Grateful Dead, (tähän asti).

GRATEFUL DEAD Viimeisen vuoden aikana olen kuunnellut todella paljon Grateful Deadiä. En enää tarkalleen muista kuinka tämä sai alkunsa mutta Neil Youngin ja Crazy Horsen levy Psychedelic Pill on tähän osaltaan vaikuttanut. Twisted Road - nimisessä kappaleessa mainitaan Dead. Toki ihastuin johonkin heidän kappaleeseensa jo 90 - luvun lopulla yhden illanvieton aikana vaan minulla kesti kaksi vuosikymmentä ennen kuin ehdin asian äärelle uudelleen. Lainasin muutama viikko sitten Deadin boksin So Many Roads jossa on bändin keikoilta tallenteita vuosien 1965 - 1995 väliltä. Pidän Deadistä varsinkin Anthem of the Sun (1968) - levystä lähtien mutta itseäni kiehtoo kaikkein eniten vuosien 1986 - 1995 välinen Dead. Bändi soitti isoillla stadioneilla, Baseball - kentillä ja tapahtumat oli suunnattu koko perheelle. Picnic - vilttien äärellä parveili solmuvärjättyihin vaatteisiin pukeutuneita Deadheadejä taaperosta mummuun ja vauvasta vaariin. Deadin keikat olivat kuvauksista päätellen piknikin ja hääjuhlien (ehkä jopa jumalien palvontatilaisuuksien?) yhdistelmiä. Tanssijat muodostivat erityisen porukan jota on kuvattu muun muassa pyöriviksi dervisseiksi. Tämä kirkkaiden värien (solmu-värjättyjen vaatteiden), pitkien hiusten ja kiemurtelevien raajojen sekamelska on varmastikin ollut kokemisen arvoinen. *** So Many Roads - tekstiliite on huolella laadittu. Siitä luin muun muassa että turvallisen tilan periaatteet olivat käytössä Deadin keikoilla jo 80 - luvulla. Tekstiliiteessä kuvataan miten konsertin aikana muodostuneessa pitissä (montussa/ytimessä) makasi henkilö maahan käpertyneenä ja itkien. Kun häneltä kysyttiin onko kaikki okei - hän vastasi kyyneleet silmissä mutta kiitollisena hymyillen - KYLLÄ! Konsertit kehittyivät vuosien varrella imitoimaan jonkinlaista trippiä - henkistä matkaa jossa kultivoiva? retki voidaan suorittaa myös ilman päihteitä. Yhteisö pääsee retkelle jossa on kaikki vaiheet - alun johdatus,keskikohdan syväsukellus alitajuntaan - ja turvallinen johdatus takaisin kohti arki -tietoisuutta ja todellisuutta. Garateful Dead on onnistunut kuulostamaan erittäin laadukkaalta myös studiossa (esim From the Mars Hotel/American Beauty) vaan tähän mennessä vain pieni raapaisuni kaikista live - taltioinneista on osoittanut että live -biisi voi olla merkittävästi parempi kuin studiossa tallennettu versio. Esimerkiksi Shakedown Street kuulostaa Rocking the Gradle (Egypt 1978) - livellä aivan mahtavalta, groove ja 'fiilis' on tuossa versiossa täydellinen. *** Syy miksi pidän esimerkiksi Crazy Horsesta ja Deadistä niin paljon on juuri tämä. Nämä orkesterit voivat uudistaa tutut kappaleensa livenä ilta illan perään, välillä - eivät tietenkään aina, siinä onnistuen nerokkaasti. Satuin näkemään instagramissa kun Glyn Johns (tuottaja joka on äänittänyt muun muassa Led Zeppeliniä, The Beatlesia) puhui (hifimedia-) videossa musiikin äänittämisestä livenä. Hän sanoi tuossa videossa että nykymusiikista puuttuu tunteet (niiden kirjo?). Livenä soittava bändi reagoi jatkuvasti toisten soittajien tekemiseen eikä pelkää virheiden tekemistä? - koska tavoite on tuottaa jotain mistä ei vielä tiedä tai johon ei päädy millään muulla tavalla kuin hyppäämällä tuntemattomaan..? Kun yhtyeen jäsenet improvisoivat, kappale toimii astiana jonka sisässä voidaan tarjoilla hyvin monenlaisia ruokalajeja (sillisalaatti?) joka päivä vähän eri painotuksin. Grateful Deadin soitto kehittyi 30 vuoden aikana sellaiseksi että bändin jäsenet pystyivät keskustelemaan toistensa kanssa sujuvasti eri instrumentein - jatkamaan toisen 'lausetta' lennosta kuten Bluegrass -muusikot tekevät, tai kuten koomikko duot (Jerry Lewis ja Dean Martin) joiden yhteenhitsattu esitys lähtee lentoon ja päätyy aina eri lopputulokseen - ja pitää jännitteen yllä kuulijoiden, mutta myös soittajien kannalta. Bändin jäsenet rakensivat näin musiikillisen ystävyyden tilan, joka ilta sitä uudistaen. Bändi nappasi ideoita ilmasta, soittaen riittävän rennosti jotta musiikin sisällä saattoi tapahtua yllättäviä asioita. Muun muassa Lightnin' Hopkins, Scotty Stoneman ja John Coltrane toimivat tässä esikuvina. Vaatii valtavasti ennakkoluulottomuutta sekä rohkeutta soittaa tällä tavalla mutta siten musiikki ehkä pysyy tuoreena? Kun elin Grateful Dead -kuherruskuukauden alkua kevättalvella 2023 eteeni tuli Ready or Not -live (julkaistu 2019) jonka sain ostettua Alfa Antikvasta edullisesti (cd). Levyllä on kappaleet jotka olisivat mitä luultavimmin päätyneet Grateful Deadin 14. studiolevylle, joka ei Jerry Garcian kuoleman (9.elokuuta 1995) johdosta koskaan valmistunut. Biisimateriaali on mielestäni huikeaa. Epäilemättä studiolevystä olisi tullut Deadin siihenastisista paras. Liberty. Eternity. So many Roads. Days Between. Täydellinen tuo live - levy olisi mielestäni mikäli siihen olisi mahtunut vielä Drums & Space - osio samalta aikakaudelta. Onneksi on kuitenkin olemassa 'edes' tuo live - tallenne, sellaisena kuin se on. Dick's Picks Vol. 27 esimerkiksi on vuodelta 1992 ja siitä löytyy myös Drums ja Space. Voin suositella myös Truckin' Up to Buffalo - liveä vuodelta 1989 sen hirvittävästä kannesta huolimatta. Dave's Picks 40 ja 44 ovat myös 90-luvulta. *** No mitä yritän sanoa tällä kaikella? Elävän musiikin soittaminen on kivaa! Vapaalla temmolla - ilman klikkiä siis, soittaminen vaatii usein sitä että yhtye treenaa (soittaa keikkoja) herkeämättä (usein) ja osaa kuunnella toinen toistaan. Olen itse soittanut bändeissä 90 -luvun alusta lähtien ja silti juuri toisten muusikoiden kuunteleminen (basson kuuntelu - oikean svengin löytäminen) ei suju vieläkään itsestään. Tämän kirjoituksen avulla yritän pohdiskella siis sitä miksi nykyaikainen musiikki ei useinkaan kosketa minua - vaan kuuntelen lähinnä 1960 - 1990 - lukujen musaa. Ehkä siitä syystä että kaipaan musiikkiin ilmaa ja tilaa sekä svengiä joka syntyy edellä kuvatuillakin tavoilla. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei missään nimessä ole olla mikään Grateful Dead - syvä-analyysi vaan juuri uskoon tulleen fanin kirjoitus omista ajatuksistaan lähinnä tehtynä itselle jonkinlaiseksi muistioksi sekä muistutukseksi siitä mitä olen lukenut ja kokenut tutkimusmatkallani. Seuraavaksi alan kaiketi käydä läpi Dick's Picks sekä Dave's Picks -livetallenteita. Näitä koko konsertin käsittäviä Grateful Dead -julkaisuja on löydettävissä yli 70 kappaletta (koko keikka) joten tutkimista riittää jatkossakin. Hyvää matkaa, taivaan valoa - kuten Katri Helenalla on tapana toivottaa!