Nopeita huomioita luonnossa eli...

todellisuudesta pakenemisen tarpeesta... (Lentäen) matkustamisessa ei ole mitään mieltä nykyaikana. Kaikki paikat ovat huomenna toisia - eriä, koska ovat jatkuvassa muutoksessa koko ajan. Paikka jossa kävit eilen on huomenna toinen. Tänään huomaan taas asian erittäin konkreettisesti kun vierailen lempipaikassani meren rannassa kauniiden kallioiden luona. Tuulen suunta saa meren näyttämään toiselta, veden korkeus on aivan eri jos tuulee lounaasta tai etelästä kuin nyt kun tuulee lännestä tai luoteesta. Siirtolohkareet rannalla näyttävät olevan ikäänkuin toisessa järjestyksessä kun palaan rannalle seuraavana päivänä? Yhtäkkiä mieleeni muistuu yksi lempikirjoistani Italo Calvinon Herra Palomar. Jotenkin tämä saa minut ajattelemaan traumaattista kokemusta ja sen jälkeistä sumuista tilaa jonka johdosta on voinut unohtaa itselleen rakkaita ja tärkeitä asioita. Kriisistä selviäminen on vienyt kaikki ylimääräiset resurssit? *** *** Istun kohdassa jonne olen usein tullut yksin, syömään eväät ja juomaan teetä sekä katselemaan maisemaa. Havahdun ajatuksistani kun kuulen miten männyn kävyt aukeavat kevätauringossa. Kerrankin on hyvin hiljaista täällä, ei muita ihmisiä missään. Tuntematon lintu laulaa kauniin sirkutuksen korkealta ja kovaa. Telkkä lentää ohi hauskasti ujeltaen. Äänet tulevat siivistä - vaikka voisivat tulla kurkustakin... Kärpänen istahtaa etusormeni päälle samalla kun kirjoitan tätä. *** *** Kaksi viikkoa myöhemmin. Istun samassa paikassa. Rantakallioilla kävellessäni päädyin ajattelemaan miten maisema on paljon kauniimpi kun sieltä puuttuu ihminen tai hänen kättensä työ. Kuin vastauksena tälle väitteelleni maisemaan ilmestyy (kuin tyhjästä!) hieman tukeva hyvin ruskettunut keski-ikäinen miesoletettu henkilö neonkeltaisessa t-paidassaan. On vain 15 astetta lämmintä. Kevät tai kesä on ollut tähän asti hyvin viileä. Tosin huhti - toukokuun vaihteessa, muistaakseni - oli hyvin lämmin päivä, liki 20 astetta, mutta sen jälkeen viileni nopeasti. Nyt tuo päivä tuntuu jo hyvin kaukaiselta ajalta. *** *** kaksi viikoa myyöhemmin. Olen tehnyt tänä keväänä liikaa kaikkea, mutta koen samalla että elämä on ollut todella hyvää ja antoisaa - rikasta jopa. Keho ja mieli ovat silti rasittuneet pahoin. Ehkä koska olen tehnyt työtä palkatta, vailla korvausta - olo on apea. Kulttuurityö on usein hyväntekeväisyystyötä. Omalle yhteisölle sunnattua sellaista. Nukuin juuri kolme peräkkäistä yötä yli 9 tuntia jokaisena. Aloitin lukemaan Hanna Kuuselan kirjaa 'Syytös'. Sama viesti, uusliberalismin uhka kuuluu vahvana hänenkin kirjassaan. Elämme murheellisia aikoja. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän miten tärkeää demokratian ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion puolustaminen on. Jatkan tästä huolimatta taistelua näiden arvojen ja vapaan ajattelun puolesta niin kuin ennenkin ja ehkä vielä vähän toimeliaampana. Ajattelen Rutger Bregmanin kirjaa 'Hyvän historiaa' ja sitä miten perustulo voisi olla ratkaisu ihmiskunnan isoimpiin haasteisiin. *** ***