Juoksemisesta, aurinkotervehdyksistä ja tupakoinnista

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa juoksuharrastuksestani jo monta vuotta (sitten). Olen aina nauttinut ns. maastojuoksusta. Se oli ainut laji jolla pystyin osoittamaan paremmuuttani suhteessa luokkatovereihini, ja myös kiusaajiin. Yläasteella juoksimme Halisten lenkkiä ja Urheilupuiston Karikon lenkkiä. Olin lähes aina 3 parhaan joukossa. *** Varsinkin Helsingissä opiskellessani juoksuharrastus nousi taas arvoon arvaamattomaan, kun minulla oli aika paljon ongelmia sopeutua pääkaupunkiseudun ilmapiiriin ja Kuvataideakatemian haasteisiin - (lähinnä kilpailukeskeisyyteen ja hektisyyteen). Silloin juoksin Hakaniemestä Kulosaaren sillalle yrittäessäni hillitä tupakan himoa. Mäntyharjulla asuessani saatoin juosta Salmelalta R-kioskiin hakemaan tupakka-askin. Tupakka on erittäin addiktoiva aine. En vieläkään ole päässyt siitä täysin. Joku väitti, että solut uusiutuvat täysin 3 vuodessa. Pitäisi siis pystyä olemaan 3 vuotta polttamatta - jotta aivot unohtaisivat tuon myrkyn? *** Vanhempani ostivat minulle karkkia täysin rajattomasti kun olin lapsi. Muistan syöneeni jopa yhden päivän aikana kokonaisen 'viinikumipussin' - (ruotsin laivoilta sai aikoinaan sellaisia 1 kg pusseja) - en tiedä onko niitä enää saatavilla? Ensimmäiset savut poltin Valasrannan tanssilavan grillin luota löydetyistä tumpeista läheisessä metsässä, tai suolla - jo 11-vuotiaana. Vanhempani käyttivät viikonloppuisin runsaasti alkoholia. Itse join itseni humalaan ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana. Olen ollut riippuvuuksien kanssa tekemisissä koko ikäni - niin kai kaikki ovat olleet? *** Onneksi koulussa opin nauttimaan liikuntatunneista. Jalkapallon pelaaminen on myös aina kuulunut harrastuksiini. En tiedä, enkä jaksa googlettaa, mitä aivoissa oikein tapahtuu kun polttaa savukkeen, juo viinaa, tai juoksee 8 km niin kovaa kuin mahdollista. Toisaalta, minua kiinnostaisi myös tietää mitä tapahtuu kun joogaa niin että hiki valuu. Itse olen löytänyt itselleni seuraavanlaisen reseptin ahdistukseen, masennukseen, kaikenlaiseen puutteeseen ja huonoihin fiiliksiin - myös levottomuuteen ja seksin puutteeseen. Mieluummin toki harrastaisin seksiä - vaan paremman puutteessa... *** Juoksen n. kerran viikossa n. 5 - 8 km. Pysähtyä ei saa ja lopussa tulee ottaa pari spurttia, niin että kotiovella on kaikkensa antanut olo. Venyttelen ennen suihkua vähän (muistelen joogatunneilla opittuja liikkeitä sekä liikuntatunneilla opittuja venytyksiä) - silloin uutta hikeä valuu - vaikka onkin 'lähes paikallaan' - kiva tunne! Usein 'joogaan' alasti heti lenkin jälkeen. On mukavaa kun voi rauhassa piereskellä ja haistella omaa vehjettään, koska haju on ihan siedettävä - kun kuona on poistunut hikoilun avulla! Käsien pyörittely auttaa tietokone-hartioihin! Lämmin tunne ja keveys jatkuu koko lenkillä-käynti- päivän ajan, enkä kaipaa tuona päivänä juurikaan muita päihteitä - kuin kahvia - ja hyvää ruokaa, salaattia tai avokadoa, sitruunaa ym. Jos minun pitäisi lopettaa tupakointi kokonaan, yrittäisin sitä chilin, kamomillan, hunajan, inkiväärin, valkosipulin ym. avulla. Joutuisin varmasti korvaamaan röökaamista esim. karkkia ja leivoksia syömällä. Suklaata en suosittele, ainakin pähkinäsuklaa, oma suosikkini aiheuttaa kamalat ilmavaivat ja todella pahan hajuiset pierut. Toki se vaikuttaa aivoissa ehkä juuri toivotulla tavalla. Kuin olisi rakastunut? Tupakoinnin hallinta - niin että polttaisi vain esim. 3 tupakkaa päivässä on mielestäni epätoivottu tilanne, vaan se on parasta mihin nyt pystyn. En missään nimessä suosittele aloitamaan tupakan polttoa, päin vastoin suosittelen jättämään ensimmäisen tupakan polton väliin! *** Lenkkeilemisessä parasta on kun on juossut n. 2-3 kilometriä ja alkaa väsyttää sillä lailla, että melkein tekisi mieli pysähtyä - vaan juuri tuoloin pitää jatkaa, ehkä lisätä vielä vauhtia hieman! En tiedä meditoinnista mitään, koen toki kontemploivani kun tuojottelen omia maalauksiani, vaan lähimmäksi meditatiota kaiketi pääsen juoksemalla! Kirjoitin taas yhtä soittoa kaiken mitä päässä liikkui ja ajattelin julkaista tämän kirjoituksen koska minusta tuntuu että sille saattaisi löytyä muutama lukija. En tiedä miten tärkeää on kertoa tässä myös siitä että palkitsen itseni usein juoksulenkin jälkeen maitokahvilla (latte?) ja laskiaispullalla, tai piispan munkilla ym. ym. mutta siis - sellaisesta taiteilijan (minun) arkeni koostuu, itsensä - terveytensä ylläpitämisestä. Joku voisi väittää että en tee mitään, vaan tänäänkin olen harjoitellut kitaran soittoa ja säveltänyt 3-4 h, syönyt itse valmistamani aterian, käynyt tapaamassa paria kollegaa, lämmittänyt kotia puulla, ladannut muistiinpanot uusista lauluista instagramiin, ja paljon muuta - kirjoittanut tämän tekstin! Tänään oli aika rento päivä - itsensähoitamis -sellainen. Joinain päivinä pitää tehdä viittä kuutta muutakin asiaa ja aloittaa aikaisemmin, sekä jaksaa pidempään. *** Kaiken tämän johtotähtenä on etten joudu juurikaan käyttämään rahaa mihinkään näistä asioista, koska olen tehnyt alkuinvestoinnit monia vuosia sitten. Syväekologian harjoittaminen on toki vaikeaa kuvataiteilijana ja muusikkona, kasvatustieteiden opiskelijana ja suomentajana (sitä en ole ehtinyt tehdä viime aikoina), lapsen kasvattajana ja kulttuuriharrastajana, vaan monessa muussa ammatissa se olisi toki vielä paljon vaikeampaa! Toivoisin että kansalaispalkka tulisi meidän itsensätyöllistäjien avuksi. Kulutan vähän, teen silti paljon, elän rikasta elämää. Voi olla että Suomi ei juurikaan hyödy tekemisistäni kaupallisesti ikinä - vaan sekin mahdollisuus on - toki ohuen ohut. Tekemisieni kautta työllistän monia, kulutan vain vähän maamme (maapallon) resursseja, ja voi olla että maalaukseni, lauluni, ym. ym. ovat joskus suomalaisen kulttuurin pääomaa - tai sitten eivät, vaan mikäli yhteiskunta ei tue tekemisiäni vaan yrittää vain vaikeuttaa oman työni tekemistä, emme välttämättä saa tietää kuinka tässä käy? Joskus toki kaipaa jonkinlaista arvostusta, tai edes tasa-arvoisuutta siinä miten sitä saavat osakseen muutkin kansalaiset, vaan silläkään ei ole tunnu nyt olevan juurikaan väliä. *** Minunlaisiani 'työtä kammoksuvia' on monia. Olemme saattaneet käydä useita vuosia eri kouluja (itse kuvataiteeseen liittyviä yht. 8 vuotta, ammattikoulussa ja yliopistotasoisessa oppilaitoksessa), jotta olemme oppineet oman ammatimme 'perusasiat'. Kannattaako tämä panostus heittää hukkaan? Se pääoma jota itse koen kantavani 'muassani', olisi sääli hukata esim. siihen että kulutan aikaani tukityöllistämissprojekteissa, jotka eivät liity lainkaan omaan ammattitaitooni - joissa en kokisi toteuttavani omaa osaamistani edes välttävällä tavalla. Apurahojen hakeminen on erittäin epävarma keino varmistaa oma työrauha. Sitä paitsi en tarvitsisi niin paljoa. Turussa esim. 750-800 euroa kk saattaisi riittää työrauhan varmistamiseksi..? Ystävällisin terveisin: TH ps. kirjoitin tämän 1 h aikana. Editoin myöhemmin, jos tarvetta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Serotoniini https://fi.wikipedia.org/wiki/Selektiiviset_serotoniinin_takaisinoton_est%C3%A4j%C3%A4t#Haittavaikutukset