Lauluja EU - Suomesta ja Kaikki Ei Ole Miltä Näyttää

Kun isäni kuoli vuonna 2014 minulle aukeni yllättäen mahdollisuus tehdä monenlaisia asioita miettimättä onko se järkevää - tai onko minulla siihen varaa. Perin isältä pakettiauton ja toimeentulon kolmen tai neljän vuoden ajaksi. Onnistuin kattamaan elinkustannukseni suunnilleen 14 400 eurolla per vuosi (ts. 1 200 eurolla per kk). Prosessiin kuului surutyötä ja monenlaisia harha -askeleita vaan taisin kuitenkin käyttää rahojani lopulta pää-asiassa kohtuudella. Kun perintörahat sitten lopulta loppuivat pudotus oli raju, vaan eipäs kiiruhdeta asioiden edelle. Yritän kertoa teille miten ja miksi minusta tuli laulujen kirjoittaja ja ehkä myös laulaja!? *** Minulle siis aukeni mahdollisuus toteuttaa itseäni. Olin jo muutama vuosi aiemmin käynyt yhdellä laavulla Euran suunnassa soittelemassa kitaraa luonnon helmassa. Nyt pystyin tekemään sitä joka toinen viikko lähes rajattomasti kesäkuukausina! En tietenkään täysin ymmärtänyt tämän mahdollisuuden ainutlaatuisuutta -tai kertaisuutta, mutta kirjoitin kuitenkin useita lauluja juuri tällä metodilla tuona ajanjaksona. Laavut olivat lähes aina tyhjillään arkipäivisin ja ujo minä sai häärätä rauhassa linnunlaulu seuranaan pöpeliköissä. Isojärven kansallispuisto oli lempipaikkani parin vuoden ajan. Panostin ja sijoitin siis isävainaaltani perimän varallisuuden sekä härpäkkeet laulujenkirjoittamistaidon opettelemiseksi! *** En osaa tarkalleen sanoa kuinka monta laulua syntyi in situ (paikalla/luonnossa/äärellä) nokipannukahvin ja leiritulen seurassa, mutta joitain kuitenkin. 'Velka' tupsahti maailmaan tuollaisena hetkenä. Ehkä myös 'Missä oltiin'? Sellaiset biisit kuin 'Kesätuuli' ja 'Bob Korni' myös. Jotkin laulut ovat pulpunneet päähäni pyöräillessäni Ruissaloon ja takaisin. 'Kesäyö esimerkiksi'. Luonto joka tapauksessa on auttanut minua tekemään lauluja lähes yhtä paljon tai enemmän kuin ihmissuhteet joissa olen kipuillut, nauttinut, kärsinyt, oireillut, hurmioitunut,pettänyt, epäillyt, hukkunut, pelastunut ja tullut petetyksi. *** Pakettiauto johon pystyi levittämään patjan ja makuupussin, ylläpitämään keittiötä (trangia ja kylmälaukku) ja säilyttämään kitaran ehjänä oli täydellinen liikkumisväline minulle kolmen, lähes neljän vuoden ajan. Sitten vaihdelaatikko väsyi ja myin auton ennen kuin sen huoltolaskut olisivat saattaneet minut perikatoon. Saatoin pysähtyä pakettiautolla minne vain yöksi ja kaikki tarvitsemani oli aina mukana. Kerran yövyin Tampereen rautatieaseman vieressä kuunnellen mekaanista käkeä läpi yön. Toisella kerralla olin Jyväskylän rautatieaseman parkkipaikalla. Joku nuorisojoukko herätti minut pariinkin otteeseen unien välissä, vaan tuollaiset pikkuseikat eivät harmittaneet koska olin seikkailun pyörteissä. Yyterin paikoitusalue tuli myös erittäin tutuksi noina vuosina. Laulut kirjoitin päiväkirjani sivuille. Niitä, täyteen rustattuja päiväkirjoja onkin kertynyt jo parisenkymmentä vuosien varrella, yhden banaanilaatikollisen verran siis kaikenlaista raapustelua, mutta ihan oikeita lauluja niiden sivuilla on myös synnytetty. *** Ellen olisi eronnut lapseni äidistä kesäkuussa 2013 ei mitään tästä olisi ehkä käynyt toteen. Tai ehkä erosimme juuri siitä syystä että pääsin tekemään näitä asioita - mene ja tiedä..? Päädyin kuitenkin muun muassa asumaan Livonsaaren yhteisökylään yhdeksi kesäksi. Siellä kirjoitin osan 'Kesätuulen' sanoista. 'Velka' syntyi puhtaasti niistä tuntemuksista jotka ero aikaansai. Adoptio - taustani johdosta koin että minulla oli ensimmäinen oikea perhe kun lapsi syntyi 2011. Olin siis omasta mielestäni vain vähän myöhemmin menettänyt ensin siis puolison, tytärpuolen ja oman lapsen (viikoksi kerrallaan) 2013 ja sitten tammikuussa 2014 isäni. Laulujen kirjoittaminen ja bändin kanssa soittaminen taisi lopulta pelastaa mielenterveyteni ja koko ukkelin noina vuosina? En kyllä ymmärrä miten bändi pysyi toimintakuntoisena kun itse sekoilin menemään ihan missä sattuu jatkuvasti..? Taisimme olla talvi -aktiivinen orkesteri! Vuodesta 2013 lähtien olen kirjoittanut kokonaisia tai ainakin osittaisia lauluja (laulun alkuja) arviolta noin 300 - 400 kappaletta, ehkä 40 per vuosi. Vain 5 per vuosi niistä olisi ehkä levyttämisen arvoisia vaan on siinäkin jo jotain. Kun nuo laskee yhteen saa siitä luvuksi yhteensä noin 50 laulua! Ihan hyvin amatööriltä mielestäni! *** 'Missä oltiin' kertoo ajasta kun olin lapsena Valasrannan karavaanarialueella joka kesä vanhempieni kanssa. Myöhemmin sain kuulla että Edward Vesala oli asunut samaan aikaan Yläneen keskustan liepeillä eli aivan lähistöllä. Olimme luultavasti joskus kävelleet vastatusten paikallisen kondiittorin ovella? Sieltä sai ihanaa mango - jäätelöä sekä kanapeitä. Tosin nyt kun tarkastin niin niillä kukonpyrstön mallisilla wieneri-kekseillä ei ole mitään tekemistä aitojen kana'peiden kanssa. Vesalasta tuli kuitenkin mieleen ufot ja yliluonnolliset hommat joten nuo asiat, sekä Honkilahden Koskeljärvellä ja Yläneen Valasrannalla koetut keskikesän yöt sekoittuivat mielessäni tällaiseksi tarinaksi, joka on hyvin väljä erinäisille tulkinnoille? 'Bob Korni' taisi syntyä Koskeljärven laavulla yhdeltä istumalta? 'Paikka' taitaa olla Ruissalon sieni ja marjametsäilyn peruja vaan luontokokemukset ja luontoyhteys siinäkin perustana sanoitukselle. Oikeastaan 'Lauluja EU - Suomesta' ja 'Kaikki Ei Ole Miltä Näyttää'-levyt voi ajatella yhtenä kokonaisuutena - tuplalevy joka julkaistiin kahtena eri plattana, neljän vuoden välein. *** Kun sitten vuonna 2018 - muistaakseni, myin Ford Transit pakettiauton autokauppiaalle tai oikeastaan hänen pojalleen talonrakennusapu-ajoneuvoksi 500 eurolla oloni oli lähinnä huojentunut. Autoon oli uponnut siihen mennessä vähintään 10 000 euroa. Dieselvero, katsastukset, pakolliset remontit, renkaat, polttoaineet, uusi tuulilasi... Voi olla että laskin nuo kulut alakanttiin... Olen tehnyt taidetta, kuvataidetta, musiikkia, esseitä ja ehkä jotain muutakin siis noin 12 000 euron vuosibudjetilla kymmenen vuoden ajan. Joku voi sitten laskea mitä kaikkea tuotin sinä aikana ja oliko sillä mitään arvoa yhteiskunnalle laajemmin ajatellen... vaan tuon verran taiteilijan tukeminen maksaa, eli saman verran kuin kenen tahansa ihmisen. Taiteilija vain tekee työnsä ILMAISEKSI! - kunhan vaan saa elää vapaana - ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Siksi kannatan perustuloa joka suhteutettaisiin keskivertaisten elinkustannusten laskelmaan. Olen toteuttanut tuona aikana vähintään kymmenen taidenäyttelyä + osallistunut vähintään yhtä moneen ryhmänäyttelyyn, julkaissut kaksi täyspitkää levyä bändin kanssa, neljä soolo -levyä (demoa), soittanut noin 30 keikkaa, kirjoittanut luultavasti noin 100 essee - tekstiä, eikä tämä ole maksanut valtiolle juuri mitään! Apurahoja olen saanut yhden 4 kk pätkän ja toisen 2 kk periodin eli yhteensä noin 10 000 euroa. Toki siitä oli paljon apua vaan se on hyttysen pieru verrattuna monienn muiden saamiin apurahoihin verrattuna. Joku voisi kutsua tällaista työskentelyä kutsumukseksi mutta se on vain toinen tapa ilmaista että joku on orja tai tekee työtä ilman rahallista korvausta. Jossain pitäisi käydä hyvin laaja kulttuuripoliittinen keskustelu näistä asioista vaan se ei tapahdu tässä - ainakaan nyt. Jään odottamaan kutsua. Hyvää yötä, tällä erää.

Sylvi -Mamma

Kävimme äidin kanssa Sylvi - mamman luona joka tiistaina koulu ja työpäivän jälkeen. Mamma asui Virusmäentiellä numerossa 54. Vanhempani tapasivat siten että kun isäni muutti Turkuun Laitilasta 18 vuotta täytettyään hän muutti Virusmäentille kadun toiselle puolelle (53). Vanhempani kävivät töissä ja opiskelemassa Turun keskustassa samassa pihassa Linnankatu 7:ssä, isäni Vihannon sähkössä käämijänä ja äitini parturikampaamo -opiskelijana. Näin he tutustuivat toisiinsa, menivät naimisiin ja lopulta adoptoivat minut. *** Sylvi -mamma oli viiden lapsen, Marittan, Masan, Tellun, Leenan ja Maikin äiti. He asuivat yksiössä. Kun minut adoptoitiin Sylvi oli jo kuusissakymmenissä. Raunistulassa mamman luona oli usein paljon porukkaa. Mikäli hänen lapsensa perheet kokoontuivat Sylvin luona, pieni asunto oli tupaten täynnä - ääntä, koska lapsenlapsia oli runsaasti ja kaikki puhuivat kovaan ääneen, usein toistensa yli huutaen. Mamman olohuoneessa oli yksi pitkä muistaakseni vihreällä sametilla päällystetty sohva seinän vieressä ja sen edessä kaksi isoa laiskanlinnaa asemoituna televisiota kohden. Lapsena pötköttelin usein sohvalla ja katselin mamman tauluja, jotka olivat matkamuistoja, ehkä Kreikasta tai Espanjasta. Toritaidetta, mutta kuitenkin kiehtovia. Luulenpa että saatoin uppoutua näihin maalauksiin hyvinkin pitkiksi ajoiksi toisinaan kun odottelin että äiti ja mamma olivat saaneet senhetkiset juorunsa käsitellyiksi ja päästiin lähtemään kotiin Runosmäkeen. *** Tämä kaikki oli melko erilaista verrattuna siihen minkälaista oli käydä isäni vanhempien luona Malvossa Laitilassa jossa taas istuttiin lähinnä hiljaa keittiön ison pöydän ääressä ja yksi kerraallaan joku puhui, hitaasti ja rauhallisesti. Sylvi - mammasta minulle on vahviten jäänyt mieleen se että hän söi usein silakkaa (päineen ja ruotoineen ehkä) ja pukeutui aina samaan kolttuun, tummaan, joko mustaan tai harmaaseen yksiosaiseen vaatteeseen. Jonkilainen mekko se kai oli mutta paksusta kankaasta. Ehkä mekon rinnuksissa saattoi joskus olla rasvatahroja. Sylvi - mamman poikaystävän nimi oli Pöpö. EDIT: Pöpö taisi olla sittenkin Sylvin veli Pentti Olavi) ja siksi usein kuvioissa. Joskus kävimme mamman kanssa kaupassa jonka nimi oli Musta Petrus. Se sijaitsi Saramäentiellä, osoitteessa 44 - jos oikein muistan? *** Sylvillä oli oranssi kissa jonka nimi oli Oskari. Olin kuulemma taaperona vetänyt kulmakunnan kauhunakin tunnettua kolli -kissaa hännästä vaan Oskari ei tehnyt minulle mitään vastarintaa, ei koskaan raapinut tai purrut minua. Kissa ehkä ymmärsi että olen ihmisen poikanen? Isäni rakasti Sylvi-mamman tekemiä lihapullia. Ne paistettiin uunissa ja niiden ympärille muodostui leivinpaperiin iso läpikuultava rengas ylenpalttisen voin käytöstä johtuen. Sipulinkynnet sojottivat iloisesti pullista ulos. isäni yritti ja yritti vuosikausia tehdä samanmakuisia siinä onnistumatta. Hän kyllä kunnostui muuten ruoanlaittajana uhraten askareeseen usein tuntikausia mutta tuo Sylvin lihapulla -resepti jäi selvittämättä ikuisiksi ajoiksi. Niissä oli ehkä jokin salainen ainesosa? Raunistula oli ja on kai yhä hyvin mielenkiintoinen ympäristö lapselle tutkia maailmaa. Yksi asia jota muistelen usein lapsuudestani siellä on että vielä silloin kun olin alle 7 vuoden ikäinen pihalla oli ulkohuusi joka oli koko naapuruston käytössä. Olen muistavinani että minäkin jouduin istumaan kylmälle reijälle talvipakkasessa ja pimeydessä. Sylvin vieraana kävi usein romani -naisia pelaamassa korttia. He ja mamma ryystivät kahvin tassilta. Olen muistavinani miten jonkun kortinpelaajan vino alahammas törrötti suusta kun kahvi ryypättiin lautaselta. Tekohampaat olivat luultavasti siinä pöydällä lasissa samalla kun pelurit olivat keskittäneet kaiken huomionsa 'maijan' pelaamiseen. Romaninaisilla oli isot kultaiset korut, hienot tuhdit hameet ja pikimustat hiukset tiukasti nutturalla. *** Virusmäentiellä piti varoa keltaista vaaraa, kaupungin liikenteen bussia ts. linja -autoa. Sain kuitenkin käydä kävelemässä yksin lähiympäristössä. Mamman lähistöllä oli jännä joutomaa -alue (ruderaatti) sekä kallio joka oli ehkä osittain matalan kasvuston peitossa? Lähistön pihamailta tuskin näkyi luolaan joka paljastui kallion keskeltä. Luola oli täynnä pornolehtiä. Luulenpa että tuolloin tutustuin aihepiiriin ensimmäistä kertaa, mutta olin niin nuori silloin että luultavasti löytö oli lähinnä hämmentävä, ei mitenkään innostava. Paikka oli myös tosi törkyinen. Näkymä muistutti enemmän kaatopaikkaa ja käymälää kuin mitään intohimojen ja nautintojen keidasta. Molempina se kai silti toimi jollekulle! *** Kävin kiertelemässä Virusmäentiellä pikaisesti muutama päivä takaperin kun olin työasioissa menossa tapaamaan kavereita jotka ovat muuttaneet hiljattain Raunistulaan. Harmikseni ilta oli jo tuloillaan ja lämpötilakin pakkasen puolella joten en viitsinyt tuolla kertaa jäädä pitkäksi aikaa asioita kummastelemaan. Ehkä saan aikaiseksi mennä sinne keväällä uudestaan? Olen viime aikoina pohtinut paljon muistamista. Siksi kai tuonne piti päästä edes vilkaisemaan paikkoja. Välillä mieleeni tulvii asioita joita en tiennyt siellä olevan kun olen käynyt paikoissa tai nähnyt kuvia tai elokuvia vuosikymmenten takaa. Vaikka muistamisesta sanotaan että se ei ole videokamera josta voisi halutessa kelata asioita esiin uudestaan ja uudestaan olen silti vakuuttunut siitä että jokin paikka, ääni tai haju voi tuoda jo unohtuneen asian takaisin mieleen. Se mikä tätä kylläkin hämärtää voimakkaasti on se että ainakin itse olen taas viime aikoina nähnyt hyvin todentuntuisia unia. Sellaisia jotka saavat miettimään että enkö muista minkälaisia unia olen aikaisemmin elämässäni nähnyt, vai onko jokin muuttunut ja olen erityisen stressaantunut, huolissani maailmantilanteen ja oman taloudenpitoni johdosta ja siksi uneni ovat hyvin todentuntuisia? *** Totuuden nimissä en muista Sylvi - mammasta kovinkaan paljon. Teini -iässä ja 18 täytettyäni minulla oli niin paljon muita kiinnostuksen kohteita etten juurikaan vieraillut Sylvin luona. Ehkä oma adoptio - taustani vähensi kiinnostustani olla yhteydessä sukulaisiini, mikä on tavallaan hieman harmillista, mutta toisaalta mielestäni ihan ymmärrettävääkin. Nyt kuitenkin heräsi tarve selvittää muutamia asioita. Sylvi Irene Lahtonen (ent. Nurmi o.s.Wallenius, tai Vallenius?) oli syntynyt Turussa 8.11.1912. Sylvi kuoli Turussa 11.2. 2000 eli hän ehti elää 87 vuotta? Äitini koulutodistuksista löysin Sylville ammatin puistotyöläinen. Itse muistan kuulleeni että hän piti talvisin luistelukopeissa yllä jöötä as in järjestystä (ehkä myös lämpöä?) - eli toimi jonkinlaisena puistovahtina lapsille. Minun täytyy ehkä haastatella näistä asioista joskus vielä äitini siskoa. Olin mamman luona hoidossa lapsena, toisinaan myös yöitä. Muistan että mamman luona oli kivaa ja turvallista. Nukuimme samassa pienessä sängyssä (vai oliko siinä sellainen alta vedettävä laatikko alla, ehkä?) enkä muista pelänneeni tai ihmetelleeni mammaa lainkaan vaikka hän oli melko isokokoinen ja äänekäs. Mamma taisi myös käyttää ruoanlaitossa runsaasti voita, sipulia, valkosipulia, luultavasti myös suolaa, toisin sanoen tuoksumaailma oli mamman luona melkoinen. Minulle on jäänyt hyvin mieleen mamman asuntoon johtavat pienet kiviset portaat. Taisin istua kesäisin niillä useasti ihan vain ihmettelemässä ajan kulumista, sekä tietysti Oskari - kissan touhuja. Polttiko mamma tupakkaa? Pitääkin kysellä näistä joltain sukulaiselta vielä! Valokuvia minulla on mammasta aika niukasti, mutta joitain kuitenkin. Oskari taisi kadota jonnekin siihen mennessä kun minusta tuli koululainen vuonna 1984. Muistelen nyt tuota maailmanaikaa lämmöllä. Kaikki oli tuolloin hitaampaa ja hiljaisempaa? Mieleen tulee kesän valo ja silakan haju sekä kissan liikkeet portaissa kun ajattelen Sylvi - mammaa. Joku näppärä loppu -kaneetti tähän! EDIT: Serkkuni oli penkonut arkistoja ja löysi tiedon että Sylvin ensimmäinen puoliso (syntynyt 10.6. 1916) sekatyömies/putkityömies Armas Johannes Nurmi kuoli 5.3.1940 Karisalmella Viipurin maalaiskunnassa. Hän oli menehtyessään Jalkaväkirykmentti 14 2. konekiväärikomppaniassa. Sylvin toisesta miehestä maalari Anton Johannes Lahtosesta (25.1.1902 - 18.4.1950) minulla ei ole vielä muuta tietoa kuin tämä mitä hautakivessä lukee.