tiistai 12. toukokuuta 2009

Kasimir Malevits ( 1878 – 1935) Kubismista ja Futurismista Suprematismiin: Uusi realismi maalaustaiteessa

Malevits sulautti, tai omaksui, teki oman keitoksensa läntisen Euroopan avantgarde-taiteista ensimmäistä maailmansotaa edeltäneenä vuosikymmenenä. ( Impressionismi, Primitivismi, Kubismi, Futurismi). Yhteyksien katkettua länteen sodan johdosta syksyllä 1914, Malevits toteutti Suprematismin lähtölaukauksen näyttelyllään `0.10 Viimeinen futuristinen näyttely` Petrogradissa (ent. Leningrad/nyk. Pietari) joulukuussa 1915. Näyttelyn saatteeksi julkaistiin pamfletti, jonka nimi tuolloin oli “Kubismista Suprematismiin taiteessa: uusi realismi maalaustaiteessa absoluuttisen luomisen saavuttamiseksi”. Essee julkaistiin uudelleen laajennettuna nimellä “Kubismista ja Futurismista Suprematismiin: Uusi realismi maalaustaiteessa”, Moskovassa1916. Tämän suomenkielisen käännöksen lähteenä on käytetty englanninkielistä tekstiä teoksesta (Art in theory 1900-1990 :an anthology of changing ideas, Charles Harrison & Paul Wood) ,joka on T.Andersonin toimittamasta teoksesta (K.S.Malevich:Essays on Art 1915-1933, vol.1, Kööpenhamina,1969). (suom.huom.) Vain silloin kun tietoisuutemme tapa nähdä luonnon osia kuvissa, Madonnia ja julkeita Venuksia -lakkaa olemasta, voimme nähdä puhdasta ja elävää taidetta. Olen muuntanut itseni muodon nollatilaan ja vetänyt itseni pois akateemisen taiteen roskantäytteisistä altaista. Olen tehnyt lopun horisontin kehästä ja paennut asioiden/roinan ympyrästä – horisonttilinjasta joka rajoittaa taiteilijaa sekä/että luonnon muotoja. Tämä viheliäinen kehä, joka avaa uusia ja taas uusia näkymiä/mahdollisuuksia, ohjaa taiteilijaa pois hävityksen päämäärästä. Vain pelkurimainen tietoisuus ja taiteilijan vähäiset luomisvoimat tässä petoksessa, joka perustaa taiteensa luonnon muotoihin pelätessään kadottavansa sen pohjan jolle villi-ihminen ja akatemia ovat taiteensa perustaneet – tulee petetyksi. Jäljitellessään rakkaita objektejaan ja pieniä luonnon osiaan, he muistuttavat varasta jalkaraudoissa. Vain tylsä ja heikko taiteilija suojaa/projisoi teoksensa vilpittömyydellä. Taiteessa on tarve totuudelle, ei vilpittömyydelle. Asiat/tavarat ovat kadonneet savun lailla. Jotta voitaisiin saavuttaa uusi taiteellinen/pätevä kulttuuri, taiteen tulisi lähestyä luomista päämääränä/loppuna suhteessa itseensä ja ylivaltana suhteessa luonnon muodoille. Villi-Ihmisen taide ja sen periaatteet/prinsiipit Jo Villi-ihminen havahtui naturalismin prinsiippeihin. Muotoillessaan piirustuksiaan pisteistä ( viidestä pienestä tikusta/näitä apuna käyttäen ) hän yritti representoida/esittää oman kuvansa. Tämä ensi yritys loi pohjan tietoiselle luonnon muotojen imitoinnille. Tämän seurauksena tavoitteeksi muodostui pyrkimys päästä niin lähelle luonnon kasvoja kuin vain on mahdollista. Taiteilijan pyrinnöt näin kohdentuivat kuvaamaan äiti maan/luonnon muotoja erityisesti. Kollektiivisen, tai kopioivan/jäljittelevän taiteen alkuperä, oli villi-ihmisen ensimmäisen primitiivisen kuvan jäljittelyssä. Kollektiivisen, koska oikean ihmisen hienovaraisia ja vähäeleisiä tunteiden, psykologian ja anatomian kirjoa/valikoimaa ei oltu vielä havaittu tai ymmärretty. Villi ihminen ei kyennyt näkemään ulkoista kuvaansa/olemustansa, saatikka ymmärtämään sisäisiä tunnetilojaan. Hänen tietoisuutensa kykeni näkemään vain ihmisen, eläimen tai muun vastaavan muodon. Kun hänen tietoisuutensa ulkomaailmasta kehittyi, ohjelma/ järjestelmä, jolla hän kuvasi luontoa, muuttui, kehittyi hienostuneemmaksi. Mitä pidemmälle hänen tietoisuutensa omaksui innokkaasti, syleili luonnon kauneutta, sitä monimutkaisemmiksi hänen teoksensa muuttuivat ja hänen ymmärryksensä, sekä taitonsa kehittyivät. Hänen tietoisuutensa kehittyi vain yhdellä tavalla, luonnon luomisprosessien , ei taiteen uusien muotojen saralla. Siksi hänen primitiivisiä kuviaan ei tulisi pitää luovina teoiksina. Epämuodostumat hänen kuvissaan johtuvat teknisten kykyjen puutteista. Tekniikka, kuten myös tietoisuus oli vasta kehityksensä alussa. – hänen kuviaan ei tule kutsua/ei pidä kutsuman taiteeksi. Osaamattomuus ei ole taidetta. Hän ainoastaan/tämän seurauksena osoitti taiteen kehityksen suunnan. Tämän seurauksena alkuperäinen järjestelmä loi kehyksen, jolle sukupolvi toisensa jälkeen asetti/liitti uusia ja uusia luonnossa tehtyjä oivalluksia. Järjestelmä kasvoi monimutkaisemmaksi ja saavutti kukoistuksensa antiikin maailmassa, sekä renessanssitaiteissa. Tämän aikakauden mestarit kuvasivat ihmisen hänen koko ilmiasussaan, sekä sisäisessä, että ulkoisessa. Ihminen oli kasattu/koottu ja hänen sisäinen maailmansa ilmaistu. Huolimatta heidän kolossaalisesta mestarillisuudestaan, he eivät pystyneet toteuttamaan villi-ihmisen ideaa/pyrkimystä – peilinkaltaisesta heijastuksesta, luonnon kuvajaisesta maalauskankaalle. On erhe kuvitella/uskoa, että heidän aikansa olisi ollut taiteen kukoistavinta aikaa, ja että nuoren sukupolven tulisi kaikin voimin ponnistella kohti tätä ideaalia. Sellainen konsepti on virheellinen/väärä. Se ohjaa nuorta voimaa aikalaistensa virtauksia myöden, musertaen ja lannistaen sen. Heidän vartalonsa lentävät lentokoneissa, mutta heidän taiteensa ja elämänsä on puettuna Neron ja Titianin vanhoihin kaapuihin. Siksi he ovat kykenemättömiä näkemään uutta kauneutta menneissä ajoissa. He elävät menneiden aikojen kauneuden kautta. Joten realisteja, impressionisteja, kubisteja, futuristeja tai suprematisteja ei ymmärretty. Edellä mainitut taiteilijat heittivät menneisyyden kaavut päältään ja heittäytyivät aikalaiselämään löytääkseen uuden kauneuden. Ja minä sanon: Yksikään akateeminen kidutuskammio ei pidä puoliaan ajan kulkiessa vääjäämättömästi. Muodot liikkuvat ja syntyvät ja teemme uusia ja taas uusia löytöjä/havaintoja. Ja minkä minä sinulle paljastan - sitä sinun ei tule salata. On absurdia pakottaa meidän aikakauttamme menneisyyden pois pyyhkiytyneisiin/taantuneisiin muotoihin. Kopioimalla tai jäljittelemällä luonnon muotoja olemme täyttäneet tajuntamme virheellisellä ymmärryksellä suhteessa taiteisiin. Primitiivisten ihmisten kehittymättömät teokset on ymmärretty luoviksi/kekseliäiksi. Myös klassiset teokset, - uutta luovia. (…) ? Siirtämällä olemassa olevia objekteja kankaalle on taitavaa reproduktiota/jäljentämistä, vain jäljentämistä, - ei muuta. On merkittävä ero taidossa luoda uutta verrattuna taitoon kopioida jo olemassa oleva. Taiteilija voi olla luova vain silloin kun hänen tekemiensä kuvien muotojen ja luonnon välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä. Taiteen luomisen kyky on konstruoida ( hahmotella, suunnitella, kehitellä, rakentaa…) - ei toisiinsa liittyvien muodon ja värin, tai esteettisten perusteiden, kauneuden ja komposition, vaan painon ja nopeuden, sekä liikkeen suuntaa. Muodoille tulee antaa elämä, sekä oikeutus itsenäiseen olemassaoloon. Taiteilijan velvoite on olla vapaa ja luova, ei FREEBOOTER/ "merirosvo". Taiteilijalle on annettuna lahja/oikeus, jotta hän voi antaa elämälle osansa luomistyöstään lisätäkseen sen, elämän virtausta. Vain absoluuttisessa luomistyössään hän kykenee saavuttamaan tuon oikeuden. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos vapautamme taiteen sivistymättömistä aiheista ja harjaannutamme tajuntaamme näkemään kaiken luonnossa, ei oikeina muotoina tai objekteina, vaan materiaalimassoina, joista muodot täytyy valmistaa ja joilla ei ole mitään tekemistä/yhteyttä luonnon kanssa. Siten tapa nähdä Madonnat ja Venukset kuvissa, lihavine ja leikkisine Cupidoineen katoaa. Väri ja tekstuuri maalaustaiteessa ovat päätepiste/lopputulos itsessään. Ne ovat maalauksen ydin. Vaan tämän maalauksen ytimen, olemuksen, keskeisimmän sisällön on aina tuhonnut aihe. Jos renessanssin mestarit olisivat havahtuneet tarkastelemaan maalauksen pintaa, eli löytäneet maalauksen ytimen, se olisi paljon ylistetympi, arvokkaampi kuin yksikään Neitsyt - Maria tai Giaconda. Mikä tahansa ( puu ) – kaiverrus, pentagoni tai heksakoni ( viisi-tai kuusikulmio ) olisi arvostetumpi veistos kuin Milon Venus tai Daavid. Akateemiset realistit, he ovat villi-ihmisten viimeisiä jälkeläisiä. He ovat niitä. Jotka kulkevat loppuun kuluneissa menneisyyden kaavuissa. Ja kuten aikaisemminkin, jotkut heistä ovat heittäneet pois tämän rasvaisen kaavun ja antaneet Akatemian riepu-kauppiaalle iskun vasten kasvoja futurismin ohjelmanjulistuksellaan. He aloittivat suurena liikkeenä, iskuna tajuntaan, nauloina kiviseinässä. Irtautuakseen katakombeista, liittyäkseen ajan liikkeeseen. Minä vakuutan, että se joka ei ole tallannut Futurismin tietä, modernin elämän merkitsijää, on tuomittu ryömimään ikuisesti muinaisten hautojen keskellä, raviten itseään menneisyyden kuorilla. Futurismi avasi modernille elämälle uuden nopeuden kauneuden. Nopeuden avittamana me etenemme liukkaammin/sujuvammin, ja me jotka olimme eilen vielä futuristeja, me saavuimme nopeuden siivittäminä mukanamme tuoden uusien muotojen sekä luonnon olioiden uudet yhteydet. Me saavutimme Suprematismin, jättääksemme futurismin tuuletusaukoksi, josta perässä tulijat voivat meitä seurata - päästä läpi. Me olemme hylänneet futurismin, ja rohkeasti, uhmakkaina syljemme sen taiteen alttarille. Voivatko pelkurit tosiaan sylkeä päin idoleitaan, esikuviaan, niin kuin me teimme eilen!!! Kerron teille, ette pysty näkemään ennen uutta kauneutta tai totuutta, ennen kuin olette tehneet päätöksen sylkeä. Me emme kääntäneet selkäämme futurismille siksi, että se olisi riutuva, siksi että sen loppu olisi ollut lähestymässä. Nopeuden ja liikkeen kauneus, jonka se meille osoitti, on ikuinen ja sen uutuus paljastuu vielä monelle. Kun juoksemme kohti maaliamme, Futurismin nopeutta ja liikettä, ajatuksemme liikkuu sulavammin, ja kuka löytääkin itsensä Futurismista, tai Futurismin itsestään on lähempänä maaliaan – ja etäämpänä menneisyydestään. Sinun ymmärryksesi puute on luonnollinen. Miten voisikaan ihminen joka on aina kulkenut hevosrattailla ymmärtää sellaisen ihmisen kokemuksia ja tunteita, joka kulkee pikavuorolla tai lentää halki ilmojen. Akatemia on homeinen, sammaloitunut holvi, jossa taide särkee ja haurastuttaa itsensä. Suuret sodat, mahtavat keksinnöt ja innovaatiot – ilmateiden valloittajat, matkustamisen nopeus, puhelimet ja lennättimet, hyökkäysvaunut –sähkön aluepiirit, -vaan meidän nuoret taiteilijat yhä maalaavat Neroja sekä puolialastomia Rooman sotureita. Kaikki kunnia Futuristeille, jotka kielsivät naisten pakaroiden, muotokuvien, sekä kuunvalossa kylpevien kitaroiden maalaamisen. He ottivat suuren askeleen eteenpäin. He hylkäsivät lihan ja ylistivät/ihannoivat konetta. Liha ja kone ovat elämän lihakset. Molemmat vartaloita/kokonaisuuksia, joissa elämä liikkuu. Tässä kaksi maailmaa törmäävät - Lihan maailma ja raudan maailma. Molemmat muodot hyötykäytön/utilitarismin välikappaleita ja elimiä. Taiteilijan tulee tehdä selväksi itselleen suhteensa niihin muotoihin, joissa elämä on. Tähän asti taiteilija on aina tavoitellut jotain tiettyä. Siksi uusi Futurismi tavoitteleekin tämän päivän koneen nopeutta. Nämä ovat kahta erilaista taidetta: Uusi ja vanha Futurismi, ovat etenevien muotojen taiteen “taustalla”. Herää kysymys: Oikeuttaako tämä tavoite maalauksessa sen olemassaolon? Ei! Tavoitellessamme lentokoneiden tai autojen muotokieltä, me näin päädymme teknologian hylkäämiin ja meille luovuttamiin muotoihin. Toiseksi: Tavoittaaksemme muodon ytimen/olevaisen, emme voi havaita/löytää maalausta itsessämme jonkinlaisena loppuna tai umpikujana, vaan suuntana ohjata luomistyötämme. Maalaus tulee säilyttämään tarkoituksensa representoida/esittää sen tai tuon elävään elämään liittyvän muodon tilan. Futuristit kieltäytyvät kuvaamasta alastomuutta, ei siksi että he eivät antaisi maalauksen tai sanojen toimia lopputuloksena itsessään, vaan koska on tapahtunut muutoksia teknistyneen elämämme suhteen. Raudan ja koneen uusi elo, autojen huudot, sähkövalojen kimallus – propellien surina on herättänyt sielun, joka aiemmin oli kankeana järjen muinaisissa katakombeissa, ja joka nyt on ilmestynyt maanteille, joka sitoo yhteen taivaan ja maan. Jos jokainen taiteilija näkisi tämän taivaallisten polkujen risteämän, he voisivat käsittää nämä hirviömäiset kiihdytyskaistat, kiitotiet ja kiemurtelevat kehomme - taustanaan taivaan pilvet, he eivät enää maalaisi krysanteemeja. (mykerökukkais-sukuun kuuluva koristekasvi).-suom.huom. Liikkeen dynaamisuus/liikkeeseen pyrkiminen on ohjannut ajattelua tuottaakseen plastisen maalauksen dynaamisuuden. Futuristien pyrkimys valmistaa puhtaasti plastinen/ taipuisa/kaunisliikkeinen maalaus ei tullut kruunatuksi menestyksellään. He eivät kyenneet hylkäämään aihetta/tutkimuksen kohdetta, mikä olisi tehnyt heidän pyrkimyksestään helpomman. Kun he olivat puolittain kyenneet ajamaan järjen/ymmärryksen pois kuvapinnasta – (Parkkiintunut tapa nähdä kaikki naturalistisen tulkinnan tavalla) he kykenivät kuvaamaan uutta elämää, uusien esineiden eloa, - vaan ainoastaan edellä mainittuja. Vauhdin kuvaamisessa asioiden kokonaisuus katoaa, niiden välähtelevät partikkelit kätkevät itsensä toisten juoksevien/etenevien kehojen sekaan. Konstruoimalla eteneviä objekteja he pyrkivät kuvaamaan vain objektien liikkeiden vaikutelmia. Kyetäkseen kuvaamaan modernin elämän liikettä, täytyy sinun operoida siinä ilmenevillä/sen sisältämillä muodoilla. Tämä tekee maalaustaiteen maaliin saapumisen monin verroin vaikeammaksi. Vaan miten hyvänsä se tuli tehdyksi, tiedostaen tai ei, liikkeen tähden, tai vaikutelman kuvaamisen johdosta, asioiden eheyttä/täyteyttä häirittiin ja sopimusta rikottiin. Tässä hajaannuksessa ja kokonaisuuden rikkomuksessa piilee kätketty merkitys, jonka naturalistiset yhteydet olivat kätkeneet. Tämän tuhon ensisijainen piilotettu tarkoitus ei ollut asioiden liikkeen kuvaaminen, vaan tuho puhtaan maalauksen keskeisen sisällön puolesta, mikä tarkoittaa siirtymistä ei-esittävään/ei-objektikeskeiseen luomiseen. Syrjäytettyään järjen, Futuristit julistivat intuition alitajunnaksi. Miten vain, he eivät kuitenkaan luoneet kuviaan alitajunnan intuitiivisista muodoista, vaan työllistivät pelkästään hyötyä tavoittelevat utilitaristiset muodot. Intuitiivisen, mielestäni tulisi paljastaa itsensä muodoissa jotka ovat alitajuisia ja vastauksettomia/reaktiottomia. Käsittääkseni, oli välttämätöntä ymmärtää intuitiivinen taiteessa meidän valikoivien tunteidemme tavoitteina -suhteessa esineisiin/objekteihin. Ja se (intuitiivinen) seurasikin täysin tiedostavaa polkua, täsmällisesti, periksi antamattomasti ja pakottaen, kohti taiteilijaa. Se antaa itsensä ilmi kahtena tietoisuuden tasona, jotka käyvät taistoa keskenään. Tietoisuus, utilitaristisen järjen totuttama ja harjoittama, ei löydä yhteisymmärrystä sen järjen kanssa, joka johti objektien maailman hävitykseen. Taiteilija ei tätä pyrkimystä ymmärtänyt -alistuen tälle järjelle(utilitaristiselle) petti sen, vääristi ja rumensi muodon. Utilitaristisen järjen luomistyöllä on tietty eksakti tarkoitus. Vaan intuitiivisella järjellä ei ole tiettyä päämäärää. Tähän asti meillä ei ole ollut intuitiiviselle järjelle manifestia taiteissa. Taiteessa kaikki kuvat ilmaantuvat utilitaristisen luomisen järjestystä noudattaen. Naturalistin kuvissa on samat muodot kuin luonnossakin. Intuitiivisen muodon tulisi saapua ei-mistään. Samalla tavoin kuin Järki –joka luo asioita jokapäiväiseen elämäämme tyhjästä, vielä samalla täydellistään ne. Taiteilijan pitäisi nyt tietää mitä ja miksi – asioita tapahtuu hänen luomissaan kuvissa. Aiemmin hän eli tunnelmissa. Hän odotti kuun kohoamista, kuutamoa siis. Asetti vihreät varjostimet lamppuihinsa, ja tämä kaikki viritti hänen tunnelmaansa kuin viulun kaltaisesti. Mutta kysyttäessä miksi tämä naama oli käyrä/kiero tai vihreä, hän ei kyennyt antamaan eksaktia vastausta. `Halusin sen sellaiseksi, pidän siitä tuollaisena`. Lopulta tämän katsottiin johtuvan intuitiivisesta tahdosta. Ikävä kyllä intuitiivinen tunne ei ilmaissut itseään selkeästi. Siinä tapauksessa sen tila ei ollut vain piilotajuinen, vaan totaalisen tiedoton. Maalaukset olivat tämän konseptin sekasotkuja. Kuva oli puolittain todellinen, puolittain epämuodostunut. Ollakseni maalari, minun tulisi pystyä perustelemaan miksi kuvissani ihmisten kasvot on maalattu vihreäksi tai punaiseksi. Kuva – maali, väri – on organismeissamme. Niiden ilonpurskahdukset ovat mahtavia ja vaativia. Hermostoni on niiden värjäämä. Aivoni palaa niiden väreissä. Mutta väri oli talonpoikaisjärjen sortama, sen orjuuttama. Värin henki heikentyi ja kuihtui, kuoli pois. Mutta sen vallattua maalaisjärjen/terveen järjen – värit virtasivat kammottuun, oikeiden asioiden muotoon. Värit varttuivat, vaan niiden muoto tietoisuudessa ei kypsynyt. Siksi kasvot ja vartalot olivat punaisia, vihreitä ja sinisiä. Tämä oli se enne, joka ohjasi kohti muotojen luomiseen maalaustaiteessa, joka on päämäärä/umpikuja itsessään. Nyt on välttämätöntä antaa vartalolle muoto ja lainata sille näin ollen elävä muoto reaalisesta maailmasta. Tämä tapahtuu sillä edellytyksellä, että muodot tulevat esiin maalauksen massoista: joten nämä muodot nousevat esiin kuten utilitaristisetkin muodot nousivat ja nostivat päätään. Sellaiset muodot eivät ole elävien asioiden kopioita, vaan tulevat itsessään eläviksi. Maalattu pinta on todellinen, elävä muoto. Intuitiivinen tunne muuntuu näin tiedostavaksi, näin ollen se ei ole enää alitajuinen. Tai jopa juuri toisin päin –se oli aina tiedostava, taiteilija vain ei kyennyt tulkitsemaan sen vaatimuksia/vaateita. Suprematismin muodot, maalauksen uusi realismi, on todiste muotojen rakenteista luotuna ei mistään
- intuitiivisen järjen löytäminä. Kubismissa, yritys uudelleen muovata todellisuuden muotoja esineiden/objektien pirstaloiminen/särkeminen – representoi tahdon pyrkimystä niiden muotojen omavaraiseen elämään, jotka se itse on luonut.
Futuristinen maalaus
Futuristeille tärkein asia maalaustaiteessa oli kolmiulotteisen muodon dynaamisuus ja energisyys. Epäonnistuessaan hajottamaan objektien maailman, he saavuttivat vain asioiden tai olioiden dynaamisuuden. Siten futuristiset maalaukset, sekä ei-olennaiset taiteilijat voidaan palauttaa/supistaa kahdestakymmenestä väristä yhteen ilman että ne menettävät ilmaisustaan mitään. Ilja Repinin maalaama kuva Iivana Julmasta voisi olla tehty ilman värejä ( tässä tarkoitetaan ilmeisesti musta-valko-harmaa-asteikkoa, suom.huom. ) ja silti se kykenisi ilmentämään meissä samoja tunnetiloja, kuin mitä värillisenä. Subjekti/Aihe tappaa aina värin, ja tätä meidän ei tulisi huomioida. Kun kasvot maalataan vihreäksi tai punaiseksi tiettyyn pisteeseen, subjekti/aihe kuolee, ja väristä tulee huomioarvoisempi. Väri on se mistä maalaus elää: - mikä taas tarkoittaa sitä, että se on kaikkein tärkein. Tässä olen saavuttanut puhtaat värilliset muodot. Suprematismi on puhtaan taiteen maalausta, jonka itsenäisyyttä ei voida palauttaa yhteen väriin. Hevosen laukkaa voidaan kuvata kynästä saadulla yhdellä värillä, vaan on mahdotonta kuvata punaisen, vihreän ja sinisen massan liikettä suhteessa toisiinsa pelkällä kynällä. Maalarin tulisi hylätä aihe ja objekti, jos hän toivoo olevansa puhtaan maalaustaiteen maalari. Tämä dynaamisuuden vaade plastisessa maalaustaiteessa osoittaa maalauksen massojen ilmestymistä objektista ja saapumista kohti muodon dominointia yhtenä päämääränään sisällön ja asioiden ylitse Suprematistisessa maalaustaiteessa, uuden realismin ja absoluuttisen luomisen taiteissa. Futurismi lähestyy maalaustaiteen dynaamisuutta muotojen akateemisuuden kautta. Molempien voimien polut johtavat Suprematismiin maalaustaiteessa. Jos tutkimme kubismia taiteena ja kysymme itseltämme, mikä energia objekteissa nosti intuitiivisen tunteen aktiiviseksi, huomaamme että maalauksen energia oli toissijainen. Objekti itsessään, yhdessä olemuksensa, tarkoituksensa ja järkensä kanssa, tai presentaationsa kokonaisvaltaisuus, sekä kubistiset päätelmät, - olivat tarpeettomia. Tähän asti on vaikuttanut siltä, että esineiden/objektien kauneus on säilytetty, kun ne siirrettiin kokonaisina kuviin. Niiden todellinen olemus on näin paljastunut erityisesti ”ääri”- viivan raakuudessa , tai sen yksinkertaisuudessa, siinä käy ilmi, että yksi uusi objektin situaatio/tilanne on löydetty, ja se paljastaa meille uuden kauneuden. Nimittäin/siis: Intuitiivinen tunne löysi esineistä dissonanssista/riitasoinnusta aiheutunutta energiaa, joka on saatu kahden vastakkaisen muodon yhteentörmäyksen seurauksena. Objektit ilmentävät suurten massojen liikettä ajassa. Niiden muodot ovat lukemattomia, ja siitä seurauksena niiden kuvaukset ovat myös moninaisia. Kaikki nämä aspektit ajassa ja niiden anatomiassa – puun vuosirenkaat – ovat tulleet yhä tärkeämmiksi -kuin niiden olemus tai tarkoitus. Nämä uudet tilanteet ovat kubistien sovittamia/mukauttamia tarkoituksenaan kuvan konstruoiminen. Samaan aikaan nämä tarkoitusperät olivat niin konstruoituneita, että kahden muodon odottamaton kallistuma tarjosi dissonanssin, joka vastaa suurinta kuviteltavissa olevaa jännitettä. Jokaisen syntyneen muodon mittakaava/suuruus on mielivaltainen. Tämä oikeuttaa oikeiden/reaalisten objektien olemassaolon ilmentymät luontoon viittaamattomissa positioissa. Tavoitellessaan tätä uutta kauneutta, tai yksinkertaistaen energiaa, olemme vapauttaneet itsemme esineiden kokonaisvaltaisuuden impressioista. Myllynkivi kaulamme, sekä maalauksen ympärillä alkaa halkeilla. Kubismin prinsiippien mukaan maalattu objekti voidaan näin ollen todeta valmiiksi, kun sen dissonanssit ovat uuvutetut. Kuitenkin, taiteilijan tulisi lyödä laimin kopiona kaikki sellaiset muodot jotka toistavat itseään. Vaan, jos taiteilija löytää pienen jännitteen kuvasta, hän on vapaa – oikeutettu ottamaan sen toisesta esineestä. Tämän seurauksena kubismi objektin muuntelussa ei periaatteessa/teoriassa toimi. Kuva on tehty, vaan objekti ei muuntunut. Tästä voimme päätellä: Vaikka taiteilija onkin tuhansien vuosien ajan pyrkinyt kuvaamaan objekteja niin tarkkaan kuin vain mahdollista, esittääkseen sen olemuksen ja tarkoituksen, kubismin ajanjaksona taiteilija on tuhonnut/särkenyt objektit ja niiden tarkoituksen, olemuksen sekä funktion. Uusi kuva on ponnahtanut esiin fragmenteistaan. Esineet ovat kadonneet savun lailla, uuden taiteen kulttuurin hyväksi. * * * Ei ole enää rakkautta luonnon pieniä kulmia/osia kohtaan. Ei ole enää rakkautta, jotta taiteen totuus olisi petettävissä. Neliö ei ole alitajunnan muoto. Se on intuitiivisen järjen luoma. Se on uuden taiteen kasvot. Neliö on elävä, kuninkaallinen (pikku)lapsi. Se on ensimmäinen askel kohti puhdasta luomista taiteissa. Sitä ennen oli vain naiiveja epämuodostumia ja luontokopioita. Meidän taiteemme maailma on tullut uudeksi, ei-esineelliseksi ja puhtaaksi. Kaikki on kadonnut, jäljelle on jäänyt vain runsaasti materiaalia, josta uudet muodot rakentuvat. Suprematismin taiteessa muodot elävät, kuten kaikki luonnon muodot. Nämä muodot tuovat julki sitä, että ihminen on saavuttanut tasapainon edetessään yhdestä järkeilyn tilasta sellaiseen tilaan jota voisi kutsua tuplajärkeilyksi. ( kahden, toisilleen `erilaisen/vastakohtaisen` järkeilyn tilaan ), utilitaristiseen, sekä intuitiiviseen järkeilyyn. Maalauksen uusi realismi on realismia siitä huolimatta, ettei se sisällä vuorten, taivaan tai vesien realismia… Tähän asti on ollut objektien realismi, vaan ei sellaista, mikä ei olisi ollut riippuvainen maalattujen yksiköiden määrästä, jotka on konstruoitu riippumaan, olemaan vaikutusyhteydessä huolimatta niiden muodosta tai väristä, tai sijainnista suhteessa toisiinsa. Jokainen muoto on vapaa ja individuaali. Jokainen muoto on maailma itsessään. Mikä tahansa maalauspinta on elävämpi kuin yksikään kasvo, josta virnistys ja silmäpari työntyvät esiin. Maalatut kasvot kuvassa on elämän säälittävää parodiaa ja tämä viittaus on vain muisto elävästä. Vaan pinta elää, se on syntynyt. Hauta muistuttaa meitä kuolleesta ihmisestä, kuvasta elävästä olennosta. Vastakkain asetettuna, elävät kasvot, maisema luonnossa, muistuttavat meitä kuvasta, ja se on jotain kuollutta. Tästä syystä on omituista katsella punaista tai mustaa maalattua pintaa. Tästä johtuu uusia tyylisuuntia/liikkeitä kohden osoittelu ja sylkeminen näyttelyissä. Taide ja sen uudet tavoitteet ovat aina olleet sylkykuppeina, vaan kissat tottuvat nurkkiinsa ja on vaikeaa opettaa ja osoittaa niille uusia. Sellaisille ihmisille taide on tarpeetonta niin kauan kuin on kuvia isoäideistä ja osia maisemasta, jossa on syreeni ja lehto-metsä. Kaikki kulkee menneestä tulevaisuuteen ja kaiken tulisi elää nykyisyydessä - tässä hetkessä, koska tulevaisuudessa omenapuut varistavat kukkansa. Huominen pyyhkäisee tämän hetken jäljet ja sinä et pysy mukana elämän tahdissa. Menneisyyden muta, myllynkivi vetää sinut kumaraan. Siksi vihaan niitä jotka toimittavat sinulle kuoleman monumentteja. Akatemia ja kriitikot ovat se myllynkivi. Kaulaasi kuristaa vanha realismi, ja liike joka tavoittelee luonnon ( elämän ) jäljittelemistä. Ne toimivat kuten suuri inkvisitiolaitos. Niiden tavoitteet ovat naurettavia, koska he haluavat hinnalla millä hyvänsä pakottaa sen, mikä elää luonnossa, elämään kankaalla. Samalla kun kaikki on käynnissä ja hengittää, kuvissa ovat heidän pysähtyneet poseerauksensa.
Tämä kidutus on pahempaa kuin murtuma kärryn pyörässä. Veistetyt patsaat – inspiroidut elävät, seisovat paikoillaan, poseeraavat liikkeessä. Eikö tämä ole kidutusta? Asettaa sielu marmoriin ja pilkata elämää/elävää, mutta sinun ylpeyden aiheesi on taiteilija joka tietää miten kidutetaan. Sinä laitat lintuja häkkiin nauttiaksesi. Tiedon tähden pidät eläimiä tarhattuina. Olen onnekas vapauduttuani inkvisition kidutuskammiosta, joka on siis Akatemiointi. Minä olen päässyt pinnalle ja voin ottaa elävän vartalon ulottuvuuden. Minun tulee käyttää dimensiota/ulottuvuutta josta voin luoda uutta. Olen vapauttanut linnut ikuisuuden häkeistään ja avannut portit eläimille tarhoistaan. Ne saattavat repiä palasiksi ja pistää poskeensa sinun taiteesi jäänteet. Vapautettu karhu pääsee kylpemään pohjoisen jäisissä vesissä, eikä riudu enää akateemisen puutarhan kuumavetisissä akvaarioissa. Saatat ilahtua maalauksen sommitelmasta/kompositiosta, vaan sommitelma on kuolemantuomio figuurille, jonka taiteilija on tuominnut ikuiseen asentoonsa. Sinun ilosi varmistaa tämän tuomion paikkaansa pitävyyden. Suprematistien joukko: K.Malevits, I.Puni, M.Menlov, I.Klyun, K.Boguslavskaja ja Rosanova, ovat johtaneet taistelua objektien/esineiden vapauttamisen puolesta, velvollisuutenaan taidetta kohtaan, ja pyytää Akatemiaa luopumaan luonnon - inkvisitioinnista. Kidutuksen instrumentteina ovat olleet idealismi sekä esteettisten tunteiden vaatimukset. Ihmisen muodon idealisointi on kidutuksen jäänne. Estetiikka on intuitiivisten tunteiden roskakori. Sinä haluat nähdä luonnon osia seiniesi koukuissa. Samoin kuin Nero vaati nähdä silvottujen ihmisten ja eläinten vartaloita. Sanon kaikille: Hylätkää rakkaus, hylätkää estetiikka, hylätkää viisauden kanto/runko, koska uuden kulttuurin myötä sinun viisautesi on naurettavaa ja merkityksetöntä. Olen avannut viisauden solmut ja vapauttanut tietoisuuden värit. Poistakaa itsestänne nopeasti vuosisatojen kovettunut ihokerros, jotta saavuttaisitte meidät vaivattomammin. Olen saavuttanut mahdottoman ja muodostanut virtauksia hengittämällä. Olet horisontin verkostossa – kuin kala. Me – Suprematistit, avaamme tien sinulle. Kiirehdi! - koska huomenna et meitä enää tunnista. Suomentajan huomautuksia: Nykyajan manifestien puute, sekä alkutekstin runollisuus ja ehdottomuus saivat minut aloittamaan tämän tekstin kääntämisurakan. Suosittelen myös lähdetekstiin tutustumista. Tavoitteenani oli ymmärtää lukemani täysin, joten jouduin suomentamaan sen kokonaisuudessaan. Malevitsin ajatusten saattaminen laajempaan tietoisuuteen oli myös pyrkimyksenäni. Kursivoinneille on useita syitä. Yhtenä monista esimerkkinä mainitakseni tekstin monipuolisen tulkinnan mahdollisuus. Suomennokseni lähde on suhteellisen vanha, ja jotkut siinä mainitut asiat voivat lukijasta tuntua täysin yhdentekeviltä/irrelevanteilta suhteessa nykypäivän taidekeskusteluun. Toisaalta se sisältää kuitenkin paljon huomioita, jotka ovat mielestäni hyvinkin huomionarvoisia myös tässä hetkessä. Toni Hautamäki 17.04.2008 Helsingissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti