aikaan kilpailun jossa kaikki muut ovat vihollisia. Minulle kaikki, muille ei mitään - se julistaa! Tuollaisella arvomaailmalla ihmiskunta tuhoutuu ja jäljelle jää vain savuavia raunioita ja (poroksi?) poltettu maa. Peter Kropotkin kirjoitti kirjan Mutual aid: A Factor of Evolution vuonna 1902 joka vastaa Herbert Spencerin teoriaan Sosiaalidarwinismista. Olen katsellut Noam Chomskystä kertovaa dokumenttia Manufacturing consent viime kuukausien ajan ajan ihaillen, samalla tuskaillen. Chomskyn taito artikuloida asiansa on hämmästyttävää. Hän on aikakautemme merkittävin ajattelija?! Vaikka dokumentti kestää vain noin 2,5 tuntia minulta on mennyt urakkaan useampi viikko. Asetuksista saa englanninkieliset robotti -tekstit vaan materia on sen verran tuhtia että tuo täytyy sulatella pienissä pätkissä, sen verran tiivistä ja tiukkaa asia on. Raskasta myös. Vahva suositus siis! Elämä on juuri tuota. Kaikkea sitä mitä pelkäsitkin ja vielä paljon enemmän. ***Wkipedia: Jouko Jokisalon mukaan sisäpolitiikassa sosiaalidarvinismi merkitsee tasa-arvon hylkäämistä ja yhteiskunnan autoritaaristen, ei-demokraattisten, rakenteiden oikeuttamista ”luonnonlakina”. Sosiaalidarvinismi suhtautuu erityisen suvaitsemattomasti yhteiskunnan vähäosaisiin kuten köyhiin, sairaisiin, työttömiin, vammautuneisiin ja vähävaraisiin. Sosiaalidarvinistinen ajattelu valmisti tietä Adolf Hitlerin valtaannousulle. Se myös loi aatteelliset perustelut rotuhygieniapolitiikalle natsi-Saksassa, johon kuului elinkelvottomina pidettyjen yksilöiden ja roturyhmien tuhoaminen. Ruotsalainen tutkija Sven Lindqvist toteaa: ”Darwinin jälkeen oli muodikasta todeta kansanmurhien olevan tulosta luonnollisesta valinnasta ja evoluutiosta.” Anarkisti Pjotr Kropotkin toteaa, että eläinkunnassa tapahtuva molemminpuolinen yhteistyö luo paremmat edellytykset selviytymiselle kuin sosiaalidarwinismin kuvailema yksilöllinen kärsimys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti