Neil Young (tähän asti)

Neil Young *** Suoritin asepalvelusta vuonna 1996. Päädyin Utön saarelle muutaman kymmenen hengen varuskuntaan jossa Estonian haveri oli vielä tuoreessa muistissa. "Tuossa on vaja/aitta jossa ruumiita säilytettiin" - kertoivat minua ennen palveluksensa aloittaneet varusmiehet. Tuonma keväänä sain joltain alikersantilta (jonka nimeä en enää muista) lainaksi Neil Youngin ensimmäisen kokoelmalevyn Decade, kahden cd -levyn verran hittejä. Olin kyllä ostanut Freedom ja Mirrorball -levyt jo aiemmin, koska Nirvana, Grunge jne jne, mutta todellinen innostus 'Niilon' musiikkiin alkoi vasta tuolloin. Kopioin Decaden c -kasetille joka oli minulla käytössä vielä ainakin vuona 2009 työhuoneella. Kävi älytön tuuri että kerran kahdessa viikossa (vuoroviikoin) tapahtuva lomailuni Utön varuskunnasta mantereen puolelle osui Ruisrock - viikonlopulle. Melkoisessa humalassa, mutta kuitenkin muistan kiivenneeni puuhun kuuntelemaan kun Neil ja Horse esiintyivät kansanpuistossa. Olin lähempänäkin lavaa keikan alussa vaan kun en tuntenut kappaleita (vielä tuolloin) päädyin anniskelualueelle. Pari shottia nautittuani teltalla jossa niukasti pukeutuneet neidot myivät jonkinlaista, ehkä rommia ja kahvia sisältävää ihmenektaaria,keikan erityisyys ehkä vähän unohtui. Melkoisessa humalassa, mutta kuitenkin muistan kiivenneeni puuhun kuuntelemaan kun Neil ja Horse tuuttasivat menemään kansanpuistossa. Lavan eteen ei kai enää oikein päässyt tai se olisi vaatinut minulle vierasta käyttätymisen mallia, muiden tuuppimista ja sulloutumista eli ns. rynnimistä. *** Mahdollisesti vuonna 2002 olin Karjaan Etno -festareilla. Festareilla oli vähän tylsää, mutta vinyylilevyjä myyvän ukkelin valikoimassa olin nähnyt Harvest - levyn. Illalla sain päähäni kerätä tyhjät pullot autoon muovikasseihin. Ne taisivat haista auton sisällä melkoisesti - nukuin kuitenkin samassa tilassa? Aamulla vein ne kauppaan ja ostin vähän aamupalaa. Sitten lunastamaan palkinto. Kuin ihmeen kaupalla levy oli yhä siellä ja sain erään hienoimmista levyistä ikinä koko rock - historiassa!*** Vuonna 2008 ostin Neil Youngin Sugar Mountain Live at Cantenbury House 1968 -levyn ja aloin tehdä omia lauluja englannin kielellä. Tajusin tuolloin viittä vaille kuvataiteen maisterina että musiikin tekeminen oli minulle yhä liian tärkeää ja kivaa tekemistä, jotta sen olisi voinut hylätä kokonaan. Tästä olen kertonut enemmän jossain toisaalla? *** Vuonna 2014 olin juuri avoliitosta eronnut 3- vuotiaan lapsen hukassa oleva huoltaja, jonka molemmat vanhemmat olivat kuolleet, äiti jo 2006 ja isä kuluvan vuoden tammikuussa. Nyt luulin jo tietäväni Neil Youngista yhtä jos toista. Ragged Glory - levy oli kuitenkin jäänyt vähän taustalle kummittelemaan. Country Home oli jotensakin tuttu mutta Love and Only Love ei vielä niinkään. Jouduin taas kuuntelemaan keikkaa hieman hämmentyneenä. Missä Like a Hurricane tai Rockin' in the Free World. Ei tullut loppukliimaksia? Nämä olivat soineet näemmä 1996 Ruisrockissa vaan en kyllä voi käsi raamatulla sanoa muistavani tapahtuneesta kovinkaan paljoa. Kaisaniemen keikasta jäi "Fuckin' Up" vahvasti mieleen! 'Niilo' soitti myös Blowin' in the Windin. Olen todistanut tämän tapahtuneeksi, erinomaista! *** Hartwall Areenalla 2016 'Niilo' oli Willie Nelsonin poikien kanssa. Promise of the Real rokkasi erinomaisesti. Svengi iski niin että huomasin tanssivani (pomppivani) koko keikan läpi siitä hetkestä lähtien kun keikkasetissä akustisella kitaralla esitetyt laulut vaihtuivat sähköisiksi. Keikalla kuultiin myös Words ja Walk On! Vaan ei Hurricanea eikä Free Worldiä! Ukkelilla on varaa pihdata tykeimmät laulunsa koska tuotannon määrä ja laatu on käsittämätön. Vain Dylan voi toimia jonkinlaisena vertailukelpoisena vastikkeena sille miten merkittävästä lauluntekijästä on kyse. Miksi Neil Young ei ole käynyt Suomessa vuoden 2016 jälkeen? *** Mitä saadaan kun laitetaan vuodesta 1969 lähtien yhdessä soittanut rock - bändi studioon huipputuottajan kanssa vuonna 2022? Tätä on hyvin vaikea sanoiksi pukea/kuvailla. Vähän niinkuin on vaikeaa kertoa mikä on niin erityistä vaikka Mark Rothkon, Jackson Pollockin, Henry Matissen tai Sonia Delaunayn maalauksissa. Kirjallisuus on kirjallisuutta, on James Joyce ja Tove Jansson. Mikä heistä tekee niin erityisiä? Ehkä edelliset voi selittää sanoin? Väittäisin että ei, mutta voi lukea ja ymmärtää kuitenkin! Musiikin taikaa on se kun The Beatles soittaa Savile Row 3 katolla Don't Let Me Down tai kun Grateful Dead jammailee Bob Dylanin kanssa All Along The Watchtowerin. Kukaan ei voi tietää aivan varmasti onnistuuko Jerry Garcian soolo ennen kuin se on kuultu loppuun saakka? Tuleeko poliisi pysäyttämään keikan ennen kuin se on kunnolla päässyt alkamaankaan Apple Corpsin päämajan katolla? *** Neil Young ja Crazy Horse äänittivät World Record - nimisen levyn Malibussa Shangri -La (The Bandin 1970 -luvulla perustama) -studiossa toukokuussa 2022 Rick Rubinin 'johdolla'. 'Niilo' oli äänittänyt koiralenkeillä viheltelemiään melodioita tallentimeen (flip phone) ja kirjoittanut sanoituksia näihin (vihellyksiin) näiden (melodioiden) pohjalta kevään ajan. Sävellykset syntyivät nopeasti ja äänitykset tehtiin reilun viikon kuluessa. Monet kappaleet soitettiin ensimmäistä kertaa studiossa ja lopullinen materiaali kasattiin näistä otoista. Neil Young kertoo haastattelussa (Apple Tv) että he eivät koskaan voineet olla varmoja selviävätkö kappaleen loppuun ilman että joku mokaa. Laulut soitettiin ensimmästä kertaa ikinä. Myös 'Niilo' soitti ne ensimmäistä kertaa tuona hetkenä! Myöhemmin he totesivat Rick Rubinin kanssa että monet asiat jotka he luulivat haluavansa korjata otoista ensikuuntelun jälkeen -kuulostivat toisella kuuntelukerralla... ööö... virheettömiöltä - he eivät löytäneet niistä enää mitään korjattavaa! Äänittämisen taikaa - aivoissamme tapahtuu ihmeellisiä asioita, jokin väärältä kuulostava muuttuu oikealta kuulostavaksi yön aikana, totumme ehkä vieraalta tuntuneeseen, sopeudumme? Ihminen sopeutuu kaikenlaiseen ajan myötä, valitettavasti myös kaikkeen sellaiseen mihin ei pitäisi sopueutua - kuten sortoon, alistamiseen, hyväksikäyttöön ja ympäristömyrkkyihin, kun muutos on hidatsa, asteittaista.*** Neil Young on puhunut luonnonsuojelun puolesta koko uransa ajan. Hän on myös puhunut alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta 70 -luvulta lähtien, vai jo aiemmin? En keksi ketään koko maailmassa joka olisi enemmän hyvien puolella - Patti Smith saattaa pärjätä tässä kilpailussa myös kohtalaisesti? Noam Chomsky ja Greta Thunberg tulevat mieleen, mutta jos minun pitää valita musiikkimaailmasta (olen jo valinnut) yksi henkilö joka edustaa minulle elämän puolustamisen viimeisiä linnakkeita, hän se on. Täysin käsittämätön niin monessa mielessä. Selviytyjä. Esitaistelija. Oman tiensä kulkija, ehdottomalta vaikuttava mutta kantansa perusteellisesti kertova. loistava laulunkirjoittaja.*** Glyn Johns on puhunut myös yhdessä soittamisen erityisyydestä jossain videossa somen syövereissä. Musiikin lopputulema on väistämättä erilainen jos raitoja äänitetään yksi kerraallaan toistensa päälle studiossa johonkin pohjaraitaan tukeutuen (joka on usein klikki eli metronomin nakutus) tai jos sen sijaan muusikot reagoivat toistensa soittoon reaaliajassa samassa huoneessa toisiaan ja soittamistaan tulkiten ja seuraillen, koko ajan muuttaen painotuksia, volyymiä, rytmin kulkua eteen tai taakse, reagoiden laulajan tunneilmaisuun! Glyn Johns äänitti muun muassa Led Zeppeliniä, Rolling Stonesia, The Whota, The Clashiä, The Beatlesia ja itseasiassa näiden artistien parhaat levytykset, tai ainakin parhaat biisit - mielestäni. Itselleni eräs tärkein musiikin ominaisuus on tämä -kuuntelen levyn alusta loppuun ja kun levy on päättynyt haluan kuunnella sitä lisää, ainakin ensimmäiset kappaleet - kunnes huomaan olevani taas levyn päätösraidan äärellä. Itselleni kiehtovimpia ovat sellaiset taiteilijat jotka ovat kulkeneet umpihangessa tai raivanneet tiensä tuntemattomien taipaleiden läpi. Valmiiksi tallattujen reittien kulkeminen on ehkä miellyttävämpää kun ei tarvitse kärsiä epävarmuuden tunteista tai turvattomuudesta. Autenttisuuden käsite tässä kohtaa tarkoittaisi kai siten jotain sellaista että henkilö ei esitä muuta kuin itseään - sellaista joka on rehellisesti oma itsensä?! Mikä semmoinen sitten on - voiko sellainen olla? Sitä voi jokainen kysyä itseltään vaan uskoisin että ulkomaailma voi joskus tuntua asettavan tiettyjä edellytyksiä yksilöä kohtaan olla tietynlainen. Minusta tuntuu että Neil Young ei juurikaan näistä odotuksista piittaa ja siksi pidän hänen taiteellisuudestaan erityisen paljon. Kiitos. Lista kappaleista (versioista) jotka eivät ole kaikkein ilmeisimpiä artistin tuotannosta mutta mielestäni ehdottomasti kokemisen arvoisia. 1. Like a Hurricane (Unplugged) 2. Are You Passionate (Are You Passionate) 3. Lookin' for a Love (Zuma) 4. I'm Glad I Found You (Storytone) 5. Born to Run (Ragged Glory expanded) 6. Gateway of Love (Toast) 7. Crime in the City (Bluenote Cafe) 8. Out of My Mind (Sugarmountain Live at the Cantenbury House 1968) 9. Eldorado (Freedom) 10. Welcome Back (Barn) 11. If You Got Love (Before and After)

Grateful Dead, (tähän asti).

GRATEFUL DEAD Viimeisen vuoden aikana olen kuunnellut todella paljon Grateful Deadiä. En enää tarkalleen muista kuinka tämä sai alkunsa mutta Neil Youngin ja Crazy Horsen levy Psychedelic Pill on tähän osaltaan vaikuttanut. Twisted Road - nimisessä kappaleessa mainitaan Dead. Toki ihastuin johonkin heidän kappaleeseensa jo 90 - luvun lopulla yhden illanvieton aikana vaan minulla kesti kaksi vuosikymmentä ennen kuin ehdin asian äärelle uudelleen. Lainasin muutama viikko sitten Deadin boksin So Many Roads jossa on bändin keikoilta tallenteita vuosien 1965 - 1995 väliltä. Pidän Deadistä varsinkin Anthem of the Sun (1968) - levystä lähtien mutta itseäni kiehtoo kaikkein eniten vuosien 1986 - 1995 välinen Dead. Bändi soitti isoillla stadioneilla, Baseball - kentillä ja tapahtumat oli suunnattu koko perheelle. Picnic - vilttien äärellä parveili solmuvärjättyihin vaatteisiin pukeutuneita Deadheadejä taaperosta mummuun ja vauvasta vaariin. Deadin keikat olivat kuvauksista päätellen piknikin ja hääjuhlien (ehkä jopa jumalien palvontatilaisuuksien?) yhdistelmiä. Tanssijat muodostivat erityisen porukan jota on kuvattu muun muassa pyöriviksi dervisseiksi. Tämä kirkkaiden värien (solmu-värjättyjen vaatteiden), pitkien hiusten ja kiemurtelevien raajojen sekamelska on varmastikin ollut kokemisen arvoinen. *** So Many Roads - tekstiliite on huolella laadittu. Siitä luin muun muassa että turvallisen tilan periaatteet olivat käytössä Deadin keikoilla jo 80 - luvulla. Tekstiliiteessä kuvataan miten konsertin aikana muodostuneessa pitissä (montussa/ytimessä) makasi henkilö maahan käpertyneenä ja itkien. Kun häneltä kysyttiin onko kaikki okei - hän vastasi kyyneleet silmissä mutta kiitollisena hymyillen - KYLLÄ! Konsertit kehittyivät vuosien varrella imitoimaan jonkinlaista trippiä - henkistä matkaa jossa kultivoiva? retki voidaan suorittaa myös ilman päihteitä. Yhteisö pääsee retkelle jossa on kaikki vaiheet - alun johdatus,keskikohdan syväsukellus alitajuntaan - ja turvallinen johdatus takaisin kohti arki -tietoisuutta ja todellisuutta. Garateful Dead on onnistunut kuulostamaan erittäin laadukkaalta myös studiossa (esim From the Mars Hotel/American Beauty) vaan tähän mennessä vain pieni raapaisuni kaikista live - taltioinneista on osoittanut että live -biisi voi olla merkittävästi parempi kuin studiossa tallennettu versio. Esimerkiksi Shakedown Street kuulostaa Rocking the Gradle (Egypt 1978) - livellä aivan mahtavalta, groove ja 'fiilis' on tuossa versiossa täydellinen. *** Syy miksi pidän esimerkiksi Crazy Horsesta ja Deadistä niin paljon on juuri tämä. Nämä orkesterit voivat uudistaa tutut kappaleensa livenä ilta illan perään, välillä - eivät tietenkään aina, siinä onnistuen nerokkaasti. Satuin näkemään instagramissa kun Glyn Johns (tuottaja joka on äänittänyt muun muassa Led Zeppeliniä, The Beatlesia) puhui (hifimedia-) videossa musiikin äänittämisestä livenä. Hän sanoi tuossa videossa että nykymusiikista puuttuu tunteet (niiden kirjo?). Livenä soittava bändi reagoi jatkuvasti toisten soittajien tekemiseen eikä pelkää virheiden tekemistä? - koska tavoite on tuottaa jotain mistä ei vielä tiedä tai johon ei päädy millään muulla tavalla kuin hyppäämällä tuntemattomaan..? Kun yhtyeen jäsenet improvisoivat, kappale toimii astiana jonka sisässä voidaan tarjoilla hyvin monenlaisia ruokalajeja (sillisalaatti?) joka päivä vähän eri painotuksin. Grateful Deadin soitto kehittyi 30 vuoden aikana sellaiseksi että bändin jäsenet pystyivät keskustelemaan toistensa kanssa sujuvasti eri instrumentein - jatkamaan toisen 'lausetta' lennosta kuten Bluegrass -muusikot tekevät, tai kuten koomikko duot (Jerry Lewis ja Dean Martin) joiden yhteenhitsattu esitys lähtee lentoon ja päätyy aina eri lopputulokseen - ja pitää jännitteen yllä kuulijoiden, mutta myös soittajien kannalta. Bändin jäsenet rakensivat näin musiikillisen ystävyyden tilan, joka ilta sitä uudistaen. Bändi nappasi ideoita ilmasta, soittaen riittävän rennosti jotta musiikin sisällä saattoi tapahtua yllättäviä asioita. Muun muassa Lightnin' Hopkins, Scotty Stoneman ja John Coltrane toimivat tässä esikuvina. Vaatii valtavasti ennakkoluulottomuutta sekä rohkeutta soittaa tällä tavalla mutta siten musiikki ehkä pysyy tuoreena? Kun elin Grateful Dead -kuherruskuukauden alkua kevättalvella 2023 eteeni tuli Ready or Not -live (julkaistu 2019) jonka sain ostettua Alfa Antikvasta edullisesti (cd). Levyllä on kappaleet jotka olisivat mitä luultavimmin päätyneet Grateful Deadin 14. studiolevylle, joka ei Jerry Garcian kuoleman (9.elokuuta 1995) johdosta koskaan valmistunut. Biisimateriaali on mielestäni huikeaa. Epäilemättä studiolevystä olisi tullut Deadin siihenastisista paras. Liberty. Eternity. So many Roads. Days Between. Täydellinen tuo live - levy olisi mielestäni mikäli siihen olisi mahtunut vielä Drums & Space - osio samalta aikakaudelta. Onneksi on kuitenkin olemassa 'edes' tuo live - tallenne, sellaisena kuin se on. Dick's Picks Vol. 27 esimerkiksi on vuodelta 1992 ja siitä löytyy myös Drums ja Space. Voin suositella myös Truckin' Up to Buffalo - liveä vuodelta 1989 sen hirvittävästä kannesta huolimatta. Dave's Picks 40 ja 44 ovat myös 90-luvulta. *** No mitä yritän sanoa tällä kaikella? Elävän musiikin soittaminen on kivaa! Vapaalla temmolla - ilman klikkiä siis, soittaminen vaatii usein sitä että yhtye treenaa (soittaa keikkoja) herkeämättä (usein) ja osaa kuunnella toinen toistaan. Olen itse soittanut bändeissä 90 -luvun alusta lähtien ja silti juuri toisten muusikoiden kuunteleminen (basson kuuntelu - oikean svengin löytäminen) ei suju vieläkään itsestään. Tämän kirjoituksen avulla yritän pohdiskella siis sitä miksi nykyaikainen musiikki ei useinkaan kosketa minua - vaan kuuntelen lähinnä 1960 - 1990 - lukujen musaa. Ehkä siitä syystä että kaipaan musiikkiin ilmaa ja tilaa sekä svengiä joka syntyy edellä kuvatuillakin tavoilla. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei missään nimessä ole olla mikään Grateful Dead - syvä-analyysi vaan juuri uskoon tulleen fanin kirjoitus omista ajatuksistaan lähinnä tehtynä itselle jonkinlaiseksi muistioksi sekä muistutukseksi siitä mitä olen lukenut ja kokenut tutkimusmatkallani. Seuraavaksi alan kaiketi käydä läpi Dick's Picks sekä Dave's Picks -livetallenteita. Näitä koko konsertin käsittäviä Grateful Dead -julkaisuja on löydettävissä yli 70 kappaletta (koko keikka) joten tutkimista riittää jatkossakin. Hyvää matkaa, taivaan valoa - kuten Katri Helenalla on tapana toivottaa!