Isä ja poika

Isäni Antero Einari Hautamäki syntyi vuonna 1944 Laitilan Malvon kylään. Hänen isä Niilo menetti jalkansa astumalla miinaan jatko - sodassa. Anteron äiti Katri oli omaa sukua Uusitalo, varakkaan perheen lapsi. Tarina kertoo että Niilo pyöräili syntymäkylästään Karijoelta Sauvoon kartanoon töihin mutta päätyi lopulta Laitilaan. Isäni Antero sai töitä Turusta 19 -vuotiaana ja tapasi äitini vuonna 1963. Heidät vihittiin Laitilan kirkossa 1965. Vanhempani yrittivät vuosien ajan saada biologista lasta. *** Tutkimukset kuitenkin osoittivat että Anterolla ei ollut eläviä siittiöitä joten se siitä. Minut he saivat adoption kautta vuonna 1977. Olin syntynyt toukokuussa Heidekenillä vaan minut huostaanotettiin Lealta, joka oli siis synnyttänyt aviottoman lapsen ja jota hänen sukunsa Heleniukset nyt hyljeksi ja ajoi pois kodista (Merimaskusta). Olin tuolloin vasta kahden viikon ikäinen. Lea sairastui pian tämän jälkeen skitsofreniaan ja laitoistui kaiketi aika pian sen jälkeen, 80 - luvun alussa viimeistään. *** Minä taas kasvoin varakkuudessa Hautamäen ja Lahtosten sukuun. Tellu oli omaa sukuaan Lahtonen, Raunistulan punikin lapsia. Antero taas oli keskustalaisesta maanviljelijä -suvusta. Kulttuurit kohtasivat ja välillä vähän räiskyikin mutta työt tehtiin itseä säästelemättä. Isästäni tuli arvostettu pienyrittäjä jolla oli vapaa-aikana resursseja myös harrastaa monenlaista. Nyt jälkikäteen voi sanoa että hänellä oli aikaa yllin kyllin koska pystyi esimerkiksi muuttamaan vanhan linja -auton karavaanarikäyttöön. *** Matkailuvaunuyhdistystoiminta värittikin lapsuuttani läpileikkaavasti. Yläneen Valasrannan hiekat ovat minulle yhä kuin lupaus paratiisista vaikka todellisuudessa sekin paikka on nykyisenään lähes tuhottu ihmisen toimesta. Silloin kuitenkin oli toisin, vesi oli suhteellisen kirkasta, muistan koska opin sukeltamaan siinä vedessä - silmät auki. Kaverini pikkusisko opetti minulle tämän taidon! Se miten valo siilautui veden läpi vaalealle hiekalle joka oli aaltojen nypyttämää, kuin pienen pieniä dyynejä - vihertävän kellertävä lumoava maisema on yhä kauneimpia väriyhdistelmiä jonka tiedän. Samat sävyt löytyvät Nirvanan Smell Like Teen Spirit - musiikkivideosta, Kurt Cobainin kitarasta ja villapaidasta. *** Lapsuuteni kesät olivat onnea täynnä. Muiden lasten seura ja mahdollisuus saunoa ja uida joka päivä oli tästä hetkestä tarkasteltuna lähes uskomattoman täydellistä. Valasrannalla oli myös tanssilava ja grilli. Muuta en tarvinnutkaan muodostaakseni itselleni lähtökohdat tulevaisuudelle. Grillistä sai maistuvia ananas hampurilaisia sekä tietysti karkkia ja jäätelöä. Iltaisin tai ainakin viikonloppuisin oli tanssit. Topi Sorsakoski & Agentsien tai Arja Korisevan vierailut tarkoittivat sitä että pysäköintipaikka oli ääriään myöden täynnä ja yöllä autoista raikuivat isojen poikien laulut ja puskissa sekä syvemmällä suolla, jossa suopursu tuoksui huumaavasti oli pariskuntia jos ei nyt harrastamassa yhdyntää niin ainakin käsikopeloimassa toisiaan. *** Itse keräsin pulloja tuon kaiken sekasorron keskellä jo 10 vuoden ikäisenä. Pulloja kerätessä joskus löytyi täysinäisiäkin, toisinaan taas lompakko, perhosveitsi tai kampa. Samaan aikaan televisiossa pyöri Robin Hood tv-sarja ja me lapset tietysti siirsimme leikin Valasrannan maisemiiin, suolla meillä oli maja jonka katteena ja pohjana toimi itse kerätyt sammaleet. Kaikenlaiseen aloin tottua ja sopeutua. Ympäristö oli täydellinen tyydyttämään lapsen uteliaisuutta ja seikkailunhalua. *** Isäni seisoi viikoloppuiltaisin Karavaanarialueen portilla koska oli pidettävä vahtia etteivät humalaiset eksyisi väärälle puolelle aitaa. Usein kai sattuikin niin että tanssilavaporukka pyrki karavaanarialueen puolelle aitoja ylittämällä, kaiketi koska olivat hyvin humalaisia - ja uteliaita? Isäni oli SL Pyhäjärviseudun karavaanariyhdistyksen puheenjohtaja monen vuoden ajan ja hänellä oli järjestyksenvalvojan hihamerkki usein olkavarressaan portilla seisoskellessa. Joku hattukin kiersi isännöitsijöiden keskuudessa, mutta se oli muistaakseni eri virka. Alueisäntä oli ehkä toinen toimija noissa hommissa silloin? *** Olin varmasti pulloja kerätessä koko ajan valvovan katseen alla mutta samalla kuitenkin yksin humalaisten maailmassa. Ihmisen olivat tietysti pääosin hyvällä päällä. Muistan myös seisoskelleeni usein tanssilavan takaovella odottaen että poke päästää meidät lapset sisälle viimeisen kappaleen ajaksi koska silloin tanssilattia tyhjentyi lopulta ja saimme liukua perunajauhoilla liukastetulla lattialla mielin määrin - tovin aikaa. Lavalla valot vielä vilkkuivat ja illassa ja kaikessa oli jotain hohdokasta satupölyä ja taikaa. Tanssin kumu oli jo kaikonnut vaan valot vielä loisti. Poken antama leima näkyi vain takaoven yläpuolella loistavan mystisen violetin lampun alla. *** Isä ja Äiti olivat usein yhdessä portilla muiden vanhempien kanssa. Siellä oli kai kiva rupatella niitä näitä kesäillan tummentuessa. Taskumatteja vaihdeltiin, humalluttiin ja monenlaisia keskusteluja varmasti käytiin. Lapset tulivat viimeisen tanssin jälkeen portille josta jompi kumpi vanhempi lähti mukaan nukuttamaan ipanoita. Mitä sitten tapahtui onkin ehkä eräs kertomukseni kulmakivi! Muistan lapsena kuulleeni että se ja se pari oli riidellyt sinä ja sinä iltana - usein kai se yksi ja sama pariskunta? Juopumista ja mustasukkaisuutta, huono yhdistelmä kesäyön ja täysikuun kanssa... Voitte varmasti myös arvata kumpi vanhemmistani lähti nukuttamaan minua? *** Isäni oli äitini mielestä naisten naurattaja. Ajattelin että se on varmasti joku hyvä ominaisuus ja sellaiseksi pyrin kai itsekin koko nuoruuteni ajan, myöhemminkin vielä. Isäni oli kai suosittu monella rintamalla koska hän jaksoi loputtomasti aloittaa uusia projekteja, rakentaa ja varsinkin korjata asioita ja 90 -luvun laman aikaan pesukonekorjaajalla meni yllättävän hyvin , koska asioita korjattiin ja muilla meni vähän huonommin. Eriarvoisuus ja devalvaatio sai aikaan sen että pienyrittäjä oli menestyjä? Isäni oli aktiivinen myös PK - yrittäjissä, hän osallistui kaikkiin kokousmatkoihin ja oli jonkinlaisissa edustustehtävissä Varsinais - suomen liitossa. Piirikokouksia järjestettiin ja me matkustimme äidin kanssa mukana. Kerran olimme Kittilässä asti. *** Olen viettänyt lapsuutta myös tilauslinja-autoissa humalaisten kokousmatkustajien seurassa. Isäni oli myös Runosmäen Kokoomuksen jäsen. Hän osallistui Äitini kanssa aktiivisesti ainakin vaalimainosten kiinnittämiseen lähiseudulle, varmasti myös monenlaiseen muuhun toimintaan paikallistasolla. Vanhasta valokuvasta voin nähdä kun vanhempani kahlaavat lumihangessa Raimo Ilaskiven presidentinvaalikampanjakylttien (1994) kanssa. Ehkä isälläni oli jonkinlaista valtaa ja ainakin paljon suhteita, asiakaskunnassa oli myös monenlaista väkeä. Isäni oli kaiketi jossain määrin tunnettu henkilö koska hän oli monessa mukana. *** En muista minkä ikäinen olin kun alkoholi alkoi astua kuvaan siinä määrin että ongelmia alkoi ilmetä, mutta kerran ainakin hain Äitini timanttikorvakoruja Sierravuoren (vuorivuori?) mökkikylässä lumihangesta. Olin tuolloin ehkä 11 - vuotias. Toisen kerran muistan Kanariansaarilta. Lomilla alkoholinkäyttö riistäytyi käsistä. Äitini oli silminnähden humalassa. Hän esimerkiksi kerran löi nyrkkiä pöytään pizzeriassa ja vaati keittiöstä jauhelihaa pizzani päälle!? Silloin olimme ensimmäistä kertaa Kanarialla, vuonna 1989. Isäni oli humalassa yhtä usein kuin äitini vaan osasi peittää humalatilansa hienosti. Jos tuntee miten alkoholi vaikuttaa suurissa määrin nautittuna kokeneessa käyttäjässä sekä tutussa henkilössä, perhepiiriin kuuluvassa, esitys ei kuitenkaan mene läpi. *** Isäni osasi kuitenkin aina säilyttää hillityn käytöksen, toisin kuin äitini jolla oli hyvin toisenlainen (vasemmistolainen köyhän perheen) kasvatus. Isäni säilytti aina hillityn charmin, vaikka oli jo tosi tutkalla. Hänen esikuviaan olivat henkilöt kuten Mannerheim tai Spede. Tuossako loistava otsikko tälle kirjoitukselle!? Mannerheim ja Spede!? En tietenkään voi osoittaa todeksi miten johdonmukaisesti isäni sitoi äitini tähän avioliittoon hitaasti kuin verkkoa punoen mutta jälkikäteen tämä näyttää tarkoituksenmukaiselta toiminnalta. Äitini myrkytti itseään yksinäisyydessään ja umpikujassaan vuosi vuodelta enemmän. ilmeisesti niin että kun alkoi ilmetä univaikeuksia, hän alkoi lääkitä niitä (työterveyshuollon)lääkärin antamien lääkkeiden avulla, mutta alkoholia kului silti yhtä paljon ja lopulta enemmän. *** Äitini sanoi usein että isä ei nuku vaan makaa vain sängyssä pohdiskelemassa asioita. omien sanojensa mukaan hän lepäsi. Antoi kai alkoholin välillä vain vaikuttaa, imeytyä ruokaan, hajota? Äitini taas sammui usein kotona sohvalle television jäädessä päälle. Isäni valmisti itselleen yöpaloja koska rakasti ruoan laittamista. Näin viikoloppuillat usein sujuivat. Minä katsoin Music Televisionia huoneessani, äiti omenaviinilasi kädessä omaa ohjelmaansa (Tuulen viemää, Okalinnut tms.) olohuooneessa ja isäni teki ruokaa ja luki sanomalehteä keittiössä, myös omenaviiniä ja muita sekoituksia (Campari, Vodka ym) nauttien. Hän katsoi viikon westerniä tai Benny Hill - showta. *** Ruokien, juomien ja elokuvien tai sarjojen nimet toki vaihtuivat vuosien varrella mutta meininki oli aina sama. Kun aloin käydä ulkona kavereiden kanssa kiertämässä Hansa - korttelia niin isäni istui aina keittiön pöydän ääressä minua odottamassa kun tulin kotiin, oli kello mitä tahansa. Arvostan yhä tätä hänessä kovasti. Tosin viina oli kai se jolla hän piti itsensä hereillä. Viimeinen bussi keskustasta Runosmäkeen taisi lähteä noin kello 1:30 yöllä? Muistan olleeni itse toisinaan aivan naamat ja niin oli isänikin. Kaikki sujui silti hillitysti ja hyvässä yhteisymmärryksessä. *** Joskus kuulin vanhempieni makuuhuoneesta ääniä jotka saivat minut voimaan huonosti mutta mitä olisin voinut tehdä? Isäni oli toisinaan ankara. Muistiini on jäänyt kerta kun hän on kohottanut kätensä, mutta en muista tätä enää varmuudella. Löikö hän minua tuolloin - ja mistä syystä. Muistan vain että istuin omassa huoneessani ja sitten isä tuli huoneeseeni ja läimäytti minua. Syy on mysteeri? Tämä tapahtui vain kerran mutta siitä on kyllä jäänyt jälki. Asia palaa mieleeni - ehkä kerran vuodessa. Olin tapahtumahetkellä muistaakseni vasta noin 10 - vuotias. Isäni oli noin 180 cm pitkä ja voimakas. Meni vuosia ennen kuin koin että olisin voinut päihittää hänet, kun oma pituuteni on noin 167,5 cm. *** Kun armeijan jälkeen vuonna 1996 muutin asumaan yksin Ursininkadulle pääsin tuosta kaikesta ahdistavasta pois. Vanhempani kuitenkin toivat minulle joka viikko ruokakassin perjantaina. Asunto oli ehkä vuokrattu heidän nimillä - ainakin jonkinlaisina takuuhenkilöinä he siinä varmasti olivat. Sattumaa ei varmasti ollut myöskään se että naapurinani oli Valasrannan kaverini Sami ja hänen tyttöystävänsä. Sami on minua vuoden vanhempi ja se on aina määritellyt suhdettamme. Hah! Nyt vuosia myöhemmin ymmärrän jotenkin sen miten isäni teki itsestään korvaamatoman äidille ja minulle. Oliko se tahatonta, vaikea sanoa. *** Taloudellisesti olin kuitenkin täysin hänen varassaan. Olin tottunut siihen että minulla on auto, bensaa, käyttörahaa, mahdollisuuksia. Myöhemmin vasta ymmärsin että kaikilla ei ollut näin. Pelkästään se että minulla oli auto ja loputtomasti bensaa sekä käyttörahaa jotka sain käymällä isälläni töissä, aina pimeästi - sai aikaan sen että minulla oli niin sanottuja ystäviä jotka hyötyivät merkittävästi seurastani. Kaiken tämän ymmärtämisessä minulla on mennyt vuosia. Äitini sanoi aina että raha ei kasva puussa. En ymmärtänyt mitä hän sillä tarkoitti ennen kuin vasta muutama vuosi sitten. Isäni sitoi äitini ja minut rahalla itseensä. Näin tapahtui esimerkiksi silloin kun keskustelin armeijan käymisestä isäni kanssa. Jäisin kuulemma perinnöttömäksi jos Niilo -pappa saisi tietää etten ole käynyt armeijaa - siis jos olisin valinnut siviilipalveluksen minne itse olisin halunnut mennä. *** Äidilläni ei ollut oikeastaan missään vaiheessa mahdollisuuksia irtautua isäni otteesta. Kun yhä työskentelin isäni firmassa (pimeänä aina vain) noin 20 -vuotiaana aloin poltella pilveä erään tuttavapariskunnan asunnolla, lähellä Maritta - tätini parturikampaamoa (Kupittaankadulla). Eräänä kertana äitini kolaroi firman pakettiautoa Osuuspankin (Väheikkilän konttori) pihalle parkkeerattuun toiseen autoon. Äitini oli tokkurassa kesken päivää ja kun lähdin jostain syystä heidän kanssaan samalla (juuri kolaroidulla) autolla kotiin työpäivän päätyttyä iskin äitiäni vatsaan nyrkillä firman pysäköintipaikan edessä. Miksi tein näin, en tiedä vieläkään? Ehkä häpeästä tai epätoivosta johtuen? En voinut ymmärtää tilannetta, oli iltapäivä kello neljä ja äitini oli sekava ja juuri kolhinut auton. Isäni oli tietysti tyyni vaan voin kuvitella että pään sisällä tapahtui - jotain. Voisin väittää että äitini alkoholismi oli ilmeistä tuolloin vuonna 1998 tai 1999. *** Pilven poltteluni päättyi samalla kuin kesä 1998 vaihtui talveksi mutta irtautuminen noista porukoista ei ollut aivan helppoa. Onnekseni päädyin Turun Nuorisoasiankeskukseen iltapäiväkerhon sedäksi sekä Turun Iltalukioon, jo vähän aiemmin muistaakseni. Käytin tuolloin alkoholia paljon, kaiketi irtautuakseni pilviporukoista ja itse aineesta? Minulle tapahtui seuraavien vuosien aikana hyvin paljon, Taidekouluun pyrkiminen, uusi parisuhde, Limingan taidekoulussa vietetty lukukausi, Turun Piirustuskouluun pääseminen, avoliitto, Senegalin matka, ero avoliitosta koska ihastuin tyttöystäväni luokkakaveriin humalassa, sekasortoa ja muutto Nummenpakalle. Vanhempani (isäni) ottivat muuten minulle henkivakuutuksen kun lähdin Senegaliin. En ymmärtänyt tuon sopimuksen merkityksestä silloin mitään, enkä ymmärrä vieläkään, vaan kun isäni sitten kuoli 2014 jouduin lopettamaan tuon vakuutuksen. Ilmeisesti minusta olisi saanut hyvät rahat mikäli en olisikaan palannut Senegalista hengissä? *** Äitini kuoli vuonna 2006 tammikuussa paleltumalla housut kintuissa Signalistinkadun päässä olevaan metsään, lähellä pururataa. Hän oli isäni sanojen mukaan lähtenyt hakemaan verkkokellarista jotain kirjaa eikä palannut reissultaan hengissä. Äitini yritti ilmeisesti itsemurhaa Lammin karavaanarialueen lähistöllä jo kesällä 2005 - hukuttautumalla johonkin isompaan vesistöön, koska häntä etsittiin vaunuilijoiden toimesta porukalla tuolloin ja sen jälkeen hän hakeutui hoitoon ja -tai AA:han. Äiti kävi AA:ssa ehkä vuoden ja oli ollut täysin selvin päin joidenkin kuukausien ajan. Isäni jatkoi tuon ajan alkoholin käyttöä normaaliin tapaan. Kävin katsomassa äitiä Kupittaalla (pöpilässä/osastolla) itsemurhayrityksen jälkeen ja jotenkin minulla oli tuolloin toiveikas olo. Äiti vaikutti pitkästä aikaa selvältä ja omalta itseltään. Itsemurhayrityksestä ei tietenkään puhuttu itsemurhayrityksenä vaan se meni ehkä humalaisen sekoilun piikkiin? Äitini ei ollut siis juonut ehkä vuoteen ennen kun hän löytyi kuolleena lumihangesta alkoholia ja lääkkeitä veressään 20 asteen pakkasesta. *** Isäni oli poissa tolaltaan pitkään, siltä se vaikutti. Muistaakseni kuitenkin jo seuraavana kesänä isäni löysi itselleen seuraa. Sitten myöhemmin löytyi toinen nainen, Sonjan (os. Lindemann) sisko. En muista nyt hänen nimeä. Sonja taas piti minusta lapsena usein huolta kesäisin koska heidän asuntovaununsa oli meidän matkailuauton (tai oikeastaan modatun bussin) naapurissa Valasrannalla vuosien ajan. Sonjan ja Markun perhe oli minulle kuin kakkosperhe teini -ikään asti. Ruohomäen lapset olivat kuin sisaruksia minulle. Olin heillä usein hoidossa myös Runosmäessä Varusmestarintiellä. Keskimmäinen Ruohomäen sisaruksista oli melkoinen mulkku toisinaan, vaan ehkä opin elämään sen kanssa koska hyödyin tilanteesta muuten melkoisesti. Ruohomäillä oli Iron Maidenin ja Ramonesin levyjä sekä kuvia NHL - pelaajista ja pelipaidoista. Visuaalisuus ja pop - kulttuuri alkoi kiehtoa. Kun Isäni heilasteli tämän naisen kanssa, jonka nimeä en nyt saa mieleeni - asuin minä jo Helsingissä silloisen avopuolisoni kanssa. Kerran kävimme Hiltonissa luonaalla neljästään. Asuimme isänpuoleisen serkkuni omistamassa asunnossa Hakaniemessä. Seurustelin naisen kanssa joka käytti alkoholia paljon joten se suhde kariutui ja muutin Mäntyharjun residenssin kautta takaisin Turkuun, auttamaan isääni firman kanssa, koska tunsin olevani hänelle sen velkaa, näin itseensä sitouttaminen toimii vuosienkin jälkeen? Olin isälle sen velkaa? Muutin siis takasin Turkuun 2009 ja päädyin avoliittoon 2010, sain lapsen 2011. Isäni kuoli yksinäisenä sairaana työnarkomaanina joka ei osannut lähteä eläkkeelle ja lopettaa firmaansa - vuoden 2014 tammikuussa. Tästä voisi alkaa kertomukseni laulaja laulunkirjoittajana? Olin toki tehnyt paljon musiikkia jo tuota ennen mutta nyt tuo homma alkoi pitää minua hengissä, sen homman avulla pidin kai itseni jotenkin tolkuissani. *** Isän kuolema oli hidas mutta nopea prosessi. Näin häntä itse vuoden 2013 aikana melkein päivittäin tai ainakin viikoittain koska olin taas töissä hänen firmassa. Isän haavat eivät meinanneet parantua, verenvuoto ei tyrehtynyt normaalilla tavalla ja kodinkoneita korjatessa tuli välillä isoja mustelmia ja syviä haavoja. Lisäksi kaiken kantaminen oli muuttunut hankalammaksi hitaasti mutta varmasti. Välillä isäni silti punnersi pesukoneitakin yksin pakettiauton kyytiin! Hänen ihonsa alkoi oireilemaan. Ilmeisesti maksa oli alkanut antamaan periksi. Maksakirroosi oli kuolinsyy jos oikein osaan tulkita ruumiinavauspöytäkirjaa. *** Olin alkanut puhua hänelle vakavasti firman alasajosta kesällä 2013 (varmasti jo aiemminkin asiasta oltiin keskusteltu monta keertaa) mutta oikeastaan mitään hän ei ollut tehnyt asian hyväksi. Tuolloin hän oli 68 vuoden ikäinen. Isä oli ehkä edellisenä kesänä menettänyt ajokorttinsa rattijuopumuksen tähden pariksi kuukaudeksi. Sinä kesänä minäkin olin hänelle välillä kuskina jotta hän pystyi jatkamaan työtään. Mikään ei kääntänyt hänen päätään siinä että firma pitäisi hitaasti alkaa ajaa alas, lopettaa. Mahdollisia ostajia ja jatkajia firmalle oli tarjolla vaan he tarjosivat firmasta kuulemma liian vähän. Tähän liittyy vielä serkkuni Antin kuolema vuonna 2009. Hän olisi jatkanut, mutta kuoli auto -onnettomuudessa, joka oli täysin typerä. Joku yllytti häntä kaahaamaan viritetyllä autolla. Yllyttäjä selvisii hengissä. Antti kuoli, muistaakseni noin 20 vuotiaana. Kun ajoin ensimmäistä kertaa Uuteenkaupunkiin tapaamaan biologista äitiäni näin tien laidalla kynttilöitä Laitilan risteyksen jälkeen. Silloin en tiennyt tietenkään yhtään mistä oli kysymys. Käsittämätön yhteensattuma? Kävi itseasiassa vielä niin että ajoin vahingossa Laitilan risteyksestä suoraan yli kohti Raumaa vaikka olisi pitänyt kääntyä (olin kai niin jännittynyt tilanteesta nähdä biologinen äitini) vasemmalle kohti Uuttakaupunkia. Jollen olisi ajanut harhaan en olisi koskaan nähnyt tuota kynttilärivistöä... *** Asiat etenivät huonompaan ja huonompaan suuntaan koko syksyn 2013. Erosin myös lapseni äidistä tuolloin. Isäni oli laihtunut laihtumistaan, kesällä sen jo näin minäkin kun vaatteet roikkuivat päällä ja ymmärsin alkusyksystä että jokin oli pahasti, ehkä lopullisesti vialla. Muistan puhuneeni firman alasajosta ja huomasin että isä suhtautui nyt asiaan eri tavalla. Myös vuosia kestänyt saarnaamiseni oikeistopolitiikan ylimielisyydestä alkoi purra. Kysyin häneltä ketkä ovat aina siivoamassa jälkiä kun juhlat loppuvat ja se meni sitten kai lopulta läpi, varsinkin kun mietin ääneen miksi heidän (siivoajien jne) palkkansa on kaikkein surkein ja heitä arvostetaan vähiten yhteiskunnassa? No, niin tai näin - yhtenä alkutalvisena lauantai -iltapäivänä minulle soitettiin tuntemattomasta numerosta. Mies jonka tunnistin lopulta ukkeliksi joka oli ostamassa jotain laitetta isältä - ruohonleikkuria tms, oli sopinut treffit isän kanssa Runosmäen asunnolle - mutta isä ei vastannut puhelimeen. Lähdin paikalle, koska minulla oli avaimet isän kämppään. Kun avasin oven isä makasi eteisessä yrittäen hymyillä minulle. Hän vakuutteli yhä että kaikki on hyvin ja hän vain vähän lepäili siinä. Ruohonleikkurinostaja oli yrittänyt jo parin kolmen tunnin ajan soittaa isälleni. Hetken asiaa pohdittuani soitin ambulanssin isäni vastusteluista huolimatta. Sille tielle hän sitten jäi ja kuoli 9. tammikuuta 2014. Meillä oli samana iltana ensimmäinen keikka Ydinrauha - bändin kanssa Portti ravintolassa Hämeenkadulla. Käsittämätöntä. Soitin keikan ja kerroin sen jälkeen bändin pojille mitä olin käynyt tekemässä TYKSissä pari tuntia aiemmin. Sanomassa heipat. *** Peruutan vähän vielä. Kun isä makasi sairaalassa kuukausien ajan (marras - joulu) minä hoitelin firman asioita. Maksoin vuokria ja puhelinlaskuja, vastikkeita ym. Se oli kaaos johon en toivoisi pahimman vihamiehenikään joutuvan. Minun tuloilla korttitaloa oli erittäin vaikea pitää kasassa. Vasta kun isä kuoli sain riittävät paperit että pääsin käyttämään hänen tilejä ja sain samalla pelastettua itseni ja talouteni. Tuolloin jos minulle olisi paljastunut sisaruksia, hukka olisi perinyt. Enoni ja tätini avulla saimme firman ajettua alas hallitusti ja hienosti seuraavien kuuden tai kahdeksan kuukauden aikana. Se oli suoritus josta olen edelleen melko ylpeä. Olin kuitenkin samalla juuri eronnut, kaksivuotiaan isä ja nyt siis totaalisesti orpo (tsek wikipediasta orvon määritelmä). Isäni sisko ja veli pelastivat minut hyvinvointivaltion rippeiden ohella - taas kerran. Omalla sitkeydelläni oli tietysti myös osansa, sekä ystävillä, mutta ilman enon ja tädin apua en olisi tässä nyt. *** Firma (Betaniankatu 1 C katutason liikehuoneisto) oli noin 100 neliön kokoinen tila jossa vanhimmat varaosat olivat 70 - luvulta. Pesukoneen vesiletkuja, moottoreita, poistopumppuja, kiilahihnoja jne jne. Uusimmat varaosat taas olivat piirikortteja, jotkin satojen eurojen hintaisia, eli varastossa oli kaikkea mahdollista, joista osasta minulla ei ollut mitään käsitystä - vaan sanotaanko näin että tavaraa oli aivan järjetön määrä ja se kaikki piti hävittää jonnekin koska kassavirta tyrehtyi ja vuokrat ja muut kulut juoksivat kuten aina. Lisäksi isältä jäi asunto, noin 80 neliötä jossa he olivat asuneet äitini kanssa vuodesta 1984 lähtien. Sieltä ei oltu hävitetty mitään - edes äitini kuoleman jälkeen. Kaikki oli nätisti kaapeissa. Äidin vaatteet, noin seitsämän settiä ruokailuastioita, ja esim noin tuhat VHS - kasettia. Kaikkea oli ja tarpeeksi, voisin väittää. Pankin arvio asunnosta oli 89 000 euroa. Kuukausien kamppailun jälkeen myin asunnon 55 000 sille joka sen suostui ostamaan. Ostaja ilmoitti jonkin ajan päästä että sauna on homeessa ja hän vetää jutun oikeuteen ellen suostu maksamaan saunaremonttia. Suostuin ja maksoin noin 7 000 euroa (en muista tarkkaa summaa). Perin myös kaksi autoa mutta luovuin pian toisesta, käytännössä lahjotin sen pois ilmaiseksi. Kuittaisin elatusmaksut autolla. Hassu homma? Pakettiauton pidin. Ford Transit vm. 2002 oli ihan ok kunnossa vaan seuraavien kolmen vuoden aikana veikkaan että siihen upposi lopulta ja yhteensä kaikkine kuluineen noin 15 000 euroa. Toki pääsin liikkumaan vaikka minne ja lopulta löysinkin taas itseni. Onni onnettomuudessa. *** Näin raha sitoo ihmisen, tai jos ihmisellä on rahaa ja juonikkuutta hän osaa sitoa rahan avulla ihmisiä itseensä, tehdä itsestään korvaamattoman. Isäni osasi tuon taidon, väitän. Hän oli jokseenkin mukava mies, ahkera, kuunteli kaikkia ja puhui vähän, mutta ehkä fiksuja? Hän piti mielellään puheita eri tilaisuuksissa. Ne olivat kyllä mielestäni todella tylsiä, puisevia mutta ehkä niissä oli aina jokin hauska kohta ja hyvä lopetus? Isäni äidinkielen taidot olivat tasoa 5 tai 6 nykyasteikolla vaan tekstiä syntyi kuitenkin paljon. Ehkä ne puheet eivät täysin surkeita lopulta olleetkaan? Isäni osasi luoda suhteita ja hän teki itsestään työteliäisyydellään tarpeellisen henkilön monessa paikassa. Hän kertoi joskus minulle miten oli armeijassa päätynyt putkaan koska oli myynyt pornolehtiä varusmiehille. Siten hänen tuli luettua raamattu kannesta kanteen - näin hän väitti. Putkassa kun ei voinut paljon muuta tehdä kuin lukea. Ehkä tuo oli hänelle hyödyllisin oppitunti koskaan? Hyvin ristiriitainen mies kenties? Luulen että Niilo - papan ja isäni suhde olivat se syy miksi isäni oli ensinnäkin työnarkomaani ja myös alkoholisti, sekä oikeistolainen - ja toisinaan ankara tai väkivaltainen? 1940 - luvulla syntyneistä monet ovat traumatisoituneita. Kostea sukupolvi on yleisesti käytössä olevat termi kuvaamaan tätä ikäluokkaa. Heikkouttaan ei koskaan näytetä? Murheet upotetaan viinaan? Sotatraumat periytyivät syvälle näihin ihmisiin? *** Edellä kuvaamani on ehkä pieni kurkistusaukko siihen mitä sota sai aikaan kansakunnassa, mene ja tiedä. Isäni taisi kyllä joskus harvoin kertoa että oli minusta ylpeä. Silloin kun olin saanut jonkin diplomin tai suoriutunut jostain riitistä kuten armeijasta, tai kirjoittanut ylioppilaaksi. Hän taisi sanoa myös rakastavansa minua, muutaman kerran näiden riittien yhteydessä. En kuitenkaan koe että todellista välittämistä olisi ollut välillämme vaan kyseessä oli enemmänkin riippuvuus ja hyötysuhde. Äitiini minulla oli toisenlainen, välittävä suhde. Luulenpa että äitini mursi lopulta vaihdevuodet ja ymmärrys siitä että hän ei tule koskaan saamaan biologista lasta. Vuonna 1994 äitini täytti 44 vuotta. Silloin kai viimeistään hänen alamäkensä alkoi. Muistan ne sadat perjantai -iltapäivät kun vanhempani tappelivat firmassa, typeristä ja turhista asioista kuten ostetaanko broileri K -citymarketista vai Manhattanilta ja kumpi sen käy hakemassa. Satoja kertoja myös kuulin miten äitini uhkasi ottaa eron isästä. Ehkä hän yritti näin kertoa minulle jotain, vaan samalla totesi ettei pysty, koska ei osaa tehdä mitään josta saisi palkkaa. Hänellä ei siis ollut rohkeutta lähteä isäni otteesta. Luulenpa että hän yritti sanoa rivien välissä minulle että lähde sinä heti kun voit, ja minä lähdinkin - mutta palasin myös aina, kun rahat loppuivat. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Olen kirjoittanut nämä muistelot nyt kahtena peräkkäisenä aamupäivänä vuoden 2025 molemmin puolin ja nyt en enää jaksa joten jatketaanko joku toinen kerta? Tässä kai tärkeimmät tästä? Isäni kuolemasta on nyt lähes yksitoista vuotta joten kai voin kirjoittaa oman näkemykseni hänestä jo? Levätköön hän rauhassa, muisto pysyy ja säilyy.