keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Paraisten kalatalous ja ympäristöinstituutti eli nykyinen Ammattiopisto Livian kalatalous ja ympäristöinstituutti

Paraisten kalatalous ja ympäristöinstituutti eli nykyinen Ammattiopisto Livian kalatalous ja ympäristöinstituutti



Minulla oli vuonna 2009 aikaa ja halua sekä olosuhteiden pakko tutustua ympäristökysymyksiin. Olin jo pitkään ollut kiinnostunut ilmastonmuutoksesta sekä ympäristön ja luonnon tilasta.
Samoin minua oli pitkään askarruttanut eräs henkilö, Pentti Linkola nimittäin. Yhteiskunnassammehan on se piirre hyvin vallitseva, että mikäli joku yrittää meitä informoida epäkohdista, hänet leimataan joko hulluksi tai muuten häiriintyneeksi. Linkolasta olin siihen mennessä kuullut epämääräisiä huomautuksia kuten että hän toivoisi ihmiskunnan tuhoutuvan jne. jne..?
Olin vihdoin saanut opintoni Kuvataideakatemiassa valmiiksi ja lähdin Utön saarelle, muistaakseni marraskuussa 2008, jolloin minulla oli aikaa lukea kirjoja. Pystyin tutustumaan Linkolan ajatuksiin kaikessa rauhassa. Eero Alenin Linkolan soutajan päiväkirja ja Voisiko elämä voittaa –teos tuntuivat tuolloin vastaavan sellaisen ajattelun kaipuuseen jota olin tuolloin vailla. Enää en muista mitään kummastakaan kirjasta. Kuitenkin se perusajatus että luonto on yhtä tärkeä kuin ihminen, jolloin sitä tulee arvostaa ja kunnioittaa kuin toista ihmistä (tai itseä) – vertaistaan, on jäänyt mieleeni prinsiippinä josta olen pyrkinyt pitämään kiinni.

Aloitin opiskelut hyvässä ilmapiirissä ja optimistisin ajatuksin osaavien opettajien tukemana Paraisilla syksyllä 2009. Opettelimme tunnistamaan luontoa kokonaisvaltaisesti osaavien ihmisten seurassa ja tunsin saavani koululta juuri sen mitä olin opetussisältöjen kuvauksista lukenut.
Talvella tosin jouduimme kuluttamaan aikaamme puhdetöiden parissa koska luonto nukkui. Kevät sujui myös mukavasti ja ensimmäinen työssä oppiminen lähestyi. Tosin koulun kolme ammattitaitoisinta opettajaa lähtivät lähes samanaikaisesti pois. Pääsin kevääksi saaristoon kuljettamaan lampaita perinnemaisemille. Sain myös palkkaa työstäni, sekä arvokasta työkokemusta ammattilaisen seurassa. Saaristoluonto oli lumoavaa.

Eräs ikävä piirre toisen asteen koulutuksessa kuitenkin on. Poissaoloja joudutaan kyttäämään erityisen tarkasti, koska jotkin opiskelijat ovat koulussa vain saadakseen opintotuen. He asuvat ilmaiseksi asuntolassa ja tuhlaavat jokaisen irtoavan lantin olueen tai muihin päihteisiin. Täysin ymmärrettävää. Yleensä tuollaisessa joukossa ei muuten saa arvostusta muilta opiskelijoilta tai pääse jatkamaan sukua. Tästä kuitenkin valitettavasti kärsivät ne tunnolliset lammasmaiset opiskelijat, jotka esimerkiksi sairastuvat, tai joutuvat perhesyistä olemaan pois ’kenttäkurssi’ -tyyppisiltä retkiltä, joita on mahdoton korvata myöhemmin. Esimerkiksi minun lähes 100% läsnäoloni ei riittänyt tyydyttämään opettajani natsi-vaistoja, vaan jouduin suorittamaan kouluni ilman poissaoloja, luvallisia tai luvattomia.

Toinen epäkohta opinnoissa on työssä oppimisjaksot, joista ei voida maksaa palkkaa opiskelijoille. Niitä oli 2 vuoden opintojen aikana 5 kpl 1 kk jaksoja. Monet työssä oppimispaikat olettavat että opiskelija tekee saman työn kuin normaali työssäkävijä. Miksi joku täysissä järjen ja ruumin voimissa oleva henkilö tekisi näin?! Klo 7- 15 raskasta ulkotyötä ilman korvausta ja ruokaa, kiinnostaako? Tuntuukin siltä että koko toisen asteen työssä oppimiskäytäntö on valtion keino saada ilmaisia työntekijöitä (ts. joitain hölmöjä) tekemään likainen työ. Työssä oppimispaikat ovat tämän ymmärtäneet, ja siksi teettävätkin kaikkein raskaimmat työt näillä aivottomilla apinoilla – lampailla jotka alistuvat tähän hölmöyteen. Itse ilmaisin kyllä tyytymättömyyteni asioiden tilaan joka kerta sekä työnantajalle että opettajalleni näiden työssä oppimisjaksojen aikana. Taisin oppia työstä olennaisimman liian nopeasti? Minua ei edes kiinnosta työllistyä sellaiseen työpaikkaan joka toimii eettisesti näin epäoikeudenmukaisesti.

Koulutuksen hyödyistä voin sanoa, että lajituntemusta olen saanut. Se on tosin omasta viitsimisestä kaikkein eniten kiinni, = asia joka on tosin itsestään selvyys. Vinkkinä kaikille niille jotka luulevat näin pääsevänsä luonnonsuojelullisiin töihin johonkin mukavaan virastoon jossa on hyvä työilmapiiri ja mukavat työkaverit - vihje heille jotka luulevat että luonnon hyötykäyttö-ajattelu rajoittuu vain suuryhtiöihin, älä hae opiskelemaan luontoalalle, ellet ole valmis suhtautumaan luontoon pelkkänä resurssina. Mikäli nautit huonosta työilmapiiristä ja selkään puukottamisen mentaliteetista sekä oman edun tavoittelusta, tähtää korkealle, ryhdy ammattilaiseksi. Omaa työtään ei kannata millään alalla tehdä intohimoisesti ja vain kaikkien parasta ajatellen koska se koetaan naiviksi sinisilmäisyydeksi tai lapsellisuudeksi. Ilmaiseksi talkoohengessä, älä tee mitään, ellei se hyödytä sinua itseäsi. Sehän on tyhmyyttä! Kannattaa luottaa kun ammattilainen puhuu. Hän tietää! Luonnon mysteerit on ihmisen hallittavissa, hän on ne kaikki itselleen selvittänyt. Siksi hän voi niitä rajattomasti hyödyntää. Kaikki on jo tutkittu. Nyt voidaan valjastaa. Ryhdytään töihin! Arvomaailma on siis täysin nurinkurinen. Sahataan sitä oksaa poikki jolla istutaan, moottorisahalla, jotta saadaan nopeasti!

Onneksi minulla oli kuitenkin opintojen aikana riittävästi aikaa lukea ja saada tukea oman ajatteluni ylläpitämiseksi. Olen oppinut Yrjö Kalliselta, Dalai Lamalta, Arne Naessilta ja Gary Snyderiltä luonnosta ja ihmisestä aika paljon enemmän kuin mitä mikään koulu voisi koskaan opettaa, tai ehkä onkin niin että näiden asioiden yhtäaikaisuus ja kontrasti on opettanut minulle jotain vielä paljon tärkeämpää. Valmistuin koulusta 31.5.2011. Todistus saapui postiin lähes kuukautta myöhemmin...

Toni Hautamäki
Kuvataiteilija, ympäristöhoitaja
Turku
kesäkuu
2011

1 kommentti: