Sadonkorjuuta, lyömättömiä ja syksyn säveliä.

Sadonkorjuuta, lyömättömiä ja syksyn säveliä. Taisin olla ensimmäistä kertaa Fiskarsin Etno-Festeillä vuonna 2002, Tikkasen Petterin kanssa. Olimme tutustuneet edellisenä lukukautena Limingan taidekoulussa. Sekin oli hieno vuosi, vaan tämä juttu kertoo toisista ajoista. Päädyin Fiskarsiin vähän erikoisella tavalla. Petteri oli seuranani Koneisto-festareilla, matkallaan kohti 'Fiskaria'. Silloin oli 'muodikasta' pyrkiä sisään aitojen yli hyppien ja niin mekin sitten teimme. _ _ _ Melkoista sekoilua, ensin ryömittiin pimeässä, nurmikkoa myöten aidan lähelle - ja lopulta juostiin järjestysmiehiä pakoon - oliko silloin jo anniskelualueita? Tekno-festareille ei kai voinut maksaa sisään kun oltiin rokkileiristä? No - seuraavana päivänä matkattiin Fiskarsiin. Petteri puhui minut muistaakseni matkaan aamupäivän aikana - en meinannut ensin kai lähteä - kun krapula. Petterillä oli ainakin vielä silloin sellainen maailman hienoin rätti-sitikka, leppäkerttu-väreissä. Mahtaakohan olla vieläkin? Soitettiin katusoiton Sm-kisoissa ja tultiin kolmansiksi. Tai oikeastaan Black Peider tuli, minä ja Perttu Saksa kai siinä lähinnä oltiin tukemassa Petterin jo silloin pähkähullua projektia. Jossain vaiheessa esitystä Petteri horjahti alas lavalta - ja se oli kyllä vahinko - mutta onneksi käsittämättömän notkeutensa ansiosta siitä selvittiin säikähdyksellä. _ _ _ Asiaan... seuraavana vuonna mentiin sitten silloisen tyttöystävän kanssa samoihin juhliin, Karjaalle. Olen kai sillä lailla ollut aina vähän huono poikaystävä että aina olen vilkuillut vähän muita siinä samalla kun on 'yksissä' kuljettu. Siltä vuodelta en muista oikein muuta kuin että tunnelma ei ollut lainkaan niin vapautuneen oloinen kuin edellisenä vuonna. Humalaan hankkiutuminenkaan ei onnistunut toivotulla tavalla, vaan pullojen kerääminen sitäkin paremmin. Olin huomannut että levyjä kauppaavalla kaverilla 'basaarissa' oli Neil Youngin Harvest- vinyyli myynnissä. Päätin alkaa kerätä pulloja, koska alueella kulkiessamme törmäsimme niihin jatkuvasti pitkässä ruohossa. Olimme isäni pakettiautolla liikkeellä ja sinne mahtui monta kassia helposti. _ _ _ Meillä ei kai ollut liiaksi rahaa koska muistan että aamulla menimme kauppaan palauttamaan pullot. Ostettiin aamupalatarpeet ja lopulla rahalla lunastin itselleni äänilevyn. Turha kai tässä on selitellä miten tärkeäksi tuo levy sitten myöhemmin minulle muodostui. Uskottelen itselleni yhä että minua ohjasi tuolloin jonkinlainen vaisto tai kohtalo. Olen tainnut soittaa tuon levyn kaikille tyttöystävilleni, jo seurustelun alkuvaiheessa. Onkohan sillä syynsä siihen että nuo suhteet ovat myös aina päättyneet? _ _ _ Muistatteko kun CD-formaatti tuli suomeen? Minä muistan - tosin vähän hatarasti. Isäni hankki aina kaikki 'uudet (tekniset) villitykset' ensimmäisten joukossa. Ensimmäinen meidän talouden cd-levy oli ehkä joku kokoelma suomi-iskelmiä. Äitini taas kuului kirjakerhoihin, ainakin Fazerin sellaiseen. Minä sain tilata kerran kuussa jonkin levyn. Eppu Normaalin Lyömättömät-kokoelma oli kai silloin juuri ilmestynyt (1989), koska muistelen että mainoksessa oli sekä sinisiä, oransseja, että vihreitä Lyömättömät älpeitä ja ceedeitä. Minä sain sellaisen hienon vihreän cd-levyn. _ _ _ Myöhemmin kun kannettavat soittimet tulivat kauppoihin, sain myös sellaisen 'mankan', jota pystyi kuljettamaan mukana. Paristot kai kestivät ainakin koko levyn, ellei ehkä kahden kuuntelun verran- jollei kuunnellut tosi lujaa. Kuljimme nuorisolaumana Säkylän Pyhäjärven rantoja, Kallionnokan leirintäalueen rannoilla ja laitureilla. 'Älä mene Njet, Njet' oli kaiketi silloin se biisi jota kaikki lauloivat yhteen ääneen, ja 'Poliisi pamputtaa taas' tietysti myös. 'Älä jätä minua' ja 'Hei älä mee' taisivat tulla sitten vähän myöhemmin? Tuolloin, Valasrannan tanssilavan liepeillä opin jo pulloja keräämällä tienaamaan helpohkosti rahaa. Samalla kai opin vähän jotain aikuisuudesta ja 'vapaa-ajan viettotavoista'? _ _ _ Olen lukenut viime viikot Juice-elämäkertaa, Risaista elämää. Juicesta tulee aina väkisinkin mieleen ala-asteen musiikin tunnit. Se oli kai ensikosketus? Syksyn sävel ja viidestoista yö. Oliko Kaksoiselämää myös laulukirjassa? Mieleen on jäänyt tietysti myös 'Lentäjän poika' ja joku Hectorin käännös myös. Olisiko ollut 'Blowin' in the wind'(Pertsa Reposen teksti)? Minä pelkäsin luokan edessä laulamista kuollakseni. Se oli kamalinta mitä saatoin kuvitella. Jostain syystä en ollut juurikaan laulanut ennen kouluikää. Meillä ei harrastettu soitinten soittoa kotona, vain levyjen kuuntelua, ja sitäkin harvenevassa määrin 90-luvulle mentäessä. Turkuradio kai lähinnä pauhasi meillä kotona ja autossa. Muistan kun minä olin ainut joka ei halunnut laulaa Hoosiannaa siinä näytelmässä - mikä se on, kolme muskettisoturia? :) Kun tätä tiedusteltiin, nostin reippaana käden ylös! Luulin että vain tytöt laulavat kuorossa. No, olin ainut joka nosti kätensä. Silloin jo nolotti. Sain kuitenkin osallistua, maskeeraajana. Sain maskeerata Muriaanin (Tommi R.)naaman kookosöljyllä ja kaakaojauholla. Se oli mahtavaa! Lopulta kai lauloin myös kuorossa. Vai lauloinko, en muista? _ _ _ Laulukokeista sain kuitenkin aina arvosanaksi 6 tai korkeintaan 7. Nyt olen soittanut eri bändeissä vuodesta 1991 asti. 24 vuotta. Lauloin alussa, kun soitimme pnukkia ja myöhemmin grungea - sitten taustalaulua power-pop -orkesterissa. Sitten soitin instrumentaalimusaa, post-rokkia 2000-2005. Liminka-vuonna 2001 taisi ilmestyä Liekki-yhtyeen Magio. Tein muutaman suomenkielisen kappaleen silloin, tuosta intoutuneena, vaan ne eivät muistaakseni päätyneet treenikämpän seiniä kauemmaksi. Aloin laulaa, tehdä omia sanoituksia taas 2006 tai 7 enemmän. Siihen - laulujen ja tekstien kirjoittamiseen vaikutti kai osaltaan se että tutustuin Keräsen veljeksiin Kuvataideakatemiassa 2008 - kaiketi. (22PP on ollut omassa elämässä läsnä Big Lupun julkaisusta lähtien (1992)). Ensin tein lauluja englanniksi, sitten myöhemmin, vuodesta 2011 lähtien pelkästään suomen kielellä. Nyt kai voin väittää ymmärtäväni aina täysin mistä laulan? _ _ _ Bob Dylan on myös tärkeä hahmo (tärkein?), vaikka aloin kuunnella hänen levyjään vasta 2010-vuoden jälkeen enemmän. Hänellähän on monen mielestä kamala ääni. Ei osaa laulaa. Olen täysin eri mieltä! Neil Young ja Bob Dylan käyttävät ääntään ehkä hienommin - monipuolisemmin kuin useammat muut laulavat artistit. Lauluääntä heillä ei ehkä ole - perinteisessä mielessä, mutta se ei ole haitannut heitä tekemästä erinomaisia lauluja - lauluja jotka muuttavat maailmaa. Se on se tärkein laulajan ominaisuus, mielestäni. (Huom. Woody Guthrie/Pete Seeger) _ _ _ Leonard Cohenkin on tehnyt hienoja lauluja. The man with a Golden Voice. Siitä sitten joku tonen kerta. Laitan Famous Blue Raincoatin soimaan, (vai sittenkin Stindepinden)! Adios! Lauluntekijä ja kuvataiteilija Hautamäki, Suomen Turku, itsenäisyyspäivänä 6.12.2015 ps. aamulla heräsin näihin ajatuksiin ja kirjoitin kaiken heti ylös ja julkaisen tekstin nyt klo 12:00